Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kiljunen: Maahanmuuttajille pakkosuomi

Kiljunen: Maahanmuuttajille pakkosuomi
Julkaistu: 22.4.2008 11:20
Päivitetty: 22.4.2008 11:28
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kimmo Kiljunen.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kimmo Kiljunen.
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoi puolueen puheenjohtajaehdokaskiertueen yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa tänään, että hän kannattaa pakkosuomea maahanmuuttajille.

-Suomessa on iso venäläisvähemmistö, ja se on meille haaste. Suomen kielen opetus on tehtävä pakolliseksi maahanmuuttajille, Kiljunen sanoi EU:n ja Venäjän suhteita käsittelevässä väittelyn osuudessa.

-Meidän on annettava välineet siihen, että maahanmuuttajat oppivat kielen, Kiljunen korosti.

SDP:n yhdeksän puheenjohtajaehdokasta keskustelivat tänään pikkuparlamentissa aiheenaan Eurooppa-politiikka.

Kiljunen on tunnettu vahvoista kannanotoistaan. Aiemmin hän on esimerkiksi tehnyt lakialoitteen siitä, että jäänaskalit on saatava pakollisiksi. Viimeksi hän ehdotti eduskunnan täysistunnossa, että päivähoito tehtäisiin maksuttomaksi.

 
Jenni Tamminen
Jenni Tamminen
 
 
 
 
 

Taas jotain pikku kivaa veronmaksajalle maksettavaksi.

Taas jotain pikku kivaa veronmaksajalle maksettavaksi.

Kysynkin koska näistä maahanmuuttajista alkaa olemaan meille jotain hyötyä, vai onko tavoitteena ranskalainen ratkaisu jossa kolmannenpolven maahanmuuttajat pääasiassa polttavat autoja ja raiskaavat pikkutyttöjä?
Ruotsissa siihen on jo kohta päästy.

Kiljuen kerrankin

Samaa mieltä Kiljusen kanssa! Onko Kiljunen kehittynyt, vai minä?

Soininvaaran mukaan se olisi

Soininvaaran mukaan se olisi ihan Halmeen nousun jälkimainingeissa luotu demarien strategia, että osa näistä tuuliviireistä suuntailee nyt räyhäoikeiston ja jakomäen junttien ääniapajille - puolue katsoo sitä sormiensa läpi.

Puolesta tai vastaan

Demareita, aina "asiaton viesti iskee"? Sven Tuuvaa, vaan ei missään näy!

Perussuomalaisten kanssa samalla kopalla

SDP on ryhtynyt kilpailemaan Vantaan keskustalaisista ja perussuomalaisista. Alalla on monia yrittäjiä, mm. tohtori Halla-aho. Miksei myös Mäenpääkin.

http://www.youtube.com/watch?v=pWBHBi3ZFlM

Samaan aikaa kun Pia Viitanen brändää A-talkissa SDP:ä suuri- ja suurkeskituloisten puolueeksi, Kiljunen lähestyy alinta keskiluokkaa kansallissosiaalisin menetelmin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Godwinin_laki

Sosialidemokraatista on pieni askel kommunistiksi tai nationalistiksi. Mikään keino ei ole vähäpätöinen kilpailussa Suomen suurimman puolueen asemasta ja pääministeriydestä.

Ihmisoikeuksia ei toki tarvitse unohtaa. Riittää, kun ajaa himmennetyillä valoilla.

Jotta venäjänsuomalaisista saataisiin kunnon ihmisiä, pitäisi ehkä pakkosuomen lisäksi sälyttää pakkomaantieto, jossa käytäisiin läpi Suomen rajat ja rajojen kehitys. Tämän lisäksi ehkä pakkoluterilaiskoulutus, jossa kitkettäisiin ortodoksian pahimmat piirteet pois sekä tietenkin pakollinen päivähoito pakollisine iltapäiväunineen.

Saman ohjelman voisi tietenkin panna voimaan myös Ahvenanmaalla.

Suomen kansalaisuuden

Suomen kansalaisuuden saamiseksi edellytetään useimmiten suomen tai ruotsin taitoa.

Mitä tapio_o_nevan fasistinen koalitio aikoo noille ihmisille, joiden ei tarvitse opetella kansalliskieliä, mutta joiden silti toivotaan asuvan pysyvästi maassa tarjota?

Muuta kuin sen, että he rupeavat syyttämään järkevämpiä ja jalat maassa olevia suomalaisia kommunisteiksi tai natseiksi? Sen jokainen jo tiesi, joten se ei juurikaan avaa uusia näkymiä.

hmm..

Sitten kun vielä ymmärtäisi, miksi työperäisesti maahanmuuttaneen tarvii osata suomea tai ruotsia, jos hän ei sitä työssään tai jokapäiväisessä elämässään tarvitse.

Onhan meillä paljon anglosaksista maista tulleita, jotka eivät vuosikymmenenkään jälkeen osaa kieltä. Onko se joku ongelma itsessään vai vain kun puhumme tietyistä ryhmistä?

Kansallisuuden myöntäminen on tietenkin toinen asia.

