Keskustelussa viitataan usein naisiin sinä heikompana astiana. Jos astian lujuutta mitataan kuitenkin sillä, kuinka kauan se kestää hajoamatta, heikommaksi osoittautuukin mies. Yleisen terveydentilan kehityksestä huolimatta suomalaisten naisten elinkaari on nykyisin yli kuusi vuotta pidempi kuin miesten. Ero on suurempi kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Miesten ja naisten suuret eliniän erot eivät saa selitystä sukupuolten välisestä hormonaalisesta tai biologisesta erosta (eläköön se ero!). Selitys löytyykin elintavoista ja niihin liittyvistä sairauksista. Tämä on käynyt ilmi muun muassa tutkittaessa seitsemännen päivän adventisteja, jotka noudattavat terveellistä ravitsemusta ja välttävät yleensäkin riskikäyttäytymistä. Heidän keskuudessaan molemmat sukupuolet saavuttavat jokseenkin saman korkean eliniän.
Sepelvaltimotauti ja verenpainetauti ovat miehillä yleisempiä kuin naisilla ja näin on varsinkin työikäisillä. Diabetestakin ja keskivartalolihavuutta on miehillä hieman enemmän. Nuo sairaudet liittyvät vahvasti ravitsemustottumuksiin, jotka ovat miehillä epäterveellisemmät. Kasvikset ovat vielä liian monelle miehelle "kaninruokaa". Tässä yhteydessä voi todeta, että päinvastoin kuin yleensä luullaan, sukupuoli sinänsä ei juurikaan vaikuta ravinnontarpeeseen. Jos mies ja nainen ovat samankokoisia ja tekevät samoja töitä, niin sama määrä ruokaa riittää.
Ravitsemuksen ohella sukupuolten välisiä eroja selittävät miesten yleisempi tupakointi ja runsaampi alkoholin käyttö. Miehet juovat alkoholia kolme kertaa enemmän kuin naiset ja erityisesti humalajuominen on heillä yleisempää. Ryyppäämiseen liittyy myös muuta riskikäyttäytymistä, mikä näkyy esimerkiksi nuorten miesten naisia korkeammissa tapaturmaluvuissa. Alkoholisairaudet ovat koko ajan lisääntymässä ja ikävä kyllä, molempien sukupuolien keskuudessa.
Sukupuolierot eivät näy vain sairauksien ennaltaehkäisyn piiriin kuuluvissa asioissa, vaan myös sairauden ilmetessä. Miehet ovat naisia hitaampia lähtemään tutkimuksiin ja hoitoon. Naiset käyttävät enemmän lääkkeitä ja terveyspalveluja sekä tukeutuvat myös useammin itsehoitopalveluihin. He näyttävät myös kestävän pitkäaikaista sairautta paremmin kuin miehet, jotka kuolevat aikaisemmin pois. Miesten huonompi ennuste johtunee paljolti siitä, että heillä tauti on yleensä ehtinyt pidemmälle ennen hoitoon hakeutumista.
Koulutustaso liittyy tunnetusti terveyteen, terveyskäyttäytymiseen ja sitä myötä odotettavissa olevaan elinaikaan. Tässäkin sukupuolesta johtuvat erot ovat suuret. Korkealle koulutettu 35-vuotias mies voi odottaa elävänsä 80-vuotiaaksi, mutta vähän kouluja käynyt vain 74-vuotiaaksi. Ero on siis kuusi vuotta. Sen tekee erityisen merkittäväksi se, että naisilla vastaava ero vain kolme vuotta.
Miehen paljastuminen selvästi heikommaksi astiaksi ei ole väistämätön asia. Kaikkein eniten tilanteen kohentaminen on jokaisen miehen itsensä vallassa. Omin käsin sinne suuhun pannaan mitä pannaan ja omin neuvoin hoitoon hakeudutaan, jos ongelmia ilmaantuu. Valintoihin vaikuttavat tietämys ja asenteet ja niistä huolehtiminen kuuluvat kodille, koululle ja terveydenhuollolle.

Kommentit
Lähdekritiikkiä
"Miehet juovat alkoholia kolme kertaa enemmän kuin naiset ja erityisesti humalajuominen on heillä yleisempää."
Miehet juovat siis alkoholia NELJÄ KERTAA niin paljon kuin naiset.
3y + y = 10 (litraa vuodessa)
y = 2,5
Jos miehiä on 0,5 väestöstä ja naisia 0,5 väestöstä, juovat miehet 3y eli 7,5 litraa jaettuna 0,5 :llä eli 15 litraa vuodessa. Tämä merkitsee noin 19,73 litraa Koskenkorvaa eli noin 40 pulloa.
