-Kokoomusnuoret ei tue minkäänlaista kansalliskiihkoilua tai etnisten ennakkoluulojen levittämistä. Kokoomusnuoret oli mielenosoituksessa rauhan asialla, järjestön kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Ahonen kertoo Uudelle Suomelle.
Ahosen mukaan Kokoomusnuoret aavisteli jo etukäteen, että mielenosoituksessa saattaisi ilmetä teemoja, joita järjestö ei voisi allekirjoittaa.
-Ilmoitimme etukäteen nimenomaan vain osallistuvamme mielenosoitukseen, emme järjestävämme sitä. Näin siltä varalta, että jos [eri mielenosoittajien] teemat olisivat erilaisia.
Ahosen mukaan Kokoomusnuorilla oli tilaisuudessa oma mielenosoitus ja Suomi-Georgia –seuralla oma. ”Ryssittelijät” eivät hänen mukaansa kuulu ainakaan Kokoomusnuoriin, tuskin Suomi-Georgia –seuraankaan.
-Kokoomusnuorilla ei kylttejä ainakaan ollut. Me emme ryssittele. Tilaisuudesta oli tiedotettu etukäteen ja sinne tuli ihan yksittäisiä ihmisiä, joihin näiden kylttienkin kantajat varmaan kuuluvat.
Ajat ovat ilmeisesti muuttuneet reilussa kymmenessä vuodessa. Vuonna 1996 nousi haloo Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlissa lauletusta ”Silmien välliin” –laulusta. Tällöin ” silmien välliin ryssää/ kyllä se siihen tyssää” –lyriikkojen laulamisessa kunnostautuivat silloinen Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtaja ja nykyinen Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen sekä kokoomuksen opiskelijajärjestö Tuhatkunnan puheenjohtaja Tero Metsärinta.
-En usko että törmäisin enää tähän lauluun vuosijuhlissa, Ahonen miettii.
-Tässä tapauksessahan ei ole kysymys Kokoomusnuorista, mutta mielestäni Kokoomusjärjestöjen laulukulttuuri ei ole ollut ikinä rasistista tai ennakkoluuloista, vaan humoristista.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Silmien välliin
Ai tämäkö se oli:
http://www.youtube.com/watch?v=XHqCKb2fFWE
juu sama skibale...
Linkki skibaleen tietoihin ylen arkistosta: Silmien väliin.
Samaan sävelmään on Palle (ja monet muut) tehneet muitakin sanoituksia (kuten esim. "jalkojen välliin"), joita lauleskellaan kai vielä opiskelijoiden lauluilloissa.
Ja sanat tässä!
Huippuvideo! Saisko tuon vielä venäjäksi tekstitettynä?
Tuosta alta löytyvät sanat. Loistava laulu ja niin korrekti! Mitä sitä kiertelemään.
http://www.fyysikkokilta.fi/kilta/fiisut/silmien.v...
"...-Kokoomusnuoret ei tue
"...-Kokoomusnuoret ei tue minkäänlaista kansalliskiihkoilua tai etnisten ennakkoluulojen levittämistä..."
Älytöntä poliittista korrektiutta. Ryssä sanan käytöllä ei ole mitään tekemistä kansankiihkoilun tai etnisten ennakkoluulojen kanssa. Ryssä sanan käyttö liittyy ihan kansan todellisiin, muutaman sadan vuoden mittaisiin kokemuksiin rakkaasta naapurista.
Kokoomuksen Stalin-jugend
Mitä ihmettä Kokoomuksen nuoret tekivät hörhöjen mielenosoituksessa?
Onko gruusialainen Stalin ja hänen valtaperinteet niin korkeassa arvossa Kokoomuksen nuorison keskuudessa?
ryssittely
eiköhän malli löydy kokoomuksen nykypolitiikasta.ie kai häkämies ollut paikalla,nää junnut vois vaikka leikkiä värikuulasotaa,kasvais sit jossainvaiheessa aikuiseksi.
Kansalliseläkeläiset
Ryssittely taitaa kuulua lähinnä kansalliseläkeläisten kielenkäyttöön.
