Mottoripyöräkerhon kerhotilojen piiritys jatkuu Varkaudessa. Poliisi on kuitenkin saanut neuvotteluyhteyden talossa olevien kanssa.
- Tilanne on rauhallinen. Uskon, että neuvotteluratkaisuun päästään, kommentoi komisario Jyrki Haapala kello 19.25 Ilta-Sanomille.
Alueella on useita poliisiyksiköitä Varkaudesta, Kuopiosta ja liikkuvasta poliisista. Lisäksi alueella on puolustusvoimien kalustoa. Poliisi on varautunut siihen, että jengi on aseistautunut.
– Me emme vielä tiedä, onko siellä aseita, mutta tähän me aina varaudumme, kun kyseessä on tällainen porukka, ylikomisario Haapala kertoo.
Piiritystilanne alkoi kello 11.42, kun poliisi sai kyseisen kerhotilan pihaan hälytyksen. Poliisi kävi selvittelemässä Bandidos-jengin ja vastapäisen talon asukkaan välille syntynyttä riitaa. Kello 13.55 poliisi sai uuden hälytyksen, kun talo oli sytytetty palamaan. Poliisin mukaan talon on todennäköisesti sytyttänyt moottoripyöräjengin jäsen.
Haapala kertoo, että välikohtaus liittyy eilen Varkaudessa järjestettyyn Bandidos-järjestön laajaan tapaamiseen.
Puurtilantien alue on eristetty.
