Suomalaisista joka neljäs kärsii vatsavaivoista vähintään kerran viikossa tai päivittäin. HYKS:in erikoislääkärin Perttu Arkkilan mukaan vatsavaivat ovat lisääntyneet ennen kaikkea liikunnan vähenemisen ja kiireisen syömisen vuoksi.
Danone Finlandin Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yleisin vatsavaiva on ilmavaivat. Seuraavina tulevat turvotus, löysä vatsa, ripuli ja närästys. Sekä miehet että naiset kärsivät eniten ilmavaivoista, mutta naisilla on useampia erilaisia vatsavaivoja kuin miehillä.
Arkkilan mukaan vatsavaivoja ei saa väheksyä. On huolestuttavaa, että varsinkaan miehet eivät käy oireiden vuoksi lääkärissä, vaan pitävät vaivoja ikään kuin normaaleina.
Tänään vietetään maailmanlaajuisesti Terveen ruuansulatuksen päivää. Teemana on tänä vuonna ravitsemuksen ja ruokavalion merkitys ruuansulatuksen terveelle toiminnalle.
Danonen kyselyn tulosten mukaan kolme neljäsosaa vatsavaivoista kärsivistä suomalaisista on yrittänyt hoitaa niitä itse. Naiset ovat miehiä aktiivisempia avun etsijöitä. Ruokailutottumusten muuttamisen ja säännöllisen syömisen uskotaan olevan tärkein apukeino. Myös liikunnan ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden voimaan uskotaan. Yhdeksän kymmenestä on pystynyt lievittämään vatsavaivojaan omatoimisesti.
Tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista uskoo terveysvaikutteisten elintarvikkeiden vaikuttavan vatsan toimintaan erittäin tai melko paljon. Kolme neljästä suomalaisesta on kokeillut niitä, ja säännöllisiä käyttäjiä on reilu kolmannes väestöstä.

Kommentit
Piereskeleminen on
Piereskeleminen on ekologisesti tuomittava teko koska se aiheuttaa kasvihuonekaasuja ja ilmaston lämpenemistä. Usein se myös aiheuttaa sosiaalista haittaa.
Miten vihreät idunpurijat, vegetaristit, hernerokan ja papumoskan syöjät selittävät olevansa maapallon asialla?
Danone elää lehmänmaidosta. Tunnetusti märehtijät kuuluvat kasvihuonekaasupäästäjinä samaan sakkiin piereskelijöiden kanssa. Danone yrittää vain luoda positiivista päästökompensaatiomielikuvaa yrityskuvansa kirkastamiseksi.
Sipuli-intoleranssi
Minä en voi syödä sipulia ilman että pierettää. En ole ainoa. Miksi ruokaan silti tungetaan sipulia? Se on tunnetusti peräisin liljakasvien heimon kasvista, ja siinä heimossa on vaarallisia alkaloideja yllin kyllin.
Laktoosi-intoleranssi on muotipelleilyä. Sipuli-intoleranssi on todellinen ongelma.
Laktoosi-mitälie
Itse on huomannut, että pahinta vaivaa aiheuttaa juuri ne samat Danone-tuotteet, joita mainostetaan joka paikassa jo melkein oksennukseen asti - liikkuu tai sitten ei...
Mahtaa olla konsernilla riittävästi rahaa käytössä aivopesua varten puskeakseen sitä joka ikisestä tuutista. Kotimaiset maitotuotteet ei näitä vaivoja muuten näin aiheuta, mutta maksaa taas enemmän.
Kunnollisia ulostuslääkkeitä apteekista
Saa apteekista. Ei siihen tarvita mitään "ihme" jugurtteja, joissa on vaan laktoosia joka saa mahan toimimaan.
Tuo juttu muuten on aika lähellä tekstimainontaa, joka tienee ainakin eettisesti kiellettyä.
Naidessa ei pieretä
Piereskelijät on torjuttu ennenkuin on päässyt itse asiaan. Näin laji kehittyy.
Lihansyöjien ilma
lehmä on päästellyt kaasujaan melkoisesti ennenkuin se 4- vuotiaana teurastetaan ihmisravinnoksi. Pihvi sulaa kasvisravintoon verrattuna loputtomiin ja aiheuttaa paksut savut huoneistoon.
Ns. petoeläimet syövät ensin uhrinsa vatsalaukusta hapantuneen kasvisjätteen, siitä saa nopeasti sulavaa energiaa.
Luulisi, että papujen syöjät pureskelevat eineensä tarkemmin kuin raadon nauttijat.
Oletteko nähneet isomahaista vegaania ? Tuskin heidän päästöarvonsa yltävät pihvityyppien tasolle.
Nautitaan entistä enemmän kasviksista, hengitetään puhtaampaa ilmaa.
Mitä tehdään lypsynsä
Mitä tehdään lypsynsä lopettaneille lehmille? Poltetaanko energiajätteenä?
Mikroaallot syypää
Ne aiheuttavat paksusuolessa aktiivisuutta, mikä tuntuu paineena ja sitä kautta piereskelemisenä.
Mikroaaltojen lähteitä ovat kännykät, kännykkätukiasemat, WLANit ja mokkulat. Lisäksi ne aiheuttavat pitkällä tähtäimellä muita paljon pahempia sairauksia.
http://pcasentaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48514-radiosateily-sairastuttaa
Hannu Rytilä
Yrittäjä
Helsinki