Oma mielenosoitus?
"Ahosen mukaan Kokoomusnuorilla oli tilaisuudessa oma mielenosoitus".
Ovatko kokoomusnuoret hakeneet lupaa mielenosoitukselle? Sellainen on nimittäin oltava. Mikäli ovat, on kokoomusnuorilla ollut oma mielenosoitus. Mikäli lupaa ei ole, puhuu Ahonen muunneltua totuutta (on tälle toinenkin nimi).
Toisin kuin Venäjä, Suomi
Toisin kuin Venäjä, Suomi on (vielä) melko vapaa maa, täällä ei tarvita mielenosoitukseen mitään lupaa. Laki kyllä säätää ilmoitusvelvollisuudesta, mutta ilmoittamattajättäminen ei tee mielenosoitusta laittomaksi. Aivan hiljattain Malminrinteessä oli ilmoittamaton mielenosoitus, jolle poliisi ei tehnyt mitään, ei vaikka yksittäisten ihmisten elinkeino oli uhattuna.
Vanhanen "tiesi" pekingissä, kuka aloitti sodan
On se tuo vanhanen viisas mies.Hän kun antoi lausunnon, jossa totesi Georgian provosoineen sotaan. se on vain merkillinen asia, kun CCN.ssäkin se tuntuu olevan hämärän peitossa, siis se kuka ketäkin provosoi. Mutta vanhanen TIETÄÄ.
Minä, sotaveteraanin lapsi, epäilen vahvasti sitä tietoa.
Olivatko vanhasen tietotoimiston mukaan suomalaiset syyllisiä Mainilan laukauksiinkin.
venäläiset nyt aloittavat sotansa aina samalla konseptilla...joten: ME emme tiedä varmasti, kuka provosoi ja ketä. Miksi sanoa pääministerin ominaisuudessa todeksi seikka, mistä ei ole objektiivista tietoa olemassa.
Suomi tietää
Suomesta on ollut tarkkailijoita Georgiassa. Suomessa tiedetään ja Matillekin tunnutaan olevan kerrotun. CNN puolestaan väärentänee tietoja jälleen itsenkin niin paljon, että osa henkilökunnasta uskoo omiin satuihinsa.
CNN alkaa uskottavuudessaan lähentyä FoxNewsiä.
Kuulit väärin, sillä
Kuulit väärin, sillä Vanhanen sanoi: Georgia provosoitiin sotaan. Mitä Etelä-Ossetiassa oikeasti tapahtui, selvinnee aikanaan.
Ryssä on ainakin meillä
Ryssä on ainakin meillä tornionjokivartisilla murre-sana, ruotsalaisilla se on meänkielen sana venäläisistä. Minusta on outoa, ettei saisi sanoa ryssä. Pitäisikö minun kysyä sitä joltakin, mitä sanoja käytän.
Ryssä taitaa kuulua myös pohjanmaan murteisiin, venäjä on kirjakielinen ilmaisu.
Varsinkin kun puhutaan hyökkäämisestä, on luonnoliista sanoa, että ryssä hyökkäsi. Näinhän edesmennyt jalkaväenkenraalikin sanoi tv:ssä.
Uhoa oli
Mainitsemasi kenraali ei nyt kuitenkaan tunnetusti ollut kovin suuri neuvostoliittolaisten ystävä. Miten sitten oli laita evp:nä Venäjän suhteen kun jo eläkekin juoksi "vainulaisten" häiritsemättä.
Mutta uhoa riitti ilmeisesti viimeiseen hengenvetoon urhealla kenraalillamme.
Kokkelien ei pidä hävetä taustaansa
Kyllähän sen kaikki tietää että kokkelit ovat sotaisia ja suhtautuvat vähemmistöihin negatiivisesti ja kannattava mm. rodunjalostusta ja vihaavat köyhiä.
Kokoomuksen työkalupakkiin kuuluu mm. vammaisvastaisuus ja inho palkansaajia kohtaan.
Näin on ollut, näin on ja näin on oleva.
