Helsingin käräjäoikeus totesi tänään kuvataiteilija Ulla Karttusen syylliseksi lapsipornon hallussapitoa ja sen levittämistä koskeviin syytteisiin. Karttunen kuitenkin vapautettiin rangaistuksesta, koska hänen katsottiin pyrkineen teoksellaan kritisoimaan lapsipornoa, mikä on myös lainsäätäjän tavoite.
Karttusen Apple-merkkinen tietokoneelle määrättiin ehdollinen menettämisseuraamus. Hänen on poistettava koneen kovalevyltä lapsipornomateriaali.
Karttunen sai tuomion teoksestaan Neitsythuorakirkko, joka oli esillä hänen Pyhiä naisia ja teinibeibejä -näyttelyssään Kluuvin galleriassa helmikuussa. Levittämistuomio tuli näyttelyesitteistä, joihin oli painettu teoksen kuva.
-Pelkäsin tätä vaihtoehtoa eniten. En pidä ratkaisusta, Karttunen sanoi oikeustalolla Helsingissä.
Karttunen tiedotti jo ennen käräjäoikeuden päätöstä, että annettu tuomio on todellisuudessa toisin päin: “syytön mutta rangaistu jo”. Jo saadusta rangaistuksesta ei hänen mielestään ole ikinä mahdollista saada vapautusta. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan Karttunen aikoo valittaa tuomiostaan.
Karttunen haluaa kuitenkin jatkaa julkisuusrumbaa kohuteoksensa ympärillä. Hän aikoo jatkaa Neitsythuorakirkko-teoksen seuraavaan vaiheeseen, nimeltään “J’accuse, Syytän”. “J’accuse” on saanut nimensä Emile Zolan 110 vuotta sitten julkaiseman avoimen kirjeen pohjalta.
Kirjanen kokoaa Karttusen mukaan perustelut, miksi laintulkinnan ja viranomaistoiminnan voi sanoa tällä hetkellä suosivan teinipornon alaisen lapsipornon tuottamista ja kuluttamista laillistetun kaksinaismoralismin ja tuloksenteon yhteiskunnassa.
-Tosiasia on, että nämä lapset ovat pornotähtiä, Karttunen sanoi oikeustalolla.
-En olisi tehnyt teosta, jos olisin tiennyt, millainen juttu tästä tulee, hän myönsi.

Kommentit
"Hänen on poistettava
"Hänen on poistettava koneen kovalevyltä lapsipornomateriaali"
sanottiin päätöksessä.
Vastuu jätettiin savolaismalliin kuulijan/lukijan/näkijän harteille.
Kädetön poliisimme ei osannut tai halunnut tehdä sitä.
Miksi?
Apple-merkkisiä tietokoneita tulee suosia, koska poliisin osaaminen littyy lähinnä Windows-käyttöjärjestelmään. Tai sitten poliisi ei halunnut ottaa kantaa siihen, mitkä kovalevyllä olleet kuvat olivat lapsipornoa tai sitten ei.
Missä ovat oikeuden kriteerit, joilla kuvan perusteella voidaan määritellä ihmisen ikä? Jos kyse on netistä imuroidusta kuvamanipulaatiosta jossa kohteelle on vaihdettu lapsen kasvot, onko se tuomittavaa?
Pienenä kuriositeetinä mainittakoon että Tarja Halosen alastonkuvamanipulaatio ei ole tietääkseni johtanut seuraamuksiin itse Halosen toimesta.
Tuomio tuli mutta ei
Tuomio tuli mutta ei rangaistusta. Signaali on selvä: Tarkoitus pyhittää keinot. Aika arveluttavaa.
Jaba daba duu.
Ei saanut taiteilija marttyyrin sädekehää päähänsä. Kun valittaa korkeimpaan oikeuteen, voisi sekin homma tulla hankituksi ja töiden hinta nousi heti.