Sunnuntai 27.5.2012

Masso: Mihin sinä sijoittaisit asunnottomat?

Luotu: 
2.6.2008 10:50
  • Kuva: uusiuomi.fi / Petteri Paalasmaa

Työttömien ja alkoholisoituneiden kohtelusta on tullut kovettuvan kansan eräs omatunnon mitta.

Mutta miksi asunnottomien ja ongelmaisten asuntoloita pitäisi perustaa alueille, joiden ulkopuolella valtaosa helsinkiläisistä asuu jo varallisuussyistäkin?

Kuka onkaan nyky-yhteiskunnassa kaikein heikoin, kysyy politiikan tutkija Iivi Anna Masso Uuden Suomen blogissaan.

"Luokkaerot eivät ole entisensä. Hyvin koulutetuista silpputyöläisistä, ylivelkaantuneista lapsiperheistä tai kituuttelevista pienyrittäjistä muodostuu monenlaisia uusia alaluokkia"

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hietsuarska

Pakkotyöleirille opettelemaan työntekoa. Mielestäni on vastuutonta että annetaan työkykyisten ja -käisten loisia yhteiskunnan varoin samaan aikaan kun kaikin keinoin nipistetään muun muassa vanhusten hoidosta varoja pois.

Kuullostanee kauheelta, mutta mä nyt taidan olla semmoinen paha porvari joku nukkuukin huonosti ja jonka syytä kaikki maailman pahuus tietenkin on.

Hietsuarska

Pienipalkkaiset työtä tekevät, heidän elintasonsa on huomattavasti pienempi kuin sellaisen joka on heittäytynyt kokonaan yhteiskunnan huomaan. Varsinkin jos on yksihuoltaja, voi sen lapsen varjolla viettää melkoisen huoletonta elämää, fatta maksaa...

turkulainen

Suomesta lyötyy parisataa tuhatta tyhjää asuntoa eli yhteiskunnan pienellä korvauksella ja tuella osa esim. noista käyttöön. Suomessa asunnottomia ei juurikaan ole ja ulkomaalaisia emme tietenkään ala hyysäämään, olemme sitten Euroopassa tahi emme. Ongelma koskettaa joillain tavoin ehkä muutamia kymmeniä tuhansia suomalaisia aikuisia, mutta useimpia ei kuitenkaan kokoa vuotta. Voisimme majoittaa asunnottomat kaikkein vaatimattomimpiin asuntoihin ja samalla ohjata vaatimattoman tulonhankinnan eli omavaraiskeräilyn, maanviljelyn, kalastuksen, marjojen keräämisen, maastonsiivouksen sekä ennenkaikkea yleisten tilojen ja alueiden kunnostustöiden pariin. Tästä kaikesta ei tulisi kustannuksia paljonkaan, sillä sopivia ohjaajia varmasti löytyisi mm. yhteiskuntavalveutuneiden eläkeläisten ja ex-maanviljelijöiden parista. Holhousyhteiskuntia on monenlaista mutta vaatimattomaan elämään opettaminen on mielestäni oikea tapa nykyisessä oravanpyöräkulttuurissamme. Toivottavasti tulevaisuudessa kanssaihmistemme joukosta löytyy enemmän niitä jotka luopuvat tukienvarassa elämisestä ja yhteiskunnan palveluista rahoituksen osalta ja ottavat vastuun itse omasta elämästään. On hienoa että Suomessa voi esim. metsissä kulkea ja samoilla, hakea käpyjä ja keräillä herkkuja, kaikkialla, esim. Italiassa ja USAssa vastaavanlaista mahdollisuutta ei ole vaan yksityisalueet ovat enemmän pyhiä paikkoja retkeilijöiden ja fiilistelijöiden tallailla, tunkeutujat voidaan joissain osavaltioissa jopa ampua! Meillä Suomessa huolehditaan ja holhotaan kyllä. Finnjet voidaan myös varmasti valjastaa hyötykäyttöön, vaikka sitten Lounais-Suomen katujuopoille tai pääkaupunkiseudun vastaaville, ei tarvitsisi niitä sitten katsella ihmisten seassa.

Tarkka_Ilija

Työvoimapula ja työttömyys, 255 000 tyhjää asuntoa ja koko liuta asunnottomia.

Kaikki tuo samaan aikaan Suomessa.

Jos kyseessä on asunnoton alkoholisti, niin hoitoonohjaus on paikallaan.

Asuttaminen asuntoloihin on kuitenkin enemmän kuin kyseenalaista.