Ominaisuus
Lisäksi kokomustille on luonteenomaista väärennykset, väkivaltarikollisuus ja myymälävarkaudet sekä pitkä rikosrekisteri ministereiden osalta.
N-word
Pitäkää nyt vielä mielenosoitus Afrikan tapahtumien vuoksi ja käyttäkää N-sanaa. CNN vielä paikalle...
Ja kun Barak Obama tulee Suomeen
Niin kannattaa viedä hänet katsomaan KKK-markettia...
Pretty, Pretty ja pretty.
Vähän outoa huumoria, ellet tarkoita ruoka monopolia...
Jos ei, pretty funny, I mean, coming from you Ville !
Lingoa, älä maindaa...
Vielä lisäyksenä
Vielä lisäyksenä edelliseen kommenttiini sanasta ryssä:
Onko sitten niin, että kun ajan Haaparannalle, saan sanoa "ryssä" meänkielellä, mutta kun tulen samaa EU-aluetta olevaan kotimaahani, en saa puhua enää omaa murrettani?
Missä on vasemmistonuoret
Ihmettelun suuresti että kokoomusnuoret ovat milenosoituksessa rauhan puolesta? Olen tottunut näkemään vasemmiston osoittamassa mieltä kun joku sota syttyy. Missä on vasemmisto nyt kun Venäjä hyökkää ?? Kyllä jenkkien Irakin sotaa vastustettiin paljon ja kovaa, mutta rauhaa rakastavan Venäjän sotaa ei näköjään tarvitse vasemmiston vastustaa.
Eivätkö meidän presidentti ja muut vanhat 60-70 lukujen vasemmistö- höppänät vieläkään ymmärrä että Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan Suomen ainut turvallisuusuhka.
jos liitymme natoon niin osa suomalaisista pelkää että venäjä reagoi ikävällä tavalla siihen. Eli eivät halua ottaa sitä riskiä. Ennemmin elävät venäjää nuollen ja antavat venäläisten kynyttää suomea, kuten puutulli-tapauksessa.
Jos taas suomi olisi naton jäsen niin venäjä varmasti aluksi tekisi puu-tullin tapaisia vittuiluita, mutta ajan kanssa se rauhoittuisi. Tosin tämän jälkeen suomen ei enää tarvitsisi varoa liikaa kommentoimasta venäjää.
Missä vasemmistonuoret
Hyvä kysymys! Ehkä miettivät (vieläkin) Venäjän ja NL:n suhdetta...
Itse asiassa kaikkien pol. nuorisojärjestöjen olisi pitänyt olla paikalla puolustamassa ihmisoikeuksia ja rauhaa.
Olkaamme kaksinaismoralisteja: ryssitellä saa, kuten homo-, hurri- ja nekrutellakin, kunhan ei tee sitä julkisesti. Mutta saako suomalaista koskaan/missään nimittää "syöpäläiseksi"?
pieni ero
Irakin sotaa vastustettaessa ei kannatettu Saddamia eikä kannustettu hänen armeijaansa (vaikka se ei ollutkaan sotaa aloittanut). Näin on ollut asianlaita myöskin niissä monissa suurissa satojentuhansien osanottajien mielenosoituksissa, joita amerikkalaiset itse, poikansa sodassa menettäneet äidit ynnä muut, ovat järjestäneet USA:ssa Valkoisen talon edustalla. He eivät ole tukeneet Saddamia eivätkä heilutelleet Saddamin hallinnon lippuja. Eilisessä Tehtaankadun mielenosoituksessa sen sijaan tuettiin täysin avoimesti siviilikohteeseen hyökännyttä Saakashviliä ja hänen hallintoaan ja armeijaansa.
Tukholma-syndroomaa
On tämä nyt aikamoista Tukholma-syndroomaa edelleen maassamme - eli asettaudutaan puolustamaan vainoojaa. Kukaan ei Suomessa tai Venäjällä ole ollut huolissaan venäläisten suomalaisista käyttämän dzuhna-sanan käytöstä. (Tarkoittaa kurjaa, likaista jne). Tietojeni mukaan Aleksanteri 1. käytti Porvoossa valtiopäivillä puheessaan omasta maastaan ja vallastaan suomeksi luonnehdintaa "yli koko Ryssän maan".
