Savion puukotuksen tunnustanut mies on kertonut poliisille harkinneensa surmatyötä jo aiemmin. Poliisin mukaan uhri kuitenkin valikoitui sattumanvaraisesti.
Rikosnimike on muuttumassa taposta murhaksi, kertoo tutkinnanjohtaja Anssi Murto.
Saviolaistytön puukotuksesta epäillyn 18-vuotiaan miehen kuulusteluja on jatkettu aamulla. Poliisin mukaan mikään ei viittaa tässä vaiheessa siihen, että epäilty olisi tuntenut uhrinsa. Poliisi epäilee, että mies on kärsinyt mielenterveysongelmista.
Paikat:

Kommentit
Kriitikko
Tekijä on kuulemma yhteiskuntakriittinen, eli kohta voimme lukea vasemmistotoimittajien nillitystä siitä kuinka paha olikaan uhri ja kuinka hyvä ja viaton tämä murhamies oikeasti onkaan.
Ja tietenkin on olosuhteiden surkea uhri joka ei kaipaa rangaistusta vaan teetä ja sympatiaa.
Emme tiedä totuutta
Tähän asti julkaistujen tietojen mukaan tekijällä on ollut ongelmia mielenterveytensä kanssa. Totisesti toivon, että tämä on ollut surman syy. Se antaa meille toivoa ymmärtää tekoa - mielisairas on sairas eikä vain yleisesti "paha".
Minua etoo se lynkkausmielialan nousu, jota rikoksista uutisoinnin yhteydessä esiintyy. Kukaan ei tiedä tapauksesta mitään, mutta silti ollaan valmiina nostamaan epäilty tekijä hirteen kaiken kansan nähtäville. Ikään kuin kosto tai muu barbaarinen vihan tunne olisi ainoa, mikä saa meidät taas hymyilemään.
Olen onnellinen saadessani elää yhteiskunnassa, joka noudattaa liberaalia oikeusjärjestelmää. Tunnen, että voin hengittää kadulla vapaasti ilman, että minua kaitsetaan ruotuun ankaran rangaistuksen pelottelulla.
Viha ei rakenna maailmaa - rakkaus rakentaa.
Mikäli meidän järjestelmämme ei miellytä, on aina mahdollisuus muuttaa muualle. Esimerkiksi Iran voisi olla hyvä vaihtoehto toisenlaista meininkiä kaipaavalle.
Minua taas
etoo se että tekijä on kohta vapaalla ja tämä uhri tuskin jää tekijän viimeiseksi. Millään rangaistustasolla ei näitä tekoja saada tekemättömäksi, mutta ultraliberaalit ja laitavasemmistoa symppaavat tuomarit mahdollistavat suuremman uhrimäärän.. Heidät pitäisikin vaihtaa koska linjanmuutos tai edes vähäinen itsekritiikki on noille usein jopa stalinistiseen demlaan kuuluville pikkuberijoille täysin mahdotonta. Heidän "suvaitsevaisuutensa" maksaa kansan verta.
"Yhteiskuntakriittinen"
"Yhteiskuntakriittinen" tarkoittaa nykyään rasistia.
Masennuksesta epätoivoisiin tekoihin - usein täysin syyttömiin
Noin kaksivuotiaina olemme kaikki syyttömiä, vilpittömiä ja uteliaita oppimaan kaikkea sitä, mitä ympäriltämme näemme ja mitä eteemme kannetaan.
Masennus on ilmiö - masennuksesta syntyy epätoivo. Epätoivo synnyttää lopunajan ajatuksia - ja viimein tehdään sellaista, mitä koskaan normaaleissa olosuhteissa ei olisi edes mieleen juolahtanut.
Missä mennään tänä näyttötalouden ja kulutusiloittelun juhla-aikana, jolloin huomioiminen, yhteenkuuluvuus ja ilo omasta aidosta hyödyllisyydestä saisi arvostuksen lähimmäisiltä?---
...
[orig 12.10.2005]
Masennus voi kohdata niin menestyjän kuin hiljaisen puurtajan
( otsikko olisi osattava lukea nyt oikein)
Inhimilliseen yhteiskuntaan kuuluu ilo ja suru. Iloa ei jatku loputtomiin, eikä suruakaan pitäisi kokea yli kestokyvyn. Suru, epäonni, epäonnistumiset ja useasti kytköksen katkeaminen osallistumiseen johtaa mm. masennukseen. Ihminen on laumaeläin ja sopii luontevasti yhteisöllisyyteen. Erkaantuminen ryhmästä tai osallistumisesta erakoi yksilön, jolloin yhteenkuuluuvuuden, osallistumisen ja tavoitesaavutuksen tarve ei toteudu; ihmisestä on tullut "hyödytön".
Kvartaalitalous ja tehokkuuden päämääräpyrkimys ajavat markkinataloutta kujanjuoksuun, jossa pyrkyryys, ahneus ja puhtaan omaehtoinen voitontavoittelu erkaannuttavat yksilöt kauemmaksi yhteisöllisyydestä. Vastuunkanto, huolehdinta ja tiimikeskeisyys kärsivät yksilökeskeisessä voitontavoittelussa, jossa oma itsekäs tulotason nostovaade epäsuorasti välinpitämättömyyden tai "sokeuden" kautta johtaa syrjäytyneiden ihmisten kulujen maksamiseen lisääntyvinä veroina.
Kuten eläinkunnassa, ei kaikille ihmisillekkään ole paikkaa ylimmillä portailla. Ihmisten mitatessa kyvykkyyttään osto- ja kulutusvoimalla, vie se sijaa vastuullisesta yhteistoiminnasta, jossa keskinäisyys, yhteinen tavoite sekä toteutumisen riemu jää saavuttamatta jatkuvasti käynnissä olevien saneerauksien, tehostustoimenpiteiden ja henkilöjärjestelyjen vuoksi.
Masentunut, omaan pohjattomaan kuoppaan pudonneen ihmisen nousukyky ilman apua ei ole useasti mahdollista. Vastuullisuus yhteisön puolelta voisi useissa tapauksissa jo alkuvaiheessaan helposti nostaa henkilön kuopastansa takaisin ryhmään ja toimintaan. Ihminen on luotu tekemään työtä ja osallistumaan sekä kokemaan onnistumisen hetkiä. Aina ei voi onnistua ja tuolloin ryhmän ja yhteisön vastuullisuuden tulisi ohittaa itsekeskeiset voiton ja pyrkyryyden tavoitteet oikeasti kannustamalla "juuri sillä hetekellä heikompaansa.
Eläinkunta on harmonisessa luonnossa evolutiivisesti vahva, koska elämänkamppailussa tapahtuu koko ajan vahvemman ja pystyvämmän valinta. Heikolle ei yksinkertaisesti ole sijaa; ainut ihmisinhimillinen tapahtuma on suvunjatkannassa tapahtuva poikueiden huolehdinta. Ihminen on halunnut erottautua eläinkunnasta ja näin on syntynyt tulontasaukseen pyrkivä yhteiskuntamalli, joka päätöksiltään olisi demokratia. Liiketaloudessa pelaa vahvemman ja nokkelamman lait; itse yhteiskunta kamppailee nyt suurenevan "sosiaalilaskun" parissa totuttuun tulontasaukseen riittämättömien jakokelpoisten varojen niukkuudessa.
Nykykaltainen "demokratialla" tuettu markkinatalous repii laajenevasti kuilua tulontasauksen ja liiketoiminnan voittojen väliin. Maailmassa kaikki eivät voi olla voittajia; osa tulee aina häviämään. Masennus on yksi inhimillisyyden äänetön hätähuuto sivuraiteellistumisesta oravanpyörämekanistisesta kilpailutaloudesta, jossa ahneus ja itsekeskeinen voitontavoittelu ovat haudanneet alleen huolehdinnan ja tuen työympäristön väliaikaisille alisuoriutujille.
Masennukseen on kaatunut viimeisen 15 vuoden aikana suunnaton määrä energiaa, osaamista ja kokemusta. Yhteiskunta olisi tarvinnut tuon osaamisen, mutta hallitsemattomassa kilpailutilanteessa yhteisillä panoksilla koulutetut arvonmuodostajat poistuivat työvahvuudesta joko lopullisesti tai sitten tulontasauksen debet-puolelle. Hallitsematon markkinatalouden yksisilmäinen kilpailuvietti liiallisesti ahneine edusmiehineen on törmäyskurssilla tulontasauksen luoneen parlamentaarisen demokratiayhteiskunnan kanssa. Nyt olisikin syytä aloittaa laaja kansalaiskeskustelu poliitikasta ja tulevaisuuden suunnasta, kuinka edustuksellisen demokratian tulee käymään.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
masentunut ei murhaa
...joskin psykoottiseta masennuksesta kärsivä voi tehdä laajennetun itsemurhan, tämä on kuitenkin hyvin harvinaista.
Psykopaatit murhaavat, kun ei ole omaatuntoa ja skitsofreenikko voi murhata hahaluulojensa tai harhojensa ohjaamana.
Muuten olemme kaikki syyllisiä. Lavrenti Berija sanoi, että syyttömän esitutkina on puutteellinen.
Masentavaa on
Että, eikö tässä yhteikunnassa säästösyistä, saa asianmukaista hoitoa, jota tämä tekijä tulee tekonsa johdosta saamaan?
hoidosta pulaa
Kaikki hoidon tarpeessa olevat eivät halua hoitoa eikä kaikkiin vaivoihin, kuten psykopatiaan, ole tehokasta hoitoa olemassa.
Tärkein hoitomuoto psykopaatille on
Sairaalassa annettava itsetunnon kohottaminen. Uudentyyppisellä sähköshokki hoidolla on myös saatu lupaavia tuloksia! Tässä kyseisessä tapauksessa, hoitoa tarvitseva on aktiivisesti pyrkinyt saamaan hoitoa, lehtitietojen mukaan!
psykopatian hoitoa
...ei oikeastaan ole. Psykoterapiasta on vain haittaa, varsinkin analyyttinen psykoterapia opettaa vain vielä paremmin manipuloimaan muita.
http://en.wikipedia.org/wiki/Antisocial_personality_disorder
--Sairaalassa annettava itsetunnon kohottaminen.
Silläkö itsetunto nousee, että suljetaan sairaalaan?
Psykopaattien itsetunto yleensä on liiankin hyvä.
Sähköshokkihoito auttaa syvään masennukseen.
Simo, mitähän oikein ymmärrät psykopaatti-termillä?
Tiedän,että
Psykopaatti on "luonnehäiriöinen, jolla on aseena terve mieli", kelpaako määritelmäni.Kaikkein paras hoitopaikka mieleltään sairaalle, on tietysti SAIRAALA! Tarkista tietojasi myös sähköshokin nykyisestä muunnelmasta, joka sopii nimenomaan masennuksen hoitoon!
Hoitoon pääsykoe?
Niin, siis onko teko se pääsykoe joka oikeuttaa nykyään asianmukaiseen hoitoon?
"Ei sinussa nyt mitään vikaa ole kun et ole tappanut ketään"
yhteiskunta tarvitsee syntipukkeja...
...ja psykiatrinen avohoito sopii sellaiseksi hyvin. Mikäs se jenkkileffa olikaan, jossa meediot ennalta näkivät murhat ja poliisi rynnäköi paikalle juuri ajoissa.
Nyt pitäisi sitten olla yliluonnollisilla kyvyillä varustettuja meedioita, jotka poimivat kadulta tappamista aikovat.
Ei siinä meedioita tarvita
Valppaat lähiomaiset riittävät!
valvova silmä
...kuten puheena olevassa tapauksessa?
Murha on aina murha
Surullista että tääläitä pääsee tapahtumaa, yhteiskunta ei ole ottannut huomioon avohoito riskejä.En tiedä kuinka monta samalaista tapausta pitää tapahtua ennen kun asia huomioidaan.
Eikä tietekää veielä ole sevillä oliko kyseessä mieleteveyspotilas.
Mutta toivotavasti kyseinen murhaaja joutuu vakilaan muiden vakien joukkoon eikä eristyksiin tai vakila milisairalaan.
Mitä eroa?
Jos tekijä olisi vain tullut puskasta ja puukottanut se olisi ollut tappo. Nyt kun on haeskellut random-uhriansa muutaman tunnin ajan, se on murha. Lopputulos on kuitenkin sama, 14-vuotias on kuollut järjettömän ja mielipuolisen väkivallan seurauksena, eikä mikään saa häntä enää takaisin.
Jatkoa ja oikeudenkäyntiä varten puukottaja/tappaja/murhaaja, noh, senhän jo tietää, että hänet todetaan syyntakeettomaksi ja tyyppi saa tuomion pakkohoitolaitoksen muodossa.
ikävä kyllä
Linnassa kysinen hekilö ei kuulusi suokki vankien joukoon.
psyktrooppisilla
Veikkaukseni on, että tapon/murhan tehnyt henkilö on ollut psykotrooppisilla lääkkeillä - todennäköisimmin serotoniinin kulutuksen estäjällä (serotonin re-uptake inhibitor, kuten prozac tms.) ja lopettanut lääkkeen ottamisen viimeaikoina.
Veikkaan myös, että veikkaukseni on oikein, perustuen siihen, mitä amerikkalaisista nuorista ammuskelijoista yms. on jokseenkin aina paljastunut.
hohhoijaa
tämäkin taitaa olla skientologien propagandaa, mutta todettakoon nyt vielä, ettei serotoniinin takaisinoton estäjillä ole todettu olevan mitään selvää itsemurhiin tai murhiin kiihottavaa vaikutusta.Jenkeissä yritetään aina keksiä keino rahastaa haastamalla lääketehtaat oikeuteen. En minä murhannut, se oli pillerin vika!
Sama henkilö
Taisi olla sama henkilö joka kirjoitti yllä nimimerkillä Vierastava (kirjautumaton) ja alla nimimerkillä V -visitor (kirjautumaton).
Kiistanalainen juttu
"serotoniinin takaisinoton estäjillä ole todettu olevan mitään selvää itsemurhiin tai murhiin kiihottavaa vaikutusta".
http://archpsyc.ama-assn.org/cgi/content/abstract/63/12/1358
Murder & Cover inc.
Psykiatriassa on suuri joukko luusereita jotka ei ole saaneet mitään oikeaa työtä. Siispä joukolla sairaanhoitajaksi kurittamaan niitä jotka ovat rehellisesti työttömiä. Ne, joilla on oikeasti ongelmia ja hakevat niihin helpotusta saavat niitä usein vain lisää.
Tämä on se MO-modus operandi jolla oikeusjärjestelmä menettää vallan lääkäreille ja terveydenhuollolle.
Nojatuolista on kiva jakaa tuomioita - vähän lisää popcornia, kiitos - eikä tarvitse kyseenalaistaa omaa maailmankuvaansa.
tuttua...
Skientologien propagandaa.
Vai oletko itse
Diletantti?
???
Millä alalla?
Oletko unohtanut
Mistä alasta nyt puhutaan?
mikä niistä?
kriminologia, psykiatria, psykologia, psykoterapia, yheiskuntapolitiikka, skientologia....
Katso tämän keskustelun (uutisen) otsikkoa
Ja päättele itse! Toisessa uutisessa, jossa puhuttiin rikoksen tekijän motiivista, osoitit jo olevasi näissä asioissa diletantti!
kriminologia?
Juu, olen täysi diletantti kriminologiassa ja ripperologiassa (http://www.rippernotes.com/links.html),