Tollot toimittajat
eivät ymmärrä matematiikasta sen enempää kuin muustakaan.
Puolta isompi tai em. kolme kertaa enemmän heittävät mielikuvituksessa volttia.
Keskusteliko kansa Kanervan tekstiviesteistä ja lintuinfluenssasta, vai valehtelivatko mediat vain keskustelun olevan olemassa? Valehtelivat.
Ilmankos meillä miehillä
Ilmankos meillä miehillä on hauskempaa! Jos nelinkertainen alkoholi määrä lyhentää elinkaarta tuollain sopivasti ei minulla ole mitään hieman lyhyempää elämää vastaan, henkilökohtaisesti siis. En pysty popsimaan pelkkää jäniksenruokaa, nälkähän siinä tulee = pakko saada PIHVI!
Valintoja ?
". . . Omin käsin sinne suuhun pannaan mitä pannaan ja omin neuvoin hoitoon hakeudutaan, jos ongelmia ilmaantuu. Valintoihin vaikuttavat tietämys ja asenteet . . ."
Valitsemalla suomalaisen syyllistävän jäkättäjän elämäntoverikseen lyhenee elinajanodote selkeästi. Suomalainen
mies omaa jo geneettiseti melkoisen sietokyvyn. Asia kärjistyy
kun suomalainen nainen valitsee muunmaalaisen. Tunnen tapauksen
Italiasta, sikäläinen mammanpoika joutui suomalaisen naisen
pauloihin. Rouva oli päättänyt tehdä kaksi lasta, kun niitä ei
alkanut ilmantua, syyllistäminen ajoi miehen itsemurhaan.
Ensin tahallinen autokolari ja kun lääkärit onnistiuvat hoitamaan
kuntoon niin sitten lääkkeillä loppu. Suomalainen mies sentään
aika harvoin menee yhtä pitkälle. Vaikka menettää jo olemassaolevat
lapsensa, asuntonsa ja autonsa avioerossa. Avoerossa vielä enemmän.
Selvisin hengissä nippanappa
vaikka en saanutkaan em. rvaa raskaaksi
niin siita heikkoudesta!
Suomessa on vuosittain toista tuhatta itsemurhaa ja niista enemmisto miehia. Sitten on muita kuolemia, joissa voidaan pitaa itsemurhaa mahdollisena. Sellaisia on varmasti ainakin sama maara. Sitten tulee muu itsetuhoinen kayttaytyminen, joka johtaa sen kayttaytymisen aiheuttamaan kuolemaan.
Kuinka monen tallaisen kuoleman takana on naisen henkinen vakivalta?
Jos vaikka olisi vain 10% (todellisuudessa varmasti huomattavasti enemman), silloin naisten "tappamia" miehia olisi varovaistenkin arvioiden mukaan muutamia satoja vuosittain. Huomio kiinnittyy julkisuudessa kaltoinkohdeltuihin ammiin, joita muka on lahennelty, jotka eivat uskalla tulla julkisuuteen. Enimmakseen ne ovat naisia, joita ei kukaan tikullakaan koskisi. Sitten Suomi on pullollaan ruususia ja tukiaisia, jotka kayttavat miehia hyvakseen ilman haivaakaan todellisesta ystavyydesta.
naiset kieroja kuin korkkiruuvit
Joku on joskus todennut viisaasti, että miehillä ei kierrä veri yhtä aikaa molemmissa päissä.Herää pakostakin kysymys mitä mehet haluavat naisista.Tietynlaiset naiset kyllä osaavat seksillä pyörittää miehiä ja käyttävät vielä yhteisiä lapsia riitakapuloina.
Siis miehet,jos haette turvallisia ,vakaita elämänkumppaneita Karttakaa uhkeita,näyttäviä bimboja ja etsikää naisia ,joilla on enemmän sydämen sivistystä kuin ulkoisia avuja.
Ihan tosi !
Kyllä tissien koko korreloi käänteisesti älyllisten ominaisuuksien kanssa ainakin silloin kun ne on pullistettu silikonitäytteellä. Sydämen sivistystä em. italianleski haki hormoonikorvaushoidosta. Laastarina, voiteena ja pillereinä. Noin kolminkertaisena yliannosteluna - "kun siitä tulee niin hyvä olo". Estrogeni -ylimäärä etabloituu testosteroniksi ja siitä seuraa ympäristölle vähemmän hyvä olo.
Reality check
Naisen elämän pituuteen vaikuttaa valitettavan usein hänen miehensä nyrkki.
Fyysinen väkivalta on aina myös henkistä väkivaltaa.