Toisekseen Suomessa mielenosoitukset ovat varsin maltillisia jos verrataan muualla maailmassa pidettäviin protesteihin. Omat kokemukseni mielenosoituksista Suomessa ovat sellaiset, että kun Venäjän toiminta on kritisoitavana niin mielenosoitukset pyritään siirtämään paikkaan, jossa niitä ei kukaan näe. Tämä ei ole edes lain mukaan mielenilmaisun vapautta. Amerikkalaisten johtajien tai Persian shaahin kuvia voi polttaa julkisesti mutta ei ryssän.
Kokoomusnuorten mielenosoituksesta ilmoitettu
Kokoomusnuorten omasta mielenosoituksesta oltiin tehty ilmoitus. Myös Suomi-Georgia-seuraa oltiin etukäteen informoitu asiasta. Kuvassa ei näy kokoomusnuoria mielenosoittajia kannanottoineen ja kynttilöineen, joita paikalla oli huomattava määrä.
Ilkka Sasi
Varapuheenjohtaja
Kokoomusnuorten kansainvälisten asiain työryhmä
Sanan alkuperä
Sanan alkuperä
Suomen kielen ryssä-sana on peräisin ruotsin kielen sanasta ryska. Sama nimi esiintyy monessa muussakin kielessä hieman eri muodossa: englannissa Russian (rasön), venäjässä русский (russkij), ranskassa russe (ryss) jne. Nämä nimet palautuvat viikinkiaikaiseen rus-kansaan, jonka nimi on ilmeisesti tullut itämerensuomalaisten kielten välityksellä muinaisruotsin rodhmenn-sanasta ("soutumiehet", "idäntiellä liikkuvat viikingit"). Itämerensuomalaisten kielten väännös "soutumiesten" nimestä elää muun muassa suomen sanassa "Ruotsi" ja viron samaa tarkoittavassa sanassa "Rootsi". [3]
wikipedia.fi
On se kyllä ihan kauheeta
On se kyllä ihan kauheeta kun nimittää naapuriaan Hurriksi tai Ryssäksi ja vähän kauempana asuvaa Jenkiksi ! Toivottavasti ei keltään ole mennyt yöunet !
Laulujen tarkoitus on olla humoristisia
"-En usko että törmäisin enää tähän lauluun vuosijuhlissa"
Itse olen kuullut laulun ainakin 10 kertaa erinäköisissä opiskelijoiden juhlissa viimeisen 5 vuoden aikana. Opiskelija juhlissa ei lauluilla ole poliittista merkitystä vaan nimenomaan humoristininen tarkoitusperä ja laulut on tarkoituskin laulaa pilke silmäkulmassa. Mainittakoon vielä, että juhlissa lauletaan myös vasemmistolaisia lauluja.
Finland. Sverige, Ukraina-
gå med i NATO !
Hyokkasipa vihollinen sitten
Hyokkasipa vihollinen sitten koillisesta, idasta tai kaakosta...
Sanoi eras Suomalainen kenraali kylman sodan aikoina.
Ja oikeassa oli, Suomella ei ole muuta uhkaa kuin ryssa. Ja koko Eurooppa, eritoten Skandinavian maat tietavat sen ja myos sen etta Suomi on puskurivaltio idan uhkan valissa. Ryssa on uhka koko maailmalle, ei ainoastaan Suomelle, ja Suomi on maantieteellisesti pahassa paikassa. Nain pahassa paikassa olisi parempi olla lantisen puolustusliiton jasen. Koko Euroopan eduksi. Vapaus on kallis asia.
Mita vikaa ryssittelyssa on? Itse en niista muuta sanaa kaytakkaan. Jos ryssa tulkitaan halventavaksi sanaksi niin sita se sitten saa ollakkin. Ryssat ovat halpamaisia.