Vain ennätyshakkuut voisivat taata Venäjältä tuodun puun korvaamisen kotimaisella, mutta mistä metsurit? Metsäntutkimuslaitos esitteli Uudelle Suomelle kylmät luvut ja arvioi puutilannetta muutenkin.
Jos Venäjä asettaa vuoden 2009 alusta 50 euron puutullin ja puun tuonti sieltä lähes pysähtyy, jää korvattavaksi peräti noin 12 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa. Puuta on tuotu Suomeen kaikkiaan noin 18 miljoonaa kuutiota.
- Verohuojennuksen toteutuessa puuta myyvät todennäköisesti ne, jotka ovat miettineet myymistä vakavasti jo valmiiksi, pohtii Metsäntutkimuslaitoksen metsävaratietopalvelun tutkija Sakari Tamminen.
Teollisuus käyttää kotimaista puuta vuosittain noin 56 miljoonaa kuutiota. Metsäntutkimuslaitos arvioi suurimmaksi kestäväksi hakkuukertymäksi noin 71 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Metsäntutkimuslaitoksen luvut osoittavat, että hakkuita voitaisiin lisätä kestävästi vuosittain noin 14 miljoonaa kuutiota, sillä edellytyksellä, että metsiä hoidetaan hyvin eli talousmetsinä. Niin ei enää kuitenkaan kaikkialla ole.
- Moni metsänomistaja on kaupunkilainen, eikä moni osaa enää tehdä metsilleen mitään. Siinä on jo psykologisia esteitä, sanoo hän.
Suomessa joka viides kansalainen omistaa metsää tai on metsää omistavan perheen jäsen. Kolmasosa metsänomistajista on palkansaajia ja viidesosa maanviljelijöitä. Suurin yksittäinen ryhmä ovat eläkeläiset.
Yksi ongelma on metsuripula. Metsureista on puutetta jo tällä hetkellä, puhumattakaan tilanteesta, jossa Suomesta lähitulevaisuudessa pyrittäisiin korjaamaan miljoonia kuutioita enemmän puuta kuin viime vuosina.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) vakuuttaa Uudelle Suomelle, että työ- ja elinkeinoministeriössä on paneuduttu mahdollisen metsuripulan helpottamiseen.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainimisteri Jyrki Katainen (kok.) esittelivät metsämyynnin verohuojennusmallin aiemmin tällä viikolla. He puhuivat "katastrofista" siinä tapauksessa, että metsäteollisuus ei saa riittävästi puuta.
Metsäteollisuuden edustajat ovat ottaneet veroratkaisun myönteisesti vastaan, mutta muistuttaneet sen olevan vain yksi osa teollisuuden ongelmien ratkaisua. Paperiliitto puolestaan ei usko pelkkiin verohelpotuksiin, vaan vaatii rangaistusveroa metsänomistajille, jotka eivät hakkaa hakkuukelpoista metsäänsä.

Kommentit
Metsäteollisuus on oman virheensä seppä-onnistuuko uuden taonta?
Suomalainen metsäteollisuus nostaa kätensä pystyyn (?), kun raaka-aineen hinta nousee---
13.02.2008 - 09:43
(StoraEnso ilmoittaa jälleen supistuksista metsäteollisuudessansa ... Suomessa - syyksi ilmoitetaan varauma pyöreän puun hintojen noususta ... Venäjältä. Presidentti Putin ilmoitti jo viisi vuotta sitten, että he nostavat raakapuun hintaa - aikaa oli tehdä muutoksia --- tehtiinkö niitä? Onko suomalainen metsäteollisuus ainoastaan venäläisten varassa menestyäkseen?)
[ ... onko venäläisten alhaisilla hinnoilla tuettava suomalaista metsäteollisuutta - kuinka me menettelisimme samassa tilanteessa, kun vientimme olisi vain pelkkää raaka-ainetta? ... vuonna 2007 Suomen omista metsistä ilmeisesti hakattiin enemmän metsää kuin pitkiin aikoihin - nuo rahat jää suureksi osaksi suomalaisille kulutusmarkkinoille... ]
Onko venäläisillä velvollisuus tukea suomalaista metsäteollisuutta - näin olisi jopa käynytkin, jos metsäteollisuus olisi ottanut tosissaan kutsut tulla Venäjälle investointeineen - nämä vinkit annettiin jo useita vuosia sitten... Niin, ... ja minne jäi laaja tuote- ja tuotantokehitys koko metsäteollisuudessa? - viiranopeus ei ole ainut kehityskohde...
Uusinta mielipide 27.06. 2007:
............
Mikä on oikea puun hinta Venäjältä ja omista metsistämme
(uutisointi ja poliitikot intoilevat sormi pystyssä, kun Venäjä haluaa säätää pyöreän puun hintaa ulkomaille)
[ ... metsä on juuri niin arvokas kuin on kaupallista kysyntää, siis ihmisille. Luonto taas kokonaisuudessaan on täysin riippuvainen monimuotoisista ja eri elinvaiheissaan olevista metsistä - niin Suomessa kuin muuallakin maapallolla ... ]
Suomi aloitti rikastumisen, kun huomasimme halvan vesivoiman, tiivissyiset havupuumetsiköt ja ennakkoluulottomat patruunat, jotka halusivat tervan jälkeen jalostaa rahaansa ja duunarien työtä. Pelkän pyöreän puun vienti sellaisenaan ei kasvata kansantaloutta laajasti hyvinvoinnin suuntaan.
Venäjän tsaari Vladimir Putin kertoi jo julkisesti useampi vuosi sitten, että pyöreän puun vienti saa loppua. Samaan kertomukseen kuului sisältyneen huomautus jalostamisesta ja tuotekehityksestä kuin myös investoinneista lisäarvon tuottamisen puolelle.
Suomi saa vielä halpaa puuraaka-ainetta tehtailleen Venäjältä. Suomi jalostaa paperia, kartonkia ja vaneria yms. mekaanista jatkojalostetta entistä automatoisoiduimmilla tehtaillaan. Länsimaalainen markkinatalous, laatu ja Neuvostoliiton vaihdantakauppa kilpailuttivat tuotteemme sellaisiksi, että saimme viimeisten 50 vuoden aikana siitä osin sen hyvinvoinnin, mikä meillä juuri nyt on. Suomi eli metsästä.
Raaka-aine on tuotteiden lähtökohta. Metsänomistaja on saanut takavuosina mukavat korvaukset luonnonkasvusta ja hoitotyöstä, mitä hän panosti metsiinsä. Elintason nousun myötä palkat, maataloustuotteet ja muukin hintataso nousi ja metsäyhtiöt suuntasivat raaka-ainekatseensa halvan hinnan Venäjälle. Suomi sai näin yksipuolista hintaetuutta velivenäläisiltä - me yksinkertaisesti hyödynsimme uuden Venäjän epäselvät metsien omistus- ja hallintaoikeudet.
