Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 30.7.10 Aseta US kotisivuksi

Vihreisiin iski biokammo

Vihreisiin iski biokammo
Julkaistu: 29.4.2008 6:47
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press

Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi (vihr.) katsoo, että kunnianhimoisesta EU:n biopolttoainetavoitteesta vuodelle 2020 on luovuttava.

EU:n huippukokous asetti keväällä 2007 tavoitteeksi biopolttoaineiden osuuden nostamisen 10 prosenttiin polttoainekulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Hassi toteaa näkemyksensä vastaavan koko Vihreiden ryhmän linjaa EU:n parlamentissa.

Eurovihreät ovat reagoineet voimakkaaseen kansalaismielipiteeseen EU:n biopolttoainetavoitetta vastaan eri puolilla maailmaa ympäristökatastrofien pelossa. Pyrkimykset EU:n biopolttoainetavoitteen ovat johtamassa muun muassa sademetsien ja puuston lisähakkuisiin ja ruuan lisääntyvään käyttöön polttoaineena.

Europarlamentin Vihreät eivät hekään usko toisen sukupolven biopolttoaineteknologian tulevan tilanteen pelastajaksi vielä ensi vuosikymmenellä.

EU:n ilmastotavoitteisiin kuuluu lisäksi kasvihuonepäästöjen vähentäminen 20 prosentilla, energian käytön vähentäminen 20 prosentilla ja uusiutuvien energiavarojen käytön lisääminen 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

EU:n ilmasto- ja energialakipaketin käsittely on alkanut EU-parlamentin ja neuvoston välisillä neuvotteluilla. EU-parlamentti käsittelee paketin kuluvan vuoden aikana. EU:n on määrä päättää ilmasto- ja energiapaketista EU:n huippukokouksessa keväällä 2009.

YK:n Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuoden 2009 lopulla pyritään solmimaan uusi kansainvälinen ilmastosopimus.

 
Jyrki Karvinen
Jyrki Karvinen
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Satu Hassi
 
 
 
 

Turhuuksia

Biopolttoaineen (ravintoperäinen) välttäminen on järkevää ja asiallista. Turhaa on myös ylimitoitettujen ydinvoimahankkeiden hehkuttaminen uraanisipertäjien kuorolla.
------------------------
Viljan hinta on noussut vuoden aikana 130 prosenttia, riisi 74 prosenttia, maissi 53 prosenttia ja ruokakori, johon kuuluvat myös hedelmät, 48 prosenttia, Ziegler luettelee.

Ruuan hinnan jyrkkään nousuun on monta syytä. Ziegler pitää suurimpana pahana monien maiden aloittamaa elintarvikkeiden jalostamista ympäristöystävälliseksi polttoaineeksi. Siihen on ajauduttu, kun öljy on kallistunut 120 dollariin tynnyriltä.

Kirsi Hyytiäinen, Geneve

Kirsi lyö itseään korvalle

Maanvijelyn - kuten lähes kaiken muunkin hinnioittelu seuraa sähkön hintaa. Sähkön hinnannousuun taasen ei ole mitenkään "ajauduttu" .
Pieni agresiivinen - vallanhimoinen ja meluisa joukkío on pitkään suorasanaisesti vaatinut sähkön hinnan nostamista jotta sen kulutus vähenisi. Jarrutuspropakandallaan tuo porukka on tehnyt kannattavaksi tuottaa sähköä hiilellä - öljyllä - maakaasulla . . . Jopa palavalla kivellä ja puuta polttamalla.
Saman porukan vastuuttomuus kehitteli päästökaupan - suurimman hintatekijän tänään.

Olen varma että arvoisa Kirsi hyvin tuntee tosiasiatkin.
Kuten että lähes kaikki energiansäästötoimet vaativat lisää sähköä.

Elämän realiteetit

pakottavat luopumaan vihreät lähes kaikista tavoitteistaan.Tulee vielä aika jolloin vihreät myöntävät ilmastonmuutokses olevat luonnon itsensä muodostama asia.

Muuttuu se

Joka tapauksessa ilmasto on muuttumassa eli lämpenemässä ja aiheuttaa mullistuksia yleismaailmallisesti.

Jos ihminen ei voi ilmaston

Jos ihminen ei voi ilmaston lämpenemiselle mitään, siihen on turha kuluttaa rahaa ja energiaa. Vaarana ilmastohypessä on se, että todelliset, perinteisemmät ympäristöongelmat voivat jäädä vähemmälle huomiolle.

