RMJ-juhannustapahtuman yhteydessä tehdyn huumevalvonnan yhteydessä saatiin kiinni kaikkiaan 72 henkilöä eriasteisista huumausainerikoksista. Eniten käyttäjiltä takavarikoitiin ekstaasia ja kannabista.
Kiinnijääneiden hallusta takavarikoitiin näiden lisäksi muun muassa amfetamiinia, metamfetamiinia, kokaiinia, subutexia, lakkaa, huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä ja käyttövälineitä.
Huumerikoksista kiinnijääneet olivat eri puolelta Suomea: Pääkaupunkiseudulta 32, Tampereen seudulta kahdeksan, Turun seudulta kuusi ja Porista neljä. Huumerikoksiin epäillyistä miehiä oli 64 ja naisia 8. Suurin osa kiinnijääneistä oli syntynyt 1980-luvulla - nuorin kiinnijäänyt oli syntynyt vuonna 1991 ja vanhin vuonna 1959. Alle 18-vuotiaita joukosta oli viisi henkilöä, joiden asiaa käsiteltiin yhdessä lastensuojeluviranomaisten kanssa.
Huumausainerikoksista ensi kertaa kiinnijääneitä oli 38. Suurin osa kiinni jääneitä pääsi heti kuulustelujen jälkeen vapaaksi. Muutamia henkilöitä kuitenkin pidätettiin huumausaineiden välittämisestä ja myymisestä epäiltynä ja poliisin rikostutkinta näiden osalta edelleen jatkuu.
Länsi-Suomen läänin huumevalvontaan erikoistuneiden poliisien lisäksi valvontaan osallistui henkilöstöä tullista ja rajavartiolaitoksesta. Valvontaan osallistui myös koiranohjaajia niin sanottuun huumepäältähakuun koulutettuine koirineen poliisista, tullista, rajavartiolaitoksesta ja Turun vankilasta.

Kommentit
rock rauha ja rakkaus
Hienoa kun festareilla saatiinkiinni huumeiden käyttäjiä muut ei yhtään suurväliitäjää.
Rmj maine snku paranee vuosivuodelta,kun ei saatu kytää gillejä niin vaihdetiin huumeisiin.
Toivottavasti Sedu ja kumppanit jotka järjestää festarin mahdolisesti ensivuonna niin kinittävät huomiota asiaan.
Kyllä meillä on sitten hyvät poliisit.
On. Todennäköisesti nämä pidätetyt eivät aiheuttaneet mitään häiriötä, kuin pelkästään poliisikoiran hännän heilutusta. Piti saada putkaan ja sakot käteen, koska mistäs niitä pahoja huumeita muuten kiinni saa, kuin paikoista jossa ihmiset ovat pakkaantuneet tiiviille alueelle? Ajatelkaa nyt, mitä siitä nyt tulisi jos tutkisi sellaisia rikoksia jossa on oikeasti pahoja ihmisiä mukana? Ei sitten mitään. Siinä saattaisi joku pistää oikeasti hanttiin (mikä on hyvin epämiellyttävää, ellen sanoisi) ja mikä pahinta, siinä on riski että joutuisi ajattelemaan.
Mitalit rintaan ja taputusta päähän (muistakaa määrärahat) näille yhteiskunnan suojelijoille, kirkasotsaisille laupiaille samarialaisille jotka vaivautuvat meitä auttamaan joka ikinen päivä. Suojelemaan meiltä pahalta(tm) ja nykyään mitä enemmän vieläpä vääriltä mielipiteiltäkin (tm tulossa -2009). Välillä aina pari mätää omenaa meinaa pilaa koko korin, mutta onneksi ne nypitään pois ne jotka jää kiinni käsi hillopurkissa. Muuten ei paljoa viitsi tutkia, kun sehän olisi hyvälle veljelle epäluottamuslause.
Joku paha(tm)&väärämielinen(tm-09) voisi väittää, että poliiseja on jäänyt niin paljon kiinni huumekaupasta ja huumeiden välittäjien kanssa pelleilystä, että koko laitos on yksi iso korruptiopesä, eikä sieltä löydy passipoliisia korkeampaa täysin rehellistä henkilöä. Samainen henkilö voisi jopa väittää, että näitä "tapahtumia" on niin paljon, että vaikuttaisi koko suomalaisen huumekaupan olevan sisäpoliittisesti sovittu juttu, ulkomaalaisten rikollisorganisaatioiden poissa pitämiseksi ja omien tuottojen turvaamiseksi.
Tässä valossa, näyttäisi siltä, että nuorten kiusaaminen festareilla (yms) ei ole mitään muuta kuin idoottien päättäjien tyytyväisenä pitämistä. Oikeat huumepojat tiputetaan kyydistä silloin, jos eivät suostu astumaan hyväveli rinkiin mukaan, tai pitää saada salamavalojen eteen joku uhrattavaksi. Kyllä tuntuu taas mukavalta, kun tietää että 70 nuoren elämä saatiin pilattua yhden ainoan viikonlopun aikana, pelkästään yhdellä festarilla. Minkä takia? Sen takia, ettei viinapäissään tappeleminen, kuseskeleminen ja huutaminen vaikutua järjelliselta touhulta, sekä sen takia, että saadaan pidettyä huumeet laittomina jotta tuotot pysyvät korkeina. Millä se (huumekauppa) muuten kannattaisi yhtään?
Jotenkin tuntuu niin hyvältä, kun asiat on kohdallaan. Saa jotenkin maanantai päivän vauhtiin, kun hurjat tulee metsältä huutaen komiasti kuinka saivat nalkkiin 70 (jihaa, poks poks) narkkaria. Kyl vi%#u ne on KOVIA. V"#¤N KOVIA. ÖRRR. GRRR.
Kusipäitä ne on.
Hassua
Aikonaankun kiertelin festareita ei tuullt mieleenkään käytää mitaa muuta kun viinaa,että silleen.
Viina vielä ykkönen
Eiköhän sitä huumausaineiden käyttäjäjiä ole nykyään suunnilleen yhtä paljon väkimäärään suhteutettuna kuin aikaisemminkin. Kyllä sitä perinteiset väkivaltarikokset tehdään vieläkin ihan supisuomalaisen viinan voimin, ei kannata huolestua (itse lasken kaikki tajunnanmuokkausaineet viinasta huumeisiin saman nimikkeen alle).
Onko viinankäyttö
Onko viinankäyttö mielestäsi sitten jotenkin hieno asia kun ylpeilet sillä? Ihan samalla tavalla sinä olet pääsi festareilla sekaisin pistänyt kun nyt huumeista kiinni otetut, vaikka kyseessä onkin eri aine. Et loppujen lopuksi taida olla kovin erilainen.
miten niin
Alkoholi on lailinen aine ja huumee eivät.
justiinsa joo
Kyllä meillä on sitten hyvät poliisit.
10:54 RnR
"On. Todennäköisesti nämä pidätetyt eivät aiheuttaneet mitään häiriötä, kuin pelkästään poliisikoiran hännän heilutusta........."
...ja sit mä heräsin ja käsi oli potassa....
Oikein esimerkillistä hellanduudeli-kullannuppumme tajunnanvirtaa.
Putkabileet
http://www.youtube.com/watch?v=N2mn1inKuOY
Todellakin...
Kyllä. Ekstaasi ja kannabis olivat päivän saaliit. Siinähän ne, maailman tuhoisimmat huumeet ovat. Toinen rakastaa koko maapalloa, mäkäräisistä aina Kekkoseen ja toinen MacGyver suunnittelee kuinka koivunlehdistä ja kengännaruista saa tehtyä bongin. Kyllä, maailmanluokan ykkös rikolliset. Varsinkin kuin ko. päihteet ovat murto-osan siitä vaarallisuudesta mitä alkoholi on.
Nämähän ne pitää moisilta festareilta repiä heti pois, pilata käyttäjien loppu elämä, mieluiten vielä eristää koko yhteiskunnasta, kun kehtasivat olla riehumatta ja tappelematta viinan voimin niin kuin kaikki kunnolliset tytöt ja pojat. On se paha. Voi voi voi voi, kun se on hirveää. Ihan kananlihalla ollaan kyllä täällä nyt. Tästä se rappio alkaa. Kohta ollaan hasispiikki korvassa, kun ei mikään muu hUUme riitä ja varastetaan kaikki tavarat jotka ovat napapiirin tällä puolen.
Tässä maassa on per¤%le vapaus tehdä juuri niin kuin valtaeliitti käskee, mikä on kun se ei riitä!? Ei pysty käsittämään? Ei.
Hyvä Koskela, kyllä se siitä.
Hienoa!
On hienoa, että poliisi tekee markkinatutkimuksen. RMJ:hin odotettiin 120 000 kävijää, mutta ei tullut kuin 79 000. Omien etanolipullojen tuonti oli estetty.
On aivan oikein, että poliisi jaksaa jatkaa huumekulttuurin vastaista taistelua ja että markkinatutkimuksen tulokset julkistetaan. Näin ollen vanhemmat ja opettajat tievävät, mitä raitis ja alkoholisoimaton nuoriso puuhailee.
Jos
Ei tehdä mitään niin kohta ongelma räjähtää käsiin ja sitten poliisia syytetään miksi ei tehty ajoissa mitään. Nuorin oli syntynyt -91 aika ikävää. Kohta se on taas se kuuluisa tuntematon, nahkatakkinen tyttö.
Eikä mene kaaliin että huumeet olisi rauhaa ja rakkautta. Siinä bisneksessä on enemmän kuin luonnoton kuolema lähellä.
Kai sitten...
tähänkin on pakko vastata. Huoh.
Ensinnäkin a) Päihteet (eli kaikki, siis myös huumeet) ovat AINA sosiaalisia ongelmia. Niiden rikosoikeudellinen käsittely, on KAIKEN järjen vastaista. Näin asian hoitaminen ei muuta kuin pahenna päihteistä tulevia ongelmia.
b) Miten poliisi voi estää mitenkään ihmistä joka haluaa käyttää päihteitä? Sekö ihmistä estää käyttämästä päihteitä, kun se on laitonta? Estikö se kieltolain aikana yhtään mitään, vai räjähtikö ongelmat käsiin, täsmälleen niin kuin nyt? Ohjaten ihmisiä käyttämään "tehokkaampia" päihteitä, enemmän kuin on tarve ja tuomalla epäpuhtaita aineita markkinoille.
c) Jos asiaa edes yrittäisi käsitellä järjellä, eikä paniikissa huutaa ja ylireagoida tuntemattoman edessa, tajuaa myös sen että päihderiippuvuus ei kysy sitä onko jokin asia x laitonta vai ei. Päihderiippuvuus syntyy pääasiassa sosiaalisten ongelmien takia. Ongelmat ovat >98% alkaneet paljon aiemmin kuin henkilö on tullut riippuvaiseksi päihteistä. Ei onnellinen ja tasapainoinen ihminen tarvitse päihteitä jatkuvasti. Toiselta taas, 2% väestöstä (10% käyttää runsaasti) omaa sellaisen geenistön, että heistä tulee päihderiippuvaisia hyvin suurella todennäköisyydellä, teki mitä tahansa asian eteen. Eikä heitä voi muuten auttaa kuin koittaa saada heidät tajuamaan päihteidenkäytön vaarat ja luopumaan niistä. He sitten valitsevat omat suosikkinsa, mistä nyt sattuvat pitämään, eikä silläkään ole mitään tekemistä sen kanssa onko se laitonta, vaan onko sitä saatavilla. Saatavuus taas ei riipu poliisista kuin marginaalisesti. Saatavuus riippuu kysynnästä.
d) Suurin osa "huumeista" on paljon vähemmän haitallisia kuin alkoholi. Säästäisimme kymmeniätuhansia sairaalavuorokausia ja vähintäänkin satoja ihmishenkiä per vuosi, kun edes alkoholisteille (jos suurkuluttajille, luvut olisivat 10x) tarjottaisiin vaihtoehto siirtyä lievempiin päihteisiin.
e) "bisneksessä on enemmän kuin luonnoton kuolema lähellä"
No totta kai se on, kun sitä rikolliset hoitavat. Yhteiskunta maksaa kaikki kustannukset, kärjistää ongelmat, pahentaa niiden yksilöiden elämää jotka ovat päihderiippuvaisia ja kaveriksi tuhoaa satojen nuorten elämän järjettömällä vauhkoamisella ja lainsäädännöllä. Sitten hyödyt valuvat yksityisten organisaatioiden käsiin ja johtoportaassa olevien ihmisten lahjuksiin.
Kaiken tämän takana on typerät ihmiset jotka eivät ennakkoluuloiltaan näe metsää puilta. Ei mene vahvasti ei. Mutta, se on suomalainen tyyli. Kielletään kaikki mikä ei omaan eettiseen näkemykseen ja maailmankatsomukseen kuulu ja sen jälkeen kielletään kieltämisestä johtuvat ongelmat. Mielummin vielä potkitaan sitä joka kielloista huolimatta, onnistui mokaamaan ja juhlitaan sitä kun saatiin taas yksi varoittava esimerkki aikaiseksi (enkö minä nyt sanonut näin, periaatteella).
Järki päähän.
"Kai sitten... 23.6.2008
"Kai sitten...
23.6.2008 21:52 RnR
tähänkin on pakko vastata. Huoh."
Kiitos kun jaksoit :-)
Kaikki päihteet Alkoon ja verotulot ohjataan haittojen minimointiin ja terveyspalveluihin. Näinhän toimitaan jo alkoholin kanssa.