Sunnuntai 27.5.2012

Kokoomuksella on ratkaisu ruoan hintaongelmaan

Luotu: 
12.5.2008 07:34
  • Kuva: Keskon kuvapankki

Kokoomus ei innostu maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) esitykselle elintarvikkeiden kaksihintajärjestelmästä, kertoo Yle.

Kokoomuksen poliittinen valtiosihteeri Veli-Pekka Nummikoski valtiovarainministeriöstä pitää kilpailua kaikkein tehokkaimpana hintojen alentajana. Yksi kilpailukeino voisi olla kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen.

Sirkka-Liisa Anttila on esittänyt elintarvikkeille kaksihintajärjestelmää siten, että ruoan arvonlisä laskettaisiin vasta kaupan kassalla. Ruoan arvonlisäveroa on määrä alentaa 17 prosentista 12 prosenttiin ensi vuoden lokakuussa.

- Kaksihintajärjestelmä saattaisi jopa kääntyä hyvää tarkoitustaan vastaan, sillä se pikemminkin hämärtää hintamielikuvaa, mikä ihmisillä tuotteista on, vastustelee Nummikoski Yle uutisten mukaan.

- Nyt kaikki tarmo pitäisi laittaa kilpailun lisäämiseen ja käydä läpi lainsäädäntö, että onko siellä sellaisia esteitä, jotka kenties eivät kilpailua täysitehoisesti mahdollista. Otan yhden esimerkin eli kauppojen aukioloajat. Olisiko tässä yhteydessä syytä keskustella siitä, voitaisiinko niiden vapauttamisen kautta saada lisää kilpailua ja lisää tuottavuutta tähän elintarvikeketjuun, jatkaa Nummikoski.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

domino

Kaikki vapaaksi niinkuin ne ovat muissakin maissa. Mitä se itseasiassa kuuluu kellekään koska kauppias pitää kauppansa auki? Mikä rajoitusten peruste ylipäätään on? Vai onko taas kerran takana SAK-SDP mädätys??? Viinat kauppaan samalla tavalla.

tapio_o_neva

Kauppaliikkeiden pitäisi toimia keskeytymättömänä viisivuorotyönä viikonloppuinakin, jotta häiriintyneet ihmiset saisivat pihviä ja punaviiniä silloinkin kun televisio-ohjelmat ovat päättyneet.

Tällaiset hedonistit ovat usein NATO:a kannattavia kokoomuslaisia, jotka kannattavat ostoskorien tasa-arvoa.

kauppias

Vai, että kauppojen aukioloilla ja ruoan hinnalla olisi joku yhteys??? Voin kertoa ei ole ! Ruoan hinnan kallistumisnen johtuu NELJÄSTÄ pääseikasta:

1) Kallis palkkaratkaisu sekä kaupalle, teollisuudelle että kuljetuksille

2) Logistiikan kallistuminen, öljyn hinta

3) Maailmanmarkkinat, Kiinan ja Intian kehittyvät taloudet (ostavat kaiken mitä markkinoilta löytyy) esim. viljojen käyttö energia raaka-aineeksi. EU-protektionismi esim. Brasilialaisen naudanlihan tuonti kiintiöt. Omien tuottajahintojen nousu !

4) Suomessa on vielä hyvin keskittynyt PT-kauppa. Kaksi suurta hallitsevat noin 80% kokonais pt-kaupasta.

Ainoa asia johon esim. hallitus voi nopeasti puuttua on alv:n alentaminen. Se täytyisi tehdä heti mutta ei niin, että se välttämättä on pysyvä. Se pitää ehdollistaa. Mikäli kauppa ei siirrä sitä täysimääräisesti hintoihin ja pidä sitä myös jatkossa mukana (normaalisti liukumat syövät hyödyn ) tulisi se peruuttaa !!

Lisäksi poliitikot voisivat lopettaa yhden kaupparyhmittymän suosimisen esim. kaavoitusasioissa !!

tapio_o_neva

Arvonlisäverojen lopettelusta seuraa, että kiinteistöverot moninkertaistuvat samoin kuin polttoaineverot.