Olen itsekin joutunut tarkastamaan kantaani ilmastomuutokseen. Aivan vähän uutisoidaan esim. näilläkin palstoilla esitetystä faktasta, että myös muut planeetat, kuten Mars, ovat lämmenneet samassa suhteessa kuin maapallo.

Varmuuden vuoksi

Periaate on suunnilleen sama kuin vakuutuksen otossa eli varmuuden vuoksi. On myöhäistä silloin, kun on vetelät housuissa.

Climate change is often

Climate change is often viewed as a phenomenon that will develop in the coming century. But its effects are already being seen, and the Intergovernmental Panel on Climate Change recently projected that, even in the next 20 years, the global climate will warm by around 0.

http://www.nature.com/nature/journal/v453/n7191/fu...

Kaikkea tarvitaan

Meillä tarvitaan lisää biopolttoaineita sekä ydinvoimaa. Muun biomassan lisäksi turve voisi olla varsin hyvä ratkaisu. Vaikka vihreät väittävät toisin, voin tarvittaessa todistaa että turvetta syntyy vuosittaisen kasvun johdosta. Vähintäänkin kasvun kautta uusiutuvan turpeen verran voitaisiin käyttää vanhaa, jo kuollutta turvemassaa energian tuotannossa.

Ydinvoimaa pitää rakentaa niin paljon kun siihen löytyy kiinnostusta ja rahoittajia. Suomen pitää saavuttaa kaiken kulutuksen kattava omavaraisuusaste sähköntuotannossa. Tulevaisuudessa myös liikenteessä käytettävä energia voi olla sähköä tai sähkön avulla tuotettua vetyä tmv.

Ydinvoima ja uusiutuva bioenergia ovat varsin saasteettomia energiaratkaisuja, joihin on syytä panostaa kävipä ilmaston suhteen miten tahansa.

Kaikenkattava energiaratkaisu on varsin yksinkertainen, turvallinen, suhteellisen halpa, helposti toteutettava sekä kestävän kehityksenmukainen jos siihen ei sekoiteta vihreää typeryyttä ja vallanhimoa.

Loppausta

Aktiivisempaa kampanjointia

Greenpeacen ohjelmajohtajan Harri Lammin mukaan ydinvoiman vastainen kampanjointi voimistuu lähitulevaisuudessa. Pyrkimyksenä on osoittaa, että ydinvoimalla ei voi torjua ilmastonmuutosta, vaan tarmo olisi suunnattava uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen.

- On selvästi nähtävissä, että 90 prosenttia päästöistä tulee muualta kuin erillisestä sähköntuotannosta, esimerkiksi liikenteestä ja asuntojen lämmittämisestä. Ydinvoimalla ei voi korvata näitä päästöjä, Lammi kertoo.

Greenpeacen kaltaisten ydinvoiman vastustajien vastapuolella on kansainvälinen energiateollisuus, joka on palkannut lobbareikseen huippuvaikuttajia, kuten entiset demaripääministerit Paavo Lipposen ja Göran Perssonin.

YLE Uutiset

Ydinvoimaa kyllä

"Meillä tarvitaan lisää biopolttoaineita sekä ydinvoimaa."

Ydinvoimaa tarvitaan hyvin runsaasti lisää, mutta bioenergian suhteen on otettava järki käteen:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Bioen...

On katsottava koko ketjun hyödyt ja haitat. Kun niin tehdään, niin bioenergia on nykyisin vahingollista ympäristölle ja ihmisille.

Hyvää huomenta vihreät!

Vihdoinkin virheätkin heräävät - bio voi tuoda tuhon! Vihreät ovat niin ristiritaista porukkaa, että kohelletaan jonnekin suin päin ilman enempää miettimistä. Biopolttoaineet on tällainen asia. Jos Altian etanolitehdas olisi tullut, niin se olisi vaatinut kolminkertaistamaan ohran tuotannon Suomesssa (ja sellaista peltoalaa ei vai ole olemassa) ja laitoksen hyötysuhde olisi ollut 3 osaa energiaa sisään ja 2 osaa ulos. Tosi vihreä idea!

Pääasia Vihreillä on, että vastustetaan aina jotakin! Ainoa mitä Suomen vihreät eivät (vielä) vastusta on tuulivoima. Mutta kun tuulivoiman lisäys vaatii vastaavan määrän varavoimaa (hiilivoimaa) niin Vihreät ovat varmaan sitä vastaan. Eli ovat itse asiassa tuulivoimaa vastaan, koska se ei toimi ilman varavoimaa.

vihreä saasta

Vihreiden kieltäminen poliittisin perustein lienee väärä ratkaisu. Kielto- ja rajoitusyhteiskunnan vastustajana kiellolle pitäisi olla muut perusteet. Vihreät voisi kieltää ympäristösyihin vedoten.

Aikoinaan stalinistit ja muut kommunistiset terroristit rakentelivat sosialistista työläisyhteiskuntaa. Hankkeen tuloksena vielä tänäpäivänä venäläisen miehen keskimääräinen elinikä on 55 v. Aika tiukka tulos kun ottaa huomioon että koko yhteiskunta suunniteltiin luomaan työläismiehen paratiisi. Jos stalinistit, kommunistit ja muu vasemmistolainen roskaväki ei olisi ryhtynyt parantamaan venäläismiehen elintasoa ja elinoloja, venäläismies eläisi keskimäärin kymmenen vuotta pitempään.

huomautus

"Aikoinaan stalinistit ja muut kommunistiset terroristit rakentelivat sosialistista työläisyhteiskuntaa. Hankkeen tuloksena vielä tänäpäivänä venäläisen miehen keskimääräinen elinikä on 55 v."

Venäläismiehen elinikä on nimenomaan TÄNÄPÄIVÄNÄ 55 v. Se on romahtanut lähes 20 vuodella Neuvostoliiton romahdettua ja Venäjän ryhdyttyä kiihkokapitalistiseksi. Elinajan romahdus liittyy nimenomaan nyky-Venäjään, ei aikaisempaan. Tämä ei tarkoita, että puolustaisin kommunistista Neuvostoliittoa, mutta fakta on syytä pitää faktana.

Myöskään se, että käytän sanaa kapitalismi, ei tee minusta änkyräkommunistia. Nykyään on tapana leimata kaikki oikeistolaisista näkemyksistä poikkeava kommunismiksi ja siten lakaista itse asia maton alle. Näköjään myös harhatietoa levittämällä.

Paratiisi ?

Tuskin myöskään tsaarinajan Venäjää voidaan paratiisiksi kutsua.

Mutta millainen oliskaan

Mutta millainen oliskaan Venäjä tänä päivänä, jos demokraattisesti valittu Kerenskin johtama hallitus olisi saanut pysyä vallassa, ja Leninin johtama roskajoukko olisi hävinnyt sisällissodan?

Kukapa tietää.

Kukapa tietää.

Jos näin olisi, olisimme öljyn ja kaasun tuottaja

Mikäli hra kerenski Co olisi voittanut venäjän sisällissodan, suomen suuriruhtinaskunta kokonaisuudessaan olisi osa venäjän suurta valtioliittoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että biopolttoainekeskustelun sijaan keskustelisimme maamme ruokatuotannon ongelmista. No, tämä ei liene kovinkaan kaukana nykyisestä. Ns valkoinen venäjä oli edustajansa mukaan täysin kielteinen suomen itsenäisyyden suhteen hänen neuvotellessaan Mannerheimin kanssa asiasta.

Biopolttoaineita tuotettaneen. Se missä määrin ja kenen toimesta lienee vielä auki. Nykyinen elintarvikekriisi on kuitenkin pitkälti vihreän liikkeen ja sen kaukoitää suosineen teollisuuspolitiikan tulosta. Vihreiden nimenomaisesta vaatimuksesta teollisuuden työpaikat on pitänyt siirtää kaukoitään. Allekirjoittaessaan kioto-sopimuksen suomalainen poliittinen etablismentti tappoi suomalaiset teollisuustyöläiset ja antoi kaukoidän teollisuudelle rajoittamattoman kilpailuedun.

Vanhaan hyvään aikaan . . .

. . . vetosi isoisä usein - tsaarin aikaan nimeomaan. Pitää ottaa huomioon että tsaarien historia on pitkälti Tampereella ja DDR;ssä "0piskelleiden" tuotantoa.

He unohtavat mielellään kuinka monta työpaikkaa meni taistolaisaikana PK -yrityksiltä älyttömän "persettä penkkiin" systeemin takia.

Luonto voittaa

Sekoittamalla värejä sopivasti saadan valkoinen väri ja sehän on lähellä valoa. Järjen valo puutuu monessa mielipiteessä suhteessa luontoon ja sen rajoituksiin ylikansoittuneella maapallolla.

