Sunnuntai 27.5.2012

Ikävä yllätys postissa yhä useammalle

Luotu: 
4.8.2008 15:01
  • Kuva: Ossi Kurki-Suonio

Poliisi on lisännyt automaattista nopeusvalvontaansa tuntuvasti viime vuoteen verrattuna. Poliisi on lähettänyt kameroiden tallentamien ylinopeuksien takia seuraamuskirjeitä jo nyt yhtä monta kuin koko viime vuonna yhteensä.

- Sakkojen ja huomautusten määrän kasvu selittyy kameroiden käyttöasteen reilulla lisäämisellä. Tänä vuonna kamerat ovat olleet päällä 150 000 tuntia heinäkuun puoliväliin mennessä, kun viime vuonna vastaava luku oli 100 000 tuntia, kertoo ylikomisario Heikki Ihalainen sisäasiainministeriön poliisiosastolta Uudelle Suomelle.

Viime vuonna kamerat olivat kuvanneet heinäkuun puoliväliin mennessä 13 miljoonaa ajoneuvoa, kun ne ovat nyt kuvanneet 19,5 miljoonaa ajoneuvoa.

Seuraamuskirjeitä lähetettiin viime vuonna kaikkiaan 90 000 kappaletta, mikä on sama määrä kuin tänä vuonna lähetettyjen kirjeiden määrä. Viime vuonna heinäkuun puoliväliin mennessä pienistä ylinopeuksista annettavia huomautuskirjeitä oli lähetetty 15 000 kappaletta, nyt niitä on lähetetty 22 000.

- Kameravalvonnan myötä suuret ylinopeudet poistuvat, mutta ihmetyttää, että pieniä ylinopeuksia tulee samoille henkilöille koko ajan. Valvonta vähentää onnettomuuksia ja se on pääasia, Ihalainen kertoo.

Ihalaisen mukaan kameravalvonnan tallentamat ylinopeudet tulevat tasaisesti kaikilta valvotuilta teiltä. Eniten sakkoja lähetetään hänen mukaansa uusilta valvonta-alueilta, joihin ihmiset eivät ole vielä tottuneet.

- Jyväskylä-Tampere-tieltä Jämsän kohdalta tulee ylinopeuksia tosi paljon. Sinne kamerat tulivat viime vuonna.

Automaattisen nopeusvalvonnan kokeilu aloitettiin Suomessa vuonna 1992. Varsinainen valvonta aloitettiin vuonna 1996.

Ihalaisen mukaan kamerat tulevat peittämään tänä vuonna teitä noin 3000 kilometrin matkalta, mitä on ollut koko valvonnan tavoite. Automaattista nopeusvalvontaa ei olla siis näillä näkymin nostamassa nykytasosta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Todella hyvä asia nämä ylinopeuksia valvovat liikennekamerat. Ne olisivat tarpeen myös moottoriteillä, sillä jos ajan siellä 120/h, niin kaikki muut menevät kuin heittämällä ohitse. Nopeusmittarini ei valehtele paljonkaan, jonka olen huomioinut ajossani.
En mielelläni ajakkaan moottoriteitä, sillä se provosoi ajamaan liian kovaa ja saa hermot kireälle.

kaapo

Oletko huomannut, että moderneissa autoissa on mittarivirhe? Se voi olla jopa 10%:n luokkaa. Joten ei kannata ihmetellä jos muut menevät motarilla ohi. Mittarivirheen lisäksi kun ottaa huomioon poliisin kiinniottokynnyksen, niin voi ajaa huomattavasti nopeusnäyttöä 120 km/h nopeammin. Sitäpaitsi moderneille autoille tuo ei ole vielä nopeus eikä mikään. Motareiden nopeusrajoitukset voisi helposti nostaa tasolle 150 km/h ilman, että liikenneturvallisuus tuosta juuri vaarantuisi.

Max

On tullut seurattua autojen laatuja ja olen huomannut tämän. Omassa autossa mittari näyttää 10km/h alle. Kaverin autossa taas 30km/h alle. Työkaverillani taas näyttää 50km/h yli jonka takia hänelle aina soitetaan torvia liikenteessä. Autojen valmistajat pitäisi korjauttaa nämä viat.

kpyora

"Ne olisivat tarpeen myös moottoriteillä, sillä jos ajan siellä 120/h..."

