Sunnuntai 27.5.2012

”Poliisi peitenimillä nettiin ja red button -hälytys Suomeen”

Luotu: 
16.10.2008 10:44
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
  • Kuva: intermin.fi/ Studio Victorzon

Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen haluaa poliisille peitetoimintaoikeudet myös nettiin.

- Meidän on oltava siellä missä muutkin ovat, Viljanen arvioi Uudelle Suomelle netin merkitystä viranomaistoiminnassa.

- Jos Senaatintorilla järjestetään 30 000 hengen kokoontuminen, poliisi käy varmasti vilkaisemassa tapahtumaa. IRC-gallerissa on saman verran kävijöitä prime time-aikana joka päivä, Viljanen kuvaa netin haasteita.

- Nuorten tulevaisuus on digitaalinen, mutta samalla verkon kautta myös kansainvälinen rikollisuus on kotona.

- Viranomaisten on oltava myös verkossa tavoitettavissa, mistä Norjassa on saatu jo hyviä kokemuksia.

Viljanen haluaa tuoda Suomeen red button-hälytysjärjestelmän, joka on Norjassa viranomaisten mukaan siivonnut näkyvästi asiantonta aineistoa pois netistä.

Red button on lisätty Norjassa yleisille yhteisösivuistoille, kuten esimerkiksi Facebookiin. Kun käyttäjä havaitsee sivustolla mielestään rikollista tai muuten epäilyttävää aineistoa, hän valitsee red buttonin, jonka takaa verkossa oleva viranomainen löytyy.

Viljanen toteaa netin tehokkuuden haasteeksi. Hän kuvaa esimerkkinä lapsipornotapausta, jossa kaksi henkilöä kykeni rakentamaan vuodessa 60 000 lapsipornokuvan sivuston, jossa oli yli 4000 lapsen tiedot.

Viljasen mukaan poliisin nettiseurannan resurssien lisääminen on parhaillaan käsittelyssä sisäministeriössä.

Viljanen katsoo, että viranomaistoiminta verkossa vaatii lainsäädäntömuutoksia. Niistä yksi on poliisin peitetoiminnan mahdollistaminen netissä.

- Tällä hetkellä poliisi voi esittäytyä vain poliisina netissä, Viljanen toteaa vanhanaikaisiksi käyvistä rajoituksista.

Viljanen esittää poliisille peitetoimintamahdollisuuksien laajentamista, vaikka huumepoliisien peitetoiminta onkin saanut rajut seuraukset ilmiantoineen ja syytöksineen poliisin käyttämistä laittomista keinoista.

- On hyvä, että asia tutkitaan. Suomessa on kuitenkin hyvä poliisi, Viljanen kehuu ja ottaa kohun poliisihallinnon ympärillä rauhallisesti.

- Sisäministeriö voi vaikuttaa poliisin toimintaan muun muassa lainsäädännön kautta, mutta ei voi puuttua operatiivisen poliisihallinnon sisäisiin asioihin, Viljanen muistuttaa.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pelastaa kansalaiset päättäjiltä

Tulihan se sieltä, LAPSIPORNO, taas kerran. Kummallinen mystinen uhka, johon kukaan ei oikeasti tunnu verkossa törmäävän, mutta kummasti sen varjolla rakennellaan uhkakuvia, joilla koetetaan oikeuttaa kaikenlaista huxleymaista sääntely, valvontaa ja ennen kaikkea sensuuria.

Yhteisöpalveluihinkin liittyy sama asia kuin todelliseen elämään: eivät ne kansalaiset niissä ole avuttomia, vailla omaa tietoisuutta tai moraalia olevia idiootteja. Ei oikeassa elämässäkään poliisi joka paikkaa valvo, vaan tiedot epäillyistä rikoksista tulevat kansalaisten ilmoitusten perusteella. Niinikään kuka tahansa voi oman turvallisuutensa puitteissa myös mennä väliin ja auttaa epäiltyä uhria, niin netissä kuin muuallakin maailmassa.

Yhteisöllisyyttä ja toisista välittämistä sekä oma-aktiivisuutta kansalaisilta pitäisi lisätä, niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin. Ei kaiken tarvitse tulla viranomaiselta määräysmuodossa.

Jhalmari

Welhon "toimintahäiriön" joka koskettaa vain ja ainoastaan ehdokas JHa:n sivuja ajankohta on hiukan liian otollinen ollakseen sattumaa.