Luonnon ja ihmisen välisessä sodassa on luonto aina voittaja.

lyhytjännitteistä

Jokainen asiantuntija tietää, että biopolttoaineisiin liittyy ongelmia. Ne eivät kuitenkaan ole syy lopettaa niiden kehittämistä. Toistakaan sukupolvea ei tule ilman ensimmäistä.
Biopolttoaineet eivät ole sama asia kuin bioenergia. Yhdistetty lämmön/jäähdytyksen ja sähkön tuotto biomassasta on jo nyt kilpalukykyistä ilman tukia monessa maassa.
Maataloudelta vaaditaan nyt enemmän ruokaa, rehua,kuitua ja energiaa. Se pitäisi saada syntymään pääasiassa olemassaolevilta pelloilta, koska pellon suurin kasvihuonepäästö(N2O)syntyy pellon raivayksessa.
Seuraava vihreiden myöhästynyt herääminen tulee siitä, kun he huomaavat biomassan tuotannon tarvitsevan entistä enemmän kasviravinteita ja maailman olevan menossa - ennen muuta ympäristöperustein - kohti voimnaperäisempää maataloutta.

Esa Härmälä

Onneksi suomessa valtaosa

Onneksi suomessa valtaosa pelloista on saaneet levätä paketissa nämä muutamat hassut EU vuodet (jotka tämä tulee ylipäätään olemaan pystyssä). Eli, äkkiäkös nämä suomen mittavat viljan ylituotannot laitetaan taas käyntiin.

Suomelle resepti (ei muista niin väliä):

Pellot paketeista ja viljaa etanoliksi. Tämän lisäksi suoalueista se 1% polttoainetuotantoon, joka kasvaa yhdessä vuodessa takaisin.
- Tästä riittäisi polttoainetta koko suomen tarpeisiin että myyntiin ollen samanaikaisesti myös hihhuleille mieleen.

Tämä tosin vaatii, että saadaan EUlta 'lupa'..

(Haluaisin vain tietää, että koska vapaudutaan EUsta ja tarvitseeko tällä kertaa ampua ketään oman vapauden ja itsemääräämisoikeuden saavuttamiseksi? Jos sovitaan niin, että EU oli epäonnistunut kokeilu ja palataan kansallisvaltioiden aikaan takaisin. Mitä nopeammin niin sitä nopeammin maailma pelastuu.)

Just nii !

Sikaloiden hajutkin vähenee kun lanta prosessoidaan sähköksi. Jolla voidaan mm. tuottaa lannoitteita. Eikös se loppu jäte vielä kelpaa lannoitteeksi myös?

Ilokaasu on satoja kertoja tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin CO2 Sitä tuottaa myös bensamoottorit joissa on katalysaattori.

Maanviljelyn tehostaminen Suomessa lienee saavuttanut kyllästystasonsa. Tämänkin ylläpito vaatii liikaa vesistöiltä. Olisi aika hyödyntää valumat korjaamalla vesikasvustoa energia ja kuitu (sellu) -käyttöön.

Hyvää sinistä vappua

On keskityttävä olennaiseen: - liito-oraviin ja pestäviin kuukautiskuppeihin.

Kallista sekoilua

Kuinka kalliiksi tempoilu ensin ydinvoiman ja nyt bioaineiden kanssa tulee talouselämälle ja yhteiskunnalle?

Minä rohkeasti otan...

..ja kannatan edelleen roiman kokoista ydinvoimalaa
Helsingin seudulle... kahtakin, että varmasti lamppu
palaa pimeässä.

Kun alkavat rohjoa pykäämään erottuvat
aidot ydinmiehet pelleistä.

Vihreät

Ilmastonmuutos ja vihreät, kirjoitettu 2006

Aavikoituminen ja ilmastokatastrofi

Sahara laajenee kaikialla "ilmastokatasrofin" seurauksena. Paitsi jossain kuumimmalla eteläreunallaan. Sielä joku alkuasukasheimo oli alkanut metsittää hiekkaerämaata. Laittaneet kalasnikovilla aseistetut vartijat huolehtimaan siitä ettei vihreät polta ainakaan aivan jokaista tainta ja oksaa. Tuloksena kelvollista viljelymaata.
En nyt muista tarkalleen missä -> Google:

http://fr.wordpress.com/tag/afforestation/

Kaikenpolttamiskultin leviäminen Suomeen jyrää meitin. Tässä naapurissa vihreä maahanmuuttaja teki nuotion kaupungin vuokra-asuntonsa olohuoneen parketille. Selityksenä sähkön säästäminen. Tarjolla olisi tosin ollut myös saksalainen kaasuliesi ja siihen siperialaista maakaasua sopivasti laimennettuna.