Riisinsyönti vähentää ruokalaskua. Sadatmiljoonat ihmiset elävät Aasiassa riisillä.

EU-jäsenyys on tehnyt yli puolesta suomalaisia ylipainoisia ja varusmiehistä rapakuntoisia.

Elintarvikkeet pitäisi panna säännöstelyyn ja jokaisella pitäisi olla KELA-korttiin liittyvä säännöstelykortti liikalihomisen ehkäisemiseksi.

SIMO PERTTULA

Veron poistamista elintarvikkeilta!Köyhyys on Suomessa sitä luokkaa, että sen vuoksi ei lihota! Kenties se vaara olisi Sinulle hyvätuloisena!Veron poisto, tai ainakin huomattava pienentäminen, palvelisi parhaiten pienituloisia! Sinulle tiedoksi.

tapio_o_neva

Ruoan arvonlisäveron alentaminen ei ole yhtä tehokas keino kuin pienituloisten tulojen lisääminen. Tammikuun 4%:n ruoan hinnankorotusta ei pitäisi kompensoida keski- ja suurituloisille, koska näillä on kiinteistökuplan lisäksi varaa maksaa ruoastaan ja mahdollisuus syödä muiden köyhien tapaan perunaa, maitoa, ruisleipää. Jauheliha nousi vuoden alusta neljästä viiteen euroon eli noin 20%. Maito nousi runsaasta 70 eurosentistä 80:een eurosenttiin.

Zeus Väinämöinen

"...Lisäksi poliitikot voisivat lopettaa yhden kaupparyhmittymän suosimisen esim. kaavoitusasioissa !!..."

Täysin samaa mieltä. Poliitikot kuitenkin ovat voideltuja ja istuvat mielellään osuuskaupan hallinnossa, koska siitä saa henkilökohtaista etua ja hyötyä. Tuollaiset edustajistojen ja hallintoneuvostojen jäsenyydet eivät voi olla vaikuttamatta päätöksentekoon.

Käytännössähän asia etenee siten, että osuuskaupalta tulee aloite jonkin alueen kaavoittamiseksi esimerkiksi ABC-myymälälle ja siitä se sitten etenee. Jos hanke ei ole peräisin "omilta", niin hanke ei ehkä etene ja osuuskaupan filibustereita ja änkyröitä riittää jarrumiehiksi.

Luomansuu

Ensin kuulosti monimutkaiselta, mutta tietty ajatus siinä on. Kokemus on osoittanut että veroluontoisten maksujen alennukset menevät hintoihin vain osin. Kauppiaat pyrkivät aina pitämään osan itsellään. Parturihintojen ALV-pudotus ei näkynyt hinnoissa käytännössä lainkaan ja melko varmasti sama kävisi nytkin. Kokoomuksen Nummikosken mukaan kilpailu hoitaa...niinhän sen pitäisi, mutta kun Suomen vähittäiskaupassa kilpailu ei toimi kunnolla, koska käytännössä meillä on kartellimainen hintasopu vahvojen keskusliikeiden takia.

Vähän ohjelmointityötä tämä Anttilan esitys kyllä vaatisi, mistä kauppiaat eivät ilahdu. Joten odotettavissa on uusia, toivottavasti hyviä vastaehdotuksia.

tapio_o_neva

Arvonlisävero on maksettava joka tapauksessa. Tammikuussa elintarvikkeiden hinnat nousivat noin 4%, mutta silti ihmiset ostavat korkeammilla hinnoilla välittämättä lihomisestaan tai siitä, että hinnat ovat suurentuneet.

Suomessa on aina pidetty tärkeänä sitä, että kuluttaja-asiakas tax-free -turistia lukuunottamatta, joka ei voi vähentää arvonlisäveroa siksi, että hänellä ei ole arvonlisäverollista myyntiä, näkee tuotteesta sen hinnan, mikä hänen on maksettava.

Suomessa on 8%:n, 17%:n ja 22%:n arvonlisäverot. Nettohinta hampurilaisbaarissa johtaisi siihen, että asiakkaan olisi itse mietittävä, kumpi arvonlisävero maksetaan mukaan otettaessa tai paikalla syötäessä.