"Kiljunen on tunnettu

"Kiljunen on tunnettu vahvoista kannanotoistaan. Aiemmin hän on esimerkiksi tehnyt lakialoitteen siitä, että jäänaskalit on saatava pakollisiksi."
Kannanotoista päätellen kumpikaan ei ole kehittynyt, ei Perttula eikä Kiljunen.
Seuraava Kiljusen lakialoite on se, että vessasa on käytettävä aktiivihiili hengityssuojainta sekä kuulosuojaimia tai kasvoja pestessä on käytettävä suojalaseja tai mieluimmin visiiriä.
Kaikkien näiden tulee tietysti olla asianomaisen ministerön hyväksymää mallia joiden valmistusoikeudet on myönnetty yksinoikeudella perustettavalle osakeyhtiölle jossa Suomen Valtio on enemmistöosakkaana.

Koska tämä holhoaminen loppuu?

"Kiljunen on tunnettu vahvoista kannanotoistaan. Aiemmin hän on esimerkiksi tehnyt lakialoitteen siitä, että jäänaskalit on saatava pakollisiksi. "

Koska tämä holhoaminen loppuu?
Seuraavaksi voisi:
- kieltää kiroilun
- määrätä jalankulkijoille kypäräpakon ja
- kieltää valvomisen klo 23 jälkeen.

roisto!

"Seuraavaksi voisi:
- kieltää kiroilun
- määrätä jalankulkijoille kypäräpakon ja
- kieltää valvomisen klo 23 jälkeen."

Olen jo tehnyt sinusta rikosilmoituksen. On selvää, että olet murtautunut SDP:n tietojärjestelmään ja urkkinut nuo kohdat puolueen salaisesta strategiaohjelmasta.

Tuomas / SDP:n Helsingin piiri

Kuudes käsky

Ehdottaisin, että joku tekisi lakialoitteen siitä, että kuudennen käskyn rikkominen rangaistaisiin vähintään puolella vuodella ja enintään kahdella vuodella vankeutta.

Eduskunnassa nimittäin on niin paljon epäselvyyttä Birger Jaarlin julistamasta naisrauhasta, että kaikki muu asiaan liittyvä lainsäädäntö pitää saada linjaan.

Turkissa on vastaanvalaisia hankkeita, mutta niitä pidetään ihmisoikeuksien vastaisina ja yksikön vapautta rajoittavina.

Periaatteessa hyvä, mutta

Periaatteessa hyvä, mutta miten yhteen väestöryhmään kohdistetaan pakkotoimia (suomenvenäläiset) kun samaan aikaan toisen ryhmän (suomenruotsalaiset) kielitaidottomuus on valtion erityisessä suojeluksessa.

Kiljunen on menneen maailman lumia....

Tomppa? Sanooko mm. seuraavat nimet mitään: Gutzeit, Finlayson, Fazer, Paulig, Sinebrychoff ??!

Kaikki muuttivat Suomeen muualta ja saivat isot bisnekset aikaiseksi.

On aina helppo syytellä niitä muutamia ongelmatapauksia afrikasta. Mutta kannattaisi vähän tarkistaa omaa näkemystään maahanmuuttajista ja vaikka yrittää tutustua heihin. Tosin se voi olla vähän vaikea alkoholisoituneelle ja katkeralle Suomijurolle kun ei se koulu aikoinaan maisutunu ja kielet eivät taivu.

Suomalaistamisehdotus

Gutzeit, Finlayson, Fazer, Paulig, Sinebrychoff

=> Edelliset nimet pitäisi ehkä pakkosuomalaistaa. Sinebrychoff on suomeksi Sinimaha.

Gutzeit, Finlayson, Fazer,

Gutzeit, Finlayson, Fazer, Paulig, Sinebrychoff jne tulivat täällä ymmärretyiksi, eivät käyneet sossun luukulla vaan hankkivat itse elantonsa ja elättivätpä vielä monia suomalaisia.
Valitettavasti tilanne on nyt vaan kääntynyt päinvastaiseen suuntaan. Eräät tahot näkevät sen jopa positiivisena kehityksena.

..

No jaa. Ulkomaalaisten yrittäjyysprosentit ovat korkeammat kuin kantaväestön, joten ottaa vain aikaa, että näemme seuraavan menestystarinan. Jos sosiaaliturva on esteenä, ainahan se voidaan poistaa niin saadaan jengiä yrittämään. Kun verotuskin laskee, alkaa motivaatiokin kohota tehdä bisnestä.

"Tosin se voi olla vähän

"Tosin se voi olla vähän vaikea alkoholisoituneelle ja katkeralle Suomijurolle kun ei se koulu aikoinaan maisutunu ja kielet eivät taivu."
No näinhän se menee. Jokainen joka ei pyytettömästi rakasta jokaista steisillä vetelihtävää somalia on aina juoppo Suomijuro.

Muuten miten paljon kotouttamistukea yms. tulonsiirtoa saivatkaan Gutzeit, Finlayson, Fazer, Paulig, Sinebrychoff ?
Vai pitikö pärjätä ihan omillaan?

Hyvä ennakoida tulevat kielipoliittiset haasteet

Kiljunen taitaa olla ennakoimassa tulevia kielipoliittisia haasteita ja hyvä niin. Jos venälaisväestö Suomessa jatkuvasti kasvaa ja samalla pääosin säilyy venäjänkielisenä, lähenee se päivä jolloin Venäjä vaatii tälle vähemmistölle samoja kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia kuin ruotsinkielisillä on. Siinä tilanteessa Venäjä voi osoittaa hyvin vähän ymmärtämystä sellaiselle ratkaisulle, jossa venäjälle tarjotaan tumnustetun vähemmistökielen asemaa, mutta ruotsin kielen asema säilyy perustuslakiin naulittuna. Tämä ongelma ei liene aivan oven takana, mutta voi olla edessämme pikemmin kuin uskommekaan. Kannattaa investoida venäläisten kotouttamiseen ja suomenkielistämiseen.

ei edes venäjänkielisenä...

Pelkään pahoin, että tämä painostus alkaa myös silloin, kun tuo venäläisvähemmistö taitaisi suomea - kuten pääosa ruotsinkielisistäkin.

Tähän pakkoruotsi-juttuun kun on niin helppo takertua...

Kiljunen

Pitääkö se aina olla äänessä herra Kiljunen, tuskin olet edes sängyssä ottamatta kantaa.

Demareille ainakin teet lausonnollasi "pakkosuomi" hallaa, lopeta noi sammakot suustasi!

Pakkosuomi

Sosialidemokraattisen aatteen, joka perustuu maailman työtä tekevien kansainväliseen solidaarisuuteen, on pakkonationalismi ideologinen haaste. Tämän vuoksi on luonnollista, että edistykselliset kansanedustajat kyseenalaistavat pakkonationalismin, joka on monen elinkelvottoman pienen kansallisvaltion elämänvalhe.

Lisää tietoa kansainvälisestä veljeysaatteesta täältä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistinen_interna...

Sosialismi on uuden ajan kosmopoliitti kristinusko.

Yhdenvertaisuus

"Siinä tilanteessa Venäjä voi osoittaa hyvin vähän ymmärtämystä sellaiselle ratkaisulle, jossa venäjälle tarjotaan tumnustetun vähemmistökielen asemaa, mutta ruotsin kielen asema säilyy perustuslakiin naulittuna."

Mielestäni on aivan perusteltua kyseenalaistaa sellainen perustuslaki, joka asettaa eri kielivähemmistöt, ja samalla eri ihmiset, keskenään erilaiseen asemaan äidinkielensä perusteella. Mitäpä jos äidinkielen tavoin vähemmistöjen oikeudet perustuisivat rotuun, uskontoon, sukupuoliseen suuntautumiseen jne. Suomi joutuu ottamaan yhdenvertaisuusasiat tosissaan.

Velvollisuus oppia maan kieli

Hyvä kannanotto! Onkin kumma ettei tätä ole tähän mennessä vaadittu, sehän olisi muuttajankin etu. Mutta Suomessa on kaksi kieltä, jompikumpi -suomi tai ruotsi pitäisi hallita auttavasti puolen vuoden jälkeen.

On rikos maahanmuuttajaa

On rikos maahanmuuttajaa kohtaan, jos hänet laitetaan opettelemaan suomen sijasta ruotsia. Pelkästä ruotsin kielen taidosta ei ole Suomen työmarkkinoilla hyötyä juuri enempää kuin somalin kielen taidosta.

velvollisuus?

Jos niiden lisäksi olisi myös venäjä, niin ei veli-venäläinen enää oppisikaan mitään muuta kieltä, vaan alkaisi vaatimaan, että kaikki puhuisi hänen kanssa venäjää - siinä on se vaara tässä jutussa. Kokemusta tästä asiasta on maailmalla riittävästi.

Ja kun vielä jossain vaiheessa tulisi venäläisiä olemaan enemmän kun ruotsalaisia, niin nämä vaatimukset saisi vaan enemmän tuulta siipien alle.

A.Thorsin unelma saada

A.Thorsin unelma saada maahanmuuttajista uusia ruotsinkielisiä suomalaisia on järjetön ajatus. Suomella ei ole mitään syytä panostaa maahanmuuttajien ruotsinkielen taitoon koska sillä kielellä ei pärjää kuin Närpiössä ja Ahvenanmaalla, tai sitten tietenkin Ruotsissa, mutta eihän meidän velvollisuutemme ole kouluttaa Ruotsiin uudisasukkaita. Suomenkieltä on kaikkien suomalaisten osattava tullakseen toimeen Suomessa, siis myös niiden rantaruotsalaistenkin.

Voi luoja!

Eiköhän nyt olla realisteja ja siirrytä Suomessa malliin jossa kaikki puhuvat toisena kielenä englantia, niinkuin käytännössä on tapahtumassa. Lopetetaan tämä unelmointi suomen kielestä, eihän tänne routajängille tule hullukaan töihin jos vielä tarvitsee opetella sukupuuttoon hukkuvaa mongerrusta.

Englannin lisäksi sitten ihmiset puhukoot mitä ikinä haluavat, saadaan tuo ikuinen vollotus pakkoruotsista ja -suomesta kouluissakin loppumaan.

Kiljunen osoittaa armottomassa nerokkudessaan mitä sossujen pomoksi vaaditaan, irtonainen alaleuka ja tiukka katse.

Hyvä ehdotus,

sillä kielemme on yksi maailman vaikeimpia koulumaisesti opeteltavia (silti monet esim. Kreikan suosituissa matkakohteissamme tämän ovat oppineet lähes täydellisesti, puhumalla). bad English yleiskielenä ratkaisi monet ongelmat.

Tuimakatseinen nuorimies

"Kiljunen osoittaa armottomassa nerokkudessaan mitä sossujen pomoksi vaaditaan, irtonainen alaleuka ja tiukka katse."

