Keravalaistytön surmasta epäiltynä kiinni otettu mies on alustavissa kuulusteluissa tunnustanut teon. Poliisi otti vuonna 1989 syntyneen keravalaismiehen kiinni tämän omasta asunnosta myöhään sunnuntai-iltana.
Poliisilla ei ole tietoa teon motiivista.
Kiinniottoon ei liittynyt dramatiikkaa, ja mies on poliisin mukaan käyttäytynyt rauhallisesti.
Poliisilla ei ole tässä vaiheessa tietoa, tunsiko mies tytön entuudestaan tai liittyykö tapahtumiin päihteitä.
Poliisi teki kiinnioton yksityiskohtaisen silminnäkijähavainnon perusteella, joka sopi yhteen teknisen tutkinnan ja tiedustelutiedon kanssa. Aiemmin kiinniotetut kaksi miestä on vapautettu.
14-vuotias tyttö surmattiin lauantaina noin kello 21:n aikaan puukottamalla. Teko tapahtui Savion koulun viereisellä koripallokentällä, jossa tyttö oli harjoittelemassa.
Surmansa saaneen tytön lähiomaisille on annettu kriisiapua. Lisäksi heti alkuviikosta kaupunki ja Keravan seurakunta järjestävät tytön ystäville tilaisuuden, jossa tapahtunutta voidaan käsitellä yhdessä.

Kommentit
Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia
Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Liian suurta hintaa joudutaan maksamaan sellaisesta, jossa haetaan maallista vaurautta ja näyttötalouden ylemmyyttä.
Juostaan kilpaa elintason rattaissa ja unohdetaan elämän perustarpeita - huomioivuus, yhteenkuuluvuus ja osallistuminen kuin hyödylliseksi kokemisen ilo.
Otsikko on nyt osattava lukea oikein ~
Mielenterveysongelmat lisääntyvät rajusti kaikissa ikäluokissa. Väsymys, ajautuminen, huolehtimattomuus ja tuuliajo - monet nuoret ovat epätietoisia, yksinäistyneitä ja ajautumassa tielle, jolta paluu on vaikea - tästä maksetaan nyt hintaa, joka on liian raskas---
...
[orig 8.9.2006]
Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia
Valtakunnan yritysasiamies Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila avasi avatun keskustelun nuorten poikien/ miesten syömishäiriöistä, osallistumattomuudesta ja "tekemisen osaamattomuudesta". Aihe on ollut tuttu sosiaaliviranomaisille, opettajille ja poliiseille. Nuorten etsiessa itseään ja osallistumista, vanhemmat juoksevat hyvinvoinnin perässä etsien maallista vaurautta ja kulutusvoimaa. Kaikki kuitenkaan eivät ole pahoinvoinnin kierteessä. Nyt olisi aiheellista etsiä syitä ja vaikuttimia kuin vain ainoastaan todeta.
Ei vain osa pojista, vaan myös osa tytöistä, ovat nykypäivän markkinamekanismin kulutusjuhlatäyteisessä neuvottomuudessa, mitä tekisi huomenna. Markkinakoneisto syytää mainoksia kaikilta "kanavilta" suurentaen ruoka- ja näyttämishalua. Kauppoihin tunkee entistä suurempia pakkauksia, jykevämpiä autoja ja masiivisempia pihagrillejä. Kulutus on "loputtomassa" suurenemiskierteessä kuluttavan silmän ihaillessa vauraampaa ja näyttävämpää ehostusta osoittamaan perheen kykyä osallistua kysyntäkilpailuun.
Vanhempien juostessa ostovoimahankinnan perässä, jäävät useasti perheen lapset, niin pojat kuin tytöt vaille perheosallistumista. Tarjolla on sen sijaan useasti runsaat viikkorahat, joilla itsellistä ja omaehtoista mainosvaikutteista kulutuskäyttäytymistä harjoitellaan vanhempien esimerkin mukaisesti.
