Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Isä, tule aiemmin töistä kotiin

Isä, tule aiemmin töistä kotiin
Julkaistu: 29.10.2008 8:42
Kuva: Slightlywinded / Creative Commons
Kuva
Kuva: Slightlywinded / Creative Commons
Suomaiset isät kokevat viettävänsä liian vähän aikaa lastensa kanssa. Kaksi kolmesta Vertaa.fi-sivuston kyselyyn vastanneesta isästä katsoi, että yhteistä aikaa on liian vähän tai ei juuri lainkaan.

Suurimmat syyt yhteisen ajan niukkuuteen löytyivät joko isän usein myöhäiseksi venyvistä töistä (28 prosenttia vastaajista) tai siitä, että isä ja lapsi asuvat kaukana toisistaan (23 prosenttia vastaajista).

Viidennes isistä kokee, ettei saa viettää tarpeeksi aikaa lastensa kanssa, koska nämä viihtyvät mieluummin kavereidensa kanssa. Vastaavasti vajaa viidesosa koki, että lapsen aika hukkuu heidän sijaansa tietokoneen, pelien ja television ääressä.

Lisäksi yli kolmannes isistä (35 prosenttia) vastasi taustalla olevan jonkin muun syyn, jonka vuoksi he eivät kykene lisäämään lapsen kanssa yhteisesti vietettyä aikaa, vaikka periaatteessa niin haluaisivat tehdäkin.

Vertaa.fi kysyi isiltä myös isänpäivän merkityksestä. 43 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että isänpäivästä on vuosien saatossa tullut kaupallisempi. Kuudesosa taas näki muutoksen johtuva siitä, että isän ja lapsen välinen suhde voi nykyään olla hyvin erilainen.

Isänpäivää vietetään sunnuntaina 9. marraskuuta.

Kyselyyn vastasi 885 isää. Vastaukset kerättiin aikavälillä 15.10—26.10.2008.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Henkilökohtaisesti

Henkilökohtaisesti ratkaisin ongelman siten että siirsin päivän venytyksen aamuun ja lähden töistä säännöllisesti kolmelta hakemaan lapsia tarhasta. Aamulla voi tehdä samat asiat, kuin mitkä olisi tehnyt edellisenä iltana päivää venyttämällä. Palaverit, tapaamiset jne. on järjestettävissä siten että ne loppuvat ajoissa. Sitäpaitsi aamulla on töissä rauhallisempaa ;-)

jep jep

Näyttää siltä että syy erillään oloon on aina jossain muussa kun siinä iskässä.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö
Tommi Elomaa, yksikönjohtaja, Yksityistalousyksikkö, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely