Vanhasen mielestä on Suomen kannalta hankala asia, että Venäjä on sitonut puutulliasian maan WTO-ratkaisuun, sillä Suomella ei ole kytköksessä kaupantekovälineitä. Sen sijaan Vanhasen mukaan Suomella on suuri intressi saada Venäjä maailman kauppajärjestön jäseneksi.
Vanhanen kuitenkin uskoo ratkaisun mahdollisuuteen Venäjän puutullikiistassa.
Vanhanen myös toistaa huolensa kotimaisen puukaupan tämänhetkisestä tahmeudesta ja patistaa pitämään huolen teollisuuden puun kysynnästä, sillä uuden kysynnän ja tarjonnan välisen tasapainon hakeminen voi maksaa tuhansia työpaikkoja.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
edunvalvonta
Minkä maan etua Vanhanen ajaa? Onko se Suomi vai joku muu maa?
Halosen-Vanhasen linjalla kestoklisee kuuluu: "Ajamalla Venäjän etuja ajamme samalla myös omiamme".
Politiikka & ympäristöpolitiikka
"Vanhasen mukaan kaasuputki ei ole poliittinen asia, vaan päätökset siitä tehdään ympäristöperustein."
Hm?
Politiikkaa se on ympäristöpolitiikkakin.
Ei näin!
Kyllä on harvinaisen sinisilmäistä myötkarvaanjuoksua. Kaasuputki on läpeensä poliittinen asia ja monipuolinen riski.
Puhuu asiaa.
Pääministeri Vanhanen puhuu asiaa.
Ei ole tarkoitus tukea teollisuutta inflaatiota korottavalla kehityksellä eli kohtuuttoman korkealla puun kantohinnoilla muiden veronmaksajien ja koko kansan kustannuksella. (Väyrysen räikeä aliarviointi kansalaisia kohtaan toimiessaan lobbarina puutulliasiassa)
Neuvottelemassa nyt ja tässä tilanteessa tulisi olla metsäteollisuus ja metsänomistajien etujärjestö sekä alaan liittyvät työmarkkinajärjestöt.
Jos inflaatio pysyy hallinnassa antaa se etua koko Suomen elinkeinoelämälle.
samaa mieltä - pääministeri puhuu asiaa
Pääministeri puhuu asiaa kotimaisen puukaupan kohdalla ja Väyrynen taas yrittää vääristää puukaupan tukiaisilla. Vanha Kepu ei millään soisi normaalin hintamekanismin toimivan, vaan aina pitää olla työntämässä tukiaisia maajusseille ja metsänomistajille.
Kotimaisen puun hinta asettuu oikealle tasolla ostajan ja myyjän välisessä "hintaväännössä". Siihen ei pidä mennä valtion työntämään rahaa väliin, koska sen jälkeen kukaan ei enää tiedä mikä on todellinen hinta. Tuki on loputon suo, joka vain jatkuu ja jatkuu, ja veronmaksajat saavat maksaa sitä loputtomiin. Toivotaan, että EU torpaa nämä väyrystelyt.
Väyrynen puolustaa isänmaata
Väyrynen puolustaa SDP:n vahvoja vaalipiirejä sekä Paperiliiton jäseniä, kuorma-autotyrittäjiä ja lopulta välillisesti myös metsänomistajia.
Vanhanen puolestaan on kuin kapeakatseinen kokoomuskamreeri, jolle on tärkeää pääministerin "arvovallalla" sotkea joka asia kesken juonimisen.
Suomen Keskustan puoluekokous ei olisi kuuna kullanvalkeana valinnut Vanhasta puheenjohtajaksi, ellei olisi ollut pakko.
Joensuun puoluekokouksenkaan linjaukset, mm. Mari "Antintytär" Kiviniemen vapauttaminen varapuheenjohtajan tehtävistä, ei osoittanut kovinkaan vahvaa luottamusta niille päivänsäteille, jotka loistavat Vanhasen jumalallisesta valosta.
Vanhanen ja muut virkamiehet saisivast pitää suunsa kiinni, kun tehdään politiikkaa.
Vanhasen suurimmat valtiomiesteot viime ajoilta ovat Arnold Schwarzeneggerin tapaaminen sekä Mertalan esitteleminen Ruotsin pääministerille ja sitten vasta suvulle.
Otsikko
Otsikko on oikein. Kaasuputkessa ei ole mitään neuvottelemista - sen rakentaminen tulee kieltää.
Vanhasen "ratkaisut"
"Vanhanen kuitenkin uskoo ratkaisun mahdollisuuteen Venäjän puutullikiistassa."
Mistähän se ratkaisu sitten tipahtaisi Vanhasen mielestä, jos ei Suomi kerran saisi käyttää mitään neuvotteluvälineitä, joilla olisi todellista merkitystä motivoimassa Venäjää pyrkimään ratkaisuun? Jos Vanhanen uskoo venäläisten hyvää hyvyyttään yhtäkkiä tarjoavan sopuratkaisua, taitaa Vanhanen sitten uskoa joulupukkiinkin.
Mitähän pahaa Suomi ja suomalaiset ovat tehneet ansaitakseen nykyisen nahjus-pääministerin ja turhaakin turhemman presidentin, joiden taholla vallitsee aina syvä hiljaisuus silloin kun kyseessä on Suomen elintärkeiden etujen puolustaminen?
SDP SDP SDP
"Mitähän pahaa Suomi ja suomalaiset ovat tehneet ansaitakseen nykyisen nahjus-pääministerin ja turhaakin turhemman presidentin, joiden taholla vallitsee aina syvä hiljaisuus silloin kun kyseessä on Suomen elintärkeiden etujen puolustaminen?"
Suomalaiset ovat äänestäneet SDP:ä siinä määrin, että Jouni Backman ja muu SDP:n eduskuntaryhmä ajoi Anneli Jäätteenmäen pois. Siitä on tuloksena se, että saamme nauttia Paavo Lipposen lamautetusta versiosta, sattumapääministeri Matti Vanhasesta, joka tuottaa Matti-sisältöjä toisen Nykäsen tapaan.
Saksan etua
Matti Vanhanen on Paavo Lipposen linjalla ja ajaa pääasiassa Saksan liittotasavallan ja Yhdysvaltain etua niin kuin vasallivaltion puheenjohtajalle toki sopiikin.
"Minkä maan etua Vanhanen ajaa? Onko se Suomi vai joku muu maa?
Halosen-Vanhasen linjalla kestoklisee kuuluu: "Ajamalla Venäjän etuja ajamme samalla myös omiamme".
Kaikki uhkakuvat, joita Väyrynen on ollut kehittelemässä, tyrmätään Mauri Pekkarisen virkamiesten sekä pääministerin toimesta.
Pääministeriä kiinnostaa varmaan Ruotsiakin vähemmän asia, ja virkamiehet rakentavat tapansa mukaan tuulentupia sen mukaan, miten poliittiset suhdanteet käyvät - on the condition of anonymity. Puskastavirkailijoilta ovat loppuneet eväät. Ehkä TEM ja UM pitäisi uudelleen politisoida niin kuin suojelupoliisi "parlamentaarisen ohjauksen" tehostamiseksi.
Ilmeisesti Angela Merkel on saattanut käskeä Vanhasen olla hiljaa, kun Saksa ja Venäjä keskustelevat energiasta.
Kaasuputki- ja puutullikysymys on ratkaistu!
Mutta koko asiaan on ollut jo jonkin aikaa ratkaisu, joka on satettu Venäjänkin tietoon:
http://www.rescordis.net/knfijv-carsfi.html#yhteis...
M. Eiramaa, tutkija, KNFIJV Web