Jussi Halla-aho kirjoittaa blogissaan näin:

Hyvät lukijat!
Welhon liittymistä ei 15.10. alkaen ole päässyt sivuilleni (www.halla-aho.com/scripta) kuin satunnaisesti. Koska a) Welho kuuluu samaan konserniin Helsingin Sanomien kanssa, b) ongelma koskee vain Welhoa, c) ongelma koskee Welholla vain minun sivustoani, d) ajankohta (ennakkoäänestyksen alkaminen) on "sopiva", lienee syytä epäillä, että kyseessä on sabotaasi.

Hietsuarska

On enemmän kuin outoa että sangen useat vihervasemmistolaiset järjestöt ovat saaneet jo vuosia julkaista lain rikkomiseen yllyttäviä sivustoja, joissa on jopa yksityiskohtaista ohjeistusta rikosten tekoon, ja se ei ole vähäisimmässäkään määrin näitä sensuuri-viljasia kiinnostanut.

Sen sijaan nyt ollaan masinoimassa sensuuria lähinnä maahanmuuttokriittisen keskustelun vaientamiseen. Näiden sensuuri-viljasten mukaan riittää että joku viranomainen tekee päätöksen että maahanmuutto on hyvä asia, ja kansan on sitten se mukisematta nieltävä, ilman mitään keskusteluja.

Jyrkkä ei sensuuri-viljasten puuhasteluille!

Vieras

Maahanmuuttoa koskevaa keskustelua kansantaloudellisesta ja yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta ei pidä rajoittaa - vaikka se olisi kriittistäkin. Se ei ole rasismia, mikäli siinä ei viitata väri- tai muihin ulkonäköseikkoihin. Sen sijaan on voitava analysoida, mitä hyötyjä ja haittoja laajasta maahanmuutosta voi aiheutua kansalaisille ja yhteiskunnalle. Esimerkkejä haitoista kyllä on maailmalla. Niistä on voitava avoimesti keskustella Suomen kannaltakin. Tabut eivät kuulu demokratiaan.

Sen sijaan ehdotus poliisin anonyymista osallistumisesta netin seuraamiseen ja valvontaan on oikein. Kansalaisilta hämärtyy näköjään arvostelukyky, kun yhteiskunnallisia sääntöjä aletaan soveltaa uusien tekniikoiden yhteydessä. Kuten uutisessa mainitaan, väkijoukon toimien seuraaminen ja tarpeen mukaan niihin puuttuminen on luonnollista, eikä asia muutu toiseksi, kun ihmiset esiintyvät verkossa. On haitaksi kaikille netin käyttäjille, jos (kun) netistä tulee viidakko, jossa sivistyneet tavat ja lait eivät päde.

Vierailija

"Kuten uutisessa mainitaan, väkijoukon toimien seuraaminen ja tarpeen mukaan niihin puuttuminen on luonnollista, eikä asia muutu toiseksi, kun ihmiset esiintyvät verkossa."

Ja seuraavaksi toreille kameravalvonta ja mikrofonit, hitto soikoon, nehän puhuvat siellä keskenään...

"Kirjassa kuvataan valtion tapaa valvoa kansalaisia heidän yksityisyydestään välittämättä ja kykyä muokata yleistä mielipidettä vallanpitäjien kulloistenkin intressien mukaan. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen (newspeak), jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuonna_1984

Orwell oli optimisti.

Aku Ankka, eduskunnan tietoturvapäällikkö

Voiko hölmömmin sanoa?: "- Tällä hetkellä poliisi voi esittäytyä vain poliisina netissä ... Viljanen esittää poliisille peitetoimintamahdollisuuksien laajentamista" Ei voi! Miten niin muka poliisi tai kuka tahansa muu ei voisi esiintyä netissä kuin vain jonakin tiettynä? Vain hölmöt poliitikot ja julkisuustyrkyt paljastavat itsensä netissä! Yli 95 % kaikista netin esiintyjistä, viranomaisista ja muista, on taatusti aina noudattanut alusta asti vakiintunutta yleistä käytäntöä käyttää nimimerkkiä ja jotain tekaistua osoitetietoa jos sellaista palvelussa vaaditaan.