Tuo on hölmöin idea, mitä olen lukenut pitkästä aikaa. Olet ymmärtänyt täysin väärin kameroiden oikean käytön. Kamerat tulee laittaa vaarallisiin kohtiin ja sen jälkeen tolppien paikat tulee ilmoittaa netissä niin, että kaikki voivat imuroida ne navigaattoreihinsa. Silloin ne toimivat tarkoitetulla tavalla ja luovat turvallisempaa liikenneympäristöä.

Kovasti kohonneet sakkoluvut voivat olla indikaatio väärin asennetuista kameroista! Eli kameroita asennellaan paikkoihin, joissa ei ole riskitekijöitä. Tosin taitaa olla, että nyt kyse on ns. nollatoleranssista, joka on kyseenalaisimpia tapoja käyttää yhteisiä verovaroja. Yksi kaveri sai juuri kirjeen kotiin: "so, so, ajoit kaksi kilometriä liian kovaa; tämä kirje ei aiheuta toimenpiteitä!" Olisi kiva tietää, mitä tuon kirjeen lähettäminen kaiken kaikkiaan maksoi?

Moottoriteillä meillä on varaa parhailla osuuksilla nostaa nopeuksia reilusti, ilman mainittavaa turvallisuuden heikkenemistä. Toinen kyseenalainen pelleily, josta pitää päästä eroon, ovat talvinopeusrajoitukset. Niillä saattaisi olla tilaus, jos meillä olisi talvi. Etelä-Suomessa talvea oli alle viikko viime vuonna! Pelleily vaarantaa yleisesti nopeusrajoitusten noudattamista.

Esimerkkikuva on muuten malli siitä, miten kameroita ei pitäisi käyttää. Aseman edessä Helsingisssä on eritasokulku jalankulkijoille, mutta silti noita tarpeettomia suojateitä ei ole saatu pois liikennettä haittaamasta.

Vieras vieras

Tieliikennekameroiden määrän käytön kasvu kertoo vain siitä, ettei teiden suunnittelijoille/ylläpitäjillä ole kykyä, varoja tai halua rakentaa teistä "idioottivarmoja".
Haja-asutus alueilla tieliittymät ovat mitä sattuu ja nyk. enemmin paikalle laitetaan rahasampo kuin itse ongelma eli vaarallinen risteys korjattaisiin. Kätevää.
Oppia voitaisiin hakea muualta ja lopettaa kyttääminen.

Kyösti

Nollatoleranssikameroiden määrän lisääntyminen on yksi mahdollinen selitys. Espoon Vihdintieltä tuli kirje kotiin. Rajoitus 80, mitattu nopeus 82.

havepe

paras ominaisuus on hälytysääni jos nopeus nousee liian suureksi.

Vielä kun saataisiin navigaattorit ja nopeusrajoitusmerkit kommunikoimaan keskenään jolloin talvirajoitukset ja tilapäisistä tietyömaista johtuvat rajoitukset tulisivat huomioitua myös "navigoidessa"

Vaikka ei sekään auta jos rajoitusmerkkejä ei ole sivutieltä tullessa kuten kantatie 51:llä välillä Inkoo - Karjaa.
Olematonta merkkiä ei lue ajaja eikä navigaattori mikä aiheuttaa poikkeusoloissa ongelmia.

Bomber

Oman ajonopeuden näkee nopeusmittarista ja nopeusrajoitukset liikennemerkerkeistä. Miten tämä voi olla niin vaikeaa?
Jos tulee ylinopeussakot, onko se vain ja ainoastaan TomTomin vika?
Kaupunkilaisjärjen käyttö liikenteessä ei ole kiellettyä vaikka navigaattorikin olisi vielä sen lisäksi käytössä.

havepe

..valitettavasti vanhemmissa automalliessa nopeussäätimessä on sen verran toleranssia, että +/- 2 km on ajoittain mahdollista olla nopeus eroa säädettyyn arvoon.

Voin kyllä säätää sen pienemmäksi jolloin se ei ylity, mutta ohitus tilanne on aina riski maantiellä sekä ohittajille että ohittettaville.

Lisäksi uudemmissa autoissa on kattonopeussäädin jota voi käyttää.

Tehokkaalla moottorilla varustettu automaattivaihteinen auto tahtoo helposti karata ylinopeuteen ja apuvälineiden käyttäminen oikeassa nopudessa pysymiseen ei suinkaan liene tyhmyyttä.

TON

Missä tolpista oli nollatoleranssikamera? Jonkun kannattaisi käydä suttuisella eturekisterikilvellä tai moottoripyörällä tarkistamassa, ovatko kameran asetuksen oikein...

volkkari

Juuri näinhän se teiden turvaliisuus paranee...
Käsittämätöntä, että autoilijat eivät nouse barrikaadeille näiden typerien kottaraispönttöjen takia. Suojateitä ja taajamia voi hyvin valvoakin, mutta tämäntapainen toiminta on pelkkää rahastusta ja kiusantekoa.

IlmariKyosti

Käytän autossa tiellä 51 nopeudensäädintä. Olin säätänyt sen todella "kovaan ylinopeuteen" edessäni ajoi taxi ja takanani toinen auto.
Kohdallani välähti kamera ja olin ihmeissäni.
Sain kirjeen kotiini jossa kerrottiin ylittäneeni nopeuden 2 km/h.
Kirjessä luki että ylinopeus on vaarallista jne...
100 km nopeurajoitteisella alueella ylitys olis siis 2 % !
50 alueella se taitaisi olla 1 km ylinopeus ja vastaavasti 30 alueella 0,6 km ylitys. Kenen autossa on niin tarkat mittarit ?
Länsiväylällä sitä vastoin vallitseva nopeus on 100 km/h kun nopeusrajoitus on 80 km/h

Onko poliiseilla,joilla piti olla resussi pulaa aikaa kirjoitella moisia huomatuksia.

kpyora

"...Onko poliiseilla,joilla piti olla resussi pulaa aikaa kirjoitella moisia huomatuksia."

Olisi kiva tietää tuon pelleilyn hinta veronmaksajille? Ainakin siinä on selkeä kohde, mistä voidaan budjettia leikata. Poliisi ei todellakaan tarvitse lisää resursseja, jos on aikaa moiseen.

Vieras - visitors

Nämä sakkoautomaattitolvanat voisi lähettää johonkin USA:n supermax vankilaan. Siellä on pirun turvallista.

Tekniikka kehittyy

Seuraavan parikymmenen vuoden kuluessa saadaan paikannus- ja tietoliikennetekniikan avulla järjestelmä, joka tietää jokaisen ajoneuvon nopeuden ja sijainnin koko ajan. Tämän jälkeen ylinopeussakko tulee automaattisesti aina ja missä tahansa ajetaan ylinopeutta. Autoihin tulee todennäköisesti tällöin automaattiset nopeudenrajoittimet, jotka estävät ylinopeuden ajamisen. Lisäbonuksena on, että nopeudenvalvontajärjestelmän avulla voidaan toteuttaa koko maan kattava tiemaksujen keräys ilman suurempia lisäkustannuksia.

kettujuh

Jos kamera tolppaan ajaa ylinopeutta, on tolvana, jolle kovat sakot kuuluu. Jos on niin välinpitämätön, ettei monista varoituksista huolimatta automaattisesta liikennevalvonnasta välitä, on ylimielinen ja sakkonsa ansainnut.

50 000+ km vuodessa

Onko poliisin päätyö turvallisuuden ja yleisen järjestyksen ylläpito vai syytteiden tehtailu, rangaistusten jakaminen ja rahan kerääminen valtiolle?

Kameratolppien lisääminen ja poliisin muiden viimeaikaisten vaatimusten (pääsy tiehallinnon keskinopeuskameroihin, nollatoleranssit, koko kansan kattavat sormenjälki ja DNA rekisterit) pohjalta alkaa vaikuttaa siltä että monella poliisin johtoportaaseen kuuluvalla henkilöllä on jäänyt lapsuuden rosvo ja pollari-leikki päälle loppuelämäksi: Tärkeintä on vain ja ainoastaan saada kiinni mahdollisimman paljon "rosvoja", muulla ei niin väliä.

Sivistysmaissa kameravalvonta toteutetaan siten että valvontakameroita pystytetään vain ja ainoastaan oikeasti vaarallisiin paikkoihin, siis sellaisiin joissa ajonopeuden rajoittamisella on oikeasti turvallisuutta parantava merkitys. Puhutaan siis vaarallisista risteyksistä, jyrkistä tai muuten haasteellisista mutkista tai vaikkapa koulun läheisyydestä. Tämän lisäksi nopeuskamerasta varoitetaan hetkeä aikaisemmin varoituskyltillä tyyliin: Nopeuskamera 300m. Monissa maissa viranomainen lisäksi julkistaa internetissä kaikkien nopeuskameroiden sijainnit niin että ne voi vaivatta siirtää esimerkiksi GPS navigaatoriin.

Jos joku on tämän jälkeen niin pässi että saa kameratolpasta nopeussakon niin hän on taatusti sakkonsa ansainnut.

