Suomen terrorismilainsäädäntö tiukkenee merkittävästi toukokuun alussa. Vastedes rikoksena pidetään jo terrorismin valmistelua ja epäsuoraa tukemista. Uusi lainsäädäntö tarkoittaa, että telekuuntelun ja muiden pakkokeinojen käyttäminen lisääntyy. Asiasta kertoo Yleisradio.
Suojelupoliisin rooli tulee korostumaan televalvonnan takia. Samaan suuntaan vievät myös maahanmuuttoennusteet.
- Telekuuntelu on varmasti yksi tärkeimpiä keinoja niin tiedustelussa kuin esitutkinnassa, Ari-Pekka Koivisto sanoo Ylelle.
Toukokuun alusta tullaan tarttumaan selkeästi kriminalisoitavaan julkiseen yllytykseen, josta kuvitteellisena esimerkkinä mainitaan itsemurhapommittajien ihannointi moskeijassa.
Yhä tarkempaan terrorisyyniin tulevat lisäksi rahoitus, koulutus ja värväys. Viranomaiset hiovat vielä ennen toukokuuta linjaansa yhteisessä koulutuspäivässä.

Kommentit
Kitkeä?
Outo sanavalinta tuo "kitkeä". Onko se peräisin toimittajalta vain lain valmistelijalta? Siitä saa kuvan, että Suomessa terrorismi tai sen valmistelu olisi yleistäkin tällä hetkellä. Onko jotain muuttunut?
Onko jotain muuttunut?
"Onko jotain muuttunut?"
On: tällä lailla halutaan säästää demokratiaa. Pakko, kun jenkit veivät lähes kaiken Irakiin ja Afganistaniin.
Niinpä tietenkin
Länsimaisen oikeusvaltion taakastahan tuolla meren takana on jo jouduttu tinkimään, joten sama suuntahan se tietysti tännekin tulee pienellä viiveellä. Terrorismi, lapsiporno ja huumeet ovat hyvä keppihevonen mille tahansa poliisin valtuuksien lisäämiselle.
Hiljattain uutisoitiin sitä, että hallituksen kehykset johtavat siihen, että työsuojelutarkastajien määrä vähenee. Kumpiko on oikeasti tavalliselle suomalaiselle suurempi riski, kuolla tai loukkaantua terrori-iskussa vai tapaturmaisesti töitä tehdessään? Kummanko ilmiön jälkiseuraukset tulevat nyt tai arvioitavissa olevassa lähitulevaisuudessa yhteiskunnalle kalliimmaksi?
Muttakun
Muttakun meidän pitää osoittaa jenkeille, että kuulumme samaan länsimaiseen perheeseen ja jaamme samat arvot heidän kanssaan.
Siksi meidänkin pitää ruveta karsimaan näitä länsimaisia arvoja (yksilönvapaus, oikeusturva, jne) omasta yhteiskunnastamme jenkkien esimerkin mukaan.
Ettemme leimautuisi terrorismin tukijoiksi.
Yhdsyvaltain viisumit
Perusoikeudet vaihdetaan muutaman lentomatkustajan viisumivapauteen. Euroopan unioni on jokseenkin rähmällään.
orwell
Tervetuloa 1984...
irvokasta...
Suorastaan irvokkaalta näyttävät tämän lehden otsikot peräkkäin asetettuna (sinänsä hieno oivallus, US, vai lieneekö vain sattuma?):
Suomi alkaa kitkeä terrorismia entistä kovemmin
ja:
Rikosten määrä laskussa
Siinäpä mielekäs yhtälö.
Orwellin yhteiskunta
New Yorkissa meni betoni pulveriksi ja teräkset sulivat tunnin kuluttua siitä, kun lentokone törmäsi pilvenpiirtäjärakennukseen. Toinen tornirakennus sortui kahden tunnin kuluttua lentokoneen törmäyksestä. Kolmas torni meni pulveriksi ja teräkset sulivat noin vain itsekseen. Suomeen pitää saada terrorismin estävät lait, kun rakennukset sortuvat New Yorkissa vastoin luonnonlakeja. Tulee mieleen vanha väite, että Paasikivellä on punainen nenä sen takia, että Kekkonen juo niin paljon.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero
Laittomuus rehottaa
Taitaa olla niin, että Englannin alahuoneessa kuoleminen on rikollinen teko.
Pah!
"...Suomeen pitää saada terrorismin estävät lait, kun rakennukset sortuvat New Yorkissa vastoin luonnonlakeja. .."
Luonnonlaeista en tiedä, mutta kyllä ne ihan fysiikanlakien mukaan sortuivat. Ja näin tiedoksi, että siinä kolmannessa rakennuksessa oli FEMA:n polttoaine varmuusvarasto. Sillä lämmittää aikamukavasti niitä teräsrakenteita.
Fysiikan lait ja NY 9/11
Fysiikan ja kemian lakien sekä lujuusoppien mukaan tornit varmasti sortuivat. Syynä ei kuitenkaan ole ollut lentokoneiden törmäys ja tulipalo, kuten meille on uskoteltu. Betoni meni pulveriksi, joka on edellyttänyt erittäin korkeata lämpötilaa, jolloin siihen kemialliseti sitoutunut vesi on höyrystynyt. Samoin teräksien sulaminen on vaatinut korkeaa lämpötilaa, johon polttoaineen palaminen ei yllä.
Jos näin kuitenkin olisi, niin omakotitalojenkin tiiliset savupiiput sortuisivat tiilirakennelmaa koossa pitävän laastin mennessä puruksi. Kun auto palaa, niin se ei suinkaan sula möykyksi. Pilvenpiirtäjät on myös suunnniteltu ja rakennettu kestämään sortumatta lentokoneen törmäys ja tulipalokin.
