Painonpudotuksessa olennaisinta on aina se, että elimistö polttaa enemmän kaloreita kuin vastaanottaa. Laihduttavilla ruoilla pitäisi siis nimenomaan korvata kaloripitoisia ruokia.
Tässä yhdeksän ruokaa painonpudotukseen:
1. Vihreä tee.
Tuore tutkimus antoi osviittaa siitä, että nimenomaan vihreä tee auttaa elimistöä polttamaan kaloreita. Kokeessa vihreää teetä hörppivien kehon rasva vähentyi enemmän kuin tavallista teetä juovien, kun kaikkien koehenkilöiden muut elämäntavat olivat samanlaiset.
2. Keitto (kirkaslieminen tai tomaattipohjainen)
Kaloripitoiset nesteet ovat usein vähemmän täyttäviä kuin kiinteät ruoat, mutta keitot ovat poikkeus, sanoo tutkija Richard Mattes Purduen yliopistosta. Mattesin kokeessa kävi ilmi, että vähäkaloristen keittojen syöminen ennen varsinaisia aterioita voi vähentää nälkää ja voimistaa kylläisyyden tunnetta.
3. Vähäkaloriset vihreät salaatit
Salaattiteoria toimii kuten keittoteoriakin: vihreän salaatin syöminen alkupalaksi voi vähentää varsinaisesta ruoasta saatavien kalorien määrää – pieni salaatti seitsemällä prosentilla ja iso salaatti 12 prosentilla. Asiasta tehdyssä tutkimuksessa selvisi kuitenkin myös, että rasvainen salaatti (jossa on esimerkiksi juustoa ja rasvaista kastiketta) toimi juuri päinvastoin.
4. Jugurtti
Monien tutkimusten mukaan maitotuotteiden mukaan ottaminen vähäkaloriseen ruokavalioon voi tuoda etua painonpudotuksessa. Tästä on kuitenkin olemassa vastakkaisiakin näkemyksiä, ja asiaa lienee syytä tutkia enemmän. Joka tapauksessa kevyt jugurtti on proteiinin ja hiilihydraattien lähde, joten sitä kannattaa arvostaa.
5. Pavut
Pavuista tulee kylläinen olo pitkäksi aikaa, joten niiden syöminen voi vähentää napostelua. Pavuissa on myös paljon proteiinia ja kuitua mutta vain vähän kaloreita.
6. Vesi
Vesi on paras juoma, jos haluaa pienentää kalorinsaantiaan. Ei ole todennäköistä, että kaloripitoisia juomia juova kompensoisi asiaa syömällä vähemmän. Vettäkään ei kuitenkaan tarvitse juoda sellaisenaan: vesi tulee automaattisesti esimerkiksi teen mukana, ja kivennäisvesi on hyvä vaihtoehto tavalliselle vedelle. Veden voi myös maustaa esimerkiksi sitruunalla.
7. Kevyet dieettipirtelöt
Yksinään dieettipirtelöt eivät auta pudottamaan painoa, mutta ne voivat olla hyvä apu. Yhden tutkimuksen mukaan yksi pirtelö päivässä ateriankorvikkeena voi olla hyvä vaihtoehto niille, joiden on vaikea muuttaa radikaalisti syömistottumuksiaan. Dieettipirtelö on myös kieltämättä kätevä ja helppo vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin valita sellaisia ateriankorvikkeita, joissa on paljon kuitua ja vähän sokeria.
8. Kuitupitoiset kokojyvämurot
Kuidunsaannin ja kokojyvätuotteiden suosimisesta on useita tutkimuksia. Kahdeksan vuoden aikana tehty tutkimus osoitti, että kun täysjyvän saanti kasvoi, paino putosi. Aamupalatuotteet ovat käteviä ja nopeita apuja painonhallinnassa.
9. Greippi
Tutkimuksen mukaan greippi auttaa painonpudotuksessa ja vähentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Greipin rasvanpoltosta ollaan kuitenkin montaa mieltä. Tieteellisesti vahvistettua näyttöä siitä ei ole, vaan laihtuminen voi johtua yksinkertaisesti siitä, että greipillä korvataan muu, enemmän kaloreita sisältävä ruoka-aine. Tästäkin huolimatta greippejä kannattaa syödä: niissä on vähän kaloreita mutta paljon kuituja.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.