Pyyteetöntä bisnesrahaa ei ole, opasti oppositio hallitusta keskiviikkona yliopistoja koskevasta välikysymyksestä käydyssä keskustelussa. Hallitus tarjoaa yksityistä rahoitusta ratkaisuksi yliopistojen rahoitusongelmiin, jotka ovat sen mielestä synnyttäneet edellisten hallitusten sosiaalidemokraattiset opetusministerit.
Uudistuksen myötä yliopistoista tehtäisiin säätiöitä tai laitoksia. Virkojen sijasta käyttöön otettaisiin työsopimukset. Tavoitteena on muun muassa lisätä yliopistojen itsenäisyyttä ja monipuolistaa niiden rahoitusta.
Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat ovat Ylen mukaan ilmoittaneet järjestävänsä mielenosoituksen yliopistouudistusta ja siihen liittyvää innovaatioyliopistohanketta vastaan eduskuntatalolla puoliltapäivin. Elokuussa 2009 toimintansa aloittavan innovaatioyliopiston muodostavat Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu.
Hallituksen lopullinen esitys yliopistouudistuksesta valmistuu ensi keväänä ja se astuisi voimaan saman vuoden syksynä. Toiminta alkaisi täydessä laajuudessa vuoden 2010 alussa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.