Venäjä on raaka-aineviejä. Venäjä saa varallisuutensa öljystä, kaasusta ja kivihiilestä, siis raaka-aineista. Markkinatalous suosii jatkojalostamista. Raaka-aineviejä ei kehitä omaa osaamistaan, innovaatiot ja tuotekehitys jää ohuelle pohjalle. Putin halusi muutoksen asiaan ja junailee verot ja tullit mm. pyöreälle puulle, jotta jatkojalostus olisi houkuttelevaa itse Venäjällä. Putin haluaa investointeja, osaamista ja innovaatiota omaan maahansa tuottamaan laajempaa hyvinvointia koko maalle, eikä pelkille metsäosuuksien "omistajille", jotka edustavat vain kapeaa sektoria koko Venäjän elinkeinoelämässä.
Suomi hyötyy kallistuvasta Venäjän puuraaka-aineesta. Nyt tulee taloudellisemmaksi hankkia raaka-aine kotimaasta. Palaamme pelimme lähtöruutuun. Pyöreä puu omista metsistä, jalostus omissa, joskin runsaasti ulkomaalaisten omistamissa tehtaissa, mutta erityisesti kotimaisella työvoimalla. Mikäli meillä ei ole markkinataloudellisesti hyödyllistä valmistaa paperia, kartonkia ja vaneria, syy ei ole puun kantohinnoissa, vaan hinnoittelussa ja elintasomme korkeudessa.
Mikäli palkkamme ja muut kustannukset ovat liian korkeita, niin meidän on pakko karsia kustannuksia tai lisätä jalostusastetta. Kaikkien kulukomponenttien tulee olla kilpailukykyisiä, niin raaka-aineiden, palkkojen kuin mm. palkkasivukulujen. Työllisyys onkin sitten yhteiskuntapolitiikkaa ja valtiollamme ovat instrumentit säätämään kotimaisen työn kilpailukykyä.
On ymmärrettävää, että Venäjä nostaa tulleja (kukapa vain raaka-ainetta myisi, emme ainakaan me). Venäläiset haluavat nostaa jalostusastetta, kuten meidänkin on pakko tehdä pärjätäksemme maapallollisessa globaalikilpailussa. Venäjän ei tarvitse subventoida halvalla puuraaka-aineella yhteiskuntaamme ja metsäteollisuuttamme.
Kilpailukykymme tehdään Suomessa, ei venäläisen yhteiskunnan alle markkinahinnoiteltujen metsävarojen tuontitoiminnalla. Kansantaloudellisesti paras ratkaisu on koko tuotantoketjun pysyttäytyminen omassa maassamme ja mitä pidemmälle jalostetun tuotteen viemme maailmalle, sen paremmin maksamme mm. energialaskuamme, koska olemme tuontiriippuvainen markkinatalousmaa.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Kuvakertomus ylläolevaan aiheeseen;
kuvia saa käyttää vapaasti aiheesta kirjoitetun tekstin yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma - 2007.
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/2974048 --- DSC_7771.JPG -- 1634 kB.
Teksti
Motti per pino(kuutiometri), halkopinot odottavat polttajiansa. Vuosituhannet metsä on antanut lämmikkeen ihmisille, vuosituhannet metsä on tasapainoittanut ilmastoa ja "niellyt" hiilidioksidia. Kuinka käytämme metsät, ratkaisee elintasoamme, mutta erityisesti elinmahdollisuuksiamme. Kuvan klapipinot menevät grillaukseen Pohjois-Karjalaisessa lomakylässä.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/2974020 --- DSC_7769.JPG -- 1465 kB.
Teksti
Orava vahtii ihmiskulkijaa, koettaa peloitella tai kiinnittää huomion itseensä pelastaakseen pesänsä. Ihminen on vuosisatoja tuhonnut metsiä, metsien eläimiä ja vuosimiljoonaista harmoniaa itsekkäästi, vain oman etunsa nimissä. Suomi seisoi 50%:sti puujaloilla taloudeltaan vuosikymmenet, nyt puuta on saanut pilkkahintaan Venäjältä, jossa orava samalla lailla vahtii ja suojelee pesäänsä.
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/2973981 --- IMG_1342.JPG -- 3448 kB.
Teksti
Suomi on saanut edullisesti raakapuuta Venäjältä, nyt tsaari Putin on säätämässä tulleja kannustaakseen omaehtoista lisäarvoa ja jatkojalostusta omaan maahansa. Kuvassa todennäköisesti suomalaista raakapuuta nousseella hinnalla metsänomistajien iloksi menossa meidän omaan jalostukseen Puhoksessa, Pohjois-Karjalassa.
Pitkä polku oli turhaa kilpajuoksua!
"Pitkä polku juoksua Venäjän puutulli-ja hinta-asian takia"
Ulkoministeri Lavrovin ilmoitus huhtikuussa oli niin selväsanainen
ettei siinä jäänyt epäselvyyttä!
"Puuta ei myydä yhtään runkoa alle markkinahintojen ja puulle
asetettavan tullimaksun"!
#Eikö tuo viesti olisi pitänyt ottaa jo niin vakavasti että hallituksemmekin heräisi "illuusioistaan"?
On turhaa kiihottaa pakkomyyntiin suomalaisia metsän omistajia
isoja tai pieniä-vaan raaka-ainetta on saatava jotenkin ensialkuun muualta ja nopeasti!
Jos Venäjän ja Suomen kahdenväliset neuvottelut eivät enää
toimi-on hallituksemme tehnyt jopa henkilövalintojenkin suhteen
vääriä ratkaisuja ministereiden valinnan tiimoilta.
Ainakin yksi paha virhe on tehty-ent.ulkoministeri Ilkka Kanervan erottaminen hallituksesta oli asia jota me pk-yrityskentässä ei
suvaita-vaan jatkaja on "kandidaatti tuleviin muihin tethtäviin mutta ei Suomen poliittisiin kuvioihin"!
Kun luottamus meni (tammikuu) EU:n vierailulla (Stubb) ei sitä
sen asian takia takaisn saa-eikä näköjään olisi ollut tarvettakaan?
Suomen ulkopolitiikan johtaminen on ongelma-ja sen on muunnuttava enemmän valtiomme Rouva tasavallan presidentin
valtaoikeuksien "tarkistamiseen ja niiden lisäämiseen"-vaativissa
asioissa.
Venäjä on ollut koko sen ajan mitä olen ulkomaankaupan toimijana ja konsultoijana tehnyt (yli 30 v) vaikea kauppakumppani-ja yllättäviä vaateita on tullut lähestulkoon joka kerta eteen-milloin jokin hanke-projekti tai tavara-kauppa tai konsultaatio,koulutus ym.asiat.
Nykyinen hallituksemme "näyttää toimivalta-mutta ei sitä käytännössä ole ollut"-puutulli-rekkajonot,maataloustuet,
elintarviksvirasto ja moni muu asia on tehty "muiden hyväksi muttei Suomen-entäpä tuo kaasuputki-sama asia"?
EU:n turvatakuut ja Natoon juoksu ilman taustatietoja-mihin sitoudutaan-mihin ei?
Puu on Suomen tärkein teollisuuden raakaaine ja me olemme itse kaivaneet niin ison montun itsellemme-ettei sieltä helposti noustakkaan.
Tj:t Karvinen ja Pesonen pistävät sitten yhtiöidensä johdossa
tuulemaan ja tulee karsimaan 7-8 tuotantolaitoksen toimintaa + sahat Suomessa ja se satttuu moneen ihmiseen ja hyvin pahasti.
Suomen hallituksen voimattomat toimenpiteet jäivät vaalirahoitusjupakoiden alle ja nyt hosutaan ja hätäillään kun on jo myöhäistä.
EU komissaari Madelson ja teollisuuskomissaari Verhaugen ovat
"jättäneet koko Vebnäjän ja EU:n neuvottelut WTO-jäsennyysvaatimuksen takia myöhäiseen syksyyn ja tällöin EU:sta ei mitään hyötyä enää.
"Olemme aseeton EU-maa-muille hyötyä tekevä ja istellemme
pahaa vahinkoa-ja maksamme koko kupletista sievoiset summat euroja"-olenko pahasti värässä?
"Olisko läheisempi yhteistyöyritys Venjän kanssa mahdollinen-ja mikä on hallituksemme Venäjä-ohjelma-kertokaa ja ottakaa se
pöytälaatikostanne esille"!
"Pitkä on polku ollut ja juostahan voi minne vaan-mutta tulosta on tultava ettei paukut juoksemiseenkin pääse loppumaan"......?
Totuus on se että Tj. Karvinen ja Tj. Pesonen käyttävät tämän tilaisuuden armotta hyväkseen ja hallitus ei voi asialle yhtään mitään-Niin toimii hyvät johtajat-tekevät-minkä parhaaksi yrityksensä ja oman palkkansa eteen pystyvät ja sehän on aivan oikein!
Kyykytys on aina hyvää-mutta kuinka paljon sitä siedetään-on eriasia.
Karvinen ja Pesonen Jordania pelastamassa
Keskustahallitukselle tietenkin sopii karkea ja etupainoinen hakkuupolitiikka mainiosti, koska Metsäliitto ja m-Real ovat suurimmissa vaikeuksissa.
Tömö Osuuspankki-ryhmästä kotoisin olevan pankinjohtaja vaatii sekä tehtaita kiinni
http://beta.taloussanomat.fi/uutiset/2008/06/19/metsaliiton-jordan-sulke...
että talvisodan henkeä
http://beta.taloussanomat.fi/uutiset/2008/06/19/jordan-vaatii-puukauppaa...
Toisin sanoen peli menee seuraavasti:
1) Ongelmaa liioitellaan ja kolmannen kvartaalin pelastamiseksi kieltäydytään maksamasta nyt tammikuun 2009 hintoja.
2) Pesonen ja Karvonen mittaavat ulos säälimättömästi sen, että keskustahallituksen pitää pelastaa Metsäliiton ja m-Realin syöksykierre.
"On politiikka peliä likaista, mutta kommunismi tietää loppua pikaista!"
Metsurit ja kaupunkilaismetsänomistajat
"- Moni metsänomistaja on kaupunkilainen, eikä moni osaa enää tehdä metsilleen mitään. Siinä on jo psykologisia esteitä, sanoo hän."
Hyvin sanottu.
Paperiliiton Jouko Ahonen kertoi YLEn aamuTV:ssä haluavansa verohelpotusten ohella raippoja niille metsänomistajille, jotka eivät tee hakkuita hakkuukelpoisissa metsissä.
Asiassa on järkeä sikäli, että vain kasvava metsä sitoo ilmakehän hiilidioksidia.
Harventamaton tai päätehakkuuseen valmistunut metsä on myös luonnon tappio. Kasvitaudit ja tuhoeläimet lisääntyvät. Esimerkiksi nävertäjät ja lahosienet.
Talousmetsien flora ja fauna ovat paljon monipuolisempia kuin rämettyneet "aarni"metsien. (Aarnimetsä on satujen kielikuva jostakin metsässä missä on vanhoja puita. Esim. Aarnikotka on sekin taruolento. Tämä termi on kuitenkin kovasti esim. Sveitsistä ja muualta Keski-Euroopasta johdetun Greenpeacen propagandassa käytössä)
Toki joitakin alueita voi olla TÄYSIN luonnontilaisina, mutta sitten niistä ei ole hyötyä kuin muutamille hajottaville eläimille ja sienille ja kasveille, jotka sitten nekin näivettyvät elinolojen loppumiseen.
NS. aarnimetsä on "kuollut" metsä.
Mitä tulee kirjoittamaani otsikkoon, ns. hankintahakkuut on tapettu verottajan ja paperiteollisuuden toimesta. Metsurin tuntipalkaksi hankintana tehtävässä OMASSA harvennusmetsässä jää noin 2 euroa tunti. Ei sellaisella rahalla voi palkata edes kiinalaisia. Ja kun ei ole hankintahakkuun tekijöitä, häviää metsäosaaminen kerralla metsää omistavissa suvuissa poikki.
Jos vielä laskelmissa vaaditaan metsän pääomalle edes käyttötilin korkoa, häviää tuokin summa.
Yhdeltä metsäalalta voi käytännössä yksi ihminen omistajana saada kaksi kertaa tuloja. Harvennushakkuusta noin nelikymppisenä ja päätehakkuusta juuri ennen kuolemaansa.
Jos metsälöä hoidetaan hyvin, se antaa tuloja säännöllisesti ja sitoo hiilidioksidia ja lisäksi hyvin hoidetusta metsästä tulee ihmiselle hyvä mieli, että on osallistunut kasvihuonekaasutalkoisiin.
Kaikenlaisten Keski-Euroopan vihertöräyttelijöille pitää kylmästi viitata keskisormella, sillä he eivät suurkaupunkilaisessa typeryydessään tiedä suomalaisesta metsästä yhtään mitään.
Metsureita, tarvitaanko heitä?
Veljelläni on metsää ja hän myy puuta noin 3 vuoden välein. Hän osaa metsurin työt myöskin, mutta ei hän viimeisen kymmenen vuoden aikana olisi saanut yhtään parempaa hintaa jos olisi tehnyt työn itse. Ihan sama raha tulee tilille kun yhtiön koneet tulevat ja parturoivat metsän. En siis ymmärrä mihin metsureita tarvitaan oikeasti. Ainakaan metsurin työlle ei anneta mitään arvoa.
Tiedän, että harvennushakkuut pitää tehdä pienillä koneilla ja metsureita tarvitaan. Mutta harvenushakkuut eivät auta puupulaa, ne ovat osa metsän hoitoa.