Suomessa taas ihmiset tuntuvat uskovan kiinteisiin nopeusrajoituksiin kuin Jumalan sanaan. Kiinteät nopeusrajoitukset ovat kuitenkin aina kompromisseja; Ne eivät ota huomioon liikenteen määrää, vuorokauden aikaa, keliolosuhteita yms. muuttujia joilla on liikenneturvallisuuteen ajonopeutta huomattavasti suurempi merkitys.

Hiljaisena aikana hyvän näkyvyyden vallitessa 140-150 km/h moottoritiellä on täysin turvallinen nopus. Pääkallokelillä 80 km/h tyypillisellä roudan kallistamalla maantiellä on hengenvaarallinen nopeus.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut ajettua suomen teitä yli puoli miljoonaa kilometriä ilman yksiäkään ylinopeus- tai muita sakkoja joten tiedän mistä puhun.

Vieras

Onhan se ihan hyvä, että ylinopeuksia karsitaan, mutta samoilla tieosuuksilla, joilla on automattinen nopeudenvalvonta, on muutakin sakotettavaa.

Ajan usein väliä Tampere-Jyväskylä ja joka kerran olen nähnyt törkeitä ohituksia kumpaankin suuntaan. Sulkuviivoilla ei ole näille ohittajille enää merkitystä, on vain tärkeää päästä ajamaan ns. omaa ajoa muista välittämättä. Monesti ohittaja on kuitenkin jonkun matkan päässä ohituspaikasta kääntynyt sitten levähdyspaikalle tai sivutielle - oliko ohituksesta mitään hyötyä. Nopeudet nousevat näillä ohittajilla huomattavasti yli rajoitusten ja takaisin omalle kaistalle nämä ohittajat tulevat juuri vastaantulijan edestä. Mielestäni tällä nimetyllä välillä on aivan riittävästi turvalliseen ohittamiseen tarkoitettuja ohitusmahdollisuuksia.

Muu liikennekurin löystyminen tarvitsisi enemmän huomiota, mutta ilmeisesti poliisin resurssit ovat rajalliset; otetaan rahat sieltä mistä helpoiten saadaan, automaattisesti. Poliisi-tunnuksin muun liikenteen joukossa ajelevat poliisiautot rauhoittaisivat kummasti ajokäytöstä, ja sekaanhan mahtuisi sitten niitä poliisien siviiliautojakin ottamaan kiinni muista piittaamattomia ajelijoita.

Habahoo

Nämähän on hienoja nämä pönttöpoliisit. Nehän poistaa myös liikenteestä kaikki rattijuopot, narkkarit, katsastamattomat autot ja haku päällä olevat kansalaiset. Oloni on totaalisen turvallinen. Ainoa syy on rahan keruu eikä mikään turvallisuus.

Fixodus

On erittäin rasittavaa kytätä tienlaitoja koko aika, että koskas se kamera sieltä tulla tupsahtaa taas. Alinopeuttakin voisi ajaa, mutta sitten joku kuumakalle tulee perään hiillostaan ja vaarantaa luultavasti usean autoilijan seurueen henget kyseenalaisilla ohituksilla.

Kamerat on OK vaarallisissa paikoissa, ja jos niistä ilmoitetaan etukäteen. Kuitenkin tällainen 2-5km/h ylinopeudesta sakottaminen on aivan lapsellista. On myöskin lapsellista valmistaa autoja, jotka ovat turvallisesti hallittavissa vielä 150km tuntinopeuksissa, jos sillä koskaan ei saa ajaa niin nopeaa lain puitteissa. 150km/h-kylttejä ei ainakaan hirveän monesta Euroopan maasta löydy, joten eikö autovalmistajat voisi keskittyä valmistamaan energiatehokkaita autoja, joiden huippunopeus olisi vaikkapa 130km/h? Ja niiden optimaalinen kulutus oli 80-120km tuntinopeuksissa? Mihin tarvitaan näitä nopeuksia 190 tai jopa 230 asti nykyajan autoissa?

Mutta pässejä riittää, niitä joiden auton täytyy kulkea 220km/h, vaikkakin siitä nopeudesta voi nauttia vain erittäin harvoin ja silloinkin on kylmä tunne persauksissa milloinkas ne siniset diskovalot välähtää.

Turvallisia ajoja pässit.

pentele

Koko liikennevalvonta ärsyttää. Mulla on ollut ajokortti kohta 35 vuotta, sakkoja olen saanut 4 kertaa + 2 parkkisakot.
Enemmän olen maksanut täyskuntoisten autojen tyhjänpäiväisestä katsastamisesta. Olen siis vuosikatsastuttanut autoni noin 34 kertaa.
Enemmän olen maksanut ylhintaista liikenne- ja autovakuutusta.

Kertakaikkiaan v_ttaa kyttien meininki. Koko ajan pitää olla kieli keskellä suuta vaikka ajaa omasta mielestään lakipykälien mukaan. Kohta varmaan määrätään pakolliseksi jonkinlaiset apurattaat aikuisten polkupyöriin, F1 tyyppiset niskatuet autoilijoille, kylkipanssarit, iskunkestävät polvisauojat...

jtmnen

Otsikko "Ikävä yllätys postissa yhä useammalle" on problemaattinen - se implisiittisesti olettaa jotain ihmisistä ja heidän arkitodellisuudesta. Nimittäin:

On mukavaa että edes joku muistaa, kirjeellä tahi kortilla. Poliisi ja verottaja ovat ainakin näitä luotettavia joitakuita.

Luin/kuulin joitakin vuosia sitten että esim. USA:ssa moni tilaa postimyyntikatalogeja vain siksi että edes jotain postia tulisi talouteen - muuten kai postinkantajat tai naapurit voisivat tulla epäluuloisiksi.

Vieras

Mihin teillä hyvät ihmiset on niin kauhea kiire että pitää päästellä reilua ylinopeutta? Liikenne sujuu kaikkein juohevimmin kun kaikki noudattavat yhteisiä sääntöjä; liikennesäännöt ovat olemassa kaikkien tielläliikkujien turvaksi ja tueksi, niitä noudattamalla liikenteen ennakoitavuus kasvaa huomattavasti, jolloin ei tarvitse olla koko ajan varuillaan mistä seuraava reikäpää kaahaa.

Muistuttaisin vielä turvavälistä, kuulostaako tutulta? Vaikka sitä nyt sattuisi sitten olemaan niin kova kiire että pitää ajaa 150 km/h, ei takapuskurissa roikkuminen auta asiaa yhtään. Se vain ärsyttää edellä ajavaa ja peräänajo on vain yhden ennakoimattoman tapauksen (hirvi, lapsi, tms. jarrutuspaikka) päässä.

Harkis2

Ensijaisesti on kyseessä yritys säästää rahaa, jotta autoilijoiden maksamista veroista ei tarvitsisi laittaa teitä kuntoon.

Toissijaisesti kyseessä on rahankeruu pohjattoman ahneelle valtiolle.

Kolmanneksi rauhoitetaan poliisin omaatuntoa hoitamattomasta liikennevalvonnasta. Joka kylän jullit ja lillut voivat ajaa kännissä, kunhan eivät ylitä rajoitusta pönttöjen kohdalla.

Kannattaisi myös muistaa että me autoilijat (lue rikolliset) maksamme nämä kalliit laitteet ja että niihin käytetty raha on poissa teiden ja katujen kunnossapidosta.

Graffittimaalareille olisi kerrankin hyväksyttävät kohteet tiedossa.

groteksi

Ajonopeuksien valvonta muuttuu tarpeettomaksi, jos polttoaineen hinta saadaan nostetuksi järkevälle tasolle.

Polttoaineen optimaalinen litrahinta olisi noin 3,8e. Pienehkö perheauto kulkisi silloin 100 km:n matkan tunnissa ja vartissa n. 20 eurolla (pelkät bensakulut). Sama hinta kuin vastaava matka bussilla. Mikäli matkasta haluaisi suoriutua nopeammin, hinta alkaisi nousta hyvin nopeasti. Keskinopeuden nostaminen 85:sta 110:een nostaa kulutusta litran-pari (1,8-litrainen golf-luokan bensiiniauto).

Taloudellisen ajon koulutusta luonnonmenetelmin voisi edistää säätämällä bensiinikäyttöisen henkilöauton polttonestesäiliön kooksi max 28 litraa. Tankkausvälin lyhentyminen vaikuttaa tehokkaasti taloudelliseen ajotapaan.

Diesel-öljyn käyttäminen yksityisautoilussa tulisi kieltää kokonaan. Sen hinta pitäisi puolittaa, ja ohjata käyttö pelkästään ammattiliikenteen tarpeisiin.