Miten ihmiset ovat harhautuneet luulemaan, että arvonlisäverottoman hinnan ilmoittaminen jotenkin estäisi ruoan hinnankorotuksia.

Se, että marketissa ruoka olisi hinnoittelultaan arvonlisäverotonta, mutta muut tuotteet edelleen arvonlisäverollisia johtaisi siihen, että ostoskorissa rahan riittävyyden vuoksi pitäisi olla taskulaskinkin ja taulukko siitä, mitä arvonlisäverokantaa noudatetaan.

Yksi keino lisätä ostovoimaa olisi korottaa äitiyspäivärahoja, työttömyyskorvauksia ja eläkkeitä 480 000 000 eurolla. Näin olisi varaa maksaa kilpailutuja ja kallistuneita arvonlisäverollisia hintoja. Ruoan arvonlisäveron alennus menee pääasiassa, ei vähävaraisille, vaan ylipainoisille.

Kokoomus on ohjannut mittavia veronalennuksia mm. juopoille.

ankken

Haluaisin mielelläni tietää, miten tanskalainen hinnoittelumalli vaatisi laskimen käyttämistä kaupassa sekä miten tuo malli hämärtää kuluttajan hintatietoisuutta.
Lienee Suomessa ymmärretty asia väärin. Ruokatavarat yms on hinnoiteltu sillä hinnalla, jonka kassalla maksat. Rakennustarvikkeet ja muut samaan kategoriaan kuuluvat...tarvikkeet, joista ostaja voi saada arvonlisäveron osuuden takaisin...on kaksoishinnoiteltu, siis rinnakkain kumpikin hinta.

kauppias

Periaatteessa joo mutta käytännössä hankala toteuttaa. Uskon, että alv pudotus menee hintoihin sellaisenaan. Ongelma on ajan kanssa syntyvät liukumat ! Alv heti alas, mutta ehdollisena !!

Ja lopettakaa jo se parturi-kampaamo keskustelu. Ihan vaan tiedoksi: se on EU-kokeilu, jolla pyritään lisäämään työllisyyttä "käsityöläis"ammateissa ja se saattaa myös loppua. Sen alkuperäinen tarkoitus ei missään nimessä ollut "kohtuuttomien"taksojen hillintä, niikuin jotkut suomessa ajattelevat. Mikäli kampaamoille jää taseeseen /käyttöpäomaan se n. 10% enemmän. Voi sillä ehkä työllistää sen yhden ihmisen lisää. Parempi näin kuin jollakin TUKI-kaavakkeella haettava avustus !

Luomansuu

Tavoite oli lisätä parturissakäyntiä edullisempien hintojen avulla. Miksi parturiliikkeen omistaja palkkaisi lisää porukkaa, jos taseeseen jää 10% hyvää - sillähän voi tehdä jotakin mukavampaakin! Porukkaa palkataan lisää vain silloin kun palvelujen kysyntä kasvaa ja samalla mahdollisuus tienata lisää euroja kassaan.

zsi

Miksi rajoittaa Anttilan idea vain elintarvikkeisiin? Paljon kiinnostavampaa kuluttajan kannalta olisi, kun viinakaupassa ja autokaupassakin ilmoitettaisiin tuotteiden hinnat ilman veroja ja verojen kanssa. Saattaisi herättää ihmiset pohtimaan.

tapio_o_neva

Jospa kaikki hinnat ilmoitettaisiin arvonlisäverottomina. Näin kuluttajat pääsisivät pohtimaan, mitä kolmesta arvonlisäverokannasta noudatetaan ja vertailu esimerkiksi ulkomaisissa verkkokaupoissa olisi helpompaa.

Kaikkein helpointa olisi kuitenkin se, että opetettaisiin jakolasku 1/1,08 , 1/1,17 ja 1/1,22 .

