Sunnuntai 27.5.2012

Kepun vaalirahat kytketty tonttikauppoihin

Luotu: 
10.6.2008 07:08
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Sanomalehti Kaleva kertoo, että keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli viime syksynä päättämässä Rovaniemen kaupunginvaltuustossa asemakaavamuutoksesta, jolla tehtiin mahdolliseksi moottorikelkkatehtaan tontin myynti Nova Group Oy:lle ja Nova Kiinteistökehitys Oy:lle.

Kontiolalla oli tilinkäyttöoikeudet Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksessä, jonka suuri rahoittaja on ollut Nova Group.

Valtuuston yksimielisen päätöksen takana oli myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Ruotsalainen (kesk.), jolta nyt vaaditaan selvitystä osuudestaan Nova Groupin tonttikauppaan, Kaleva kertoo. Ruotsalainen on perustellut osallistumistaan päätöksentekoon sillä, ettei hän tiennyt Nova Groupin olleen hänelle vaalirahaa antaneen yhdistyksen takana. Ruotsalainen sai KMS:lta 10 000 euroa vaalirahaa.

Kontiola puolestaan on sairauslomalla, eikä häntä ole tavoitettu kommentoimaan asiaa.

Maanantaina 29 Rovaniemen kaupunginvaltuutettua pyysi perusteellista selvitystä Ruotsalaisen osuudesta tonttikauppaan. Selvityspyyntö ei koske vain Ruotsalaisen toimia, vaan kaupunginjohtajan sekä muiden virkamiesten asemaa ja toimenpiteitä Nova Group Oy:n ja Rovaniemen kaupungin välisissä tonttikaupoissa ja sopimuksissa. Kyselyn allekirjoittivat SDP:n, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden valtuustoryhmien puheenjohtajat.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

puutarhamies

Kepu vain sattuu olemaan suosituin puolue suurimmassa osassa Suomea. Etelässä puolestaan maksetaan Kokoomukselle ja SDP:lle.

Saamani tiedon mukaan maksamalla molemmille mikä tahansa hanke mene läpi kunnissa. Saman lähteen mukaan kunnallispolitiikka on läpeensä korruptoitunut koko maassa. Tämä vastaaa myös kansan yleistä käsitystä kahvipöytäkeskusteluissa jo vuosikymmenien ajan.

Tutkivalla journalismilla on kunnissa työsarkaa aivan eri tavalla kuin eduskunnassa. Ehkäpä se ei kiinnosta, koska mediatuotteen myynti ei välttämättä edisty, jos aiheen ympärille ei voi rakentaa sirkusta.

Jape

Jokainen ymmärtää että rahalla saadaan vaaleissa enemmän näkyvyyttä omalla aatteelle sekä edustajille. Nyt näyttää siltä että puolueet kilpailevat tästä rahasta sekä yleensäkin kannatuksesta. Se kuka vaaleissa voittaa, pääsee ohjaamaan maamme kehitystä tulevaisuudessa.

Pitäisikö yrityksiltä kieltää kokonaan edustajien avustaminen?

Jokainen ymmärtää että yrittäjät haluavat tukea vain sellaisia ehdokkaita sekä puolueita jotka pyrkivät edesauttamaan ja parantamaan liiketoiminnan sekä yrittämisen edellytyksiä Suomessa. Se on inhottavaa ja väärämielistä toimintaa, eikö vain? Miksi meillä ruokitaan käsitystä että koko yritystoiminta on puolittain rikollista ja muutenkin epäilyttävää?

puutarhamies

Kunnalliskorruptiossa kerrotaan olleen perinteisesti kyse yksittäisten päätösten ostamisesta, ei yleisestä tuesta puolueelle tai henkilölle.

Ilman yritystoimintaa taasen ei olisi yhtäkään työpaikkaa, paitsi omalla kasvimaalla.

Kumma

Voi tuota yksikertaisuutta! Totta kai Kehittyvien Maakuntien Suomi tahtoi ainoastaan tukea edustajia, jotka pyrkivät edesauttamaan ja parantamaan liiketoiminnan ja yrittämisen edellytyksiä Suomessa. Mutta keskeisesti kuitenkin juuri tuon liikemiesryhmän yrittämisen edellytyksiä. Suomi Soffa sai 800 000 euroa Pekkarisen päätöksellä ja tuki sitten tätä yrittämistä ja ja sen edellytyksiä tukevaa ministeriä 5 000 eurolla. Oli muuten hyvä kauppa! Kun vain pääsisi sellaisia itsekin tekemään. Ja mitään rikosta ei ole tapahtunut, vaan kaikki meni Jaakko Jonkan mielestä aivan lain kirjaimen mukaan.

Suomessa yrityksillä ei ole äänioikeutta, mutta KMS sai muutaman sadantuhannen euron satsauksella noin 40 itselleen myötämielistä kansanedustajaa, joista moni pääsi lisäksi ministeriksi. Suomen kansa maksaa veroja satoja miljardeja euroja, mutta eihän tuo mitään merkitse, kun pitää saada eduskuntaan edustajia, jotka tahtovat tukea yrittäjien ja yrittämisen edellytyksiä maassa. Sehän se tässä tärkeintä on. Kansalaiset kipristelkööt miten vain taitavat ja heidän etunsa ja elinolosuhteensa ovat yrittämisen edellytysten rinnalla toisarvoisia.

Yrittäminen on hyvä asia, mutta yritysmaailman pitäisi pitää näppinsä erossa suomalaisesta demokratiasta. Yhdysvalloissa yritysten suora tuki poliitikoille on ankarasti kielletty, mutta siellähän ei ilmeisesti halutakaan tukea yrittämistä ja yrityksiä.