Turve hyvä polttoaine, ruoka huono polttoaine

>>hörhöt vaikeuttavat turpeen hyödyntämistä ja estävät ekologisesti tasapainoisen teknologiakehityksen

EU piti turpeen kieltävällä päätöksellään huolen siitä, että Suomi-rukka pysyy muista riippuvaisena. Mutta eihän siinä ole mitään ihmeellistä tai uutta, kun kokonaisuuden hahmottaa.

YK:n IPCC:n luoma ilmastovedätys ja sen päälle suoritettu kansallisten ja liittovaltiotason päättäjien aivopesu toimi tässäkin hienosti.

Turve olisi Suomelle loistava energian lähde Fischer & Tropsch -menetelmällä prosessoituna.

Turvetta ei pidä kuitenkaan sotkea tähän nykyiseen ensimmäisen polven biopolttoainehulluuteen, joka on typeryydessään lähinnä verrattavissa Maon ideaan kaikkien pikkulintujen tappamisesta, mikä johti hyvin nopeasti suureen nälänhätään.

Samat eugenistit, jotka ohjailivat aikanaan Maoa ja Maon aikaista Kiinaa, ohjailevat nyt EU:n ja YK:n suuria linjoja. Sukupolvet vaihtuvat, mutta ideat eivät kuole.

No, kuka

"Turve olisi Suomelle loistava energian lähde Fischer & Tropsch -menetelmällä prosessoituna."

No, kuka estää tekemästä? Siitä vaan, jos se kerran on kannattavaa.

Minäkin uskon, että se vielä joskus tulevaisuudessa kannattaa, mutta mitä ilmeisimmin ei vielä nyt, kun sitä ei tehdä.

Turvenuijat

Turvetta ei lasketa "uusiutuvaksi" energialähteeksi eikä sen hyödyntäminen sitä kautta saa samoja etuisuuksia.

Iskee vielä moni muukin kammo

Jo oli aika vihreittenkin herätä ja huomata, että
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2008/03/06/ep...
Toisaalta ei ihan ennenäkemätöntä, sillä
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2007/12/05/ge...

Maapallo ei tottele hiilidioksiidia

Tropiikin troposfäärin lämpötila alimmillaan kahteenkymmeneen vuoteen.

http://www.climateaudit.org/?cat=1

Eteläisen pallonpuolisko merijään laajuus lähestyy tunnetun historian ennätystä.

http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/cur...

Heikkoa politiikkaa

Vihreät ovat vastustaneet ydinvoimaa ja vaatineet tuuli- ja bioenergiaa. Seuraus on nyt tämmöinen. No jokainen tekee virheitä, muta vihreiden on aika kasvaa aikuisiksi ja myöntää että heidän politiikkansa ei ehkä juuri ole ympäristöarvoja tai maailmanparannusta edistänyt.

Toki jotain lokaaleja voittoja on saavutettu mutta lokaalien strategioitten soveltaminen globaaliin maailmaan ei ole suoraviivaista.

Laajan maahanmuuton fanaattinen ajaminen tuntuu myös oudolta. Ekologi Garret Hardinin mukaan väestönkasvu yms. ongelmat ratkeavat parhaiten lokaalisti.

Maailman 50 köyhintä maata kolmikertaistavat väestönsä 2000 - 2050. Maailman kantokyky ei kestä 3 miljoonaa uutta ihmistä - varsinkin jos heille pitäisi vielä tarjota inhimilliset olosuhteet. Jos ko. maat voivat dumpata ylijäämäväestöään Eurooppaan töihin, maitten motivaatio ratkaista väestöongelmansa laskee.

TV2 Suomi Expres Vapunaattona:

"Miksi demokatia ei toimi ? "
"Kansalaisten ääni ei kuulu "
"Vaikutusmahdollisuudet olemattomia"

Lähihistoria kertoo kyllä ihan toista.
Muutaman naisen johtama porukka saa läpi kaiken mitä ehtii ja kehtaa esittää. Ja kyllä kehtaavatkin, yhteiskunnanvastaisen terrorin he ovat naamioineet maailman pelastamiseksi. Teollisuuden alasajon globaaliksi välttämättömyydeksi. Työttömyyden yksilön onneksi ja valehtelun sananvapaudeksi.

Suomen maat - metsät ja vedet he ovat varanneet EU;n luontoreservaatiksi jossa avotulen käyttöön erikoistuneet maahanmuuttajat keräilevät risuja.

Likakaivo hajaasutusalueella.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 

Kysely