Muuten on käsittämätöntä, että Suomessa voi rekisteröidä normaaliin liikenteeseen autoja joiden huippunopeus on jopa yli 140 km/h. Niin valtavaa nopeutta ei käsittääkseni voi ajaa minkäänlaisissa ajo-olosuhteissa siviililiikenteessä syyllistymättä rikkomusta törkeämpään liikennerikkomukseen. Ja tuollainen nopeus on polttonesteen tuhlausta. Sanoi jo Kajjaanin erillisen autokomppanian transit-tyyppikouluttaja että "elä aja nuin lujjjaa, ei se taho pensa kunnolla pallaa kovasa vauhisa".

Mikäli ajonopeudet saataisiin näillä toimenpiteillä kuriin, voisi poliisi ja poliitiikot keskittyä seuraavaksi siihen ongelmaan, mihin meillä vierailevat turistit suomalaisessa liikennekulttuurissa ensimmäisenä huomionsa kiinnittävät. Minulta kysellään jatkuvasti että "miksi teillä Suomessa on suojatiet?, kun niitä ei kuitenkaan kunnioiteta." Minua hävettää kun tuttava Valenciasta väittää suomalaista liikennettä vaaralliseksi, ja hänellä sentään vertailupohjaa oman kotikaupunkinsa lisäksi Napolista ja Moskovasta.

Antti Arjas

Olen vuosikymmenien ajan ihmetellyt, keitä liikenteessä tapaamani ylinopeutta ajavat, puskurissa roikkuvat ja sulkuviivan ylittäjät ovat. Keitä ovat henkilöt, jotka pitävät oikeutenaan rikkoa lakeja ja asetuksia vaarantaen toistenkin turvallisuuden uskoessaan osaavansa asiat itse paremmin? Yllä olevissa puheenvuoroissa he nyt ilmoittautuvat aivan itse, tosin, kuten olettaa voikin, nimimerkin suojassa.

Vieras

Yli 0,5 milj. km takana ja vain kahdesti päiväsakoille, enkä taatusti ole ollut tien tukkona. Navigaattorin alkuperäistarkoitus lienee ollut opastaa perille eikä auttaa maksimoimaan ajonopeus. Jotenkin rinnastan tuon tähän "maailman nopeimpaan kansaan" pesiytyneeseen tapaan kesät talvet oikaista vastaantulijoiden kaistan kautta mutkissa vasemmalle ja pientareen kautta käännyttäessä oikealle. Siitä vain sepelin kaksipyöräisten turmaksi! nim. autoileva motoristi

50 000+ km vuodessa

Huomattava osuus henkilöautioilla ajettavista kilometreistä ajetaan työasioissa, enkä nyt tarkoita työmatkaliikennettä. Nykyään työelämä vaan on sellaista että yhden myyntimiehen/johtajan/asiantuntijan/asentajan tms. vastuualueena on vanhan läänin tai maakunnan kokoinen alue, ellei koko maa. Tällaisen vastuualueen hoitamisessa ei ole vaihtoehtoa henkilöautolle ellei halua viettää koko elämäänsä reissun päällä.

Jos nyt sitten tuplataan tai triplataan henkilöautoilun kustannukset eko- tai oikeammin EGOlogian nimissä niin arvaappas kuka sen loppuviimein maksaa?

Tälläkin tavalla saadaan nakerrettua suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä ja kiihdytetään liiketoiminnan pakoa sellaisiin maihin jotka eivät Suomen tapaan luonnonsuojele itseään elinkelvottomiksi.

Vieras2

Eikö ole niin että kun rajoitus on 80 km/h, se on 80 km/h, eikä 85 km/h ja kuljettaja vastaa siitä että auton nopeus pysyy sen alle?
Kameravalvonta on sen verran kustannustehokasta että siitä vaan lisää kameroita...

orvell oli optimisti

Lahdentiellä Kangasalan kohdalla löytyy huippu esimerkki näiden pönton asettajien moraalista. Pönttö on juuri kiihdytys kaistan lopussa tiellä jolla on muuttuvat nopeusrajoitus merkit. koskaan ei voi tietää onko se 80 vai 100 ,kun kiihdytetään Tampereen suuntaan. Aikanaan tämä oli ensimmäinen pönttö näillä kulmin,ja siitä tehtiin oikein tielaitoksen ja poliisin yhteinen media tapahtuma,joten onneksi tuli näin taltioitua näiden vastuullisten valopää ääliöiden nimet ja naamat sitä hetkeä varten,jolloin kansa nousee kapinaan virkamies virheitä vastaan,ja alkaa oikeudenkäynnit nujerretun ihmisen puolesta. Paatero ja kumppanit itkevät olematonta poliisin arvostusta.Se on peiliin katsomisen paikka,ja alettava LP:ssäkin puuttumaan oikeisiin asioihin,ja lopetettava se hyeenamainen kyttääminen paikoissa,joissa joustavuus ja liikenteen sujuminen edellyttää joskus kiihdyttämistä.

