
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk)
–On monta sellaista uudistusta, jotka vaativat työtä vuoteen 2015 asti. Siksi olen aikaisemminkin sanonut, että tähtään pysyväni puheenjohtajan tehtävissä tuohon vuoteen asti, Vanhanen kertoi toimittajille tiistaina Pohjolan pääministerien globalisaatiokokouksessa.
Vanhanen lisäsi, että hän ei silti aio valituttaa itseään puheenjohtajaksi kerralla tuplakausiksi, kun keskusta pitää kokoustaan kesällä. Normaali kahden vuoden kausi riittää Vanhaselle. Eikä Vanhasen tarkoitus ole pelotella muita mahdollisia puheenjohtajaehdokkaita kertomalla, että tehtävät kiinnostavat vielä monta vuotta.
–Kun kysytään, niin vastaan. Lisäksi pääministerin asema on sellainen, että syntyisi vaan kaaos, jos alkaisin kertoa, että jään syrjään kolmen vuoden päästä.
Ruotsin Riksgränsenissä pidettävää tapaamista isännöi Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt. Kokouksen pääteemana on Pohjolan kilpailukyky globaalissa maailmassa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Seitsemän vuotta Tiibetissä
http://www.leffatykki.com/elokuva/seitseman-vuotta...
Kansalaismielipiteenä toteaisin, että koska Matti Vanhasessa alkaa olla Paavo Lipposen toisen kauden, ja Esko Ahon ensimmäisen kauden ylimielisyyspiirteitä, kannattaisi pääministerin toimikaudet rajata kahteen vaalikauteen.
Matti Vanhasen kannattaisi keskittyä Susan Ruususen ja Etukenon voittamiseen Korkeimmassa oikeudessa ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa sekä yksityiselämäänsä vapaana pääministeriyden taakasta.
Vanhasen presidentinvaalikampanja oli Suomen kallein, ehdokas itse ei ollut tosissaan ja se johti Suomen Keskustan talousvajeen vuoksi puoluetuen korottamiseen entisestään.
Enemmän kuin miljoonakampanjalla, Matti Vanhanen saavutti palstamillimetrejä Ilkka Kanervan kanssa aivan muilla kuin poliittisilla ansioilla.
Ehdottaisin, että järjestetään on-line -äänestys siitä, onko hyvä, että sama henkilö jatkaa keskeytymättä pääministerinä peräkkäin yli kaksi vaalikautta sekä siitä, onko Vanhanen alkanut muistuttaa Lipposta.
Sattumaministeri
Jos Anneli Jäätteenmäen telefax olisi aikanaan ollut rikki saattaisi tämäkin mies olla edelleen keskustan rivikansanedustaja.
Sattumapääministeri oli puolustusministeri
Sattumapääministeri oli puolustusministeri, kun Anneli kaatui vierestä Pekka Ervastin surmaamana. Siihen aikaan Matti oli maitomiehen maineessa, jolla ei ollut paheita. Erkko ehti nimittämään Kelpo-Matin jo (jumalaapelkääväiseksi, aloitekyvyttömäksi ja tylsäksi) kalvinistiksi ennen kuin Matista kasvoi Netti-Matti ja lopulta Uuniperuna.
Nyt on sitten sitä lehtien kaipaamaan turhaa dramatiikkaa. Ilmeisesti Vanhanen pitäisi valita Suomen Keskustan elinikäiseksi puheenjohtajaksi, jotta muut pääsisivät antsaitsemaan hänelle elinikäisen pääministeriyden.
Tulee mieleen se, että jos Vanhanen aikoo olla seitsemän vuotta pääministeri niin onko hänellä jokin ETYK:n kaltainen hanke, miksi juuri hänen pääministeriytensä on Suomelle niin tärkeä kuin Kekkoselle olla presidenttinä 1974-1978, jotta ETYK 1975 tuli toteutetuksi?
Tietääkö kukaan, on Matti Vanhasen tarkoituksena Sauli Niinistön kanssa saattaa Suomi NATO:on?
http://www.evl.fi/raamattu/19
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Moos.41.html
on syy miksi Vanhanen haluaa jatkaa.
Pää tulee vetävän käteen joka tapauksessa. Toivottavasti äänestäjät muistavat. Valitettavasti meillä eduskunnan vaalikausi on vain neljä vuotta.
Sattumapäämisteriltä ovat menneet puurot ja vellit sekä vuodet sekaisin.
Puurosta tulee kohta pulaa kun elintarvikkeiden hinnat nousevat koska pellot on valjastettu parempikatteisten biopolttoaineiden tuottoon. Biobensan juonnilla ei elä.
Prosessivapaa vai valtakunnanoikeus?
Käsittämätöntä ylimielisyyttä mieheltä joka koplasi perustuslain omiin tarkoitusperiinsä!
Vielä ei ole tullut edes lopullista päätöstä kanteluun, jossa todettiin pääministerin vaikuttamisyritys julkisuudenkautta omassa asiassaan 5.3.08 oikeuden (HO) tulevaan ratkaisuun?
Pääministeri Vanhanen juoksee nyt kuin sika pellossa ja jakelee ties mitä lausuntoja ja yrittää siten pysytellä kansakunnan kaapinpäällä. Valta sokeuttaa!
Perustuslaista ei väliksi
Matti Vanhanen - niin kuin ei kukaan muukaan - Suomessa välitä perustuslaista, koska se on EU:n länsi-integraation nimissä tehty rikottavaksi.
Se, mikä Vanhaselle voi koitua haasteeksi on ylimielisyys ja piittaamattomuus Suomen Keskustan puoluekokouksen perinteestä ja Suomen Keskustan säännöistä. Maalaisliittolainen tapaoikeus ei suvaitse liian ylpeitä herroja.
Vanhanen
Vaivaako Vanhastakin todellisuustajun puute? Eikö hän ymmärrä, että hän on jo nyt lainatulla ajalla pääministerinä.
Kolmijako-oppi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vallan_kolmijako_-opp...
Toimeenpanovaltaan puheenjohtajana osallistuvan ei tulisi julkisesti halveksua tuomiovaltaa, joka on asetettu perustuslaillisessa järjestyksessä lain mukaisesti.
Tässä tapauksessa ei mennyt montaakaan tuntia, kun tahto piti julistettaman blogissa koko maan tiedotusvälineille.
Vuosina 2008-2015 ei Suomessa tai Euroopassa tapahtune mitään sellaista, mikä olisi vastaavaa Urho Kekkosen jatkamiselle poikkeuslailla vuoden 1974-1978 ETYK:n vuoksi.
Suomella ei ole edes itsenäisyyttä niin paljoa jäljellä, että se tarvitsisi presidentin lisäksi vielä vaikeasti mukautuvaa pääministeri-instituutiota.
Ei se, että joku valitaan joka toinen vuosi Suomen Keskustan puheenjohtajaksi, voi määrittää Suomen pääministeriyttä. Kyseessä on imagopolitiikka ja se, että patoutuneet ongelmat kiinteistökuplasta työn vähenemiseen sekä omistajapolitiikkaan ja Venäjän kauppapolitiikkaan pyritään peittämään jollain puolueasemalla.
Edes Eero Heinäluoma ei olisi esittänyt itseään moninkertaiseksi puoluejohtajaksi, vaikka takana ovat 350 valitsijamiestä ja SAK:n koko voima.
Toivottavasti Suomen Keskustan puoluekokous tekee oikeita johtopäätöksiä ja puoluesihteeri jatkaa.
Vanhanen ei ole mokannut mitään, 7v pääministerinä riittää .
Kuka vaan väsyisi aiheettomaan selkään puukottamiseen, Demareiden lautakasaprojektit ym.. Maan asioiden hoidosta ei valita kukaan.!!!