Helsingin Veden projektipäällikkö Anatoli Korelin ei ole kovin huolissaan päästöistä, vaikka pääkaupunkiseudulla juodaankin Vantaanjoen vettä joulukuun alkupuolelle.
–Kun sateet ovat näin olleet näin voimakkaita ja virtaamat suuria, päästötkin laimenevat huomattavasti. Kesän pienissä virtaamissa ne olisivat vakavampia.
Korelin oli saanut tietoa ainoastaan Riihimäen jätevesipäästöistä. Hän uskoo, että muutkin Vantaanjoen alueen kunnat olisivat ilmoittaneet Helsingin Vedelle, jos päästöt olisivat huomattavia.
Kunnilla on ilmoitusvelvollisuus niin kauan kuin pääkaupunkiseutu käyttää Vantaanjoen vettä talousvetenään.
Tuusulan kolmesta pumppaamosta on vuotanut jätevettä Keravanjokeen, Palojokeen ja Tuusulanjärveen.
–Jätevettä on päässyt osasta puhdistamoja joitakin määriä ihan huippusateiden aikana, vesihuoltopäällikkö Jukka Sahlakari Tuusulan kunnasta myöntää. Tänä vuonna niin kävi ensimmäisen kerran.
Sahlakari pitää huonona tuurina sitä, että Kellokoskella sijaitsevaa Rajalinnan pumppaamoa saneerataan parhaillaan. Se on yksi isoimmista pumppaamoista, eikä siksi vielä täydessä valmiudessa. Ensi vuonna Tuusula saneeraa Jokelan pumppaamon, josta niin ikään pääsi nyt jätevettä vesistöön.
–Putket ja puhdistamot ovat piripinnassa rankkojen sateiden takia, Nurmijärven vesilaitoksen johtaja Ilkka Ojansivu sanoo. Hän ei ole saanut tietoa niiden ylivuodoista, mutta pitää sitä mahdollisena.
Hän lisää, että "Nurmijärveltä ei lähde mitään puhdistettunakaan suoraan Vantaanjokeen".
Ympäristökeskuksen mukaan Uudenmaan jokivedet ovat tällä hetkellä erittäin sameita ja roskaisia. Runsaat sateet ovat lisänneet myös ravinteiden ja kiintoaineiden huuhtoutumista pelloilta vesistöihin.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Heh. Puutarhakaupunkien
Heh. Puutarhakaupunkien asukit päättivät sitten pissata betonilähiöasukkeja silmään oikein kirjaimellisesti. Tämä on paras mahdoillinen kuittaus Vapaavuoren betonilähiöfanaatikoille.
Jäteveden puhdistamot huonosti suunniteltuja
Miksi yleensäkään on tehty sellaisia teknisiä ratkaisuja,että vesisade aiheuttaa viemärivesien joutumiseen vesistöön? Missä vaiheessa saniteettivedet yhdistetään sadevesiviemärivesiin? Ja miksi?
Sadevedet tulee johtaa muualle kuin jäteveden puhdistamolle.
"Puhdistettu" jätevesi juomaveden sekaan
Tosiasia on se, että Hyvinkään, Riihimäen ja muiden Vantaanjokeen laskema puhdistettukin jätevesi sisältää kaiken bakteeri- ja patogeenimateriaalin lyhentämättömänä. Jäteveden puhdistamot mainituissa kunnissa eivät pysty bakteerimääriä, loisten munia ynnä muuta sellaista patogeeniainesta vähentämään.
Helsingissä sitten alajuoksulla juodaan yläjuoksun jätevesiä.
Helsingin Veden puhdistuskapasiteetti ei ole mitoitettu tällaisen veden käsittelemiseen.
Jos jätevedet laskettaisiin samalla tavalla Päijänne-tunneliin, olisi se käytännössä aivan sama asia, mutta vasta silloin tajuttaisiin missä tilanteessa Helsingissä nyt ollaan.
Paljon kroonisia sairauksia odotettavissa.