Mattila Sakari

Kuinka moni tietää että kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa vain 8%:ssa on syynä puhdas ylinopeus - tällöinkin on lähes aina kysymyksessä erittäin suuri nopeus johon nopeusrajoitukset tai valvonta ei vaikuta. - Nopeusvalvonnalla tänä päivänä Suomessa ei ole mitään tekemistä liikenne turvallisuuden kanssa, mutta muuten se kyllä "palvelee" yhteiskuntaa. - Keskustelu tästä aiheesta pitäisi perustua faktoihin eikä asenteisiin...

pulkkine

Mattila Sakari kirjoitti 5.8.2008:

>Kuinka moni tietää että kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa >vain 8%:ssa on syynä puhdas ylinopeus

Kuinka monta kuollutta on tullut?
Kuinka monta pysyvästi vammaantunutta?

"Puhtaan" (sic!) ylinopeuden vuoksi.

tv jp

pulkkine

Mattila Sakari kirjoitti 5.8.2008:

>Kuinka moni tietää että kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa >vain 8%:ssa on syynä puhdas ylinopeus

Kuinka monta kuollutta on tullut?
Kuinka monta pysyvästi vammaantunutta?

"Puhtaan" (sic!) ylinopeuden vuoksi.

tv jp

NikoV

On ollut suorastaan surkuhupaisaa seurata etelä-Suomessa kokeiltua 'nollatoleranssia', jossa yhdenkin km/h ylinopeus on tuonut ihmisille muistutuslapun kotiin. Se on poliisin ajan ja resurssien totaalista väärinkäyttöä, jonka joku pedantti CYA-henkinen virkamies on keksinyt. Kun tasaiset liikennevirrat kulkevat pääsääntöisesti 10-15 km/h yli liikennemerkeillä merkitynnopeuden, voidaan kysyä, kuka on oikeassa. Sadat ja tuhannet omavalintaista sopivaa nopeutta noudattavat vai despoottinen virkamies.
Seikka, joka voi saada tilanteen toiseksi on polttoaineiden hinnan nousu. Jos ajatellaan taloudellista ajoa, ei esim. moottoriteillä ylinopeus ole taloudellisesti kannattavaa. Mutta se taas onkin jo toinen juttu.

groteksi

Tuolla logiikalla myymälävarkaudet muuttuvat laillisiksi, kun vain saadaan innostettua riittävän suuret massat tällaiseen harrastukseen mukaan. Kun tasaiset asiakasvirrat kulkevat pääsääntöisesti maksamatta Stockmannin kassan ohi, voidaan kysyä kumpi on oikeassa: pedantti kapitalisti, despoottinen kaupan kassa, vai sadat ja tuhannet omavalintaista sopivaa käytäntöä noudattava massa.

Voi tätä surkuhupaisaa tuntikehyssukupolvea!

tapio_o_neva

Tietenkin kiireisiä harmittaa, kuin 15 km/h rikesakkoylinopeudesta joutuu siirtymääm 5 km/h alinopeuteen = >ILMAN lainmuutosta.

Dr. Schmidt

Näin sivareista tulee pikku hiljaa yhteiskunnan elintärkeä työreservi. Saksassahan on pakko jatkaa asevelvollisuutta, koska yli puolet nuorista miehistä menee sivariin ja he pitävät yllä yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Varusmiehet sen sijaan ovat tarpeettomia.

tapio_o_neva

Sivarit ylinopeuttaja ajavien varusmiesten kimppuun! Sivareista tulee merkittävä pakkovallan voima. He ovat vallankäytössä merkittävämpiä kuin kuka tahansa yksittäinen vartija tai jääkäri.

Tiedän yhden kansantieteiden tohtorin, joka palveli siviipalvelusaikansa jossain Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Raskain taisteluväline oli kuulakärkikynä ja rankin harjoitusmaasto klassinen kivitalo. Telamiinaa, sinkoa tai lapiota ei tarvinnut käyttää, ei edes kevyttä konekivääriä Pahkajärvellä valojuovaluodein.

Jotenkin tuntuu, että poliitikojen ja sivistyneiden siviilipalvelusmiesten tapaan olisi voinut vaihtaa karttalaukun, rynnäkkökiväärin, taisteluvyön ja komentovyön johonkin luokkasotaan ilmastoidussa huoneessa. Tosin tieto Itä-Suomen kenttäviestimahdollisuusksista olisi ollut paljon ohuempi ja peruskoulun kolmannen luokan maantietoon perustuva.

Dr. Schmidt

Takavuosina Vanhan Vaasan sairaalaan ei saanut mistään lääkäreitä, koska psykopaattien ja murhamiesten seura Vaasan esikaupunkialueella ei välttämättä ole kauhean innostavaa.

Laitoksen pelastivat siviilipalveluläkäärit, joita ilman se olisi pitänyt sulkea ja psykopaatit olisivat saattaneet päästä kansalaisten kimppuun.

Samoin vankiloiden terveydenhuolto on ajoittain perustunut sivarilääkäreihin. Omasta kokemuksestani voin kertoa, etteivät tällaiset työpisteet mitään vaarattomia paikkoja ole. Kunnia sivareille!

tapio_o_neva

Joskus yhdessä itäsuomalaisessa joukko-osastossa oli hammaslääkäri, joka kieltäytyi lääkintä-RUK:sta ja 330 päivän palvelusajasta. Peruskoulutuskauden jälkeen hän ryhtyi hammaslääkäriksi, minkä vuoksi häntä kutsuttiin hammasjääkäriksi.

Hammaslääkäri saisi siviilipalvelusmiehenäkin nuoremman upseerin arvoa vastaavan sotilasvirkamiehen palvelusarvon.

Loppujen loipuksi natottuessa reserviläisyys menettää fennomaanista ja nationalistista arvoaan. Lisäksi vuoden 2007 asevelvollisuusalin perusteella siitä tulee vaarallista: voi joutua 1/2 vuodeksi ulkomailla Suomea poikkeustilaan tai sotatilaan julistamatta.

Isänmaallisuus ja nationalismi alkavat hälvetä, kun eurottuminen ja natottuminen syvenee. Valtio ei ole isoveli eikä omainen, kun öljystä aletaan sotia Aasiassa.

Vääksystä

Tuo 60kmh tolppa voisi olla 50m aikaisemmin, että vauhti issekseen putoaisi kuuteenkymppiin. Siinä sitten heti peltipolliisi.

Tuhannet autoilijat turhaan hukkaavat energiaa(ja jarrupaloja) polkaistessaan jarrujansa.

Tämä Lahtea lähestyttäessä.

groteksi

Mää kauhiast oon tota just ihmetelly. Siinä kohdassa arviolta 80% autoilijoista edustavat paikallisliikennettä. Mää sitä niinku ihmettelen kun se mettäkulmasta mukkulaan joka aamu töihin ajava mikkohirrrvonen jarruttaa joka ainoa aamu siinä kohdassa ja hukkaa energiaa ja jarrupaloja. Että onko sillä reikä päässä vai onko se nähny yöllä unen että se 60 km rajoitusmerkki on siitä poistettu. Kylä semmottisen autoilijan tarttee olla tyhmä, joka ei edes tutulla tiellä osaa ennakoida tulevaa 60 rajoitusta, vaan paahtaa siihen kyltille 93km/h, ja sitten honaa että "katoppas, sama merkki kun eilen".

Äly hoi

Kaikille meistä sattuu päivittäisissä askareissamme virheitä, usein pieniä, joskus isompia, vaikka miten niitä yrittäisimme välttää. Jos tahaton pikkuvirhe sattuu auton ratissa, siitä rangaistaan. Harmi vaan ettei inhimillistä suorituskykyä saada ko. menetelmällä nousemaan.

Muutenkin - liikenteessä kuolee vuosittain noin 400 henkeä. Vertailun vuoksi, esimerkiksi sairaalabakteereihin kuolee vuosittain noin 1500 ihmistä. Pitäisikö sairaaloihin asentaa kameroita ja sakottaa henkilökuntaa jos käsien pesu unohtuu?

Suomeen mahtuu kerralla vain yksi oikea mielipide kustakin asiasta - ja liikenteen kohdalla oikea mielipide on, että virheet loppuvat kun niistä sakotetaan. Asian kriittisempi pohdinta on kiellettyä.

Enska ja Hanski

Eli autoihin tunnisteet että pystytään valvomaan missä mikin auto on ja kuinka kovaa on kulkenut ja sakot perään jos ei noudata tieliikennelakia. Josko siiten menis liikennesäännöt jakeluun myös niille autoilijoille jotka jatkuvasti rikkoo liikennesääntöjä. Tarpeeksi monta kertaa kun rikkoo sääntöjä niin ajolupa pois ja sillee.