NY:n tornit sortuivat räjäyttämällä, joka oli erittäin taitavasti tehty, ja jotta ne eivät kaatuneet vaan tulivat hallitusti alas tontilleen..
Jali Raita, diplomi-insnööri
Somero
Yllyttäminen ja tukeminen
"Suomen terrorismilainsäädäntö tiukkenee merkittävästi toukokuun alussa. Vastedes rikoksena pidetään jo terrorismin valmistelua ja epäsuoraa tukemista."
2002 Suomea yllytettiin sotaan mukaan:
2 § (21.4.1995/578)
Sotaan yllyttäminen
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
--------------------------------------------------------------------------------
Silti sotaan yllyttäjät kävelevät vapaina, vaikka vähimmäisrangaistus teosta on vuosi vankeutta.
Oikeusvaltio ei pidä, koska luodan yhä enemmän väljää sotatilalainsäädäntöä.
Terroria on missä ??
Turhaa vouhotusta, turhia kustannuksia, turhaa viranomais kyykytystä. Täysin turhaa...
Laisser faire?
Tämä taitaa olla jo kolmas kerta kun Suomen terrorismilainsäädäntöä tiukennetaan 2000-luvulla vaikka yhtään tapausta ei ole dokumentoitu ja vaikka itse uhka on hyvin minimaalinen.
Johtaako tämä tilanne kehitykseen, jossa suomalaiset ovat valmiita vaihtamaan kansalaisvapautensa ja ihmisoikeutensa turvallisuuteen laisser faire-politiikalla "haitanneeko tuo ku en mä oo mitään tehnyt; senku vaan kuuntelette mun puhelinta"?
Silmät auki
...ja tee päätelmäsi sen mukaan mitä näet, etkä sen mukaan mitä haluat uskoa.
"Sillä lämmittää aikamukavasti niitä teräsrakenteita." Lämmittää toki, mutta ei siinä pelkät lämmittämiset riitä. Pistäpä tuhat astetta kovempaa lämpöä niin voit saada jo jotain aikaiseksi. Se bensa, ei yksinkertaisesti pala niin kovaa, että sillä olisi senttejä paksuun teräkseen mitään vaikutusta. Mitä muuten on sellainen bensa lentokoneessa joka sulattaa terästä, mutta säästää ihmiset?
Kaikki todisteet viittaavat, että tornit räjäytettiin. Vaatii, ihan tosissaan halua ja vimmaa vakuuttaa itsensä toisin. Ihmisen pitää olla lähes hypnoosissa, ettei sitä näe. Kaikki jotka uskaltavat tehdä päätelmiä itse sen näkevät. Siinä se on. Ne räjäytettiin.
Vaikka koko räjäytys asian unohtaa ja alkaa miettimään sitä, että kuka loppujen lopuksi HYÖTYI tornien tuhoutumisesta, tajuaa ettei se ole mikään luolamies Afganistanissa, vaan maailman poliittinen ja taloudellinen eliitti joka pumppaa rahaa sotatoimista ja USA:n valtavasta velantarpeesta.
(liian) Monet ihmiset vain haluavat uskoa toisin. Heille kelpaa kaikki loogiset kuperkeikat vakuuttaakseen itsensä, ettei ole mitään hätää. Koska jos nämä salaliittoteoreetikot olisivat oikeassa, sehän tarkoittaisi sitä, että myös he ovat vaarassa. Että, heidän tulisi tehdä jotain. Alitajuisesti kyllä myös nämä tajuavat asian tilanteen. He välttelevät kaikkea mediaa mikä saisi heidät miettimään asioita toisin. Yrittävät rakentaa sellaista oman elämän kuplaa, johon ei pahoja asioita tulisi. Täyttävät aistinsa hömppämedialla ja viikonloppuisin nollaavat päänsä viinalla. Sulkevat silmänsä kaikelta muulta. Lähinnä niitä ghetto vankeja, jotka koittavat kynsin ja hampain pitää kiinni "normaalista" elämästä, eikä suostu näkemään sitä todellisuutta joka ympärillä on. Koska se olisi liian kova pala, näille käsiteltäväksi.
99% väestöstä ei ole edes kuullut nimiä Rothschild tai Morgan. Ehkä hätäisesti on saattanut kuulla nimen Rockefeller. Eivätkä ihmiset ymmärrä, kuinka vaikutusvaltaisia esim. nämä suvut ovat. Me ollaan heille korkeintaan loisia, ehkä parhaimmillan joskus ihan huvittaviakin otuksia. Bushit ja Clintonit ovat pelkkiä juoksupoikia näille. Heidän taloudelliset etunsa ovat maailman vaikutusvaltaisin voima. On arvioitu, että pelkästään Rothschild suku omistaa n. 1/6 koko maailman arvosta, erilaisten yritysjärjestelyiden kautta. Näiden voimien vaikutus politiikkaan on valtava. Näiden taloudellisten intressien valossa sota on äärimmäisen kannattavaa liiketoimintaa ja hyvin toivottu asioiden tila. Se mikä on huvittavinta koko touhussa, on että näiden sukujen ei välttämättä edes tarvitse tietoisesti ohjata kansoja sotaan. Vaan näin valtavat organisaatiot itse haluavat sitä, puolin ja tosin. Koska se lisää kysyntää ja voittoja.
Sodan voittaminen on kannattamatonta, sotiminen on se mikä kannattaa. Siinä syy, miksi USAssa ei käytännössä ole ollut todellista rauhan aikaa, sitten toisen maailmansodan päättymisen.