Metsureita tarvitaan
Harvennushakkuista tulee kuitupuuta, joten nimenomaan niistä on apua tässä puupulassa. Lopetusuhan allahan on (lähinnä itäsuomalaisia) sellutehtaita. Metsureita tarvitaan kun metsänomistajilta puuttuu oma harvennusosaaminen/ työhön tarvittava aika tai kunto, eikä siis itse tekeminen ole edes vaihtoehto.
Neiti Impi Umpilampi
Miten neiti Impi Umpilampi, joka asuu Helsingissä 300 km - 400 km päästä hoitelee kätevästi vuosilomallaan perintömetsälöään kustannustehokkaasti näillä bensiininhinnoilla?
Metsänhoito pienimuotoisesti edellyttäisi haja-asutusta ja karjataloutta. Tämän EU-linja hävittää tilakokoa suurentamalla.
Metsät pitäsi varmaan siirtää valtion omistukseen, joka ohjelmoisi valtakunnallisen hoitamisen.
Erinomainen valokuva uutisessa!
Kuvassa on käynnissä metsäkoneilla tehtävä päätehakkuu, missä täyteen mittaan kasvanutta metsää kaadetaan sahapuuksi. Pystyyn jätetyt puut ovat metsänsä valioyksilöitä, jotka jätetään siemenpuiksi.
Kuvan metsässä on harvennushakkuut tehty muutama vuosikymmen sitten eikä siellä juurikaan ole kuitupuuta.
Tukkia pukka
Kuvassa on tosiaan tukkia eikä kuitupuuta. Mikään kuitupuumetsä ei olisi niin jyhkeän näköinen. Siitä ei saisi hyvää kuvaa.
Metsäteollisuutemme on elänyt alihintaisella Venäjän raakapuulla
Suomen metsästeollisuus on elänyt kotimaiseen nähden selvästi alihintaisella Venäjän raakapuulla - onko Venäjän elätettävä maho metsäteollisuutemme? Suomalainen ei kykene, eikä halua niin halvalla myydä, että kustanuskriisissä oleva perusmetsäteollisuutemme selviytyisi hautaan putoamiselta---
...
[orig 27.6.2007]
Mikä on oikea puun hinta Venäjältä ja omista metsistämme?
(uutisointi ja poliitikot intoilevat sormi pystyssä, kun Venäjä haluaa säätää pyöreän puun hintaa ulkomaille)
[ ... metsä on juuri niin arvokas kuin on kaupallista kysyntää, siis ihmisille. Luonto taas kokonaisuudessaan on täysin riippuvainen monimuotoisista ja eri elinvaiheissaan olevista metsistä - niin Suomessa kuin muuallakin maapallolla ... ]
Suomi aloitti rikastumisen, kun huomasimme halvan vesivoiman, tiivissyiset havupuumetsiköt ja ennakkoluulottomat patruunat, jotka halusivat tervan jälkeen jalostaa rahaansa ja duunarien työtä. Pelkän pyöreän puun vienti sellaisenaan ei kasvata kansantaloutta laajasti hyvinvoinnin suuntaan.
Venäjän tsaari Vladimir Putin kertoi jo julkisesti useampi vuosi sitten, että pyöreän puun vienti saa loppua. Samaan kertomukseen kuului sisältyneen huomautus jalostamisesta ja tuotekehityksestä kuin myös investoinneista lisäarvon tuottamisen puolelle.
Suomi saa vielä halpaa puuraaka-ainetta tehtailleen Venäjältä. Suomi jalostaa paperia, kartonkia ja vaneria yms. mekaanista jatkojalostetta entistä automatoisoiduimmilla tehtaillaan. Länsimaalainen markkinatalous, laatu ja Neuvostoliiton vaihdantakauppa kilpailuttivat tuotteemme sellaisiksi, että saimme viimeisten 50 vuoden aikana siitä osin sen hyvinvoinnin, mikä meillä juuri nyt on. Suomi eli metsästä.
Raaka-aine on tuotteiden lähtökohta. Metsänomistaja on saanut takavuosina mukavat korvaukset luonnonkasvusta ja hoitotyöstä, mitä hän panosti metsiinsä. Elintason nousun myötä palkat, maataloustuotteet ja muukin hintataso nousi ja metsäyhtiöt suuntasivat raaka-ainekatseensa halvan hinnan Venäjälle. Suomi sai näin yksipuolista hintaetuutta velivenäläisiltä - me yksinkertaisesti hyödynsimme uuden Venäjän epäselvät metsien omistus- ja hallintaoikeudet.
Venäjä on raaka-aineviejä. Venäjä saa varallisuutensa öljystä, kaasusta ja kivihiilestä, siis raaka-aineista. Markkinatalous suosii jatkojalostamista. Raaka-aineviejä ei kehitä omaa osaamistaan, innovaatiot ja tuotekehitys jää ohuelle pohjalle. Putin halusi muutoksen asiaan ja junailee verot ja tullit mm. pyöreälle puulle, jotta jatkojalostus olisi houkuttelevaa itse Venäjällä. Putin haluaa investointeja, osaamista ja innovaatiota omaan maahansa tuottamaan laajempaa hyvinvointia koko maalle, eikä pelkille metsäosuuksien "omistajille", jotka edustavat vain kapeaa sektoria koko Venäjän elinkeinoelämässä.
Suomi hyötyy kallistuvasta Venäjän puuraaka-aineesta. Nyt tulee taloudellisemmaksi hankkia raaka-aine kotimaasta. Palaamme pelimme lähtöruutuun. Pyöreä puu omista metsistä, jalostus omissa, joskin runsaasti ulkomaalaisten omistamissa tehtaissa, mutta erityisesti kotimaisella työvoimalla. Mikäli meillä ei ole markkinataloudellisesti hyödyllistä valmistaa paperia, kartonkia ja vaneria, syy ei ole puun kantohinnoissa, vaan hinnoittelussa ja elintasomme korkeudessa.
Mikäli palkkamme ja muut kustannukset ovat liian korkeita, niin meidän on pakko karsia kustannuksia tai lisätä jalostusastetta. Kaikkien kulukomponenttien tulee olla kilpailukykyisiä, niin raaka-aineiden, palkkojen kuin mm. palkkasivukulujen. Työllisyys onkin sitten yhteiskuntapolitiikkaa ja valtiollamme ovat instrumentit säätämään kotimaisen työn kilpailukykyä.
On ymmärrettävää, että Venäjä nostaa tulleja (kukapa vain raaka-ainetta myisi, emme ainakaan me). Venäläiset haluavat nostaa jalostusastetta, kuten meidänkin on pakko tehdä pärjätäksemme maapallollisessa globaalikilpailussa. Venäjän ei tarvitse subventoida halvalla puuraaka-aineella yhteiskuntaamme ja metsäteollisuuttamme.
