Sunnuntai 27.5.2012

Kokoomusnuorilta kantelu sähköisestä äänestyksestä

Luotu: 
29.10.2008 18:44
Päivitetty: 
30.10.2008 06:38

Uudenmaan Kokoomusnuoret on jättänyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle vaalisalaisuuden toteutumisesta kuntavaaleissa.

Kokoomusnuorten kannan mukaan sähköistä äänestystä kokeilleissa kolmessa kunnassa tulisi toimittaa uudet vaalit. Sähköisesti annettuja ääniä katosi Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa kaikkiaan 232 kappaletta.

- Tässä kohtaa paras tapa, miten julkinen valta voisi edistää yksilön vaikutusmahdollisuuksia häntä itseään koskevaan päätöksentekoon, olisi uusien vaalien toimittaminen sähköistä äänestystä kokeilleissa kunnissa, toteaa ryhmän puheenjohtaja Tomi Sandström ryhmän tiedotteessa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Niin kuin joku ehti kirjoittaakin toisen artikkelin kommenttiosioon (oliko ihan Uusi Suomessa?): jo kymmenestä äänestä suoritettiin aikoinaan uudelleenäänestys. Sellainen olisi nyt myös paikallaan, sillä 232 ääntä voi olla ratkaisevia joillekin kuntaehdokkaille.

Kaiken lisäksi sähköinen äänestys oli kiireessä julkisuuteen tuotu keskeneräinen projekti, näin kirjoittaa myös Jyrki Kasvi blogissaan (http://www.kasvi.org/index.php?id=5849, http://www.kasvi.org/index.php?id=5862). Sähköinen äänestys oli floppi. Mallia pitää ottaa joko intialaisten sähköisen äänestyksen järjestelmästä, parantaa nykyistä järjestelmää roimasti tai siirtyä takaisin paperimalliin.

Oliko Suomessa muuten jotain ongelmia perinteisen äänestyksen suhteen? Eikö se toimi ihan hyvin mahdollisen viiden miljoonan kansalaisen väkiluvulla? Eihän kansalaiset pääse edes äänestämään niin useasti, että sähköisen äänestyksen hyödyt olisivat jotenkin selitettävissä.