50-vuotiaissa nuorukaisissa on SDP:n tulevaisuus. Yhteiskuntatieteiden ylioppilas Jouni Backmankin oli 47-vuotiaana SDP:n eduskuntaryhmän nuorin mieskansanedustaja. Ulf.Sundqvist, Pär Stenbäck ja Paavo Väyrynen pääsivät ministereiksi 20 vuotta nuorempina.

SDP:ssä on mielenkiintoinen ristiriita nuoret naiset ja 50-vuotiaat nuorukaiset yrittävät estää puoluetta uudistumasta, kun taas 60-vuotias Tuomioja pyrkii tuomaan järjestökoneistoon demokratian myrkkypillerin eli sen, että 30-vuotiaat pääsisivät aidosti mukaan toimintaan.

Isoveli Tuomioja pyrkii intelligenttiin itsetuntoonsa nojaten aikaansaamaan SDP:ssä demokratisoitumisen. Ellei hän ole Gorbatshov, on hän ainakin jonkinlainen Jakovlev.

SDP:n naisseurassa 50-vuotiasta ja kokenutta tuimakatseista nuort amiestä, jolla on raikkaita ideoita, toki tarvitaan. Näin saadaan feminististyvään ympäristöön ikään kuin poikaenergiaa selkärangaksi.

Ruotoa on myös Kanki-Kaikkosella
http://www.aamulehti.fi/vapaaad/pitko

En minä ainakaan halua

En minä ainakaan halua pakottaa ketään Suomeen tulevaa opettelemaan äidinkieltäni. Pakko ei ole mikään hyvä keino. Se on lopulta jokaisen oma asia, jos joku on niin sivistymätön moukka, että haluaa asettua käytännössä 100% suomenkieliseen maahan sillä asenteella, että ei suomea opettele. Itsehän siitä hinnankin sitten maksaa.

Pakkoruotsivollotus loppuu samalla hetkellä kuin pakkoruotsikin. Siihen saakka se on vankasti elävää suomalaista kulttuuria ja kansanperinnettä.

Kielitaito kansalaisuuden saamisen ehdoksi

Yhdysvalloissa asuessani osallistuin pari vuotta paikallisen community collegen (Suomen kansalaisopistoa vastaava) englanninkielen opetukseen. Ryhmässä, johon kuuluin oli 20-60 vuotiaita opiskelijoita, jotka edustivat eri kansallisuuksia, Venäjältä, Vietnamista, Meksikosta, Romaniasta, Puolasta, Unkarista jne. Enemmistö opiskelijoista oli Venäjältä. Oregonin Portlandissa on tuhansia venäläisiä, jotka halutessaan voisivat asua omassa Russia Townissa, kuten kiinalaiset ovat aina asuneet omissa China Towneissaan, mutta he halusivat sopeutua mitä pikimmin amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Kielitaitoa tarvitaan myös kansalaisuuden saamiseksi, eikä kunnollinen, hyvin palkattu työkään onnistu ilman hyvää kielitaitoa.

Suomessa pitäisi kansalaisuuden saaminen sitoa hyvään kielitaitoon eikä pelkästään viiden vuoden loisimiseen.

Kielitaito kansalaisuuden saamisen ehdoksi

Ehdotan, että Suomen kansalaisuuden saa vasta peruskoulun ja rippikoulun suoritettuaan ja lääkärintarkastuksen jälkeen. Joka vuosi Suomeen syntyy runsaat 40 000 suomenkielentaidotonta, jotka saavat kansalaisuuden osaamatta maan kieltä. He eivät osaa edes käyttää saniteettipalveluita eivätkä puhua. Vain jokeltavat ja itkevät naurahdustensa välillä.

Ne, jotka eivät täytä em. vaatimuksia lähetetään vaikka Madagaskarille.

Pakko ei ole kuin kuolla

Eihän suomea ole pakko opetella, mutta ei sitten tarvi kansalaisuudestakaan haaveilla. Jos ei kieli taivu, saa mennä takaisin sinne, mistä on tullut. Ruotsinkielen voisi poistaa Suomesta toisena äidinkielenä vallan hyvin sekä pakkoruotsin koulusta. Siinä menee monta tuntia opintosuunnitelmasta ihan hukkaan.

Mutta jos Suomen kansalaisuuden haluaa, on yksi vähimmäisvaatimuksista oltava suomenkielen hallinta.

Töihin?

"Lopetetaan tämä unelmointi suomen kielestä, eihän tänne routajängille tule hullukaan töihin jos vielä tarvitsee opetella sukupuuttoon hukkuvaa mongerrusta."

Milläs aloilla meillä on pulaa työntekijöistä? Eniten on ainakin vouhotettu palveluammateista, joissa on käytännössä mahdotonta toimia, jos ei kieltä osaa. Nämä kielitaidottomat lääkärit ovat jo todellisuutta, toivottavasti myös sinä saat jonkun Husseinin lääkäriksesi.
Ulkomaalaisten heikosta työllisyystilanteesta kitistään ja käräjillä tuomitaan työnantajia, kun ovat valinneet YHTÄ PÄTEVÄN suomalaisen ulkomaalaisen sijaan. Silti samat naamat vankuvat koko ajan, että täytyy saada lisää ulkomaalaisia työntekijöitä. Meillä on kymmeniä tuhansia afrikkalaisia ja afrikkalaisperäisiä moniosaajia, jotka eivät ole töissä ja ne harvat moniosaajat ovat töissä, koska Suomessa on kymmeniä tuhansia tälläisiä työttömiä. Esimerkiksi kuntien palkkalistoilla valistamassa tovereitaan työnhakemattomuuden ja rahantulon ihmeellisestä yhtälöstä.

Kairolainen lääkärini

Itselleni teki pienen leikkauksen Norjassa työskennellyt kairolainen lääkäri suomalaisessa terveyskeskuksessa. Sairaanhoitaja hieman tulkkaili, mutta nopeasti rupesimme puhumaan englantia, koska en olisi oikein hyvin osannut bokmålia enää vuosien jälkeen.

Ehdotan, että ne, jotka suostuvat puhumaan hoitohenkilöstön kanssa englantia saavat kunnallisella sektorilla priorisoidun (ei eutanasiaa eikä kuolemanjonoja) terveydenhoidon.

Ne, jotka eivät puhu englantia maksavat enemmän tai priorisoidaan pois. Tulevaisuudessa lääkärit ovat Afrikasta ja Ukrainasta ja sairaanhoitajat Filippiineiltä.

Käytännössä Suomen kolmas virallinen kieli on euroajan vuoksi englanti, mikäli ette ole sattuneet huomaaman. Suomen kannattaisi edetä kielikysymyksessä Intian ja Filippiinien viitoittamaa polkua.

Mai humbol opinjön

"Tomppa? Sanooko mm. seuraavat nimet mitään: Gutzeit, Finlayson, Fazer, Paulig, Sinebrychoff ??!"

Mulle sanoo. Kaikki olivat kristittyjä, eurooppalaisia ja hyviä liikemiehiä jotka eivät pelänneet asua ja yrittää. Tuollaisia maahanmuuttajia minäkin tässä kaipaisin, pelkäänpä vain että Astrid Thors & Co. eivät heitä osaa arvostaa koska eivät ahdaskalloisuuttaan sisäistä sitä että yhteiskunnat koostuvat ihmisistä <-> yhteiskunnat ovat ihmisiensä näköisiä.

Myöskään wannabe-kosmopoliitti ei näe sitä tosiseikkaa, että ihmisryhmissä on eroja vaan luulee laput silmillä että jokainen rajan ylittänyt on potentiaalinen Rettig tai Finlayson, tai ainakin siitossonni korjaamaan "sisäsiittoista" geenipoolia, tai tuomaan väriä ja eksoottista värinää kaduille... ymsp. (se viimeinen p tarkoittaa paskaa)

Minä jaottelisin vähemmistöt kielipoliittisesti vanhoihin ja uusiin. Uusiin vähemmistöihin tulee kohdentaa enemmän integraatiopyrkimyksiä koska he eivät ole vielä vakiintuneet.
Venäjänkielinen väestö on uusi ja sitäpaitsi helposti käytettävissä Kremlin käsikassarana, ei sille siis virallisen vähemmistökielen asemaa. Venäjä säilyköön kotikielenä.
Ruotsinkielinen väestö on taas vanha, siksi ruotsin kieltä ei tule juuria pois mutta siitä tulee tehdä eurooppalaisen mallin mukaan _alueellisesti_ virallinen kieli ja pakkoruotsi suomenkielisen enemmistön osalta tulee poistaa.

yrittäjiä tänne?

"Kaikki olivat kristittyjä, eurooppalaisia ja hyviä liikemiehiä jotka eivät pelänneet asua ja yrittää. Tuollaisia maahanmuuttajia minäkin tässä kaipaisin, pelkäänpä vain että Astrid Thors & Co. eivät heitä osaa arvostaa koska eivät ahdaskalloisuuttaan sisäistä sitä että yhteiskunnat koostuvat ihmisistä <-> yhteiskunnat ovat ihmisiensä näköisiä."

Ei tähän "veroparatiisiin" kukaan yrittäjä tule - on maailmassa paljon parempia paikkoja bisneksiin ja yrittämiseen...

Monissa kunnallisissa

Monissa kunnallisissa palveluammateissa asetetaan maahanmuuttajalle kohtuuton velvoite kahden vieraan kielen oppimisesta, vaikka olisi muuten pätevä virkaansa. Suomessa ei saisi olla määrittelemätöntä velvoitetta ruotsinkielen taidosta esim. terveyspalveluissa koska käytännössä ummikkoruotsinkieliä on todella vähän ja hekin asuvat pääasiassa joissain rannikon peräkylissä. Missään muussa maassa ei tuollaisia turhia velvoitteita aseteta haittaamaan työllistymistä.

Diskriminoinnin kotimaa

Tuolla kielivaatimuksella estettiin Suomea venäläistymästä 1800-luvulla. Vain kenraalikuvernööri oli umpivenäläinen, ei tosin hänkään aina.

Mitä jos opetettaisiin ensin,

Suomenruotsalaiset alkaen maahanmuutto ministeristä puhumaan ymmärrettävää Suomea?

On se kummallista, että vieläkin SUOMESSA on paikkoja missä ei tule toimeen omalla äidinkielellään.

Millä logiikalla meillä on pakko opiskella ruotsia jos sitä ei ole enää pakko kirjoittaa? Miksi koulutetaan lisää ruotsin opettajia kun Venäjän kieltä tarvitaan enemmän?
Mitä tekevät Itä-Suomessa asuvat ruotsin kielen osaamisella?

On ihmeellistä, että puhutaan yksilön vapaudesta opiskella kieliä, kun valtio päättää suurimmaksi osaksi mitä opiskelet.

Suomen vientihän on osapuilleen samaa luokkaan Saksan, Ruotsin ja Venäjän kanssa? Onko näiden kielten opiskelu tasapainossa?

Suomi kolmikieliseksi?

"On se kummallista, että vieläkin SUOMESSA on paikkoja missä ei tule toimeen omalla äidinkielellään."

Jos venäjän kielelle antaa jonkinmoinen ruotsin kielen tasoinen asema, niin sellaisia paikkoja tulee vain lisää!

Kannatan

Minusta jokaisen joka aikoo hakea valtion virkaa pitäisi osata suomen ja ruotsin lisäksi kunnolla englantia ja venäjää. Ranskan kilestä sitten bonus.

Kannatan

siihen se sitten loppuu. Tuo määrä kieliä riittää, ja on kohtuudella opeteltavissa.

"...ja on kohtuudella

"...ja on kohtuudella opeteltavissa."

Höpö höpö. Keskimäärin yksi tai kaksi vierasta kieltä on ehdoton maksimi. Suomessa kaiken kukkuraksi yksi vieras kieli tärvääntyy pakkoruotsiin.

Oikeastaan

suomen voisi jättää siitä pois, senhän useimmat oppivat himassa, ja harrastusta riittää.
nuo muut ovat tarpeellisia opeteltavia.

Kiinaa opiskelemaan

Mihin unohtui todellinen tulevaisuuden kieli = kiina.

Pakkosuomi on ihan kohtuu

Pakkosuomi on ihan kohtuu vaatimus maahanmuuttajille, sillä onhan suomalaisillekin määrätty pakkoruotsi.

Kanssakärsimys on aina

Kanssakärsimys on aina hieno peruste sosialidemokraattiselle politiikalle. Siihen 40% kansasta koskeva yleinen asevelvollisuutemmekin viime kädessä perustuu :p

Kärsimys, petos ja

Kärsimys, petos ja alistaminen on demarien heiniä. Mutta asevelvollisuus lienee kuitenkin ihan paikallaan. Se vahvistaa ja antaa valmiuksia ihan elämään, kun joutuu pois tissin vierestä, vaikkakin se on nykyään aika löysä koulu. Sen sijaan voitaisiin laittaa Suomalaisille naisille pakolliseksi 6 kuukauden Lottakaarti tai vastaava, tai sitten voisivat mennä armeijaan. Tämä olisi tasa-arvoisempaa, mikäli tasa-arvo nyt ylipäätään on edes 80% tasolle mahdollista...

Suomi yksikieliseksi

Olisi Suomen etujen mukaista muuttaa maamme ainoastaan suomenkieliseksi valtioksi, koska käytännössä suomi toimii lähes kokonaan suomen kielellä. Tämä läntisten sivistysmaiden käytäntö ehkäisisi vähemmistöjä vaatimasta kohtuuttomia, kuten on nähty tapahtuvan tämän pienen ruotsinkielisen vähemmistön taholta. Samanlaiset vähemmistöoikeudet kaikille vähemmistöille olisi turvattava jo kansainvälisten sopimusten mukaan. Tämä käytäntö ehkäisisi tehokkaasti venäläisten maahanmuttajien tulevat vaatimukset kohtuuttomista eduista. Suomen yksikielisyys olisi Suomelle poliittisesti ja taloudellisesti ainoa järkevä vaihtoehto.
Suomi tarvisee eri kielten osaajia ja tässä voimme käyttää hyväksemme näitä kielivähemmistöjämme valtaväestön keskittyessä merkittävien kielten opinnoille, kuten saksan, ranskan, espanjan, kiinan. ym. Englantiahan on luonnollisesti kaikkien osattava.

Ruotsista voisi ottaa mallia

Ruotsissakaan ei tosiaan hyväksytä suomea viralliseksi kieleksi.

Kun ruotsalainen yritys tulee Suomeen, se saa palvelut äidinkielellään, mutta kun suomalainen yritys menee Ruotsiin, sen on turha toivoakaan edes yhtä suomentaitoista virkailijaa koko kunnassa.

Alexander Stubb voisi yrittää korjata tilanteen. Siis voisi, jos haluaisi.

Olen kovin pessimistinen hänen halujensa suhteen. Golffaus lienee tärkeämpää kuin suomalaisuus?

Miksi ihmeessä

...pitäisi Ruotsilla olla mitään kiinnostusta suomen kielen aseman virallistamiseksi? Siksi, että Suomi on aikanaan ihan oman "vapaan" tahdon mukaan tehnyt näin?

Koko konseptihan on naurettava.

Älä ihmeessä

Väitä, että suomalaiset vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat. Suomalaisilla on yhtä paljon kiinnostusta ruotsinkieleen kuin on ruotsalaisilla suomenkieleen. Molemmat ovat pieniä paikalliskieliä, mutta suomi on meidän kielemme.

ei nyt sentään...

huomasithan lainausmerkit :)

Hyvin vähän on kiinnitetty

Mitä RKP:n asemaan tulee

Mitä RKP:n asemaan tulee niin vertaisin tilannetta siihen, että yksi mies hakkaisi nakkikiskalla 20. Silloin ei olisi kyse siitä, että tämä yksi olisi hyvä vaan, että nämä 20 huonoja. E
li ei alle 6 % vähemmistö mitään etuja itselleen saa jos ei ei yli 90 % enemmistö niitä anna.
Maaliskuussa 2007 oli vaalit ja silloin taas äänestettiin samat kanervat, kataiset ja vanhaset valtaan.
Eli jos äänestät RKP:n edessä rähmällään olijaa, myös sellaisen saat asioistasi päättämään.

Konsensuspolitiikkaa

Ei ole ihan noin yksinkertaista tilanteessa jossa media on mukana vahvistamassa konsensusta. Vaaankieliasemassa RKP voi yhden asian politiikallaan roikkua mukana auttamassa muita hallituspuolueita niiden intressien mukaisesti joomiehenä, kunhan ruotsinkielen asemaan ei puututa. Opetusministeri Sarkomaakin oli valinnaisuuden kannattaja ennenkuin hänet hallituksessa ohjeistettiin "pöytätavoille".

Mitä ihmeen vikaa?

Väärä ehdottaja?

Totta ihmessä jokaiselle maahanmuuttajalle pitää taata mahdollisuus oppia maan kieli kunnolla. Sanotaan mitä sanotaan, vieraaseen maahan tosissaan elantoaan tekemään tuleva ei ilman sitä pärjää.

Vain pääkielen kelvollinen hallinta mahdollistaa integroitumisen yhteiskuntaan. Sillä vältetään kaikkein helpoimmin ja parhaimmin slummiutumista, juuttumista "kunnia"väkivaltaan, toimeentulemattomuuden kierrättämistä uusille sukupolville, kouluttautumattomuutta, työttömyyttä, rikollisuutta ja muita monikulttuuri-ilmiöitä.

Ruotsinkieli virallisena ja ns. pakkokielenä ja muut pakot

Ainakin Sydänsuomessa eli Keski-Suomessa jo muutama vuosikymmen sitten inhottiin ylioppilaskirjoitusten pakkoruotsia. Katse suunnattiin Saksaan ja Englantiin, kuten sanottiin.

Opiskeltiin niitä kieliä. Ja monien inhoamaa ruotsinkieltä. Ei lainkaan ymmärretty ruotsinkielen asemaa toisena virallisena kielenä.

Tänään on toinen tilanne. Mielestäni venäjänkielen opiskelua on kannustettava, mutta vähänpä olen kuullut ranskankielen tai espanjankielen opiskeluun panostamisesta. Miksikö: entä jos opiskelijat ovat tiedostaneet tarpeen ihan omilla aivoillaan ?
Eri asia on , mitä mahdollisuuksia koululaitos suo.

Maahanmuuttajien pakkosuomi on tietysti vaikea asia. Jos tiedemies tulee tekemään työtään yhteisöön, joka on kansainvälinen, vaatimus on naurettava. Mutta muuttaja ei hallitse mitään Suomessa käytettävää kieltä, on itsestään selvää, että jokin niistä on opeteltava, paremmin tai huonommin.
Se on eritoten saapujan etujen mukaista, mutta myös meidän tavallisten veronmaksajien

Uskon Kiljusen kalastavan ääniä, mutta simpukassa voi piillä helmi!

Maahan muutto, maasta muuto on kova pala

Oman kulttuurin jättäminen ja toiseen maahan siirtyminen on aina vakava ja vaikea tehtävä.
Perhe muuttaa paremman elämän toivossa. Immigrantti -perheen kieli on äidin kieli. Se on ihan luonnollista. Yhtä luonnollista on että maahan muuttanut oppii maan tavat ja maan kielen. Sitä uusi kotimaa odottaa. Ensimnäisen työpaikan voi ehkä saada tulkkia käyttämällä ja siitä se sitten alkaa sujumaan.
Maahan muuttaneen lapset ovat se tulevaisuus johon voi rakentaa. Niin pian kuin kapaloista päästään, lapset alkavat kindergarten ja sulautuminen suomalaiseen kulttuuriin alkaa.
Ensinmäinen sukupolvi: Lapset puhuvat äidille äidinkieltä mutta kadulla ikätovereiden kanssa suomea. Kolmas sukupolvi on jo suomalaistunut.
Lappeenranta ja Lahti tulee olemaan Suomi Äidille kova pähkinä. Venäläisväestön keskittyminen omiin sulmmeihinsa missä pavelut toimivat venäjänkilellä saa aikaan Pieni Pietari ja Pieni Moskowa kaupungit.
Mutta: Mistä sinne tulee puhdas vesi. Kuka antaa niille viemärit.
Ovatko ne slummit Pietarialisen Mafian tai Moskowalaisen Mafian etupiiriä ? Venäläiseen kulttuuriin kuuluu korruptio. Ovatko ne sulummit Suomen lakien yläpuolella? Jne.

Pakkoruotsi oli minulle kauhu. Reput tuli joka kevät.

Samaa mieltä Kiljusen kanssa

Olen samaa mieltä, että maahanmuuttajille tulisi olla pakollinen suomenkielen koulutus ja testi. Kotoutuminen onnistuu silloin paljon paremmin on tulija sitten mistä päin maailmaa tahansa.

Inkerinsuomalaiset

Tunnen itse muutaman Suomessa asuvan ja työssäkäyvän inkerinsuomalaisen, kai heitäkin voi "entisiksi ryssiksi" kutsua, mutta sillä erolla, että heidän äidinkielensä on suomi, joten heille ei Suomeen muutettaessa tarvinnut opettaa kieltä, ainoastaan vähän suomalaisen yhteiskunnan tapoja = yhteiskuntaan sopeutuminen tapahtui aivan kivuttomasti, eikä yhteiskunnan varoja kulunut ns. "kotouttamiseen". Toki tuolla "inkerinsuomalais-statuksella" maahamme saapui kylla huijareitakin, vain ryssää puhuvia "aitoja" venäläisiä, joiden sopeutuminen onkin sitten toinen juttu. Myöskään virolaisilla ei ole juurikaan ongelmia sopeutua Suomeen.

Mukavaa olla kerrankin sosialistin kanssa samaa mieltä

Toisin kuin näillä sivuilla on aikaisemmin arvailtu, minä luulen monien sivuston käyttäjien olevan joko varsin nuoria tai äärivasemmistolaisesti suuntautuneita. Diagnoosia ei tarvitse kenenkään järjissään olevan aikuisen kokoomuslaisen ihmetellä, jos viitsii lukea kirjoitukset läpi.

Kiljusen ajatushan on aivan luonnollinen, mitä sitä morkkaamaan.

Kuvitelkoon kukin, millaista olisi yrittää totella vain venäjää puhuvan opettajan komentoja koulussa, ellei ole koskaan lukenut venäjää. Tai millaista olisi puhua kaupan kassalla vain venäjää osaavan myyjän kanssa.

Tai millaista olisi yrittää noudattaa vain venäjää puhuvan poliisin määräyksiä.

Noita kokemuksia me ja vanhempamme emme onneksi joutuneet kokemaan, koska venäjästä ei tullut Suomen virallista kieltä. Ei siitä minun mielestäni kannattaisi tehdä sellaista nytkään.

Minun mielestäni Suomeen tulevien pitäisi opetella maan kieli jo ennen tänne pääsemistä, koska heidän ei voida olettaa tulevan täällä toimeen ilman kielitaitoa.

.

Ajatuksenjuoksusi on vähintäänkin outo tai historiatonta trollausta. On kaksi eri asiaa, onko kaikille maahanmuuttajille pakkosuomi tai pakkoruotsi vai onko valtion viroissa kielivaatimukset, jotka ovat olemassa jo nyt.

Ulkomaalaisia yrittäjiä, jotka puhuvat vain välttävää suomea on ollut jo kauan aikaa. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla olen myös tilannut annokseni ruotsiksi, kun arvon tarjoilija ei osannut sanaakaan suomea. Ainakaan omasta mielestään.

On ennen kaikkea sosialidemokraattista vaatia tarpeetonta regulaatiota, ei missään tapauksessa liberaalia tai modernia kokoomuslaista. Kypäräpapit ja sinisosialidemokraatit toki erikseen.

Aiheeseen liittyvää

"Kolmas sukupolvi on jo suomalaistunut."
Ensiksi, olen pahoillani, jos en huomannut sarkasmia. Toiseksi, jos olet tosissasi, mieti hetki Suomen (ja Euroopan yleensäkin) mustalaisia tai Ranskan mellakoita.

Halla-aholta aiheeseen liittyvä tuore kirjoitus:
http://www.halla-aho.com/scripta/kielellista_rikas...

Ruotsin oppii tyhmäkin

...ja jos ei opi, niin voi painua pois maasta, koska Suomi on kaksikielinen maa. Täällä jokainen isänmaallinen ihminen opettelee kummatkin kielet. Så enkel.

Niin oppiikin

Viisas oppii merkitysellisiä kieliä joilla on käyttöarvoa laajemmissa yhteyksissä. Ruotsi on suomalaisille täysin merkityksetön kieli, mutta yhdelle marginaaliselle vähemmistöllemme se on tärkeä, aivan kuten venäjä on toiselle vähemmistölle.

No johan on..

Löytyi sitten ensimmäinen ruotsinkielinenkin punaniskakin?

"Täällä jokainen isänmaallinen ihminen opettelee kummatkin kielet"

Ihmisiä ajaa patriotismiin yleensä yhtenäinen etninen tausta, yhtenäinen kieli ja vielä yhtenäinen halu elää vapaana sorrosta.

Kerrotko nyt minulle mitä isänmaallista ruotsinkielen opettelussa on?

Jos jätetään vielä tämä patrioottinen puoli pois niin mieti hyötyä?. On täysin tehotonta opettaa kaikille ruotsia tai ylläpitää kaksikielisyyttä, jos ruotsinkielisille palveluille on kysyntää niille löytyy tarjontaa.

Pakko ei ole hyvä porkkana, englannissa ihmiset löytävät hyödyn telkkarista ja nykyään netistä (tai sitten ihan vaan siitä, että se on ns. maailman kieli) mutta ruotsin kielellä Suomessa ei ole mitään järkevää syytä.

Outoa

Luomansuu

"Hyvä kannanotto! Onkin kumma ettei tätä ole tähän mennessä vaadittu, sehän olisi muuttajankin etu. Mutta Suomessa on kaksi kieltä, jompikumpi -suomi tai ruotsi pitäisi hallita auttavasti puolen vuoden jälkeen."

Miksi ruotsi pitäisi hallita auttavasti? Eikö riitä, että suomen pääkielenä hallitsee? Sillähän tulee toimeen koko maassa, jopa A-maalla.

Muuten - kaikenmaailman "toinen kotimainen" tai "kansalliskielet" jne ovat todellakin vain poliittisia termejä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ei ennen eikä nyt.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely