Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves on puuttunut presidentti Tarja Halosen lausuntoon Baltian maista. Halonen sanoi viime viikolla A-studiossa virolaisten potevan jälkineuvostolaista stressiä. Halosen mukaan on hyvä, että EU:ssa on sellaisiakin maita, joilla ei ole posttraumaattista tilannetta.
Virossa tämä on Ylen mukaan tulkittu suoraksi moitteeksi.
–Viro ei ole koskaan arvostellut eikä tulevaisuudessa arvostele toisen EU-maan ulkopoliittisia päätöksiä. Se ei myöskään arvioi muiden EU-maiden psyykkistä mielentilaa, Ilves sanoi Ylen haastattelussa.
Viro ja Baltian maat ovat varsinkin Georgian kriisin aikana vaatineet EU:lta tiukkaa Venäjä-politiikkaa.
–Jokainen päättää itse osallistumisistaan. Minä koin velvollisuudekseni tukea valtiota, joka oli joutunut aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, Ilves sanoi.

Kommentit
Presidentit keskustelevat
Kyllähän nuo Viron presidentin lausumat kohottavat kulmakarvoja.
Ollaankohan Halosen kansliassa hereillä ja osataanko siellä laittaa asioita yleensä arvojärjestykseen?
Olisko paikallaan, että presidentit alkaisivat taas keskustelemaan keskenään muutenkin kuin julkisuuden välityksellä. Nimittäin ei tuollainen julkisuudessa tapahtuva toisten tekemisten arvostelu ole kovin rakentava tapa viedä naapuruussuhteita eteenpäin.
Minusta Halonen voisi joko keskittyä 100% oleellisiin kysymyksiin viranhoidossaan tai sitten jättää ne muiden asiaan paremmin keskittyvien hoitoon. Siinä tapauksessa presidentti voisi hoitaa keskittyä vain seremoniamestarin tehtäviin.
presidentin käytös
Ällöttää Halosen käyttämä klähmintä muita valtionpäämiehiä kohtaan. Käytöksellään presidentti näyttäisi olevan hyväkin ystävä näiden kanssa (Putinin, Bush,Ilves ym), vaikkakin on erinomaisen hidas ottamaan kantaa vallitseviin asioihin.
Yleensä kyttää muiden suomalaisten kantoja ja ilmaisee omansa jälkijunassa.
Minulla taas pisti silmään
Halosen ko. kommentissa pröystäilevyys Suomea kohtaan. Että kuin Suomi olisi joku parempikin valtio. Lueskelin tuossa äsken käsiini osunutta englanninkielistä pamflettia Suomen metsäteollisuuden tulevaisuuden haasteista ym. Siinä ei auttanut kuin tajuta että kyllä on sitten olematonta sakkia suomalaiset kun tällaista tuubaa saavat aikaan.
Viron reaktiosta taas tulee mieleen luennoitsija joka kielsi jotain opiskelijaa puhumaan luennolla puhelimeen - no se on tietysti hyvä tapa mutta eipä se ketään haitannut kun hiljaa puhui ja lyhyen puhelun. No, en kehtaa enää edes niistää nenää luentosalissa - tietenkin onhan hyvä tapa sekin.
Halonen on jarru
Joo-o, jarrunnahan taidetaan tuntea se urbaanilegendaarinen armeijassa käytetty kiisseleiden salainen ainesosa, mutta Halonen toimittaa vähän samanlaista virkaa Suomen ja Euroopan välissä. Meinaan, että jotenkin tuntuu siltä, että kun me muuten aletaan jo olla aika länsimaisia ja eurooppalaisia, niin sitten Halonen käy aina itäbloggeilemassa jossain ja sitten ollaankin taas vaan se ainoa kansa, joka ilman väkivaltaa oli Neuvostoliiton paras kaveri.
Jos Halonen on tarkoittanut, että Suomi olisi mukamas sellainen maa ja kansa, jolla ei ole mitään posttraumaattisia stressitiloja Neuvostoliiton suhteen, niin hohhoijaa, sanon mie. Jo pelkästään Nato-keskustelun taso kertoo juuri nimenomaan jonkinlaisesta traumasta, samoin koko Halosen hymistely Venäjän suuntaan. Kyllä sitä kovana ämmänä oltiin YK:ssa nuhtelemassa jenkkejä, mutta Venäjälle vaan vähän soitellaan puhelimella.
Minua on alkanut nolostuttaa tuo Suomen pressa. Siis jos joku ulkomaalainen kysyisi, että "kukas se on Suomen presidentti", niin punastuisin ja vastaisin "no se on yksi kröhhöm...nen". "kuka?" "no yksi kröhhöm...nen... NO YKS VAAN".