Tämä lienee kuitenkin ylivoimainen vaatimus nykyiselle koulujärjestelmälle, joka tuottaa toimittajia, jotka eivät yhdistä yhdysvaltalaista biljoonaa eurooppalaiseen miljardiin, vaan kirjoittavat kaikki luvut tuhatkertaisina.

pakista

Olisi syytä ehkä asettaa yksinkertainen laskin uusisuomi.fi:n yhteyteen, jolla voisi tarkistaa toimittajien ja muidenkin esittämiä lukuja nopeasti ja kätevästi.

Voisi esimerkiksi nopeasti laskea, montako prosenttia bensan litrahinnasta on veroa.

tapio_o_neva

http://www.turunsanomat.fi/erikoissivut/?ts=1,3:2031:0:0,4:102:0:0:0;4:1...

2007 => 2008
- Bensiinin vero nousee ensi vuonna 3,94 senttiä litralta
- Dieselöljyn veroon tulee 4,46 sentin korotus litralta
- Kevyen polttoöljyn vero nousee 1,64 sentillä litralta
- Keskivertoautoilijan kustannukset nousevat 52-57 euroa vuodessa

Reformoitu rikitön bensiini:
- perusvero 57,24
- lisävero 4,78
- huoltovarmuusmaksu 0,68

Rikitön dieselöljy
- perusvero 30,67
- lisävero 5,38
- huoltovarmuusmaksu 0,35

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941472
http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ymvl_10_2007_p.shtml

http://polttoaine.net/

Eli perusvero, lisävero ja huoltovarmuusmaksu:

Reformoitu rikitön bensiini 62,7 eurosenttiä litralta
Rikitön dieselöljy 36,4 eurosenttiä litralta

Jos bensiini maksaa 1,45 € on sen arvonlisäveroton hinta 1,18852459 € sekä valmisteveroton ja varmuusvarastoimismaksuton hinta 0,56152459 €. Näin ollen bensiinin hinnasta on huoltovarmuusmaksua polttoaineen valmisteveron perusveroa ja lisäveroa 61,27%.

balidomi

Tosi mallikasta sotkea ruuan hinta, kauppojen aukiolo ja Nato samaan taikinaan. Kyllä tuntuu hellakoukku polttavan kommunistin sormissa pahemman kerran.
Jos saataisiin jollain tavalla aikaiseksi kunnon kilpailu kaupparyhmittymien välille niin alkaisi jälkeä syntyä. Valitettavasti se ei tule koskaan Suomessa onnistumaan. Homma on jo jaettu, nyt vain lypsetään.

tapio_o_neva

- homofilia
- svekomania
- russofobia
- kleptomania
- väkivaltaisuus (naistenhakkaaminen)
- veropopulismi
- natopopulismi
- vähittäiskaupan työntekijöiden lomien poistaminen ja 365/7/24 työaika: yleinen kodittomuus (hintakupla ja 60 vuoden asuntolainat), isänmaattomuus, uskonnottomuus, kokoomus on siis arvovapaa
- konsumeristinen hedonismi: veronalennukset syöpöille ja juopoille
- rikemaksu ylinopeutta 15 km/h jatkuvasti ajaville
- miltei Keskustan tasoinen kartellismi maankäytössä, mutta pääasiassa Uudellamaalla (Tuusula, Helsinki jne.)

Kokoomus on siis pääsemässä nuorakeraamiselta muuripatakypäräpääliperikaulusaikakaudelta ja alkaa edustamaan vasarakirveskulttuurisia postmoderneja eurovarvoja, kuten arvovapautta ja arvottomuutta.

Kokoomus kannattaa länsimaista yksilöllisyyttä
http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI

Kokoomus seuraa myös feministisiä tendenssejä sekä keskittyy mm. kikkelismiin. http://www.demari.fi/content/view/388/519/ Ennen tämä oli vain Tupolevin veljesten ja sosialidemokraattien asia.

tapio_o_neva

Paavo Lipponen on sen luokan sotasosialidemokraatti, että hän sopisi pehmomiesten sijaan Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi ja kyykyttäjäksi.

Tepa

Kiitos ei sekavalle kaksihintajärjestelmälle. Veronalennusten siirtämistä kuluttajahintoihin se ei takaisi millään lailla, koska verottomat hinnat nousevat ajan mittaan muista syistä joka tapauksessa, eikä veronalennuksen vaikutusta voi pidemmällä aikavälillä mitenkään erottaa muista tekijöistä. Hintojen kehitys voidaan kyllä laskea tilastoista ja julkistaa tiedot. Anttilalla on varmaankin ajatuksena, että kiinnitettäisiin väkisin ihmisten huomio siihen, että osa ruoan hinnasta on veroa, ja toivoa, että kuluttajat alkaisivat vaatia alvin alentamista lisää tulevaisuudessa.

Ainoa tapa painostaa kauppiaat antamaan alv:n alennus kokonaan kuluttajille olisi tehdä jatkuvasti vertailua ruoan hinnan ja sen, mikä hinta sillä hetkellä olisi, jos veroa ei olisi alennettu, välillä. Se on tietenkin mahdotonta, ja siksi alv:n alennus tulee pitkällä aikavälillä menemään suurimmaksi osaksi tai kokonaan kauppiaitten, jalostajien ja tuottajien taskuihin, ei kuluttajille.

Kuluttajahinnat tulisivat alenemaan vain, jos se lisäisi myyntiä niin paljon, että myyjien kokonaisvoitto kasvaisi. Kysyntä tuskin voi kovin paljoa kasvaa hinnanalennuksen myötä, koska elintarvikkeiden kysynnän hintajousto on pieni. Suomeksi sanottuna elintarvikkeita ei osteta hinnan alentuessa juurikaan enempää, koska niitä täytyy ostaa hengissä säilymiseksi tarvittava määrä, vaikka hinta olisi kalliskin.

Aluksi tullaan kyllä varmaankin tekemään jopa ylisuuria tilapäisiä hinnanalennuksia, jotta ihmiset erehtyisivät kuvittelemaan, että veronalennus menisi kuluttajien hyväksi ja veronalennuksia vaadittaisiin jatkossa lisää. Ne on helppo korjata vaivihkaa ajan mittaan, ja selittää hintojen kehitys kaikilla muilla mahdollisilla syillä, eikä kukaan pysty muuta todistamaan, koska senhetkisen vaihtoehtoisen verotason vertailukohtaa ei ole koskaan olemassa.

Ruoan alv:n suunnattu alennuskokeilu olisi kyllä voinut puoltaa paikkaansa. Olisi alennettu vain esimerkiksi vihannesten, hedelmien ja marjojen, tai joillain kriteereillä terveellisten elintarvikkeiden veroa. Näin olisi ollut mahdollista seurata pitkällä aikavälillä alennettujen ja alentamattomien tuoteryhmien hintakehitystä toisiinsa, ja samalla painostaa kauppiaita siirtämään pysyvästi mahdollisimman suuri osa veronalennuksesta hintoihin.

Kun vaihtoehtoina on hyvinvoinnin rakentamisen (eli työn ja yrittämisen) verottaminen sekä toisaalta kuluttamisen verottaminen, on kuluttamisen verottamista syytä painottaa. Keskustapoliitikkojen täytyy kuitenkin järjestää jotain kiitokseksi vaalisponsoreilleen, joten siksi nyt alennetaan ruoan alv:tä, mikä on tietysti helppo myydä populistisesti äänestäjille.

Kaupan aukiolojen rajoitusten poistamista kannatan lämpimästi, mutta en jaksa uskoa, että se ruoan hintaa alentaisi.

tapio_o_neva

"Ainoa tapa painostaa kauppiaat antamaan alv:n alennus kokonaan kuluttajille olisi tehdä jatkuvasti vertailua ruoan hinnan ja sen, mikä hinta sillä hetkellä olisi, jos veroa ei olisi alennettu, välillä. Se on tietenkin mahdotonta, ja siksi alv:n alennus tulee pitkällä aikavälillä menemään suurimmaksi osaksi tai kokonaan kauppiaitten, jalostajien ja tuottajien taskuihin, ei kuluttajille."

Noin 4%-yksikköä 5%-yksikön alennuksista meni jo tammikuussa tuottajille ja kaupalle. Näin ollen alennus "on jo hinnoissa".