Pitkän elämänkokemuksen onnekseen saanut maalaistalon tyttö kertoi nuoruutensa kulutuksen olleen ongelmatonta, koska raha, joka mahdollisesti hankittiin, annettiin äidille ja isälle, niillä he mm. lyhensivät lunastetun torpan vuosimaksuja. Vapaa-ajan ongelmia ei ollut, koska perheen yhteiset työt täyttivät päivittäisen elon. Osallistuminen oli perhe- ja sukukeskeistä. Yhteisöllisyys oli voimaa sekä turvaa mm. kyläyhteisönä, jossa esimerkiksi omat kylähullu-humoristit hoidettiin koko kylän voimin. Nuoruuden tarinoita kertonut, nykypäivää tiiviisti seuraava "maalaistalon tyttö" oli syntynyt tyypillisissä suomalaisissa maaseudun oloissa 1923. Hän ymmärsi muuttuneen maailman, muttei juurettomuutta, joka näkyi suruna ja välinpitämättömyytenä nuorten kasvoilta.
Elettävä vuosi 2006 sisältää nuorillemme vaikutteita mainoksista, kaduilta, näyttämisenhalusta ja katu-uskottavuudesta. Nuorelle useasti oma jengi on samaistumista, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Vanhempien aika menee töissä, ylitöissä, neuvotteluissa, golf-kentillä ja pitkillä työmatkoilla. Isän ja äidin uraputki säilyy tärkeänä, koska ulkoisten näyttämisvälineiden, elämän arkipäivän helpotteina ja vaivattomuutena vaativat lisääntyvää kulutuskykyä. Sitä saadaan "ahkeroimalla ja uutteroimalla" entistä pidempään, työhuoneen valojen palessa vielä yömyöhään. Työ on sitonut tekijänsä työyhteisöön ja oma kotiyhteisö on jäänyt vaille riittävää huomiota. Pelkkä viikkoraha, mopo, PC, kuukausittain vaihtuvat vaatteet ja kahvila- ja elokuvarahat eivät riitä.
Nuoret odottaisivat omien vanhempien esimerkkiä, olemista malleina tulevaan. Mallin annoksi ei riitä levenevä ja nelivetoistuva auto, suurempi vene, rannalle kurkottuva talo, vaan malliksi sopisi elämän kokemusta keränneen "maatalon tytön" muistelo omasta nuoruudesta soveltaen sitä nykypäivään. Ei kulutuskeskittynyt malli, vaan osallistumiskeskeinen yhdessäolo, keskustelu, mielenkiinnon osoitus nuoren omiiin mielipiteisiin ja ajatuksiin. Lisäksi uteliaisuuden osoitus kaikkea ympäröiväänsä kohtaan olisivat esimerkkeinä yhteenkuuluvuudesta.
Nuori on tänään kuin ennenkin epävarma. Ikiaikainen luonnonkiertoon kuuluva vanhempien opastus on se tärkein ominaisuus, joka mm. koko eläinkuntaa pitää pystyssä. Yksikään eläinlaji ei laske "lapsiaan" keskentekoisina vastaamaan elämästänsä ja sen jatkumisesta, vaan kaikki tarvittava on opastettu käpälästä pitäen. Suurin vanhempain rakkaus on luoda täydet edellytykset jatkaa sukua, opastaen kaiken siten, missä osallistumisen riemu on läsnä.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
Niin, tai sitten tappaja on
Niin, tai sitten tappaja on vain yksinkertaisesti totaalisen sekaisin.
Turha joka asiasta on syyttää yhteiskuntaa ja uusliberalismia.
Puolikesy suurpeto
Oikeuspsykiatrian professori Panu Hakola luonnehti ihmistä puolikesysksi suurpedoksi.
Mitä tulee mielenterveysongelmiin, niin depressiot ovat sotien jälkeen ilmeisesti lisääntyneet ja skitsofrenia vähentynyt, muuten ei misätän dramaattisista muutoksista ole näyttöä.
Tällaista järjetöntä väkivaltaa on aina esiintynyt ja tulee aina esiintymään. Se ei johdu yhteiskunnan vioista, mutta ei se ole kovilla rangaistuksilla ainakaan ennalta ehkäistävissäkään. Kuolemanrangaistus ei vähennä rikoksia, ehkä peräti päin vastoin.
Juuri näin
(Kun en tunne Keravan tapuksen taustoja mitenkään, niin korostan että kirjoitukseni on kommenti yleisemmällä tasolla.)
Jos tekijä on mielenterveyongelmainen/psykoottinen niin semmoisa rikoksentekijöitä ei kyllä kovilla tuomiolla kitketä pois. Eikä ennaltaehkäisylläkään koskaan saada kaikkia "sekopäitä" pois keskuudestamme.
Se tekee ehkäisystäkin vaikean, että tälläiset henkilöt eivä tunne että olisivat sairaita, joten he eivät hae apua tai ota sitä vastaan. Ja sitä kautta pakkohoitoon passitusta on vaikea laittaa täytäntöön, ennen kuin voi olla myöhäistä.
Ja sitten Suomen mielenterveyden hoito on todellisuudessa niin heikoissa kantimissa , että ei hoitoa itse pyytäjäkään saa kuin ehkä kuukausien päästä, no ehkä pilleripurkin taskuun, ei muuta.
Inhimilliseltä kannalta tälläisillä hetkillä pitää huomioida rikosen uhria/omaisia ja antaa heille kaikki tuki. Tuomiot toki pitää olla suhteekssa rikoksiin, siis tarpeeksi kovat. Mutta surua, kaipuuta ja ahdistuneisuutta lähimmäisen menettäneille ei esim. kuolemanrangaistus poista. Ja joka tapuksessa tuomion määrä ei koskaan tuo uhria/lähimmäistä takaisin, eli siinä mielessä rikosta ei kyllä inhimillisesti ajatellen voi mikään asia korvata, mutta kova rangaistus antaa singnaalin että ihmishenki on aina arvokas!
Kuulostaa hurskastelulta tässä tilanteessa, mutta se mitä me kaikki voimme tehdä asioiden parantamiseen, on että huolehdimme lähimmäisistämme emmekä sulje silmiämme ongelmilta, mitä ympärillä tapahtuu.
"Asia ei kuulu mulle" -asenteestä meidän kaikkien olisi hyvä tinkiä, eikä vaan tälläisellä hetkellä vaan muistaa se aina!
Kyllä hirsipuu pelottaa
Kyllä hirsipuu pelottaa ihan varmaan. Ja nimet ja kuvat lehteen
kuolemanrangaistus
Mikä maa on katunut kuolemanrangaistuksen poistoa, jota Pienbritannian viimeinen kruununpyöveli lämpimästi kannatti?
Mitään näyttöä kuolemanrangaistuksen yleisestävästä vaikutuksesta ei ole.
Olet ehkä hieman väärässä
Mielestäni ainoa asia mikä on hyvinvoinnin kasvun lisäksi muuttunut on se, että nykyään monessa kaupungissa on suuri joukko väkivaltaisia maahanmuuttajia. Yhtälailla nuoria miehiä ja heidän tekemisiään väheksytään joka käänteessä, samaan aikaan kun nuorten naisten ansiot nostetaan jalustalle.
Eipä niitä syitä tarvitse liiemmin muualta etsiä, yksinkertaisin teoria on monasti paras. Vähemmästäkin nuori mieshenkilö menettää elämänhalunsa.
Valitettavasti Suomalaisessa
Valitettavasti Suomalaisessa oikeuskäytännössä ko. TAPPAJA saa vain 1-2 vuoden tuomion, ja päänsilitystä.
Oikea tuomio olisi aitoon jenkkimalliin sähkötuoli muutaman kymmenen vuoden vankeuden jälkeen...heheheheh.
Oppisi hiukan ennen kuolemaansa.
-RaS-
kostoko
...tuottaa henkistä tyydytystä? Oletko itse valmis kääntämään kytkintä?
Mitä pitäisi tehdä?
Päähän silitys ja viikko ilman jälkkäriä olisi oikea rangaistus,niinkö?Luulen että Keravalla(kin) olisi monia jotka katkaisijaa kääntäisivät.Voisithan tietenkin humaanina ihmisenä pitää "väärinymmärrettyä" kädestä viime hetkinä.
entä Sinä?
...mutta oletko todella itse valmis tappamaan harkitusti, vain koston vuoksi?
Kyllä
Kyse on oikeudesta, ei kostosta.
Suomessa oikeus ei toteudu. Järjettömistä väkivallanteoista tuomitaan parin vuoden uudelleenkoulutukseen jonka tarkoitus on 100% yhteiskuntaan sopeuttaminen, ei rankaisu.
Vaikka tekijä sattuisi olemaan kuinka katukelpoinen sopeuttamisen jälkeen on alkuperäinen rikos edelleen sovittamatta.
Murhasta oikeudenmukainen tuomio on kuolema.
vai oikeudesta
Samalla logiikallahan voitaisiin telottaa liikennekaaharit, punaisia päin ajajat, hankalien mielipiteiden esittäjät, väärän väriset, väärin pukeutuvat..........
Entäs sitten se tuomari (ja lautamielhet) , joka tuomitsee kuolemaan vajavaisin (tai tekaistuin) todistein?
Näistähän on sadoittain esimerkkejä jopa sieltä Texasin ihmemaasta saati sitten Idän kultamailta.
Itse asiassa kyllä. Koska
Itse asiassa kyllä. Koska pitkät vankeusrangaistukset eivät toimi estävänä pelotteena ja eivät toimi lyhyetkään päänsilitystuomiot,joten ei muu auta.
Sairaat tappajat laitokseen loppu iäkseen,mielelläni maksaisin hieman enemmän veroja jos ne kohdistettaisiin suljettaviin laitoksiin sijoitettaviin häröjen säilytykseen.
1990
1990 yhdistää montaa väkivallantekijää. Toki noin 18 v iässä monesta tulee "paha" esile viimeistään. Merkit ovat olleet ilmassa varmasti jo koulussa (ja kotona) aikaisemmin.
Miksi 1990 olisi merkityksellinen? Odotan seurantatutkimusta edellisen kulutusjuhlan päättymisen vaikutuksista. Miten lama vaikutti suomalaisiin ja suomalaisten palveluihin? Mikä hinta sillä on ettei ollut varaa panostaa lapsiin? Mikä hinta on henkisellä pahoinvoinnilla?
Kokonaan toinen asia on, että ensimmäisen kommentoijan kulutuksen ja hyvinvoinnin kierre pitäisi katkaista. Onni on aivan muualla. Lamassakin voisi olla onnellinen - meidän kansanluonteellamme se lienee mahdotonta. Miksi?
Menneisyyden vangit
Ilkka: On jotenkin surkuhupaisaa ja samalla pelottavaa, että nykyajan ongelmiin tarjotaan vastaukseksi aina 1800-luvun agraariyhteiskunnan ihannointia tai hymistellään orgastisesti pula-ajan ihanuudesta. Torpparin lapsilla ei varmasti ollut vapaa-ajan ongelmia, mutta ei juurikaan mahdollisuuksia tai toivoa paremmasta. Elämä oli köyhää ja kurjaa ja sellaisena pysyi. Mihin ihmeen töihin kaupunkilaislapset edes patistettaisiin kun maaseudullakaan ei enää huhkita aamusta iltaan hevoskärrien ja viikatteiden kanssa? Yleensä tällaiset köyhyyden ihannoijat ovat suurten ikäluokkien edustajia, jotka asuvat velattomassa talossa, ajavat autoilla joista nuoret voivat vain haaveilla ja käväisevät välillä Espanjan asunnollaan rentoutumassa. Sitten vielä kehdataan syyllistää nuorempia, jotka vain haluavat elämässään saman kuin vanhempansa.
Ihmisen tunteet kautta aikojen
Nämä tunteet jotka ovat monesti hallitsemattomissa, elävät yhä meissä ihmisissä ja tuskin niitä koskaan ihmiskunta pystyy poistamaan, ne ovat syntneet jo aikojen alussa, eikä yhteiskunta niitä ole luonut, vaan ihmisien lisääntyessä ne nkyvät pinnalla useimmin.
Useasta puukoiskusta päätellen, luulen puukottajan tunteneen uhrinsa ja mistä moinen katkeruus sekä noin valtava kostonhalu, että hengiltä ottaa.
Aina on olemassa syy ja seuraus joissa nämä tunteet saattavat saada vallan sekä synkistää mielen, joita monesti vielä ajaa synkemmiksi nuo kuuluisat väkijuomat sekä nykyään huumeet.
Vinoutunut harhanäky upottaa mielenrauhan ja vastuun toisista
Joitain aikoja sitten ymmärrystä vailla ollut henkilö löi kirveellä Hgin Kulosaaren metroasemalla junassa osatonta nuorta miestä seurauksin, jossa hän ei koskaan herännyt tietämään mitä tapahtui - lyöjä oli vapautettu mielisairaalasta säästösyin (?) ~ kuinka monta erehdystä pitää ottaa vastaan, kunnes ymmärretään vastuu muista ja vastuu sulkemisesta --- kiinnitämmekö liian vähän huomiota markkinahehkussamme varjopuoliin, joita näyttötalouteen orientoitunut yhteiskunta luo koko ajan ympärillemme?---
...
[orig 22.1.2006]
Työnteon yleinen vaativuuskasvu tuottaa ihmisiä mielisairaaloihin
1950- ja 60-luvuilla oli runsaasti työpaikkoja, joihin pääsi yksinkertaisellakin osaamisella työhön. Työt olivat teollisuuden ja palveluiden aputöitä, jotka olivat osana kokonaisuutta välttämättömiä, mutta joiden tekijäksi kelpasi yhteiskunnallisesti "lahjattomampikin" ihminen. 40% mielisairaaloiden asiakkaista hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon. Työtehtävien vaativuus kasvaa nykyaikana entisestään.
Suomi on sairaanhoidossa vielä maailman huippumaita. Suomessa huolehditaan myös mielisairaista kapasiteetilla promille koko kansakunnasta. Säästö- ja juustohöyläpolitiikka vie kuntia, kuntainliittoja ja sairaanhoitopiirejä ahtaalle, jolloin kotiinlähetyksistä kohoaa uutisoinnin aihetta traagisina otsikoina. Nykymallisessa markkinataloudessa myös mielisairaanhoito on hinnoiteltu ja pelissä on tavoiteasetanta. Veronmaksajat vähenevät Suomessa ja eliniänodote kasvaa entisestään. Ihmiset ikääntyessään yksinäistyvät ja erakoituvat kaupunkikaksioihinsa. Hoitotarve kasvaa psykiatriassa.
Yleislääketieteen hoitopäivän (somatiikka) hinnaksi on määrätty 1150 euroa per päivä. Psykiatriassa se on 630 euroa. Mielisairaaloissamme vuodepaikoista on n. 75% aina käytössä. Ihmiset tarvitsevat stressin, burn-out -ilmiöiden, yleisen jatkuvan huolen ja kiristyneen perhe-elämän vuoksi enemmmän päivystyskäyntejä hinnalla 110-273 euroa per käynti. Sairaidemme joukossa on myös "lopullisesti menetettyjä" ja yhteiskunta joutuu vakavimman toden eteen, koska päätökset on tehtävä myös heidän osaltaan.
Sukulaiset ovat etääntyneet iän myötä, kunnes yksinäisyys kohtaa ja ainoaksi elämän helpotukseksi koituvat mm. mielisairaalat. Samalla tavalla "normaalit" ihmiset hakeutuvat apteekkiin, pankkiin ja lääkärin vastaanotolle puhekaverin puutteen vuoksi. Monet "mielisairaiden" kontaktiotot olisi voitu välttää vastuullisemmalla sukulaishuolehdinnalla. Kaukoidässä kolmannen polven lapset saavat arvokasta elämänkokemusta isoäideiltään ja -isiltään.
Työ vaatii tai halutaan vaativan nykypäivänä yhä enemmän; miltei tehtävä kuin tehtävä, niin kolmen kielen osaaminen, kansainvälinen businesskokemus, 15 vuoden työkokemus ja alle 35 vuoden ikä; näitä tavoitteita ei monikaan täytä ja kummallinen dilemma: työvoimapulan ja työttömyyden yhdistelmä on tosiasiaa. Me ihmiset emme ole samasta puusta, vaan olemme yksilöitä ja kaikki eivät jaksa ponnistella, pyrkyröidä, taistella ja kyynärkikkailla itseään nykymaailman markkinamekanismimenestyjien joukkoon. Osa "palaa henkisesti loppuun" ja hakeutuu hoitoon pettyen omaan "osaamattomuuteen". Arkipäivän arvostus voisi kohdentua myös kädentaitoihin, jolloin "business- ja virkamieskikkailua" osaamattomat hiljaisemmatkin itseään vähemmän tyrkyttävät saavat tehtäväkuvan, josta saa osallistumisen ja yhteisöllisyyden tyydykettä. On muitakin mittausmenetelmiä kuin optiolauenta, urakkakorvaus ja nuolaisulisä.
Tänä päivänä uudet psyykelääkkeet palauttavat veronmaksajiksi akuuttipotilaita 2-4 viikon "hoitokierrolla", rivakammin kuin ennen. Pitäisi olla muitakin keinoja kuin lääkepumppaus. Yhteiskunnalle olisi edullisempaa järjestää osallistuvaa työtä, miltei mitä tahansa, kunhan ihmiset pääsevät takaisin yhteiskuntaamme tuoden hyödylliseksi kokemisen tunteen tekijöilleen.
Mielenkiinto on liiaksi kohdistunut henkilökohtaisen tulon valvontaan, huomaamatta, että ympärillä hätä ja tarve kasvaa heikentäen pitkällä aikavälillä myös "terveiden" elinoloja. Tänä päivänä kansalaisille tuputetaan lennä Matti, lennä -elokuvaa muistutuksena ihmisen julkihädästä unohtaen kaiken sen glamourin ja kansallistunteen mitä nuori Matti Nykänen aikoinaan Suomen kansalle antoi maailman kautta-aikojen parhaana mäkihyppääjänä. On tekojen aika.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
höpönhöpön
Nyky-yhteiskunnassa ei missään maassa eristetä mielisairaita B-sairaaloihin. Paljon yleisempää on nykymaailmassa se, että huumeista psykoosiin mennyt tappaa silmittömästi. Lainsäädäntö on sellainen, että ei ketään voida kovin pitkään mielisairaalassa pitää varmuuden vuoksi. Jos jättää avohoidossa lääkkeensä pois ja menee psykoosiin, niin sitä ei kukaan pysty estämään. Mutta hyvin harvinaistahan tämä on.
Kuolemanrangaistuksen kannattajille: oletko itse valmis menemään tappamaan tuomitun tietyllä kellonlyömällä? Mitenkäs se eroaa murhasta?
Miten voit noin sanoa?
Ero on siinä että se kohdistuu syylliseen,ei syyttömään. tässäkin tapauksessa uhri oli luultavasti vain väärällä hetkellä väärässä paikassa.Nuori tyttö parka.Olen itsekin käynyt ko.kentällä ja niin pitkään on helppo on ymmärtäväinen kun asia ei koske millään tavoin itseäsi.
Ei ole sinultakaan tullut vastausta,mitä loputtoman ymmärtämisen sijasta tulisi tehdä!?
Nimenomaan, höpönhöpön
Ai että mitenkö eroaa?!!
Mielestäsi ei ole eroa sen välillä päätänkö minä, sinä tai joku muu ihminen tappaa toisen ihmisen mistä tahansa subjektiivisesta oikusta, vai päättääkö yhteiskunta - me kaikki yhdessä - lopettaa sellaisen ihmisen elämän, joka on osoittanut haluttomuutensa arvostaa kanssaihmisiään: edes näiden oikeutta elämään. Tällainen henkilö on sanoutunut irti yhteisistä säännöistä.
Me olemme yhteiskunta eikä meidän pidä olettaa muiden tekevän asioita puolestamme vain siksi että saatamme pitää niitä epämiellyttävinä.
Jokatapauksessa kuolemantuomiokeskustelu on melko teoreettista. Nykyisessä Eurooppalaisessa ympäristössä kuolemantuomion palauttaminen toisi Suomelle suhteettomia ulkopoliittisia hankaluuksia. Oikea elinkautinen ilman lomia ja muutaman vuoden jälkeistä armahdusta on todellisempi tavoite ja sovellettavissa myös tähän tapaukseen, mikäli kyse on todella mielisairaudesta.
KERAVAN PUUKOTUS
Silmä silmästä niin että suuri yleisö vielä näkee tapahtuman suorana valtion omistaman median välityksellä,olisi sillä ainakin pelottava vaikutus!
Miettikääpä
Rakkaat kanssaeläjät! ME luomme tämän yhteiskunnan ja ME olemme vastuussaa siitä miten lähimmäiset jaksavat. Päättäjät antavat värit, joilla ITSE maalamme yhteiskuntamme sellaiseksi kuin haluamme!
Lisää hymyä vieraillekin ihmisille, lisää käyntejä mummolassa, lisää aikaa lapsillemme, lisää myötätuntoa vähäosaisemmille, lisää rakkautta jokaista vastaantulijaa kohtaan, lisää perhekeskeisyyttä!
Vähemmän ylimielisyyttä, katkeruutta, kateutta, rahan perässä juoksemista, "systeemin" syyttämistä kaikesta (ME olemme "systeemi").
Miettikää mikä elämässänne on oikeesti tärkeetä ja pitäkää siitä kiinni! Ite oon kahen lapsen yh-isä ja tulot on iha minimiä, mutta en oikeesti vois kuvitella olevani onnellisempi. Ja nyt monet kuvittelee mun puhuvan vaa, ku kerran tienaan niin huonosti. VÄÄRIN! Olen parhaimmillani tiennannu 3100e/kk, mutta vaihdoin työpaikkaa nimenomaa ollakseni lasten kanssa mahdollisimman paljon. Ja sen kyllä huomaa! Viikottain saan kuulla, kuinka ikäisekseen itsenäisiä, kommunikointikykyisiä, rauhallisia, yhteistyökykyisiä ja iloisia lapseni ovat. Ei näy minkään sortin merkkejä, et joku systeemi olis syyllinen mihinkään pahaanoloon.. ;)
Tunustus
Kun satuin katsomaan nelosen myöhäis uutiset, siellä anetiin hätikötyä tietoa murahasta jote olisi suotavaa tarkentaa uutis otsikoita.
Eipä tarvinut lukea tänääkään iltalehteä kun otsikot ,TAAS KERRAN RÄVITIIN ASIAA JA KYSELTII KAVEREILTA YMS.