Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Vihreät suunnittelee ”uudenlaista Googlea”

Vihreät suunnittelee ”uudenlaista Googlea”
Julkaistu: 20.10.2008 13:59
Vihreiden puoluehallitus esittää Suomeen kunta- ja hallintorajat ylittävää palvelusivustoa työnimellä ”Kuntakuukkeli”. Vihreiden mielestä kunnalliset palvelut pitää siirtää Googlesta uudenlaiseen palveluun, joka olisi nimenomaan kuntapalveluihin keskittynyt sivusto. Vihreiden mielestä sivusto lisäisi kansalaisten ja päättäjien vuorovaikutusta.

- Ihmisille ei ole tärkeää, onko heitä lähin urheilukenttä oman vai naapurikunnan puolella. Oman mielipiteen kannalta kuntarajat ovat yhdentekeviä silloin, kun oman kodin lähelle ollaan kaavoittamassa moottoritietä. Kun lapselle etsitään musiikkileikkikoulua, ei ole väliä, tarjoaako sen kunnan kulttuuritoimi vai musiikkiopisto, Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi toteaa lehdistötiedotteessa.

- Kyseiset tiedot pitäisi saada helposti palvelusivulta kehittyneillä hakutoiminnoilla, kunta- ja hallintorajoista riippumatta. Kunnat ja myös valtion virastot pitää velvoittaa laittamaan kaikki olennainen tieto saataville. Myös yhdistysten ja yritysten tarjoamia palveluita voisi olla saatavilla sivustolta, kuitenkin niin, että sivusto pysyy epäkaupallisena, Kasvi jatkaa.

Vihreiden puoluehallituksen mielestä käyttäjän tulee voida räätälöidä palvelusivusto itselleen sopivaksi niin, että juuri käyttäjän haluamat tiedot päivittyvät palvelusivuston etusivulle.

- Tärkeimmästä tiedosta pitää saada ilmoitus käyttäjän haluamassa muodossa, sähköpostiin, RSS-syötteenä tai kännykkään. Kansalaisia tulee myös jatkuvasti kuulla siitä, millaisia sisältöjä ja käyttötapoja he haluavat palvelusivustoille, Kasvi vaatii.

Kasvin mielestä julkisen sektorin pitäisi siirtyä käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, jolloin tietoja voitaisiin parhaiten yhdistellä ja luoda uusia sovellutuksia.

- Olemme leikkimielisesti jo ideoineet palvelusivustolle nimen. Sivustoa voisi kutsua Kuntakuukkeliksi. Hakukone Googlea nimitetään joskus kuukkeliksi. Toimistokuukkeli puolestaan on henkilö, joka pyrkii jatkuvasti keskustelemaan työkavereidensa kanssa asioista. Juuri sellaisia toivomme Suomen kuntien jatkossa olevan, Kasvi heittää.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Google
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Röyhkeää!

"Vihreiden mielestä kunnalliset palvelut pitää siirtää Googlesta uudenlaiseen palveluun"

Kuka antoikaan luvan siirtää kunnalliset palvelut Googleen? Miksi Vihreät eivät nostaneet meteliä kun ne sinne siirrettiin?

?

Ja miten tietoja voi *siirtää* hakukoneeseen? Tai KRP:n mukaan "selaimeen"?

Jutussahan ehdotettiin oman

Jutussahan ehdotettiin oman palvelun rakentamista, joka rakennettaisiin niin, että oman alueen asioita koskevat tiedot on helppo löytää. Ehdotus on mielestäni hyvä.

Itse käyttäisin kyllä palvelua, jossa olisi alueeni (kunta/kaupunginosa) tulevia päätöksiä koskevaa tietoa, ja jo tehdyistä päätöksistä voisi tarkistaa, kuka äänesti puolesta tai vastaan.

naurut

'Ja miten tietoja voi *siirtää* hakukoneeseen? Tai KRP:n mukaan "selaimeen"?'

Alceste, kiitos päivän nauruista, piristivät kummasti tylsää iltaa hotellihuoneessa :)

Jos vihreät noudattavat

Jos vihreät noudattavat tutuksi tullutta linjaa, niin tämä vihreiden kuukkeli halutaan täyteen käyttäjänseurantaa ja sensuuria (paitsi vihreiden).

Vihreä Kasvi

Vihreiden Jyrki Kasvi on ainoa kansanedustaja joka on julkisuudessa osoittanut ymmärtävänsä mitään tietotekniikasta. Kasvi on myös vastustanut aktiivisesti viime aikojen iskuja perusoikeuksia vastaan, muut edustajat ovat hyväksyneet sensuurin, työnantajan sähköpostiurkinnan ja musiikkiteollisuuden tilaaman tekijänoikeuksien kiristyksen.

Joten kannattaa tarkistaa mitä puuta haukkuu.

kiravuo

Viherpiipertäminen on

Viherpiipertäminen on varmaan kivaa puuhaa. Se kerää myös ulkopuolisten sympatioita.
Maksetaanko Kuntakuukkelin kulut veronmaksajien pussista vai koodaako Kasvi koko systeemin itse?

Kasvi on näissä asioissa

Kasvi on näissä asioissa yhtä kaksinaamainen, kuin puoluetoverinsa. Myös hän on ollut mm. mukana suunnittelemassa näitä vihreiden hienoja visioita jokaisen autoilijan GPS-seurannasta. Ei paljon lohduta, jos lyödään gepsi persuksiin, vaikka sähköpostia ei seurattaisikaan.

Tarvetta ainakin olisi löytää palvelut

On totta, että Suomessa ei oikein toimi minkäänlainen kilpailu, koska palveluista ei saa tietoa helposti.

Tuollainen hakukone olisi mielestäni erittäin tervetullut apuväline.
Kunhan se sisällöntuottaminen olisi myös jokseenkin avointa siten, ettei tieto olisi vajavaista tai yksipuolista.

p.s. Erinomainen esimerkki toimivista hakupalveluista ovat esim. katsastushinnat.fi tai polttoaine.net . Molemmat sivustot tarjoavat helposti ymmärrettävällä tavalla kuluttajaystävällistä ja kilpailua edistävää tietoa. Sivustoille yhteistä on myös se, että tiedot saadaan suoraan kuluttajilta ja ovat (tarkistettuina) sivustoilla kaikkien vapaasti käytettävissä.

Vertaus Googleen on todella huono

Ei Google sisällä mitään webbisivustoja, se vain indeksoi niitä!

On tainnut Kasvin vertaus kääntyä toimittajan kynässä hieman vinksahtaneeseen muotoon. No, sattuuhan sitä.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely