Sunnuntai 27.5.2012

Näinkö nettikeskusteluja pitäisi valvoa?

Luotu: 
10.11.2008 14:54
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen esittää uutta keinoa nettikeskustelujen ylilyöntien valvontaan, kertoo Helsingin Sanomat. Hyvärinen ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin uudenlainen nettivaltuutetun toimisto.

Hyvärinen kertoi ajatuksistaan JSN:n 40-vuotisjuhlassa Helsingissä maanantaina.

Hyvärisen malliin kuuluu, että nettivaltuutetun johdolla laadittaisiin hyvän nettitavan ohjeet ja käytännöt. Ihmiset voisivat tehdä valtuutetulle kanteluita, kun he kokevat jonkin kirjoituksen tai muun nettimateriaalin rikkovan hyviä nettitapoja.

- Sitten tulisi harkittavaksi, tulisiko valtuutetun voida määrätä sanktioita. Ne voisivat olla taloudellisia sanktioita tai sen tyyppisiä kuin Julkisen sanan neuvostollakin, eli rikkoja velvoitettaisiin julkaisemaan päätösteksti, Hyvärinen sanoo Helsingin Sanomille.

Hyvärisen mukaan hänen tarkoituksenaan ei ole rajoittaa sananvapautta.

- Ajatteluun ei mahdu, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin. Tämäntyyppisten sivustojen karsiminen ei mielestäni ole sensuuria, Hyvärinen sanoo HS:lle.

Perinteisten viestinten nettitoimintaan valtuutettu ei puuttuisi, sillä viestimiä koskevat jo nykyisin Julkisen sanan neuvoston ohjeet.

- Valtuutettu voisi käsitellä muiden kotimaisten nettiyhtiöiden, keskustelupalstojen ja vaikka blogien kirjoituksia. Tietenkään sillä ei myöskään olisi toimivaltaa ulkomaisille sivuille, Hyvärinen jatkaa.

Toimintaa rahoittaisivat valtio sekä erilaiset nettipalveluita pyörittävät yhtiöt.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Joillekin pornografia on ihan arkea ja monille peräkammarin pojille iso lohtu kylmässä maailmassa. Kyllä sen suitsiminen netistä on aikamoista sensuuria ja teko aiheuttaisi myös monen miespolon elämänlaadun heikkenemisen.

Ei kaikkea tarvitse/saa vastustaa sillä perusteelle, että "minä en tykkää". Vielä odottamattomampaa tällainen vaatimus on JSN:n puheenjohtajalta.

Vieras

Sananvapaus on vallanpitäjien mielestä aivan yliarvostettu juttu. Ja pitäähän olla sopivat keinot vaientaa väärät mielipiteet, kun näköjään valtaeliitti haluaa rakentaa koneiston kansan mielipideilmaston hallintaan. Samalla sääntöihin sujautetaan kosolti tulkinnanvaraista normistoa, että päästään toteuttamaan Paappa-stalinin ajatusta "Kun syyllinen on selvillä, niin rikos kyllä keksitään."

Vaalien jälkeiset ensimmäiset analyysit ovat pitäneet loistavasti kutinsa. Kansa äänesti väärin ja Halosen suvaitsevaisto sai paskahalvauksen.

Tuomari

"Hyvärisen mukaan hänen tarkoituksenaan ei ole rajoittaa sananvapautta.

- Ajatteluun ei mahdu, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin. Tämäntyyppisten sivustojen karsiminen ei mielestäni ole sensuuria, Hyvärinen sanoo HS:lle."

Pekka Hyvrinen on täysin väärässä. Hän on toki oikeutettu olemaan omaa mieltään ja myös ilmaisemaan sen, mutta jos hän yrittää toimia käsitystensä mukaisesti ja sensuroida oman mielipiteensä vastaisia sivustoja hän ylittää valitettavasti toimivaltansa ja myös rikkoo lakia ja minun oikeuksiani.

Onko Hyväsinen näin tietämätön sensuurista, ettei ole tutustunut sensuuria koskeviin ennakkotapauksiin. Ne nimittäin lähes poikkeuksetta käsittelevät yrityksiä rakentaa "hyväksyttävä" sensuurimenettely jonkin näennäisesti poliittisesti mitätöntä asiaa kuten pornoa, koskevan mielipiteen vaientamiseksi.

Sisällöllä vaan ei ole väliä, vaan sillä että pioliisin tai muun viranomaisen tehtäviin ei kuulu eikä saa kuulua viestinnän estäminen. Tällaista virastoa ei saa rakentaa.

Vierailija

"Sisällöllä vaan ei ole väliä, vaan sillä että pioliisin tai muun viranomaisen tehtäviin ei kuulu eikä saa kuulua viestinnän estäminen. Tällaista virastoa ei saa rakentaa."

Muualla jo tuttua:

"Bloggaaja tuomittiin yli 20 vuodeksi vankilaan Myanmarissa

Maan viranomaiset ovat tuominneet suosittua nettiblogia pitäneen oppositioaktivistin yli 20 vuoden vankeusrangaistukseen, kertoi opposition edustaja tiistaina."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Bloggaaja+tuomittiin+yli+20+vuodeksi...

