Urpilainen tarjoaa pelastusrengasta hallitukselle

[orig. torstai, marraskuu 22, 2007]
Demarien on aika luoda nahkansa - joukkuehenki on vain kadoksissa

(SDP:läiset etsivät kiihkeästi uutta ulosmenotietä kansalaisten pariin - YLE/Teema esitti mielekiintoisen dokumentin työväenliikkeen osuustoiminnasta Elannosta)

[ ... demarien tappio ei ollut suuri, se oli vain näkyvä ilmiö Niinistönä, kadonneena puolueohjelmana sekä otteen menetyksestä kansalaisiin. Joukkuehenkeä etsitään nyt piireistä ja osastoista - huomaamatta mitä yhteishengestä etääntynyt kansakunta olisi tarvitsemassa ... ]

Demarit yhdistetään ammatttiyhdistysliikkeeseen, kuten punaisemmatkin - miltei aateveljet ja -sisaret. Tuo napanuora oli tarpeellinen kun työväestölle haettiin status ja asema. Nyt ei ole työväestöä, tai sitten kaikki ovat sitä. Napanuora poikki ja historiallinen Elanto/ E-liike henki päälle huolehtijana ja johtotähtenä. Kaiken ei tarvitse olla markkinaosuustaisteluvingutettua kulukarsinta maksimivoittopyydemetsästystä.

Demareilta puuttuu valovoimaiset ja karismaattiset johtajat. On älykköä, ammattiyhdistysjyrää ja takavuosien toveriaatetta. Vanhan remmin olisi tuettava uusien syntyä hierarkian yläkertaan. Pinnan alta pyrkii uusi ääni - se on yhteistoiminnallinen ääni, jossa puhalletaan joukkuehenkeä - sitä henkeä mitä työväestön oma osuustoiminta-aate parhaimmillaan aikoinaan rakensi. Missä ovat tannerit, paasiot ja muut aatteen valaisijat?

Työväenaatteen osuustoiminta kupattiin, kun johtajat halusivat oman osansa markkinamekanismitaloudesta ymmärtämättä, että pelkällä toverihengellä ei kuluttajaa tuolloin kosittu. Ei huomattu markkinoinnin ja mainonnan vetovoimaa. Nyt ollaan kulutusjuhlamme huippuvaiheessa, kun elintasoamme ja hyvinvointiamme mainostetaan taivaisiin ja elämisen taso jää vaille vuoropuhelua. Tilanteet pysäyttävät. Käänne alkaa silmien aukeamisesta todellisuuteen, mihin info- ja kulutuskyllästetty markkinamekanismi vapaan yksilöperiaatteen mukaan on vienyt.

Työväen aatteen osuustoiminta ei ole kuollut, se olisi vain heräämässä tähän päivään vastineeksi tavararöykkiötalouteen. Elanto oli tiivis yhteisö, jossa haluttiin olla sen kultavuosina mukana täysin rinnoin vauvasta vaariin. Tällöin ihmiset osallistuivat, rakensivat ja kokivat ylpeyttä omastaan - oli joukkuehenkeä. Kansakuntaa johdetaan edestä, kansakunnalle annetaan esimerkein mallit ja osoitetaan yhteenkuuluvuutta olemalla kiinnostunut ja utelias mitä nykypäivän toveri tekee ja ajattelee. Mihin on jäänyt vireä 1970-luvun alun nuorisopolitikka aatekeskusteluineen?

Puolueet operoivat nuorennusleikkauksia, joskus vain muodon vuoksi - ei itse aatteen, päämäärän, kykyjen ja tavoitteiden vuoksi. Ei itse innokkuus, vaan ote sellaisena, jossa äänestäjät, ja ehkä uudet jäsenet haluavat sen ryhmähenkenä ja yhteisenä päämääränä nähdä. Huominen ei ole enää johtajakeskeinen, se on ryhmäkeskeinen. Kansakunta kuluttajina, äänestäjinä ja ympäristöstään huolestuneina kansalaisina hakee mallia, karismaa ja sellaista otetta, joka synnyttää verkostoja, joissa saavutetaan hyväksyntää, osallistumista sekä aktiivisuutta. Mihin jäivät takavuosikymmenien mm. runsashenkiset vappumarssit?