Ei tässä ole mitään post-traumaattista
Eihän Suomi ole päässyt koko hommasta vieläkin eroon, että voisi puhua mistään post-traumaattisesta ilmiöstä - Suomi jatkaa vieläkin tätä neukkuajan masokistista linjaa eli ei tämä ole vieläkään ohi.
Nimenomaan siitä johtuen voisi Halonen todellakin pitää suunsa kiinni.
Jep
"
Eihän Suomi ole päässyt koko hommasta vieläkin eroon, että voisi puhua mistään post-traumaattisesta ilmiöstä - Suomi jatkaa vieläkin tätä neukkuajan masokistista linjaa eli ei tämä ole vieläkään ohi.
Nimenomaan siitä johtuen voisi Halonen todellakin pitää suunsa kiinni."
Täällä istutaan Tiitisen listan päällä. Halosella on näköjään uudet vaatteet?
Post-traumaattinen Suomi
Suomi ei ole vielä tänä päivänäkään toipunut suomettumisen ajan traumoistaan. Halosen toiminta on elävä esimerkki asiasta. Venäjän hyökkäystä naapurimaahan kommentoitiin vasta pitkän hiljaisuuden jälkeen ja sellaisin sanankääntein, että kävi hyvin selväksi, että presidentti ikään kuin pakosta sanoi asiasta lopultakin jotain ja silloinkin pyrki viestinsä pukemaan vain yleiseksi huolestumiseksi tilanteesta sen sijaan, että olisi selkeästi tuominnut toiseen maahan hyökänneen Venäjän. Virolaisten arvostelu sen sijaan sujuu ihan estottomasti kuten aina ennenkin. Ehkä siinä on mukana kateuttakin siitä, että Viro uskaltaa olla itsenäinen, Suomi ei edelleenkään.
Lasitalossa asuvan ei kuitenkaan pitäisi heitellä kiviä. Viro nyt kuitenkin on kaikin puolin itsenäinen maa, myös henkisesti, toisin kuin Suomi, joka haluaa pitää itseään talutushihnassa, jonka toinen pää on Kremlissä. Suomessa post-traumaattisuus itäsuhteissa näkyy myös kovin selkeästi puolustuspoliittisessa ja NATO-aiheisessa keskustelussa, jossa asioista ei uskalleta edelleenkään puhua oikeilla nimillä ja haetaan Venäjältä aina oikeutusta ja hyväksyntää ulkopolitiikallemme.
Kuka..
"Venäjän hyökkäystä naapurimaahan"
Ettei aina menisi aivan yksipuoliseksi, niin kuka hyökkäsi Etelä Ossetian pääkaupunkiin ja rauhanturvaajien kimppuun?
Kuvin ja sanoin ukrainalainen toimittaja suomeksi:
"Ruslan Jarmoljuk: Kirjoituksia Tshinvalista"
http://www.moskova.info/index.php?option=com_content&task=view&id=497&It...
Olisi aika lopettaa venäläisen propagandan jauhanta...
Osseettitaistelijat evakuoivat omat siviilinsä Venäjän puolelle ja aloittivat georgialaiskylien ryöstelyn ennen georgialaisjoukkojen lähettämistä E-Ossetiaan. Etelä-Ossetia ei ole itsenäinen valtio. Georgia lähetti armeijansa alueelle puolustaakseen omia kansalaisiaan omalla maaperällään, toisin kuin Venäjä. Lisäksi georgialaisilla oli pikkuinen kiire rymistää E-Ossetian läpi, jotta he olisivat saaneet Rokin tunnelin suun haltuunsa ja turvattua maansa suveneriteetin vuoriston toisella puolella odottaneelta Venäjän 58. armeijan taktiselta osastolta. Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa.
Ettei menisi yksipuoliseksi...
Ettei menisi yksipuoliseksi
Huomannet, että artikkelin kirjoittaja on ukarainalainen, josta syystä toimittajalle tuli vaikeuksia osseettien kanssa:
"Kun he saivat tietää, että olemme Ukrainasta, he lakkasivat puhumasta meille ja syyllistivät meitä siitä, että ukrainalaiset tankit ja ohjuspatterit tappavat viattomia siviilejä."
"Etelä-Ossetia ei ole itsenäinen valtio"
Venäjän ja Venezuelan tunnustettua sen, se melko varmasti on itsenäinen valtio, samaan tapaan kuin Kosovokin.
"Ketä arvelisit?"
