Opposition mielestä hallituksen linjauksessa on jo lähtökohtaisesti riittämätön perusrahoitus, joka jaetaan mielivaltaisesti: 17 yliopistoa saa vajaan kolmasosan siitä, mitä Innovaatioyliopisto saa yksinään.
Tämä johtaa opposition mukaan siihen, että yliopistojen toimintaedellytykset tehdään kohtuuttoman riippuvaisiksi yksityisestä pääomasta ja lisäksi yliopistojen henkilöstön ja opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet sekä yliopistojen itsehallinto vähenee. Opposition mielestä hallituksen linjaus kasvattaisi yritysten päätösvaltaa yliopistoissa.
Hallituksen ehdotus myös heikentää oppositiopuolueiden mielestä niin yliopistojen eri tieteenalojen kuin eri maantieteellistenkin alueiden tasa-arvoa.
” Esimerkiksi humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset tieteenalat ovat huonommassa asemassa verrattuna teknisiin tieteenaloihin, luonnontieteisiin ja muihin nopeasti käytäntöön soveltuviin tieteenaloihin”, katsoo oppositio tiedotteessaan.
Opposition mielestä nykyisen hallituksen linjaukset yliopistolaitoksen uudistamisessa ovat vaarantamassa Suomen yliopistolaitoksen tulevaisuuden.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kulttuurivallankumous, Suomi vuonna 2008
"17 yliopistoa saa vajaan kolmasosan siitä, mitä Innovaatioyliopisto saa yksinään"
Tottakai Innovaatioyliopiston täytyy saada kolme kertaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Innovaatioyliopistohan on Huippu Yli Opisto ja kaikki muut ovat tavisopistoja.
Ja mihin ihmeeseen yhteiskuntatieteellistä ymmärrystä tarvitaan tulevaisuuden Suomessa? Täytyyhän nyt jo tyhmemmänkin käsittää ettei se ole mikään yhteiskunta, vaan liikeyritys.
Liiketaloudelliselta kannalta katsottuna Suomi on turvoksissa tuottamatonta rapakkoa, epäluovia luusereita ja sellaisen tutkimuksen nyhertäjiä josta ei rehellinen virkamies mitään ymmärrä.
Koko maa on innostettava kalkuttamaan peltilautasia yötä päivää viikon, jotta nämä tuottamattomuuden käet saadaan luovasti tuhottua.
Tennilä tunnustaa väriä
Tennilä tunnustaa väriä myös silmillään, sori.