Sunnuntai 27.5.2012

Halonen toppuutteli Obaman tapaamista: "Suomi ei ole maailman napa"

Luotu: 
5.11.2008 08:12
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Presidentti Tarja Halonen.

Presidentti Tarja Halonen kuvailee Yhdysvaltain vaalitulosta historialliseksi.

Halosen mukaan amerikkalaisten suuri vähemmistö, eli ei-valkoiset, ovat saaneet nyt selvän tunnustuksen siitä, että demokratiassa hyvä mies tai nainen voi tulla presidentiksi.

Halonen ei ole tavannut Obamaa henkilökohtaisesti eikä ryhtynyt tuoreeltaan arvelemaan, milloin tapaaminen voisi olla luvassa.

Halosen mukaan Bush on kohdellut Suomea "kunnolla", vaikka Halonen ei ole saanut kutsua Valkoiseen taloon Bushin vieraaksi.

-Meillä ei ole erityiskohtelua. Suomi ei ole, hyvässä tai pahassakaan, maailman napa, Halonen sanoi.

Halosen mukaan Obama voisi vierailla esimerkiksi EU:n huippukokouksissa ja tavata kerralla useita Euroopan johtajia.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jahvena

Nyt presidentti Halosella on virkakautensa paras mahdollisuus olla toivottu vieras Valkoisessa talossa. Hänhän on vasemmistolainen, demari, hänelläkin on ollut Che Guevaran kuva työhuoneensa seinällä. Presidenttien toverilliset näkemykset varmasti löytävät toisensa, ja näin tarjoutuu Suomelle historiallinen mahdollisuus päästä USA:n kumppaneiden sisäpiiriin.
Nyt olisi syytä harkita vielä ulkoministerin vaihtamista takaisin koeteltuun Erkki Tuomiojaan, jonka kanssa Obama varmasti löytäisi yhteisen sävelen.

Jari Komulainen

Häpesin suomalaisten äänestäjien puolesta Halosen valintaa. He tekivät saman virheen kadesti.
Tätä voi verrata Bushin kahteen kauteen.
Luultavasti USA:n tuleva johtava musta mies ei aivan ensitöikseen kutsu Halosta Valkoisen Talon saunaan.
Halosen seksuaalivietin säilymisen kannalta hyvinvarustettu lakupekka voisi kuitenkin olla kohdallaan.

hannujuurmaa

Katseli aamu TV:tä ja häpesin Halosen hehkutusta kun Obama voitti,ei Amerikassa mikään "muutos" tapahdu niikää varmasti mitä luvataan.

Foxbyallmeans

Suomi nimenomaan ON maailman napa meille ja AINA. Missä on itsetuntomme ja missä on isänmaallisuus. Perkules, nää konsensus tyypit on ihan täyspäisiä pellejä, etten paremmin tuu ja SANO !!!!

Foxbyallmeans

...muuten alkaa maksella velkojas. Eli, vaadi Tiitisen listan julkistamista. Me ollaan Varsovanliiton tasolla vieläkin. Ja mitä sitten, jos on tullut 'maantavan' mukaista sählinkiä. Kyllä sen koko kansa tietää. Se saisi tämän maan johtajien historian kirjoituksen takaisin rehellisten ihmisten pieneen ryhmään. Toivon näin.

Haamu

Heh pysyykö kaikki muut paitsi valkoiset vähemmistöinä silloinkin, kun heitä on enemmän? Jos määrällisesti ajatellaan, niin valkoisethan ovat globaali vähemmistö.

Vieras

Todellakin SUOMI on maailman napa minulle ja perheelleni.

Presidentti Halonen puhuu vaan omasta puolestaan.

Ei mikään rakkaampaa kuin kotimaa tää....

Ari Lanamäki

Oletattavasti käy niin, että rouva Presidentti ei välttämättä Barackia tapaa henkilökohtaisesti ellei sitten pääse tulemaan Alex Stubbin vanavedessä. Onhan se jo nähty niin Iken kuin Alexin kanssa, että he kyllä pystyvät järjestämään tapaamisia suurien ulkomaalaisten johtajien kanssa ja nykyinen pressa ja entinen ulkoministeri Tuomioja eivät tähän pystyneet. Mikäköhän oli syy...

Veteraani

Presidentti Halonen haluaa hienovaraisesti näpäyttää "natosoturi" Stubbia
liiaallisesta USA:n nuolemisesta.Jos mediaa seuranneet muistatte, mitä
Stubb puhui ennen viimekeväistä USA:n matkaa ja sen jälkeen, presidentin
maininta maailman navasta on hyvin ymmärrettävissä.

Rivikansalaisena ei voi muuta kuin toivoa, ettei Stubbin Natointoilu
tee Suomen ulkopolitiikasta enenpää naurunalaista, kuten kävi suurlähet-
läiden "analyyseissä".

Stubb ilmoitti keväisen USA:n matkansa jälkeen, että "Konttaliisa"
tulee Suomeen vierailulle. Eipä tullut - oliko sekin Halosen vika?

Matti O Koskela

Parempi Halosenkin on vaan todeta tosiasia, ettei hänellä ole asiaa Valkoiseen taloon, ei nyt eikä jatkossa. Sattuu nyt vain olemaan se maailmannapa suomalaisille Suomessa eikä missään hinkuintiassa eikä ainakaan Chile'ssä.

Ja kaikille muillekkin tiedoksi. Ei Omaban demokratia tarkoita mitään vasemmistolaisuutta. Oikea sosiaalisuus voi, ja myös sisältyy kapitalistiseenkin järjestelmään, kunhan pääsee oikea mies suitsien jatkoksi. Maailmassa kun sattuu olemaan useampiakin kuin kaksi napaa.