Viranomaiset haluavat tiukentaa internetin valvontaa rasismin ehkäisemiseksi, kertoo Helsingin Sanomat.
Suomessa tulisi arvioida keinot, joilla rasistisiin kirjoituksiin voidaan puuttua lakia uudistamalla. Tätä esittää valtioneuvoston julkaisema sisäisen turvallisuuden loppuraportti. Käytännössä uudistus asettaisi esimerkiksi blogien ylläpitäjille vastuun seurata omassa blogissaan käytävää keskustelua ja poistaa rasistiset viestit.
Valtakunnansyyttäjä Mika Ilman sanoo, ettei uudistuksessa olisi kyse niinkään kontrollin tiukentamisesta, vaan tilanteen selkiyttämisestä. Ilmanin mukaan vastuut ovat nykytilanteessa epäselviä ja rangaistuksen uhka riittämätön.

Kommentit
Aina kaivetaan jotain,
Aina kaivetaan jotain, millä nyöriä saadaan vähän tiukemmalle. Sitten keksitään jotain lisää.
Ajatuspoliisi
Orwell: "1984".
Out of sight, out of mind
Sensuuri tässäkin tapauksessa vain poistaisi keskustelun ja siirtäisi rasismin tai milloin minkäkin sensuroitavan poliittisesti arkaluontoisen aiheen maan alle. Itse ongelma elää aina ja ikuisesti. Ihmistä ei voi kieltää olemasta rasisti, homo tai vaikka sarjamurhaaja.
Demlan ote kiristyy
Sillä uhallakin, että "paha USA"-ihmiset älähtävät, totean: Onneksi on olemassa Yhdysvallat ja heidän perustuslakinsa first amendment.
Illmanilaisen sensuurin tiivistäessä otettaan, blogit siirtyvät yhä enemmän amerikkalaisille palvelimille ja täysin anonyymeiksi. Tämä jälkimmäinen on saavutettavissa helposti sillä, että ei hehkuta omaa nimeään blogissa.
Ajat ovat huonot, ja huonompaan ollaan menossa. Gesär ennustaa: 15 vuoden sisään islamin arvosteleminen säädetään rangaistavaksi, vaikka arvosteltaisiin faktaperustein ja ilman vihaa. Jo nyt Rauhan uskonnolla™ näyttää olevan sellaisia erioikeuksia, mitä ei ole muille myönnetty.
Suomi vailla sananvapautta on aika heikko paikka elää.
"Suomessa tulisi arvioida
"Suomessa tulisi arvioida keinot, joilla rasistisiin kirjoituksiin voidaan puuttua lakia uudistamalla."
Tätäkin palstaa lukiessa huomaa, että on tuhat ja yksi tulkintaa siitä, mikä on rasismia. Joillekin rasismia on ihmisen ulkoisten ominaisuuksien, kuten ihonvärin, arvosteleminen, joillekin sen toteaminen, että tietyn maahanmuuttajaryhmän edustajia on vankilassa kantaväestöä enemmän.
Kuka siis päättää, mikä on "rasistista" sisältöä? Illman, Puumalainen vai Suurpää? Luojalle kiitos Demlasta ja näistä hienoista ihmisistä, jotka saavat asioistamme päättää!
Sensuurilla ei ratkaista kerrassaan mitään ja muutenkin tällainen polittinen ylikorrektius kääntyy jossain vaiheessa rankasti itseään vastaan. Jossain vaiheessa kamelin selkä katkeaa: monikulttuurisuusharha romahtaa aikanaan samoin kuin kommunismi Euroopassa.
Suomi alkaa jo nyt olla
Suomi alkaa jo nyt olla Euroopan kontrolli- ja rajoitusinnokkain maa.Asukaapa edes muutamia kuukausia muualla niin huomaatte sen oitis. Täällä aina nuhjatessa, muutosta ei näe. Virkamiesten vallanhalu näyttää olevan pohjaton ja eduskunnan pätevyyden madaltuessa kännykkä ja seksihäirintä tasolle, virkamiesälyllekin jää tilaa. Voi meitä, minkälaiseen sensuuriin vielä joudummekaan.
Onkohan tämäkin mielipide hra Illmannin mielestä virkamiesrasistinen.
Ja näin se alkaa... Kun
Ja näin se alkaa... Kun pirulle annettiin pikkusormi, niin...
Miksi kiristetää valvontaa näin pikkuhiljaa. Pistäkööt samantien isonvaihdeen päälle. Täysi sensuurin kaikkeen tietoliikenteeseen ja poliisille kotietsintäoikeudet ilman oikeuden lupaa. Kaikille kansalaisille gps-jäljitin hanuriin. Korttiostoksista tiedot suoraan supolle. Jne, jne... Tätähän tässä kumminkin oikeasti haetaan.