Aatteen palo on edelleen sallittua. Kulutushokeman ja näyttötalouden jälkeen etsitään ihmistä, linjaa ja ulospääsyä synnytetyistä markkinatalouden ongelmista. Keskusteluille, arvomaailmoille, aatteille ja henkisyydelle on nyt sijansa. Puolueiden on panostettava aatejohtajuuteen, mallikehitykseen, jossa tuntee olevansa läsnä, olla tekemässä ja osallistumassa. Mihin ovat kadonneet demareiden takavuosikymmenien karismaattiset johtajat, joilla oli aatetta ja sytykettä jäsenistön nosteeksi olla ylpeä omasta ja ryhmästänsä?

Demarit ovat perinteellinen puolue, joka ammensi voimansa vastakkainasettelusta omistavaa luokkaa kohtaan. Nyt kohta kaikki ovat omistajia, mm. runsaiden tulossa olevien perintöjen myötä. Omaisuus tekee kitsaammaksi, omaisuus tekee huolehtivammaksi omaansa kohtaan, meistä on tullut takavuosien omistajaluokkaa. Aate haalistui vaalittaessa autoja, mökkejä, asuntoa, lomalentoja ja muuta maallista, jonka perässä juoksemme innokkaasti perustellen, että pyörivät pyörät takaavat työllisyyden.

Työllisyys on tärkein elementti edelleen, tai oikeastaan osallistuminen on oleellisin osa yhteiskuntaa. Vaipuminen ja juurettomuus ovat haittoja synnyttämään nykyisiä ja huomisen ongelmia. Rahakaan ei lopulta voitele rauhattomuutta, kun ei ole omaa verkostoa, josta saada tukea, neuvoa ja ryhmähyväksyntää. Aate on ryhmä, ja aate on ihminen itse - pääpaino ei ole taistelu työnantajaa vastaan - taistelu on meitä kohdannutta osattomuutta, henkistä tekemättömyyttä ja saamatonta hyväksyntää vastaan.
--- Saavuttamaton hyväksyntä on ongelma yli puoluerajojen. Ei ole vasemmistoa, eikä oikeistoa - on vain ympäristö ja me ja niiden asemoituminen tilaan, jossa paikka ja sijainti kohtaa tasapainon. Mihin ovat kadonneet ne ihmismielelle sallitut ja kehittävät henkisen otteen kilpailut ja mittelöt, joilla aatteita ja joukkuehenkeä johdettiin?

Demareilla on etsikkoaika. Eduskunnassa on jo nyt sopivia kandidaatteja uusiksi johtajiksi, niin nuoria kuin kokeneempia. Työnteko on yhteinen oikeus, raha on valiintuvasti jaettava kohtaanto kulutuksen kanssa. Kasvava tuloero on yhteisöllisyyden vihollinen. Ansaitsematon palkka ja palkkio ovat vihan lähteitä, joista kumpuaa ongelmia tosiensa perään. Näyttötalous ja kulutusiloittelu ovat erheitä, jotka ajauttavat ihmiset lokeroihin, joista on muodostumassa uuden ajan luokkajaot.

Yhteiskunta ei ole markkinamekanismien temmellyskenttä, vaan alusta, jossa saavuttaminen, tavoitteellisuus, onnistuminen ja osallistuminen hyväksyttyinä jäseninä ovat parhaita yhteisön vahvuuksien lähteitä. Vahvuuden vaalijaksi pitää löytyä aate ja sen valvoja - on vahvojen johtajien aika. Demarit voivat saada kirittäjikseen uudistuvan Perussuomalaiset, jos vain siellä riittää kyvykkyyttä ojentamaan rivit suoriksi ja uskottavaksi kenttätoiminnan linjakkuudeksi.

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net

Viimeksi SAK ja SDP järjestivät SAK:n sääntöjen vastaisesti puoluepoliittisen mielenosoituksen, missä hirtettiin Esko Ahon ja Iiro Viinasen nuket humalapäisten ay-toimitsijoiden toimesta.

SAK maksoi toimintapäivän matkat ja viinat Helsinkiin räyhäämään.

Tuolloin SAK:n ja SDP toimi kuin terroristit syventäen lamaa. Mistään ei oppositiossa annettu periksi ja Suomi sukelsi.

SAK ja SDP ovat vastuuttomia järjestöjä. Nyt, kun ovat uppoamassa kannatuksensa osalta suohon, niin kyllä nyt "yhteistyön kättä" tarjotaan sieltä avannosta että tulisimme apuun sosialismia pelastamaan. Nyt eivät saisi edes mielenosoitusta järjestettyä ja oppositiopolitiikalla eivät saa muuta kuin turhia välikysymyksiä.

Kiitos ei. SDP ja SAK ovat viime vuosisadan yhteiskuntamallittajia ja ne suuruuden päivät heillä ovat auttamattomasti ohi.

Älkää tarttuko SDP:n niljakkaaseen roistokäteen!

Jos Urpilainen tarkoittaa mitä sanoo, tämä ehdotus on ensimmäinen todellinen valtiomiesteko häneltä. Ei räkättämällä, vaan yhteistyöllä asiat hoituvat. Niin se on Jutta.

monia apua anovia käsiä.Nyt on vasta hallitus ojentanut kätensä,saadakseen kansan maksajaksi pörssikeinottelulle.On totta,että SAK ja SDP tuomitsee talousterrorismin.Se johtuu,että järjestöt on yhteiskunta vastuullisia.Sosialismi on kuollut ja kuopattu,eikä palaa seuraavaan 100 vuoteen.Mitä nyt valtiot,oikeiston vaatimuksesta kansallistavat pankkeja.

Punainen nuttu on vaihtunut mustaan. Musta on surun merkki ainakin SDP puheenjohtajalle. Ennustettu rökäle tappio toteutuu ja tämä "nalkuttava akka" joutuu elämänsä ensimmäiseen todelliseen tulikokeeseen.

HeSa haastalu oli todella huono esitys häneltä ja sen aistivat myös nuoret. Ei fraaseilla pärjää tosielämässä. Tämän aamun TV 1 ohjelma ei parantanut tilannetta.
Puhui kyllä johtajuudestaan, mutta oikealla johtajalla on karismaa eikä hänen tarvitse sitä kertoa itse !

Katsoin vielä tuota otsakkeen kuvaa. Voidaan puhua kuvamanipulaatiosta, vaikka se ei sitä olekkaan. Ohjaa kuitenkin ajatukset juuri sen suuntaiseksi, ettei tuohon omahyväiseen kasvoon voi luottaa !

Kuten ei luotetakkaan !

Demarien ja monien suomalaisten ideana on, että kaivetaan maata ja ajetaan multaa paikasta toiseen entistäkin vimmatummin, jos maailmalta tai itse aiheutettuna on tulossa tummia pilviä talouteen. Urpilainenkin pelaa bluffia pelastusrenkaalla, jota hän ei suostu näyttämään, koska hänellä ei sitä todellisuudessa ole.

Aluksi hallitus (Katainen/Vanhanen) antoivat lausuntoja, joiden mukaan kriisi ei uhkaa Suomea! Suomi elää (heidän mukaansa) jonkinlaisessa eriössä tai "tyhjiössä". Mutta kun vienti (maailmantalouden "pysähtyessä") alkaa hiipua, yrityksiä (ja niiden alihankkijoita)joutuu vaikeuksiin ja konkurssiin, talouskasvu hidastuu ja työttömyys investointien pysähtyessä lisääntyy, alkaa "hallitusherrojenkin" hymy hyytyä:
Wall Streetin propellipäät (finanssitalous) panee reaalitaloutta 6-0.

Kyllä hyvät neuvot (myös Jutta Urpilaisen) ovat tarpeen!

Nöyryyttä tämä aika tarvitsee eikä toisten osoittelua.
Kaikki olemme vain ihmisiä ja jokaisella on jotain annettavaa yhteiseen pottiin, jos vain hennotaan!
Olemme kaikki yhtä.
Jos ei nyt - niin milloin?
Jos en minä - niin kuka?

Ei mitään, vaan lisää rahaa pitäisi pumpata kaikille. Näitä ottajia kyllä riittää. Omatoimisuus ei ole kunniassa. Psykoogit valvomaan pentuja. Käsi ojossa odottavat kaikki kynnelle kykenevät.
Suomessa ei ikipäivänä ole ollut niin kattavaa terveydenhoitoa, kuin tänäpäivänä on, mutta lisää rahaa huutaa oppositio.(=vaalikusetus) Toki on joitakin erämaapitäjiä joihin lääkäriä ei saada edes kirveellä.

Laman torjunnassa kunnallinen asuntotuotanto tulee rajoitetusti kysymykseen vetovoimaisissa keskuksissa. Muualla pitää taas purkaa tyhjiksi jääneitä asuintaloja.
Ei demareiden johtamat kunnat mitää onneloita ole, mutta aina voi syyttää hallitusta, joka kitsastelee rahojen kanssa.
Jos hallitus neuvottelee työmarkkinajärjestöjen kanssa, niin ei siihen Urpilaista tarvita.

Psykologi ja dramalogi näkee raukan ilmeistä ettei ole ainesta. Onneksi kansalle. Mitään kuvamanipulointia ai tarvita eikä se edes auttaisi.

Nyt joudumme oikeasti pohtimaan suurimman palkansaajajärjestön suulla jopa palkanalennuksia, turvataksemme elintärkeän vientimme kilpailukyvyn. Demareilla on nyt suuri vastuu hyvin maltillisen palkkapolitiikan takuumiehenä---
...

[orig. tiistai, kesäkuu 06, 2006]
Työn, Isänmaan ja perheen työmies on paikkansa ansainnut

HS Kuukausiliite kirjoitti kirvesmiehen tarinaa - kirveen varresta ammattiyhdistysjohtajaksi, Lauri Ihalaisesta niin hyvin, että se on viesti nuorelle polvelle uudistumismahdollisuuksien pohjasta, jonka suuret ikäpolvet rakensivat jälkipolville. 1950-1970 -luvuilla vahva kolmikanta, SAK, maataloustuottajat ja Kekkonen tekivät sen Suomelle, mistä nyt ponnistamme maapalloistuvan elämäntavan ongelmien kimppuun.

Tämän päivän työväestö on taloudeltaan enemmän kuin eilisen päivän toimihenkilöstö ja tiedoiltaan paremmin ymmärtäviä kuin takavuosikymmenien taloudellinen eliitti. Lauri Ihalaisen johtama SAK on konsensuksen esimerkki koivistolaiseen tapaan. SAK on osoittanut suurempaa Isänmaallisuutta kuin rajaton ja maaton raha.

Pääoma, joka vaatii aina tuottoa, tarvitsee tuotantolinjoillensa ihmisten työpanoksen, jotka viime kädessä takaavat omistajien osingot ja ylimmän johdon optiototeumat. SAK lunasti osuutensa 1990-luvun lamassa toteuttaen pisimmän työrauhan ja maltillisimman palkkakehityksen miesmuistiin. Yritykset mittasivat merkittävän osan tarjotuista eduista investointeina ulkomaille työllistämään kehittyvien maiden toverit. Selitykseksi on kelvannut kilpailukyvyn turvaaminen.

Lauri Ihalainen ihastuttaisi takavuosikymmenien kokoomusjohtajia vastuullisella edunvalvontapolitiikallaan. Patruunat olisivat pitäneet tämän päivän SAK-johtajaa enemmän kokoomuslaisena kuin nykypäivän kykypuoluelaisena. Ihalainen tunnustaa yhteiskunnan tärkeimmän yhteenkuuluvuutta toteuttavat teemat: työllisyyden ja oikeutuksen työn tekoon merkittävimmiksi Isänmaamme menestystekijöiksi. Työväestöstä on syntynyt takavuosien kansallismielisiä, joille perhe, työ ja Isänmaa olivat ja ovat kaikki kaikessa.

Ihalainen ystävälliseen sävyynsä peräänkuulutti sukupolvien välistä sopimusta. Mainittakoon, että suuret ikäluokat jättävät aikanaan maamme historian suurimmat perinnöt jälkeläisilleen.

Nuorempien kannattaisi antaa arvo sille 60- ja 70-lukujen työnteolle olosuhteissa, joihin tutkimusten mukaan tämän päivän opiskeleva nuori ei suin surminkaan menisi. Nyt halutaan vähemmällä ja mukavammalla työllä vain enemmän rahaa.

Työnteon moraalista voidaan ottaa esimerkki paperiväestä Voikkaalla. UPM:n tehtailta työttömiksi jäävät ovat jo osaksi vaurautensa tehneet (suurin osa väestä on liki eläkeiässä noin 10 vuoden kuluessa), talot on hankittu ja velkaa on vähän, on mökki ja auto sekä ansaittu kohtuullinen eläke, koska tunnetusti paperiväellä on ollut selvästi parempi palkkataso kuin keskimäärin Suomessa. Näistä tekijöistä huolimatta huoli huomisesta on syvä, koska nämä ihmiset ovat tottuneet tekemään työtä ja nousemaan joka työaamu säntillisesti koneidensa ääreen.

Ihalaisen SAK kantaisi vastuuta työstä ja varmaan kustannustasostakin, jos kohtuullisuus tavoittaisi kaikki tehtaiden ja konttoreiden kerrokset. SAK:ssa ei ole noussut yhteisymmärrystä palkkakustannustasosta, jonka niskaan useasti yritykset kilpailukykynsä nakkaavat uhasta työpaikkojen siirtymisestä kehittyviin alemman palkkatason maihin. Palkkatasoremontti koskee koko Suomen ansioelämässä olevaa kansaa. Suomella on varaa palkkajoustoihin, jos se nähdään koko kansan mittaisena. SAK:n ylimmät johtajat voisivat esimerkillään Eteläranta 10:n kanssa laskea bruttopalkkojansa noin 3-6 prosentilla.

Lauri Ihalainen on samoilla linjoilla kuin takavuosikymmenien yrityspatruunat eli omistajajohtajat. Patruunat hoivasivat väkeänsä myös käytännössä, ei ollut YT-henkilöstönvähennysohjelmia, eikä ollut työpaikkasiirtoja ulkomaille. Patruunatkin osallistuivat toki kansainvälisyyteen vientitoimintana, kuitenkin investointien ja kehityssuunnitelmien jäädessä omiin Suomessa oleviin tuotantolaitoksiin. Eilinen patruuna olisi suuressa yhteisymmärryksessä tämän päivän ihalaisten kanssa. Merkittävää oli se, että patruuunat olivat omistajina ja kuitenkin lähellä tehtaiden lattioita.

Kekkonen, MTK ja SAK nostivat maamme taloudelliseen eturiviin ja antoivat peruseväät tämän päivän nokioille. Suurten ikäluokkien ahkera työ antoi mahdollisuudet moniin tuotekehitys ja kilpailukyky parannuksiin, joista on syntynyt lähinnä teknisesti käsite Suomalainen osaaminen. Suomalainen insinööri on noussut suurten joukkoon pragmaattisena analysoijana pitämään hevosta, jota vilkkaat myyntimiehet joskus väärille urille yrittävät ohjata.

Lauri Ihalainen on tehnyt kansallisesti ottaen suuren työn, joka ansaitsee myöhemmin palkkionsa teoista, jotka ovat merkittävästi muovanneet Isänmaamme työnteon kasvoja. Viimeisellä kaudellaan Lauri Ihalainen joutunee suurimman haasteensa ääreen; hänen tulisi tavallansa ohjastaa kansakunta palkkatalkoisiin yhdessä teollisuuden Eteläranta 10:n kanssa. Näin suomalainen työ, osaaminen ja kunniantunto velvollisuudesta huomista kohtaan saisi kohtaantonsa viriävästä suomalaisen työn kilpailukyvystä. Itse kulutus ei ole enää itseisarvo, vaan osallistuminen ja yhteenkuuluvuus, joka ymmärretään erityisen hyvin SAK:ssa, yli miljoonan ihmisen hajanaisena yhteisönä.

Suomessa oli takavuosina myös toinen kirvesmiehen tarina ahkeruudesta, työstä ja yrittämisestä. Vuorineuvos Armas Puolimatka teki kirveen varresta suuryrityksen ja työpaikan monille muillekin kirvesmiehille, kädentaitajille, joille on nyt uusi tilaus. Armaksen rahat ovat sittemmin kanavoituneet maattomiksi ja rajattomiksi pääomasijoituksiksi, joissa itse työnteko ei ole etusijalla, vaan pääroolissa on pääoman takoma tuotto, korko ja osinko. SAK:n puheenjohtajassa Lauri Ihalaisessa huokui HS-kuukausiliitteen haastattelussa Isänmaan ystävä.

Ilkka Luoma
http://www.adressit.com/ilkkaluoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net

Pelastusrengas on korni, mutta osuva vertaus, kun se heitetäänkin vedestä käsin. Nuorella puheenjohtajalla on huono historiantuntemus, kun oman leirin luurangot kolisevat. Ahon hallitus oli pulassa edellisen hallituksen Liikasen (valtiovarainministeri) ja demarileirin pullistamasta ylisuuresta vaalibudjetista ja piankos Liikanen karkasi Euroopan pankkeja sotkemaan. Tuolloin demarit ja SAK kieltäytyivät konsensuksesta, joka jälkeenpäin arvioiden olisi huomattavasti lieventänyt lamaa ja rahoituskriisiä. Itse olin valmis pitämään palkkani ennallaan ja moni muukin, mutta SAK ei antanut periksi ja palkankorotukset menivät maksuun. Seuraukset nähtiin lama iski ja demarit syyttivät muita omista virheistään päästäkseen valtaan seuraavalla kaudella. Ensimmäiset vaalilupaukset olivat seuranneen työttömyyden puolitus - ei onnistunut. Edes viidesosaakaan. Ei seuraavallakaan kaudella leuanloksutus väheni ja Viinanen pelasti valtion demareiden ajamilta jättilainoilta.

Urpilaisen leiri olisi halunnut käyttää viime vuosien aikana velkojen maksuun tarkoitetut rahat yhteiskunnan lisärahoituksiin, palvelujen ja etenkin palkkakusttannuksiin - siis omiensa etuuksien parantamiseen. Vieläpä ottamaan lisää lainaa valtiolle. Huh.

Onneksi emme tehneet niin. Nyt olemmekin Euroopan vakaimpia maita. Säästöjen vuoksi. Sitten tulee tuo populisti esittämään uutta keskustelua vallitsevasta tilanteesta (ja kiristämään?) muistuttaen menneistä huonolla muistilla.

Joku perheenisä tuhosi olemisensa.
Kuka kertoo miksi. Kuka kertoo taustat.
Mikä voi johtaa tähän?
En vain tajua. Itken lapsien tähden.

Mutta ääni oli muuttunut hyökkäävästä, kaikentietävästä paljon maltillisemmaksi. Siitä pisteet.

josta Jyrki "Boy" Kataisella ja Matti "ydinvoimaponsi" Vanhasella ei ole varaa kieltäytyä. Mafia-termein: on tehty tarjous josta ei voi kieltäytyä. Jos ym. poliittiset pellet luulevat hallitsevansa Suomea pitkäänkin, he ovat pahasti erehtyneet. Heidän "taloudellinen tietämyksensä" (ei uskottu Suomen joutuvan taantumaan/lamaan) ja kyvytön (=ei pystytä seuraamaan mitä ilmastonmuutoksessa tapahtuu: http://www.tapionajatukset.com/59) ote EU:n ilmastostrategiassa ("me olemme MALLIOPPILAITA"), ajamme Suomen vaikka kivikauteen (vailla emme asiasta mitään ymmärräkään- Paula Lehtomäki).

Kuinka tällaisen "rentan" on varaa kieltäytyä yhteistyöstä?

"...Urpilainen tarjoaa pelastusrengasta hallitukselle.."

En tiennytkään, että pelasturenkaat tehdään nykyään valuraudasta.

Jutta Urpilaisen esittämä kolmen kohdan suunnitelma ei ole taantumaan mentäessä aivan helposti toteutettavissa - ainakaan niiltä harvoilta osin, joita hän kuvaili konkreettisesti.

Rakennusteollisuuden (jolla hän ymmärtääkseni tarkoitti rakennustarvike- ja elementtivalmistuksen lisäksi myös rakennuspalveluja) tukeminen lisäämällä voimakkaasti julkista rakentamista ei taida innostaa monessa kunnassa. Myöskään valtiolla ei ole ilman roimaa velanottoa varaa kustantaa Urpilaisen mainitsemaa homekoulujen korjaamista lyhyellä aikavälillä.

Samoin on vaikea kuvitella, kuinka kuntataloutta voisi nyt parantaa "kasvattamalla puskureita", kuten Urpilainen esitti. Useimmissa kunnissa ei ylimääräistä rahaa ole, vaan omaisuutta myydään juoksevien menojen kattamiseksi ja menoja yritetään karsia.

Urpilainen esitti muuten uuden sosialismin määritelmän. Kun Korkki kysyi, minkä sortin sosialisti hän on, Urpilainen selitti, että hän uskoo ihmisten vapauteen ja vastuuseen toisista ihmisistä. Ei paljon pyöreämmin olisi voinut vastata. Eikä myöskään sanoin, jotka olisivat olleet kauempana sosialismin käytännön ilmentymistä.

Kolmen kohdan ohjelma on niin demaria kuin olla ja voi.

1. Kunnallinen (sosiaalinen) asuntotuotanto => lisätään tulonsiirtoja, kannustinloukut syvenevät, verot nousevat
2. Kuntatalouden tukeminen => lisätään valtion menoja, nostetaan veroja ja lisätään progressiota
3. Sopiminen => ei mitään sisältöä. SAKSDP ei ole luopunut saavutetuista eduista ikinä.

Kuntien avulla talous nouse, mutta voi kyllä upota. Nyt tarvitaan veronalennuksia. Niillä saadaan kuluttajat ostamaan, rakentamaan ja sijoittamaan.

Täytyy sanoa, että pääministeri Matti Vanhanen vastaa kevysarjalaisen Urpilaisen sparraukseen melkoisella vähättelyllä ja jargonilla. Suomen ykkösuutinen on eläkerahastoyhtiöidensä, Ilmarisen, Varman jne. kautta keinotelleiden Suomen eläkeläisten tappiot, jotka ilmeisesti vipurahastoista valmistuvat marraskuun puolessa välissä. Porvareiden lisäksi johtavia sosialidemokraatteja on ollut hallitus- ja johtotasolla samassa asiassa mukana.

Katainen vähättelee tilannetta sillä, että kuntia on tuettava lamassa joka tapauksessa. Kunnat voisivat puskuroida rakennusalan romahdusta asuntotuotannolla ja valtio voisi lainoittaa, mutta tällaiseen ajatteluun ei VTM Jyrki Katainen yllä.

Matti Vanhanen puolestaan vähättelee tai realistisesti arvioi itsensä pääministerinä todeten, että toimenpiteiden tulee kohdistua vientiin. Jos nyt ajatellaan meneillään olevia puukauppa-asioita, Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkintoa sekä Stubbin aikana toteutunutta Etyj:n umpikujaa Georgiassa, lienee selvää, että ainakaan mistään Venäjän viennistä ei ole kysymys ja Kiinakin voi ruveta yskimään.

Loppujen lopuksi on mahdollista, että Raimo Sailas on vanhempi ja kankeampi kuin 1990-luvun alussa ja että Vanhanen-Katainen on henkilöresursseiltaan vielä köykäisempi hallitu skuin Aho-Viinanen, joka EMU-linjauksella kaksinkertaisi laman syvyyden.

Poliittisten toimittajien ja taloustoimittajien kannattaisi ehkä jättää huomiotta se, että Jutta Urpilainen poliittisesti on pelkkä vara-Filatov samalla tavalla kuin Matti Vanhanen oli vara-Jäätteenmäki.

Pitäisi nyt pureutua asiaan eli siihen, että mikä muuta kuin maksamalla vientiteollisuuden henkilösivukulut merenkulun tapaan voi hallitus tehdä vientiteollisuuden hyväksi.

Vienti ei ehkä kohta vedä sen vuoksi, että osakaarvojen laskeminen alkaa purra jo tavanomaiseen valmistuksene ja ostamiseen, kun luottokelpoisuusvaatimukset alkavat kiristyä ja vain yhä varmempia riskejä enää rahoitetaan.

Loppujen lopuksi koko parlamentaristinen lärväily, jonka tarkoituksena on käydä kunnallisvaaleja ja siirtää katsetta pois Venäjästä ja asuntorakentamisesta, mikä vaikuttaa rakennusteollisuuteen ja vähittäispankkitoimintaan jne., on melko arvotonta ja sillä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin kohdistua tasavallan presidentin nimitysvallan poistamiseen seuraavassa valtiosääntöuudistuksessa, jotta entistä puoluekantaisempia ja kyvyttömämpiä poliitikkoja saadaan "johtaviksi" virkamiehiksi sopeutuseläkkeeltä eläkekertymälle.

Ei Jutta Urpelainen mitään pelastusrenkaasta puhunut. Se on toimittajien keksintöä. Sak:n Ihalainen esitti keskiviikkona vähän samaa kuin Jutta. Ihalainen esitti yhteistyö työmarkkinoille! Mutta jos se ei Vanhaselle ja Kataiselle kelpaa, niin kyllä muutenkin pärjätään.
Jos rakennusalalta katoaa 40 000 työpaikkaa sen kerrannaisvaikutukset ovat satoja tuhansia työpaikkoja ja osa niistä menee teollisuudesta. Siellä neuvotellan ensi vuonna palkankorotuksista. Ei muuta kuin hyvät korotukset teollisuuden työntekijöille. Me muut seuraamme perässä. Elvytystä! Saadaan ostovoimaa tavalliselle kansalle, kuten herroille on viimevuosina saatu.

ja niiden lähimmät apupuolueet voisivat yhdistyä yhdeksi puolueeksi. Ei niillä mitään eroa ole.