Sunnuntai 27.5.2012

Netistä etsitään kuumeisesti vihayhteisöjä

Luotu: 
26.9.2008 18:44
  • Kuva: EPA / All Over Press

Suomessa etsitään netistä tällä hetkellä kuumeisesti niin sanottuja vihayhteisöjä. Kauhajoen ja Jokelan koulusurmat ovat saaneet viranomaiset toimimaan, ja internetin valvontaa ollaan tiukentamassa.

Nyt on meneillään vaihe, jossa kartoitetaan ilmiötä ja pyritään selvittämään, kuinka iso joukko ihmisiä netissä oikeasti on tekemisissä varsinaisen vihanlietsonnan kanssa. Poliisin apuna ovat tavalliset netinkäyttäjät, joilta on tullut viime päivinä paljon vihjeitä.

Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisin päällikkö Ilkka Koskimäki arvioi, että yleensä on kyse yksittäistapauksista. Oikean kuvan saaminen koko ilmiöstä kuitenkin voi kestää.

–Nyt on tärkeää selvittää, onko näissä tapauksissa olemassa järjestäytyneisyyttä samaan tapaan kuin esimerkiksi pedofiileillä, Koskimäki sanoo.

Tietoyhteiskuntapuolueen puheenjohtaja, internetin sananvapausasioita aktiivisesti seuraava Tommi Korhonen pitää varsinaisten väkivaltaisten yhteisöjen olemassaoloa epätodennäköisenä. Hänen mukaansa oikeasti lain rikkomista suunnittelevilla on helppo keskustella netissä salaisesti, jos tilanne tuntuu tukalalta.

–Esimerkiksi terroristeilla ja valtiollisilla vakoojilla saattaa olla Suomessa tällaista salassa käytävää keskustelua.

Netistä löytyy sivuja, joilla on koulusurmia ihailevia henkilöitä. Suositun suomalaisen rikosaiheisen keskustelupalstan Murha.infon ylläpidosta kerrotaan, että heidän yhteisössään on esiintynyt muutamia tapauksia, joissa on ihannoitu koulusurmia.

Nekin ovat kuitenkin vaikuttaneet enemmän sairaalta pilalta kuin vakavasti otettavilta puheilta. Poliisiin ylläpito on joutunut ottamaan yhteyttä vain keskusteluissa havaitusta itsemurhailmoituksesta.

Toisilla sivustoilla ollaan esimerkiksi avoimesti antisemitistisiä, kannatetaan natsismia ja vastustetaan kärjekkäästi maahanmuuttoa.

Nuorten suosimassa irc-galleriassa on yhteisöjä, joissa liputetaan ihmisvihan puolesta ja YouTubesta löytyneistä suomalaisten tekemistä videoista on oltu yhteydessä poliisiin.

Tommi Korhonen kuitenkin muistuttaa, että netti on paikka, jossa keskustelu on samanlaista kuin oikeassa elämässäkin. Joskus ihmisiltä katoaa hermostuksissa kontrolli, ja anonyymisti kirjoitetuista teksteistä saattaa tulla kärjekkäitä.

–On väärin, että kaikkia mielipiteenilmauksia alettaisiin tulkita heti vihanlietsonnaksi. Asiasta täytyy olla näyttöä, eikä pidä kaivaa nykyisen tilan vallitessa puoliväkisin esimerkkitapauksia.

Kauhajoen ja Jokelan tapauksissa ensimmäisenä tekijän jäljet netistä löysi Suomen suurimpiin nettiyhteisöihin lukeutuva Murobbs. Sivuston moderaattori Juha Tretjakov kertoo, että välillä keskustelut ovat leimahtaneet niin, että on esitetty konkreettisia uhkauksia väkivallan käyttämisestä.

–Mutta netti on vain väline, jossa ihmiset voivat tuoda esiin mielipiteitään. Vika ei ole nettiyhteisöissä, Tretjakov uskoo.

Tommi Korhonen sanookin, että esimerkiksi kouluampumiset ovat olleet mielisairaiden ihmisten tekosia, jotka on suunniteltu tuoreimpien tietojen mukaan yksin. Yhteyksiä viharyhmiin ei henkilöiltä ole varsinaisesti löytynyt.

–Poliisi voisi keskittyä enemmän keskustelujen sisällön ymmärtämiseen, eikä niinkään viha-sanojen etsimiseen, Korhonen miettii.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Minulla on veronmaksajana oikeus vihata ihan kaikkea mitä haluan. Minulla on oikeus tuoda vihani julki kunhan en ala kiihottamaan ihmisiä toimimaan. Astutaan taas sananvapauden varpaille rankasti. Kaikki ihmiset eivät ole siitä kristillisestä, nöyristelevästä ja heikosta muotista tulleet.

Hietsuarska

Nytpä on viranomaisilla oiva keppihevonen leimata kaikki nykypolitiikkaa vastustavat sivustot vihasivustoiksi. Jos et täysin aivottomana hoe samaa mantraa kuin mitä valtaapitävätkin, saat huomata olevasi "uhka arjen turvallisuudelle".

Hysteerikot pois päättämästä!

Hessu Hopo

Jelppasin poliisien työtä hieman.

Ilmoitin että omaan oikeistolaisen ajattelutavan. Väärin ajattelen mm. maahanmuutto asioissa ja ilmaston muutos kysymyksessä. Loppuun vedin natsi kortin. Kerroin että en pidä siitä että Saksaa lyödään kuin vierasta sikaa 70-vuotta sitten tapahtuneen johdosta.

Hövelisti kerroin myös että seuraan mm. uusisuomi.fi palstaa. Ja että en juurikaan arvosta YLE:n ja HS:n tapaa kertoa asioista.

Joten, eiköhän tästä pikapuoliin kuulusteluihin päästä. Parhaassa tapauksessa saan valtion täysihoidon!