Ei kai herrajumala joku vaan oikeasti suosittele antamaan webissä oikeaa nimeään ja osoitettaan tms. arkoja tietoja missään muussa yhteydessä kuin turvavarmistetuissa pankkipalveluissa ja vastaavissa! Kaikkialla muuaalla ptää ehdottomasti suojella oikeaa henkilöllisyyttään ja olla paljastamatta sitä. Joka muuta suosittelee pelaa luultavasti rikollisten verkkokaappareiden pussiin ja syyllistyy holtittomaan käytöksen yllyttämiseen.

Ei kai tuon arveluttavan Viljas-henkilön puheita ole tulkittava niin että meidänpoliisissa olisi niin tyhmää henkilöstöä että esiintyisi omana itsenään jopa ammatti- ja nimitiedot paljastaen jossain keskusteluissa tai jättäisi tiedustelut tekemättä normaaliin tapaan tekaistulla nimellä, kun joku tytteli tyhmyyttään sen kieltää? Potkut ammattitaidottomuudesta, jos poliisissa joku niin jälkeenjäänyt on! Virtuaalihenkilöys on paitsi ollut aina sallittua, myös vallitseva ja suositeltava tapa. Vain poliitikot ja muut itseään esiintuovat julkisuustyrkyt paljastavat itsensä verkossa ja ottavat samalla hullunriskin.

Reino

Alkaa kohta meininki olla kuin Yhdysvalloissa. Mikähän tarve on poliisille peitetoimintaan verkossa. Jo nykyiset peitetoiminnan oikeudet ovat hieman kyseenalaisia.
Tullaako pian kenties siihen että poliisi laittaa nettii valelinkkejä ja niitä kun klikkaat olet automaattisesti tehnyt rikoksen?
Ok on se että poliisi voimavarojensa puitteissa seuraa nettiä. Kansalaisilla tulisi kuitenkin olla mahdollisuus vapaasti ilmaista itseään myös netissä. Netissä tapahtuvat rikokset tai niiden yrittäminen tulevat aktiivisten netinkäyttäjien kautta poliisinkin tietoon.
Olisiko jokin netin valekyttä voinut estää esim. Kauhajoen tapahtumat? Tässäkin tapauksessa aktiiviset ihmiset ottivat poliisiin yhteyttä ennen tapahtumia.

Aku Ankka, Eduskunnan tiertoturvapäällikkö

Voiko hölmömmin sanoa?: "- Tällä hetkellä poliisi voi esittäytyä vain poliisina netissä ... Viljanen esittää poliisille peitetoimintamahdollisuuksien laajentamista" Ei voi! Miten niin muka poliisi tai kuka tahansa muu ei voisi esiintyä netissä kuin vain jonakin tiettynä? Vain hölmöt poliitikot ja julkisuustyrkyt paljastavat itsensä netissä! Yli 95 % kaiksita netin esiintyjistä, viranomaisista ja muista, on taatusti aina noudattanut alusta asti vakiintunutta yleistä käytäntöä käyttää nimimerkkiä ja jotain tekaistua osoitetietoa jos sellaista palvelussa vaaditaan.

Ei kai herrajumala joku vaan oikeasti suosittele antamaan webissä oikeaa nimeään ja osoitettaan tms. arkoja tietoja missään muussa yhteydessä kuin turvavarmistetuissa pankkipalveluissa ja vastaavissa! Kaikkialla muuaalla ptää ehdottomasti suojella oikeaa henkilöllisyyttään ja olla paljastamatta sitä. Joka muuta suosittelee pelaa luultavasti rikollisten verkkokaappareiden pussiin ja syyllistyy holtittomaan käytöksen yllyttämiseen.

Ei kai tuon arveluttavan Viljas-henkilön puheita ole tulkittava niin että meidänpoliisissa olisi niin tyhmää henkilöstöä että esiintyisi omana itsenään jopa ammatti- ja nimitiedot paljastaen jossain keskusteluissa tai jättäisi tiedustelut tekemättä normaaliin tapaan tekaistulla nimellä, kun joku tytteli tyhmyyttään sen kieltää? Potkut ammattitaidottomuudesta, jos poliisissa joku niin jälkeenjäänyt on! Virtuaalihenkilöys on paitsi ollut aina sallittua, myös vallitseva ja suositeltava tapa. Vain poliitikot ja muut itseään esiintuovat julkisuustyrkyt paljastavat itsensä verkossa ja ottavat samalla hullunriskin.