Uusien tietojen mukaan ensin ammuttiin Eieä-Ossetian puolelta georgialaisia,jotka tyhmyyksissään ryhtyivä rynnimään.Kyseessä oli siis modernisoitu versio Mainilan laukauksista.Venäläiset vastasivat geogialaisten reaktiuoon suunnitelmansa mukaisesti,joka vietiin mallikkaasti läpi.Nyt on vuorossa etniset puhdistukset,joita seuraamaan ei tarkkailijoita päästetä.Venäläiset ovat olleet aina naamioinnin,juonten ja hämäysten mestareita.
Uudet tiedot?
"sekä Venäjä että Georgia olivat valmistautuneet sotatoimiin pitkään ennen kuin varsinainen sota puhkesi elokuun alussa. Monet georgialaissyntyisten asuttamat kylät olivat tyhjiä, kun sota syttyi, eli kylien asukkaat oli evakuoitu turvaan."
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id101310.html
Presidentti Halosen kannanotto
Presidentti Halosen lause on täysin varmaasti ymmäretty väärin Virossa .
Se on valitettava , mutta sellaista elämässä kuitenkin sattuu.
Asiaan pitäisi suhtautua täysin rauhallisesti .
Tuskin Suomesta löyty politiikkoa joka aidosti suhtautuisi Viroon ja virolaisiin ystävällisemmin kuin Tarja Halonen.
Ja sen tiedävät myös virolaiset sekä hyvä ja arvostettu presidentimme H. Ilves.
Joten hyvät ystävät , unohdetaan se pikku välikohtaus .
Halosen komentti
Perus Pressan komenti,kun kyseeesä, On Venajä.Täytyy vaihtaa puheenauhetta kun kysymyksessä" Venäjän uhka".Täytyy miellytää naapurimaata eikä kommentoida ulkopoliitisia suhteitita varkin kun Venäjä meinaa miehitää naapurimaan.
Samalainen linja kun Koivistolla silloin kun Baltian maat itsenäityvät.
Viron mielipideilmasto
Viron mielipideilmasto koko Georgian kysymyksessä on ihan toinen, ja pieninkin risahdus mitä alueella tapahtuu on suuri uutinen. Tätä taustaa vastaan voi myös tarkastella sitä, että minkä takia Ilveksen lausunto on niin tiukka.
Kun asiaa katsoo suomalaisesta näkökulmasta, niin se näyttää lähinnä siltä, että huudellaan ison veljen seljän takaa vain sen takia, että nyt voidaan se tehdä tietäen että se voidaan tehdä ilman mitään rangaistuksia maksaen.
Näin on!
"Halosen mukaan on hyvä, että EU:ssa on sellaisiakin maita, joilla ei ole posttraumaattista tilannetta."
Eli hyvä, että tosiaan on muitakin jäsenmaita kuin Suomi ja Baltian maat. Kreml tosin tykkää kun saadaan Suomi ja Viro kiistelemään keskenään, eihän sillä heille juuri mitään merkitystä ole mutta varmaan hauska Putinin ja kumppaneiden katsella...
Venäjä vie, puna-Tarja vikisee
Halosen on pakko nöyristellä Venäjän suuntaan, siellä on KGB:n arkistokaapit täynnä yhdelle jos toiselle suomettuneelle poliitikolle kiusallisia papereita. Niinpä ei ole toivoakaan että suomalaispäättäjät tohtisivat sanoa mitään sellaista josta Venäjä voisi suuttua.
Meillä siis on päättäjät jotka ovat venäläisten talutusnuorassa tiukasti. Ainakin niin kauan kunnes kansa valitsee muita kuin suomettuneita poliitikkoja asioista päättämään.
Mutta onhan se toki hupaisaa seurata suomalaisten poliitikkojen harrastamaa venäläisten peffojen nuolentaa ja samalla miettiä voiko enää sitä alemmas poliitikon moraali mennä, ja yleensä on mennyt..;)
Traumaattisuus ja post-sellainen
Virolaiset saattavat olla posttraumaattisia (käyttäessään tuota sanaa Halonen muuten myöntää neuvostomiehityksen olleen traumaattinen kokemus, vaikka hänen "sydämensä isänmaa" olikin Neuvostoliitto), mutta suomalaiset ovat edelleen samalla tavalla traumaattisia Venäjään päin kuin he ovat olleet toisen maailmansodan jälkeen - eli suomettuneita.
Väärin. Demareiden
Väärin. Demareiden "sydänten kotimaa" oli DDR. Neuvostoliittoon demareilla oli perinteisesti huonot suhteet aina 1980 luvulle asti. Se johtui lähinnä SKDL:stä, joka panetteli demareita jatkuvasti NL:ton suuntaan.
Edelleenkin monille äärivasemmistolaisille "demari" on pahempi kirosana kuin belsepuupi tosiuskoville.