Kilpailukykymme tehdään Suomessa, ei venäläisen yhteiskunnan alle markkinahinnoiteltujen metsävarojen tuontitoiminnalla. Kansantaloudellisesti paras ratkaisu on koko tuotantoketjun pysyttäytyminen omassa maassamme ja mitä pidemmälle jalostetun tuotteen viemme maailmalle, sen paremmin maksamme mm. energialaskuamme, koska olemme tuontiriippuvainen markkinatalousmaa.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Kuvakertomus ylläolevaan aiheeseen;
kuvia saa käyttää vapaasti aiheesta kirjoitetun tekstin yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma - 2007.
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/2974048 --- DSC_7771.JPG -- 1634 kB.
Teksti
Motti per pino(kuutiometri), halkopinot odottavat polttajiansa. Vuosituhannet metsä on antanut lämmikkeen ihmisille, vuosituhannet metsä on tasapainoittanut ilmastoa ja "niellyt" hiilidioksidia. Kuinka käytämme metsät, ratkaisee elintasoamme, mutta erityisesti elinmahdollisuuksiamme. Kuvan klapipinot menevät grillaukseen Pohjois-Karjalaisessa lomakylässä.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/2974020 --- DSC_7769.JPG -- 1465 kB.
Teksti
Orava vahtii ihmiskulkijaa, koettaa peloitella tai kiinnittää huomion itseensä pelastaakseen pesänsä. Ihminen on vuosisatoja tuhonnut metsiä, metsien eläimiä ja vuosimiljoonaista harmoniaa itsekkäästi, vain oman etunsa nimissä. Suomi seisoi 50%:sti puujaloilla taloudeltaan vuosikymmenet, nyt puuta on saanut pilkkahintaan Venäjältä, jossa orava samalla lailla vahtii ja suojelee pesäänsä.
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/2973981 --- IMG_1342.JPG -- 3448 kB.
Teksti
Suomi on saanut edullisesti raakapuuta Venäjältä, nyt tsaari Putin on säätämässä tulleja kannustaakseen omaehtoista lisäarvoa ja jatkojalostusta omaan maahansa. Kuvassa todennäköisesti suomalaista raakapuuta nousseella hinnalla metsänomistajien iloksi menossa meidän omaan jalostukseen Puhoksessa, Pohjois-Karjalassa.
Niin, joidenkin (vasemmisto)
Niin, joidenkin (vasemmisto) mielestä maanomistajia pitäisi rangaista, jos he eivät kaada metsää, ja joidenkin (vihr, Gp) mielestä metsänomistajia pitäisi rangaista, jos he kaatavat metsää.
Punvihreä metsälinja
Puheenjohtaja Jouko Ahonenkin on tullut lomalta lausumaan säkeitä: metsänomistajia pitää rangaista. Nyt olisi kiire laatia metsistä inventaari ja julkaista rangiastusuhan alaiset metsänomistajat. Oikeusvaltiossa metsäkulakkien pitäisi tietää tulevansa rangaistuiksi. Olisi väärin vain koota heitä Siperaan lähteville härkävaunuille ja työleireille summamutikassa.
Moni kaupunginlaismetsänomistaja, joka on punavihreiden ja liberaalien arvojen vallitessa ymmärtänyt metsänsä olevan - ei maanviljelijän puupeltoa - vaan L U O N T O A, varmaan hämmästyy, kun yht'äkkiä kuulee olevansa kansanvihollinen. Metsäteollisuushan on nojautunut Uruguayn eukalyptusselluun ja Venäjän "mittaamattomiin metsävaroihin":
Punavihreällä liberaalilla elämä on vaikeaa. Hän on syyllinen Itä-Suomen metsäteollisuuspaikkakuntien kiinni panemisesta, punaiset syyttävät häntä puun panttaamisesta ja vihreät metsän tekemisestä talousmetsäksi.
Punavihreä ja euroliberaali aatesuunta saisi säätää itseään, jotta nykyaikainen kaupunkilainen tietöisi metsänomistajana "toimia oikein":
Metsät lakoon?
Miksi suomalaisia Metsänomistajia pitäisi "rangaista"? jos on hakkuukuntoista puuta, sitä myydään, ja hakataan, tietysti!. Se, mikä tässä on kyseessä, on Intomielisten luonnonsuojelijoitten, ja "tyhmien" metsänomistajien takaaajo, jossa syytellään, etteivät hakkuuta metsiään, ja täten työllistä ihmisiä metsäteollisuuden saralta. Intomieliset luonnonsuojelijat, ja puunhalaajat saavat pyyhkiä takamuksensa käsiinsä tästälähtien, sanojensa vakuudeksi. Liiallisuuksin puittenhakkuussa ei mennä, eihän viljaakaan raakana pellosta korjata, vai onko joku nälissään? ei ehkä viljanpuutteen, vaan ruoan hinnoittelun takia.
Halpaa venäläistä?
Mistähän nämä kommentit halvasta venäläisestä puusta oikein kumpuavat.
Tullitilastojen mukaan venäläisestä puusta on maksettu selvästi enemmän, se halpa puu on tullut suomesta. Suomalaisen kuitupuun hinta on noin 30 euroa hakattuna ja pinossa tien vieressä, venäläisestä on maksettu noin 50.
Sitä mää vaan kauhiast
Sitä mää vaan kauhiast ihmettelen, kun metsäteollisuus on maksanut mukisematta Venäjän kuidusta 50 euroa rajalle, Niiralaan, tuotuna. Ja suomalaisesta kuitupuusta teollisuus suostuu maksamaan vain noin 11 euroa, ja senkin kitisemällä.
Venäjän Karjalassa taitaa markkinatalous toimia paremmin kuin rajan länsipuolella, täällä kartellien luvatussa maassa. Meidän pitäjä näyttäisi patruunoiden isojaossa jääneen Karvisen kinkeripiiriin.
Puunhinnat
http://www.metsalehti.fi/fi-FI/puunhinnat/
Jotenkin tuntuu, että muut keinot kuin hinnankorotukset, yritetään kokeilla ensiksi.
Lypsy menossa
Jos Venäjän puutullit toteutuvat, nousee kotimaisenkin puun hintataso jo toteutuneen nousun lisäksi. Miten silloin käy verohelpotuksille? Olisiko Väyrysellä neuvottelijana jääviysongelma?
Yks` pieni, tyhmä kysymys
Yks` pieni, tyhmä kysymys Karviselle ja kumppaneille, jos sallitte. Jos Te kerran podette puupulaa, miksette laita sanomalehteen pientä ilmoitusta, vaikkapa rivi-ilmoituspalstalle "Ostamme puuta". Ei, ette te sellaiseen alennu. Te haluatte, että maanomistaja tulee oma-alotteisesti Teidän luoksenne, lakki kourassa. Pääsette näin itse määrittelemään puun hinnan.
Karvisella tuskin puupulaa
Karvisella tuskin on puupulaa. Kyseessä on vain näkökohtien esille tuonti.
Muttamutta
Koska Suomessa on korkeampi myyntivero kuin naapurimaissa (nyt laskettiin vain väliaikaisesti), niin voidaanko ajatella että metsänomistajat ovat isomman veromaksun kautta tukeneet vuosikausia esmes meidän palkkaveronalennuksia ja nyt ollaan vasta lähellä normaalitasoa? Siitä sitten vielä rangaistaisiin?
Siihen että josko metsät valtiolle sanoisin: Syy, miksi yksityisyrittäjyyttä ylipäänsä (mitä tahansa yrityksiä) on eikä kaikki ole valtion omistuksessa on se, että yksityinen vain toimii tehokkaammin. Esmes yksittäinen ihminen pitää huolta omasta pikkumetsäpalasta (tai vaikka firmasta tai pihastaan tai autostaan jne) ja tarkasti pitääkin. Omistuksen siirtyessä valtiolle ei sen tekemisen laatu tai motivaatio tahdo ainakaan kasvaa. Muun muassa siksi valtio-omisteisten yhtiöiden pörssikursseissa on aina pientä "alentumaa" yksityiseen verrattuna.
Kyllähän se on selvää, että vuosikausia Venäläisestä puusta on maksettu korkeampaa hintaa kuin kotimaisesta koska siten teollisuus on pystynyt pitämään puun hinnan pohjalla. Samoin muuten nyt on jo alettu maksaa lisääntyneestä Ruotsista tuotavasta puusta korkeampaa hintaa, jotta niin korvattaisiin osa Venäjän puusta.
Mielestäni Karvista mukaillen pitäisi teollisuudelle asettaa rangaistusmaksuja jokaisesta erästä josta maksetaan kotimaista hintatasoa korkeammin. Rangaistus on taloudessa aina aika huono kannustin. Tahtoo vain ajaa omistusta muualle epävarmuuden takia eli esim ohjaisi metsämaan raivauksiin pelloiksi tai muuhun rangaistuksen ulkopuoliseen toimintaan.
Alhaisia hintoja tavoitteleva teollisuus nimenomaan haluaa tilanteen, jossa puunmyyjät tulevat lakki kourassa kysymään että kelpaako ja näin saavat sanella hintoja alamarginaalissa. Tähän rangaistusajatuskin tukeutuu.
Teollisuus pelkää tilannetta, jossa he joutuvat ostajana kysymään ensin ja kuuntelemaan sitten mistä hintatasosta neuvotteluja aletaan käymään. Rangaistus laittaisi ihmisen kyykkyyn ja sieltä ei ole helppo neuvotella näkemystään isojen ammattilaisneuvottelijoita vastaan. Yhteistyötä myyjät eivät neuvotteluissa saa tehdä kilpailullisista syistä, vaikka jotkut MTKlle sitä asemaa kai luulevat. Metsäyhtiöillä yhteistyötä sen sijaan on ollut (kilpailuviraston kartellitutkimukset) ja vain pitääkseen hinnat yhdessä matalalla.
Alhaiset puunhinnat ja kysynnän puute (firmat siis vain odottavat puun myyjien ottavan kontaktia) muuten ovat pitäneet vuosikausia metsänmyynti-innon ja samalla kaupankäyntiosaamisen aika alhaalla ja siksi nyt niitetään sitä satoa kun ei heti porukka ryntää kaupankäyntiin. Ei ole helppo yhtäkkiä hypätä totutusta passiiviseen vastaanottoon tottuneesta joksikin duracellpupumaiseksi vauhtikaupankävijäksi.
Metsäteollisuus voi katsoa peräänsä ja oppia jotain..
Kymmenkunta vuotta sitten metsäfirmat möivät metsänsä, koska niistä ei heidän mukaansa saanut riittävää tuottoa. Samalla alkoi kotimaisten metsäsomistajien kiristäminen, Venäjältä tuodulla halvemmalla raaka-aineella. Firmat maksoivat Venäläisille jopa korkeampaa hintaa, jotta kotimaan tuottajien hinta saatiin painettua mahdollisimman pieneksi.
Siinä onnistuttiin hyvin ja voittoa tuli jopa niin paljon että siitä riitti rahaa tuhlattavaksi miljarditolkulla amerikkalaisten paperitehtaiden ostoon. Nyt samat tehtaat myytiin takaisin monta miljardia halvemmalla. Eipä ihmekään että suurin johtaja palkittiin näin upeasta liiketoimesta vuorineuvoksen arvonimellä.
Eikö kannattaisi hieman miettiä kuinka paperiteollisuutta johdetaan.
Metsänomistajat ovat valmiit myymään puuta, kunhan siitä saa saman hinnan kuin tehtaat maksavat ulkomaille. Itsellä on jonkin verran metsää, mutta esim. koivua en ole aikoihin myynyt paperitehtaalle, koska hinta on ollut aivan naurettavan huono. Koivusta saa jopa kaksin-kolminkertaisen hinnan energiapuuna kuin paperitehtaan sellukidasta.
Puu on arvokasta raaka-ainetta. Siitä voi jalostaa korkealaatuisia tuotteita. Suomesta viedään raaka-puuta ulkomaille, joissa siitä parhaimmillaan jalostetaan arvokkaita huonekaluja tai muita erikoistuotteita. On sinällään naurettavaa ettei meillä ole sadan vuoden aikana pystytty kehittämään puun jalostusarvoa korkeammaksi.
Jopa polttaminen energiaksi on tuottajan kannalta kannattavampaa kuin suomalainen metsäteollisuuden puunjalostus.
Hienoa!
Hyvää uutisointia! Kiitos!
epäonninen väyrynen
- pitäisikö moskovassa puutullineuvotteluja käynyt väyrynen vaihtaa, eikä korjata väyrysen virheitä valtiontuella.
Vetorale edellyttää lisää metsänsuojelurahaa
http://handy.mtv3.fi/uutiset/index.xhtml/uutiset/julkaisut/679051
Mainiota lobbaamista!
Tracing Russian wood imports
http://www.axelspringer.de/dl/23500/tracing_wood_imports_klein.pdf
Timber Industry
http://www.kommersant.com/t487624/r_3/n_43/Timber_Industry_2000-2004/
The Russian-Danish trade in wood products and illegal logging
http://www.wwf.dk/dk/Service/Bibliotek/Skov/Rapporter+mv./wwf_russian_da...
EU's illegal wood imports, led by Finland
http://news.yahoo.com/s/afp/20080722/sc_afp/finlandrussiachinaenvironmen...
Hampusta kuitua ? ja paljon muutakin.
Loppukiriä rahastuksessa autetaan veropäätöksillä.
Minne mahdetaan saada tukkipuut kaupaksi lähivuosina?.(odotettavissa pitkä hiljaisuus sahatavaran tarpeessa markkinoilla.)
Miksei hampun viljelyn vaihtoehdolle joka korvaisi koivua ja kuitupuun tarvetta löydy kannaottoja mm. viljelijöiltä ja mtk.lta.
Mikä estää huomioinnin ja kannanoton?
Kuvassa on keskenkasvuinen metsä
joka puupulan takia päätehakataan.Kuvassa ei ole varsinaisia tukkipuita.sama tilanne näkyy kautta Suomen.Erittäin harvoin näkee enään rekan kyydissä oikeita tukkipuita.Se kotimaisen puun riittävyydestä.
ei kovin järeää
Ei nuo oikein järeitä mäntyjä ole. Eikä jäljellejääneetkään ole pelkkiä siemenpuita , niitä riittäisi vähempikin määrä. Kyseessä lienee 2. harvennus ennen varsinaista päätehakkuuta.
Saarenmaan koivut
Saarenmaan hakkaamattomilla koivikoilla pärjää pitkälle ja siellähän on vajaakäyttöinen upouusi syvänmeren satama kuin tilauksesta logistiikkaa varten. Varannot ovat aika valtavat.
Kyse ei ole puupulasta
Kyse on siitä, ettei puuta kannata enää meillä Suomessa jalostaa ainakaan vanhoin menetelmin. Metsäteollisuutemme (ja hallituksen) olisi pitänyt tämä tosiasia havaita jo vuosia sitten. Miettiä miten jatkaa. Ajatella.
Siksi kirjoitin:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2006/12/22/paivan-haiku-36
Ja siksi kirjoitan:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2008/07/25/metsamarkkinat-murroksessa
Siksi myös ilkamoin (vakavin mielin)
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2007/07/19/upm-kymmene-sen-tekee
Markkinatalous hoitakoon asiat
Jos joku ala ei kannata niin lappu vaan luukulle, en usko tuon rikkaille metsänomistajille suunnatun veroalen ratkaisevan mitään. Se vaan siirtää ongelmat muutaman vuoden päähän.
Metsäteollisuus jotuu karsimaan ennemmin tai myöhemmin tehtaitaan, ja olis parempi kerta rysäys kuin pitkitetty piina työntekijöille.
Nyt tämä veroale tulee kalliiksi tavallisille veronmaksajille ja puun hinta pysynee verotuen takia korkealla.
Jatkuvan kasvatuksen periaate olisi plussummapeliä.
Aiempi huomio tukkipuupulasta osuu naulan lyöntiosaan. Minne hyvänsä Suomen metsissä kulkeekin, kaikkialla törmää nuoreen metsään. Vanhat puut ovat kuolleet sukupuuttoon. Sääliksi käy puuseppäpoloisia. Myös rakentajille myytävä puutavara on paikoin aivan tolkuttoman huonolaatuista.
Puun laatu ei olekaan kiinnostanut ketään enää 70 vuoteen. Sotien jälkeen aloitettu avohakkuukampanja on jatkanut voittokulkuaan näihin päiviin asti. Ehkä kahdeksan alas ajetun paperitehtaan jälkeen täälläkin aletaan miettiä, onko tässä sellupuun kasvattamisessa mitään järkeä.
Jatkuvan kasvatuksen periaate olisi kenen hyvänsä näkökulmasta viisampi juttu. Metsätalouskaan ei kärsisi - jopa sellun on todettu olevan laadukkaampaa, kun raaka-aineena on tiivissyinen havupuu. (vs. 3 mm vuosikasvulla pöhötetty räkämänty, joita metsät ovat pullollaan).
Karvinen vs. Pesonen ja puu? Venäjä ja Eu-sekä muu
"Nyt se tilanne on sitten päällä-puuta ei meinata saada-ja Karvinen ja Pesonen pelaavat venäläistä rulettiaan-henkilöstön super-karsintaa"-vaikka todellista puupulaa ei tosiaankaan ole!
Suomen hallituksen ponnisteluista totean-ainut joka on nyt yrittänyt tosissaan ratkoa ongelmat ja tehnyt myös aikeistaan jo sen mitä ulkomaankauppa-ja kehitysministerille kuuluukin?
"Lopullinen tulos jää odotamaan reaktiota EU:n Mandelsonilta
ja hyväksytäänkö Venäjä WTO:n jäseneksi"?
Miksi Suomi ei "koplaa yhtälailla kovimman kautta-ei meidän tarvitse olla löysässä hirressä kokoajan-vaan ne kovat neuvottelut-mihin se taito on hävinnyt"?
Sanon suoraan-Venäjä-peli ei ole rupattelua-kulttuuriasioiden ohessa vaan raakaa bisnestä-jos me-niin te-jne..!
Tämän yhtälön sotki valitettavasti valtiovarainministeri Katainen
kun hän erotti ja teki liian rajun tempun huippuosaaja ja toimija Kanervalle-siinä meni miehen elämäntyön pohja ja uuden aloittaminen on hankalaa.
"Olan kohauttelijoita ovat jokainen muu-myös Tasavallan presidenttimme Tarja Halonen sekä muu Suomen hallitus-eritoten pääministerimme Matti Vanhanen".
"Teoriamiehiä ja olan kohauttelijoita-lausumien antajia-niitä kyllä riittää Pekkarista myöten-eikä verohuojennus suinkaan ole se
toimenpide jolla nyt hosutaan ja hermoilaan-vaan rauhallinen vakava keskustelu EU:n Venäjä suhteesta ja Suomen ja Venäjän kahdenkeskiset kovan luokan neuvottelut-kovimmalla miehityksellä"!
Yritysjohtajana sanon ettei tämä tie vie muta kuin omaan kuoppaan-Suomi "Oyj" ja sen johto.
Yli 30 vuoden perusteella-aikajanalla Venäjän ja ulkomaankaupan
kuvioissa myös muissa maissa tähän kohtaan asettaisin yhden kysymyksen-ja se on: "Haluatteko yhteistyötä vai ette"?
Investointien saanti näillä konsteilla Venäjälle loppuu tähän-ainakin ruotsalaisilta yrityksiltä kokonaan ja eikö Suomi voi tehdä aivan samoin-mitä hyötyä "Venäjän asenteen" autamisessa on-ei mitään!
Sama kuin Kiina-ja "Kiina -ilmiö"-jo v. 1984 kävimme erään delegaation kanssa setvimässä liiketoiminnallisia yhtälöitä eripuolilla ja tulos oli tyhjää täysi-mutta he ehräsivät kun Nokia aloitti kapulatuotantonsa ja muut tulivat perässä-ja nyt sieltä halutaan jo pois-eikä ihme-sillä Turkissa on sen tason tempaukset meneillään-ettei kukaan aavistakkaan-mistä on kyse?
Venäjä ja Turkki ovat tiivistäneet huomattavasti yhteistyötään-ja se näkyy!
Meidän "jättiläiset-näyttäkää tietä hallituksemme nuoriso-osastolle-mitä raaka työ on ja teidän virheidenne jatkuva paikkaaminen"? (Tark.Hallitustamme).
Asia on hyvin yksinkertainen-jos hallitus ei selviä tästä asiasta
hyvin nopeasti-hallitus eroaa pääministerin eroilmoituksella-ei tuota lässytystä jaksa enää ottaa todestakaan-ohi on Vanhanene II hallituksen tie!
Hyvä tj.karvinen-kertokaa mikä on sisäänostohintanne?
Hyvä tj. Pesonen-kertokaa mikä on sisäänostohintanne?
Suomen valtio-ei vielä verohelpotuksia-odotellaan hieman!
Ministerivaihdoksi
Valtioneuvostosta voisi vaihtaa pääministerin, ulkoministerin, puolustusministerin - keitä muita?
puun hinta
Teollisuus maksaa koivukuitupuusta 16,86euroa kuutiometriltä.Kuutiossa on energiaa n.2100kwh. Sama energia maksaa polttoöljynä 210euroa jos litrahinta olisi 1e ja sähkönä 210euroa jos hinta olisi 0,1euroa/kwh. Kuinka paljon ylipäänsä kannattaa uhrata lisäenergiaa tuotteen jatkojalostukseen näillä energiahinnoilla? Paras kate tulee lämmityskäytöstä. Ja maailma pelastuu!
Puun hinta on sen energiaarvo.
Ongelma on siinä ettei puuta kannata nykyisellä hinnalla kasvattaa ainakaan sellunkeittäjien tarjoamalla korvauksella. Hyvälaatuisen tukkipuun kasvattaminen vie aikaa 70-100v. Satavuotta on liian pitkä tiliväli, tästä on kysymys. Me olemme riippuvaisia tuontienergiasta, tästä vinkkelistä meidän olisi tarkasteltava myös puuntuotantoa. Jos on edullisempaa korvata tuontienergia kotimaisella puulla niin se nykyisen energian niukkuuden johdosta lyö jo lyhyelläkin aikavälillä sellunkeittäjät markkinoilta ulos.
Ahonen ja Kovanen paperimiehinä tarjoavat Lazar Gaganovitsin johtamaa pakkokollektivisointia ja kulakkkien likvitointia ratkaisuksi. Se aiheutti Yksistään Ukrainassa nälänhädän ja 10milj. kuolonuhria. Tästä katastrofista Venäjä ei ole vieläkään toipunut, toipuneeko koskaan. Neuvostoliitossa leikkaus onnistui mutta potilas kuoli. Meillä pitäisi käyttää järkeä jos sitä vielä jostain löytyy.
Käyttöä harvennushakkuupuulle
Kuka keksii hakettamista arvokkaamman käytön harvennushakkuupuullle?
Ei unohdeta liito-oravia
Ympäristöministeriön liito-oravatutkimus suosittaa, että harvennushakkuissa liito-oravan pesäpuun lähiympäristö jätetään harventamatta. Pesäpuun näkösuojaksi tulee jättää lehtipuita ja tiheitä kuusiryhmiä. Harvennushakkuissa kaikki kolopuut säästetään ja turhaa lehtipuiden raivausta tulisi välttää.
Parhaan hinnan harvennuspuulle saisi, jos se jo metsässä pilkottaisiin 8mm pitkiksi, pellettejä muistuttaviksi pötkylöiksi. Jäisi kaikki jauhatus, lämmitys ja puristusvaiheet väliin.
Vähän järeämmät puut voisi katkoa, pakata männynkäpyjen kanssa pussiin ja myydä huoltoasemilla. Niistä tulee hyvä hiillos.
Terveisin,
Allekirjoittanut
olkaa varovaisia niiden käpyjen kanssa
Käpyhiilloksesta irtoaa toksisia yhdisteitä jotka voivat makkaraan imeytyessään ja sitä kautta ruuansulatukseen joutuessaan aiheuttaa jopa heikkoutta ja harha-aistimuksia. En suosittele.
Hallitus on eksynyt metsään, ...
Vanhanen, Katainen ja Pekkarinen eivät kykene yhdessä, eivät erikseen, eikä koko hallituksena ratkaisemaan sitä YHTÄLÖÄ, jonka nämä kolme "viisasta miestä" ovat sotkeneet.
Metsä on meille erittäin tärkeä kokonaisuus. Metsää hoitavat ammattilaiset ja metsänomistajat, teollisuutta yritysjohtajat markkinoiden perusteella. Hallitus menköön metsään vain sienikopan kanssa.
Hallitus keskittyköön jakamaan oikeudenmukaisesti veroaleja ja keksiköön vaikka bensalle kiinteän hinnan per budjettivuosi.
Tämän blogin kirjoitusten asiallinen, mutta "kyniä pureskellen" laidasta laitaan miettivä pohdinta kertoo, että hallitus on eksynyt metsään!
170 000 000 euroa
1 500 000 000 euron potista meni "metsään" jo 170 000 000 euroa.
Netti korvaa puuta
Painetut sanomalehdet ovat historiaa ja se on ekologisesti hyvä juttu Tämä Uusi Suomi lehti on osoitus siitä, että maailma muuttuu.
Tämän takia on viisasta ajaa puunjalostuskapasiteettia alas ja eikä pitää sitä pystyssä keinotekoisesti ainakaan veronmaksajien kustannuksella.
Arvailu suljettavilla tehtailla jatkuu
http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=131844
Puun riittävyys
Juuri kun metsäteollisuus oli onnistumassa kaatamaan tehtaiden lopettamisen syyn venäläisten niskaan, niin onnettomat hallitusherrat tekivät tämän veroalen. Ymmärrän hyvin teollisuuden hädän tässä tilanteessa.
Suomalainen mediakartelli murtuu
Enää ei ole tilannetta, jossa kartelloituneet suomenkieliset kustantajat voisivat hallinta yleisen mielipiteen. On Internet ja englanti.
Hyödynnetään Suomen kaislikot
Vähennetään vesistöjen rehevöitymistä samalla.Rantaviivaa Suomen tuhansissa järvissä ja saarissa riittää. Korjuuaikakin on eri kuin puunhakkuulla ja kaisla kasvaa joka vuosi uudelleen.
Järvikaisla on yksi paletin osa
Ruotsissahan kaislaa (kuten muitakin itsekseen kasvavia energialähteitä) on tutkittu ja käytännössä kasvatettu aivan toisella innolla kuin Suomessa.
Kaisla on hyväksi havaittu, nopeasti uusiutuva, mutta omakotien poltossa hiukkaspäästöjä aiheuttava biopolttoaine samaan tapaan kuin polttopuu.
Siitä voidaan ehkä kehittää hyviä osia tulevaisuuden energiatalouteen.