LosParanoias

Jo nyt ihmiset voivat lähettää viranomaisille tiedon epäilyttävästä nettimateriaalista ja uskon, että varsinkin lapsipornoa tai vaikka eläinrääkkäystä sisältävät materiaalit ilmiannetaan hyvin nopeasti. Jos näistä ilmoituksista tehdään niin helppoja, että ei tarvitse kuin nappia painaa, niin mitähän kaikkea silloin viranomaisille menee tutkittavaksi? Valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä? Teinien "heruttelukuvia"? Siitä voi seurata monenlaista paskaa oikeasti viattomielle ihmisille.

Itse esimerkiksi en käytä huumeita, mutta käyn mielelläni netissä keskustelua marihuanasta, sillä itse suhtaudun periaatteessa positiivisesti marihuanan laillistamiseen. Joku kukkahattutäti voisi tehdä minusta ilmoituksen poliisille, koska mielipiteeni ovat vähintään marihuanan kriminalisointia kyseenalaistavia. Sama koskee esimerkiksi pakolaiskeskusteluja, joissa saa muutenkin olla nykyään hyvin varovainen, ettei saa rasistileimaa otsaansa.
Lapsiporno on vähän sama juttu Suomessa kuin terrorismi Jenkeissä. Niiden varjolla voidaan toteuttaa tietynlaista totalitarismia ja ajaa tiettyjen henkilöiden asiaa. No, Suomihan on maailman amerikkalaisin maa :)

Vieras

"- Jos Senaatintorilla järjestetään 30 000 hengen kokoontuminen, poliisi käy varmasti vilkaisemassa tapahtumaa. IRC-gallerissa on saman verran kävijöitä prime time-aikana joka päivä, Viljanen kuvaa netin haasteita."

Jos joku järjestää 30000 hengen tapahtuman (konsertin, mielenosoituksen, jne.) niin eikö se paikalle tuleva poliisi ilmaannu nimenomaan VIRKAPUVUSSA, eikä peiteroolissa? Miksi poliisi saisi valehdella netissä henkilöydestään, kun se ei saa sitä tehdä "oikeassakaan elämässä"? Vai onko tarkoitus antaa ensin poliisille mahdollisuus peiterooliin netissä ja sitten tämän varjolla ("kun netissäkin saa, niin miksei livenäkin"- argumentilla) istuttaa siviilipukuinen lähiökyttä ála Stasi jokaiseen kadunnurkkaan?

jaakkookojo

Netti on vapaudessaan kaikenkarvaisten temmellyskenttä. Jos mikä tahansa on olmaista, se pilataan epäsosiaalisuudella ja rikollisuudella. Meille tavallisille kansalaisille on onneksi keksitty tehokkaita suodattimia, mutta nekään eivät auta yhä ovelammiksi tulevien rikollisten edessä. Tavallinen lehdenlukija ei tiedäkään nortoninsa takana tiedä mitään lottolupauksista, salasanakalastelusta tai lapsipornosta. Kokeilkaapa googlata englanniksi kyseisiä sivuja, niin hämmästytte.

Mikä siinä on, että aina törmätään maahanmuuttajiin. He eivät ole sen pahempia kuin omat kansalaisemme. Poliisille vain valtuudet valvoa verkkoa rikoksilta.

LosParanoias

Monet äidit laittavat nettiin varsinkin äitien yhteisöihin kuvia lapsistaan. Itse olen odottanut jännityksellä, että milloin joku lapsestaan uimarantakuvan nettiin laittava äiti saa syytteen lapsipornon levittämisestä, nimittäin monet moraalinvartijat ovat niitä kaikkein pervoimpia itse. Ja kuinka suhtaudutaan isään, joka laittaisi sellaisen kuvan lapsestaan nettiin?
Ei nyt suoranaisesti liity otsikon aiheeseen, mutta itse todellakin epäilen tuollaisen "red buttonin"-toimivuutta.

oskarikos

Olen LosParanoias'in kanssa samaa mieltä.
Jos valvonnan lisääminen on asian ensisijainen tarkoitus, mennään metsään.
Yllä mainitsemasi esimerkki kuvaa hyvin tilannetta.

Netissä on tuhansia ja taas tuhansia käyttäjiä, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä millaisessa ympäristössä he kuviaan tai mielipiteitään julkaisevat. Mainitsemasi lasten uimarantakuvat on hyvä esimerkki siitä, miten 'viattomasta' kuvien julkaisemisesta ja lapsellisesta naapureille kehuskelusta ("meidän lasten kuvia on netissä") voi kehittyä vaarallisia tilanteita ja helposti ainakin kohtuutonta harmia 'jokamiehen oikeudella punaista nappia painavien moraalinvartijoiden' taholta.

Jo tämä keskustelu poliisin valtuuksien lisäämisestä osoittaa hyvin sen, että netissä on helppo lausua vaikka minkälaisia mielipiteitä piiloutuen tuntemattomuuden (=ei kirjautunut) taakse.

ville_miettinen

Kauhajoen ampumistapauksessa joku varoitti poliisia, mutta se ei johtanut toimenpiteisiin. Miksi pitäisi uskoa, että suomen poliisilla on:
1: voimavaroja?
2: osaavaa henkilöstöä?
3: kielitaitoa?

Enpä usko suomen poliisin kykyyn valvoa Internettiä, kun siihen ei pysty edes Kiinan valtio.

SUOMEN POLIISI ON KYLLÄ ONNISTUNUT ESTÄMÄÄN PÄÄSYN W3C:n SIVUILLE, JOKA ON KÄYTÄNNÖSSÄ INTERNETIN YLLÄPITÄJÄ.
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=35094&tyyppi=1

KOHTA TULEE SE PÄIVÄ ETTET PÄÄSE ENÄÄ TIETTYJEN PUOLUEIDEN SIVUILLE JA SE PÄIVÄ EI OLE KAUKANA.

Vieras

Aha. Viljanen taas.

Hienoa, muistakaa äänestää Vihreitä tai SDP:tä. Minusta tuota Viljasen ajamaa hanketta tulisi laajentaa vielä maksullisella ilmiantopalvelulla. Esimerkiksi kahvipöytäkeskustelussa ilmaistujen väärien mielipiteiden ilmiannosta saisi aina palkkion.

Järjestelmästä on erittäin hyviä kokemuksia mm. DDR:stä ja Neuvostoliitosta. Ilmiantopalkkio voisi olla vaikka 100 €uroa per kerta. Eniten ilmiantoja tehneet palkittaisiin sitten Valkoisen ruusun ritarikunnan jäsenyydellä.

Hienosti menee.

Vieras

Tätä tilaisuutta kukkahattutädit on odottanut, kun kuuta nousevaa. Netti on nyt jo täysin totalitäristinen suurvaltojen toimesta, pelolla ja massavalvonnalla meitä pidetään kurissa. Operaattorit, vartijointiliikkeet ja poliisi, toimivalta on räikeästi ylitetty. Lisääkö tarvitaan valvontaa ja hysteriaa? Eritoten sensuuria, kaikki ratkaistaan kiinalaisilta matkitulla sensuurilla.

Havainnoitsija

Kauhajoen tapauksen yhteydessä sanottiin, että vain rajallisella määrällä poliiseja on pääsy youtuben sivuille. Syyksi esitettiin virustorjunta, vaikka asiantuntijatkaan eivät tienneet youtuben sellaisia levittävän.

En tiedä kuinka moni uskoi tuotakaan syytä, kun todellinen syy on kuitenkin ollut estää henkilöstön surfaaminen youtuben (ja varmaan monen muunkin) sivuilla ja pitää heidät tekemässä työtään. Sitä vain ei voitu sanoa ääneen.

Jos luottamus omien toimiin on tuolla tasolla, ei ihmetytä, että työn muukaan edistäminen ei ole mahdollista.

Vieras

"Syyksi esitettiin virustorjunta, vaikka asiantuntijatkaan eivät tienneet youtuben sellaisia levittävän."

Ja miksi valtionhallinto ei vihdoinkin (kuten vuosia on jo pitänyt) suosi vapaita ohjelmistoja ( erit. Linux) virkakoneistossaan vaan yhä nojaa Microsoftin tuotteisiin?

Risto Aallonharja

Viljasen ulosantien mukaan sisäministeriö on tasan yhden asian ministeriö. Halosen, <a href="http://i33.tinypic.com/24y6yix.jpg">Thorsin</a> ja Viljasen internationaalin tiellä on enää internetti ja se täytyy ampua alas kuin mikä tahansa muu este idean tieltä.

- Asia onkin jo valtiosyyttäjä Darth Ilmanin hallussa, kun tämä niin ansioituneesti laskeutuu virastostaan alas ja jahtailee nimimerkkejä netistä ja syyttää näitä henkilökohtaisesti, ikäänkuin hänellä ei valtiosyyttäjänä olisi tähdellisempää tekemistä. Kuten esimerkiksi <a href="http://www.youtube.com/watch?v=AfqDVP_0O0c">tämän rakentaminen suomen ylle.</a>

Chrattac

Pahin ongelmahan eduskunnassa on se, että suurin osa päättäjistä ei ymmärrä ollenkaan asiaa, josta päätetään. Tämä näkyy varsinkin Internetiä koskevassa keskustelussa, jossa absurdeimmatkin ehdotukset menevät läpi vain muutamalla soraäänellä. Mitäpä voitte oikeastaan odottaa, eduskunnan keski-ikä taitaa kuitenkin olla lähes 60-vuotta, suurin osa siellä istuvista toopeista on ilmeisesti juuri oppinut avaamaan sähköpostin.

Valta pitäisi vaihtaa nuoremmille sukupolville näiltä henkseleitään paukuttelevilta, sammaltuneilta idiooteilta suuremman katastrofin välttämiseksi. Tahi edes säätää laki, ettei eduskunnassa saisi äänestää juuta eikä jaata, mikäli ei oikeasti ole ymmärtänyt hölkäsenpöläystä kyseessäolevasta asiasta. Koska moinen rajoitus ei ole realistinen, pitäisi oikeasti saada nuoret äänestämään nuoria ehdokkaita, se on edelleen ydinongelma. Nuorilla taas ei ole uskoa tuollaiseen näennäisdemokraattiseen puolueoligargiaan, mitä tuolla Arkadianmäen kivikolossissa harjoitetaan, harmi vain että tästä kärsii sitten koko kansa eläkeikäisten äänestäessä sinne aina samat, osin jo nykypäivästä jälkeenjääneet henkilöt.

Tuollaisesta punaisesta napistakin kumpuaa ongelmana se, että ihmisten käsitykset soveltuvasta materiaalista ovat hyvin erilaisia. Poliisin resurssit menevät lähes kokonaan siihen, että pitää harkita materiaalin soveltuvuutta; ja lopulta on ilmeisesti yksi kyberkyttä, joka henkilökohtaisen mielipiteen varjolla päättää materiaalin tahi keskustelun laillisuudesta? Just joo, tällainenhan toimii aivan sataprosenttisen varmasti.

Viljas-politiikkaa

Ministeriötä johtaa ministeri, joka määrää politiikan suunnan. Nyt näyttää taas siltä, että kansliapäällikkö on ryhtynyt tekemään omaa demaripolitiikkaansa. Taitavat turvallisuusasiat, poliisijohdon ja rajavalvonnan sekasorrot olla sitten jo kunnossa ja hoidettuina, kun tarmo kohdistuu oman agendan esiintuomiseen.

Vieras

Red Buttom idea on hyvä.

Näköjään täällä tuottaa tuskaa enemmän Viljasen puoluetausta, kuin itse asian täysipäinen ymmärtäminen.

Joku on jo virittelemässä kuuntelulaitteitä toreille ja turuille. :))

Poliisi on aktiivisena 30-tuhatta kävijää käsittävillä rockjuhlilla niin näkyvänä kuin massaan sulautuneena. Juhlilla jää joka kerta poliisin haaviin huumeita levittäviä ja käyttäviä ihmisiä. Signaali on selkeä.
Valvontaa tarvitaan ja vastuuseen joutumisen mahdollisuus täytyy olla, myös netissä.

eaenomaa

Eikö olisi parempi jonkinlainen politrukkijärjestelmä ja ilmiantajat, että saataisiin pahat ihmiset kiinni, jo ennekuin kirjoittavat jotain nettiin. Onnea ponnisteluille parantaa internet ja pikainen opintomatka Kiinaan auttasi varmasti Viljasta ja kumppaneita heidän ponnistuksissaan.

Maaseutu on kingi

Suomessa on paljon sivustoja joissa liikkuu materiaalia joka loukkaa monia ihmisiä. Varsinkin Suomi24 ja Iltalehden "keskustelupalstoilla" syyllistytään jatkuvaan herjaamiseen ja rasismiin jne.

Kaikki sen tietävät että pedofiilit liikkuvat Habbo-hotelissa, IRC-galleriassa ja Suomi24:ssä jne, mutta miksei tähän puututa.

Itse kannatan varoitusjärjestelmää ja ennen kaikkea tiukempi rangaistuksia herjaajille ja nettipedareille jne...

Vieras

Nimenomaan internetin tavalliset käyttäjät välittävät ensimmäisen tiedon viranomaiselle epäilyttävästä aineistosta tai henkilöstä.

Vainoharhaisuuteen ei ole aihetta ainakaan tällä sivustolla, ei näitä juttuja kukaan selvin päin viitsi lukea.

ville_miettinen

Paras osaaminen löytyy tosiaan mm. murosta esimerkkinä vaikkapa tapaus wincapita, jossa asiansa osaavat tietokoneenkäyttäjät etsivät ko. kupruun osallistuneiden nimet, palvellinten IP osoitteet ja mahdolliset uudet huijausyritykset suoraan puhtaalla ammattitaidolla ja osaamisella.
Ei poliisilla löydy henkilökuntaa niin paljon, että se pystyisi saatikka välttämättä osaisikaan etsiä huijausyrityksiä internetistä.
Poliisin tulisi sen sijaan ottaa vakavasti huomioon vinkit, joita se saa Internetin "tehokäyttäjiltä".
Tätä kutsutaan verkottumiseksi ja se on paljon tehokkaampaa kuin normaali hidas pyramidiorganisaatio.

Ilkka Luoma

[orig. sunnuntai, elokuu 13, 2006]
Kansalaisia kannustetaan ottamaan mielipidevaikutus omiin käsiin

YLE Radio 1 kuulutti haastatteluohjelmassaan kansalaisia tarttumaan suoraan vaikuttamiseen. Haastatellut yhteiskuntatieteilijät näkivät poliittisessa päätöskoneistossa muutoksen hitautta ja havainnon sokeutta ympäristön muutosprosesseissa. Samaan aikaan kansalaiset keskustelevat entistä tiiviimmin keskenään foorumeilla ja palstoilla. Kannanotot terävöityvät ja krittiikkiä satelee, kuin myös suoranaisia painopisteboikotteja masinoidaan.

Ihminen on aktivoitunut nimimerkkikirjoittelussa, koska se on helppoa, välitöntä ja vastinetta saa heti. Yhteenkuuluvuusryhmät pikkuhiljaa kasaantuvat samoille nettisaiteille ja keskinäisymmärrystä syntyy yhteisiin huolenaiheisiin. Tapahtumat ja maailma kertoo -menetelmät ulottuvat sinne, missä laajakaista pistää johtona tai radioaaltona.

Uteliaisuus kasvaa ja palstasurffing on arkipäivää kymmenille tuhansille ihmisille. Ihmiset ovat siirtymässä television passiivisesta ostovaikuteimuroinnista netissä lukuhetkiin ja heti perään omiin transaktioihin. Rohkeus lisääntyy ja aktiivista polemiikkia, debattia ja kritiikkiä syntyy. Osa mielipidekalistelusta menee vielä opiskelun piikkiin ja hyvä näin. Kirjoitustaito ja kyky havaita oleellista kehittyvät. Ihmiset eivät ole enää pelkkä kuulijallinen suupala poliitikoille vaalitaistelussa, vaan kansalaiset kehittyvät vuorovaikutteiseen suuntaan haluten tietää ja ymmärtää. Passiivisten vuosikymmenien jälkeen aktiivisuus on nousussa.

Kaikkea ei enää hyväksytä nielemättä. Perisuomalaiseen tapaan vaaditaan perusteluita miksi. Internet aikakaudella kuvaruudullinen kokoontuminen nostaa päätään. Samalla uutisointi on miltei reaaliaikaista ja tiedämme ongelmat nopeammin, kuin monet passiiviset päättäjät. Kansalaiset heräävät näkien, että heilläkin on oikeus vaikuttaa. Uudet langattomat systeemit antavat mahdollisuuden tietämykselliseen osallistumiskapinaan vaatimaan tekoja havaittuihin epäkohtiin. Tiedollinen läpimenoaika lyhenee.

Ei ole enää mikään ongelma kysyä kansalaismielipidettä; se saadaan jopa muutamassa tunnissa osaamalla käyttää tietojärjestelmiä hyväkseen. Kansalaisosallistuminen ei ole vain kerran neljässä vuodessa. Maailma muuttuu ja osallistuminen on tarvittaessa "iholla oloa", siksi suuri oikeus tämän yhteiskunnan maksumiehillä on tietää mitä huomenna tehdään. Päätökset lähenevät vapaan Kreikan vapaiden miesten toriäänestyksiä. Päätös tehdään nopeasti ja siinä kuullaan suoraan heitä, joihin se vaikuttaa. Nythän toiminta on välikädellistä.

Välikäsi perustellaan harkinnaksi ja edustuksellisuudeksi. Tällä tavoin päätöksissä on hallittua kankeutta, jottei pikaistuksen virheitä pääsisi syntymään. Onko se juuri oikea systeemi? Tietämyksen ja analysointitaidon noustessa, voidaan kansalaisaktivismia hyvinkin hyödyntää yhteiskuntapäätöksissä. Nyt on aika nousta hallittuun kansalaiskapinaan vaatien lisää taustoja tehtyjen välikädellisten päätöksien vaikuttimista. Kansalaiskapina on viime kädessä tiedollisesti asioiden haltuunottoa. Kapinointi ei ole mellakointia, vaan vaadetta tietää ja vaadetta päästä osalliseksi. Nyt on jo käynnissä suoravaikutus mm. kulutustottumuksien vertailuina ja ostopäätöskeskusteluina.

Maapallo kohtaa suurimmat ongelmansa juuri seuraavina vuosikymmeninä ja kansalaisten on syytä olla valmiina ottamaan aktiivisesti osaa omiin asioihin. Energiakriisi, puhtaan veden kriisi, maapallollinen uustyönjako, pohjaton ahneus, atomiaseiden leviäminen, uskontojen valtataistelu, ilmastomuutokset, kuivuus, vedenpuute, saasteet ja liikakansoitus ruuhkametropoleissa tulevat kiristelemään kansalaisten mieliä, elantoa ja toimeentuloa siksi suuresti, että on kannustettavaa ottaa asioita suoraan kansalaisvaikuttamiseen. Se alkaa tiedon levityksellä, kansalaiskeskustelulla ja yhteenkuuluvuusryhmien esiinmarssilla. Tiedon ja vaikuttamisen kansalaiskapina on perustuslaillinen oikeus pohjautuen vapaaseen kokoontumiseen ja ilmaisun vapauteen. Tänä päivänä suorayhteys tietoon on jo käden ulottuvilla omassa taskussa.

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net

Realisaattori

Voisiko sisäministeriö yrittää suitsia huumekauppaa, paritusta, väkivaltaa, eläinrääkkäystä, korruptiota jne.

No tietenkään ei voisi, koska arjen turvallisuudelle vaarallisimpia ovat nettirasistit ja niitä on mukavaa jahdata omassa toimistossa kahvikuppi kädessä.

Vieras

Norja on kieltämättä yhdessä Iso-Britannian kanssa hyvin pitkällä orwellilaisen kyttäyskoneiston luomisessa ja yksilönvapauksien rajoittamisessa. Tulihan tässäkin "uutisessa" se lapsipornokortti vetäistyä. Sensuuri ei kuulu sivistyneeseen, vapaaseen länsimaahan missään muodossa, kuten ei muukaan ongelmien peittely ja vähättely kiiltävän julkisuuskuvan saamiseksi, tekemättä itse ongelmalle mitään ja loukaten samalla törkeästi kansalaisten vapautta.

Toisaalta missäpä vapaassa länsimaassa olisi pvesidenttinä maan liittämistä Neuvostoliittoon suureen ääneen vaatinut henkilö.. eli lienee vaan parasta hyväksyä maamme osaksi autoritääristä pimeyttä.

Vierailija

"Toisaalta missäpä vapaassa länsimaassa olisi pvesidenttinä maan liittämistä Neuvostoliittoon suureen ääneen vaatinut henkilö.. eli lienee vaan parasta hyväksyä maamme osaksi autoritääristä pimeyttä."

Viitannet tuolla feikkiin nimeltä "Halosen vappupuhe -76", jota ei tietysti ole ollut edes olemassa ennen vuotta 2004...

"Huijausta alusta loppuun"

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=20063666

Vieras

Mikäs teitä kaikkia siinä poliisin valetoiminnassa netissä pelottaa? Ettekö uskalla seista juttujenne takana, häh? Mua ei ainakaan kyttääminen häiritse. Ajan autoakin ihan rauhassa, vaikka salapoliisitkin siellä liikenteessä ajelee. Kummallista poliisin pelkoa. Onko syystä?