Ilikka

Siis tajuaakohan tuo Pekka Hyvärinen miten massiivisen aineiston keskeltä "nettivaltuutettu" löytää itsensä jo parin päivän jälkeen? Varmasti suuri osa hänelle tulevista tutkintapyynnöistä olisi ihan aiheellisiakin, mutta miten menetellään kun kyseessä on ulkomaisella palvelimella sijaitseva sivusto?

Nettivaltuutetulla pitäisi olla ihan massiiviset joukot tarkistukseen ja kaikkien olla vielä perillä lainsäädännöstä, myös osata tulkita rajatapaukset alustavasti. On mielenkiintoista, että tällaista järjestelmää halutaan rakentaa aiemman sensuurijärjestelmän rinnalle. Jos netissä on ilmaista pornoa, niin pitääkö se poistaa vain siksi että "tärvää internetin fantastisia mahdollisuuksia" vaikka etenkin maksullisten pornosivujen pitäjille internetin fantastiset mahdollisuudet aukenivat ensimmäisten joukossa.

Pekka Hyvärinen Nettivaltuutettunsa/Nettivaltuutettujen kanssa, Vähemmistövaltuutettu & ihmisoikeusjuristi Johanna "arjen rasismi nousussa" Suurpää, Tarja "DDR" Halonen, Tuija "rasistiset puheet ennakkosensuuriin valtuustoissa" Brax, Apulaisoikeuskansleri Mikko "rasistiset karkkipaperit" Puumalainen...Sitten tietysti Valtakunnansyyttäjä Mika "ääneen lausumatta saa olla mitä mieltä vaan" Illman. Homma näyttää olevan nousussa. Kohta saatavilla on pelkästään Oikeita Ajatuksia ja Hyviä Ihmisiä niitä lausumassa. Jos joku on eri mieltä, niin kyllä sen siitä hyvästä vähintään sakkoihin saa tuomittua.

Matti O Koskela

Nyt kun Hyvärinen on näemmä Hesarin juoksupoikana puuhaamassa sensuuritoimistoa kansalaisten iloksi, olisi mielenkiintoista tietää; mitkä ovat ne työkalut, joilla nimimerkkien takaa mm. täältä UudestaSuomesta ne rasistit ymv. kaivetaan esille. Ja aikooko UusiSuomi varjella lähdesuojan taakse keskustelijoitaan?

Ihan turhaa on hurskastella ja kieltää sensuuria puuhattavan. Juuri sitähän tämä on. Sensuurihan on aivan paikallaan tietyissä tapauksissa, sitä on lapsellista kieltää ja kumarrella kansalaisten suuntaa. Ellei ole taas tyylin mukaan ketunhäntiä pahemman kerran kainalo täynnä.

Hyvin ainakin JSN:n sensuuri toimi mm. tämän Halla-ahonkin tapauksessa. Aivan asiallinen kannanottopyyntö haudattiin verukkeiden taakse.

Filosofian tohtori

1.1. Määritelläänpä esimerkiksi vihapropaganda. Jos sanon, että uusnatseilla on enemmän hiuksia kuin aivosoluja, se on toisten mielestä vihapropagandaa ja toisten mielestä totta.

1.2. Jos kirjoitan vahingossa "Jutta Urpolainen", se on vihapropagandaa nuoria naispoliitikkoja kohtaan, mutta vain lukijan tulkinnan kautta. Minulle se on pelkkä typo.

1.3. "Anna piiskaa, kulta." Väkivaltaa, pornoa vai brittiläistä perhe-elämää?

1.n. Ja niin edelleen, ad infinitum.

Hyvärinen on nyt päästellyt suustaan niin tasaiseen tahtiin noita sammakoita, että joku voisi jo puuttua asiaan?

no joo

Itse aiheeseen: no comment - menee pahasti överiksi.

Kommentteihin: porno saa ihmiset äläjämään, muullahan ei pornonkatselijoilla olekaan väliä. Pornoadiktiosta voisi puhua demokratian - ja sananvapauden - hämääjänä.

Heh

Kriitikko

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä takaa jo vastineoikeuden (3 luku 8 §):

"Yksityisellä henkilöllä, jolla on perusteltu syy katsoa aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa tai niihin rinnastettavassa, toistuvasti lähetettävässä ohjelmassa esitetyn viestin loukkaavan itseään, on oikeus saada vastine julkaistuksi samassa julkaisussa tai ohjelmassa."

Sen sijaan että JSN syytää propagandaansa (jonka tarkoituksena on mitä ilmeisimmin mustamaalata vanhojen tiedotusvälineiden monopolin murtaneita nettipalveluja), JSN:n puheenjohtaja voisi esimerkiksi tutustua siihen, mitä aiheesta jo lainsäädännössä sanotaan.

Tai putsata oman pesänsä poliittisesti kieroilusta ja alkaa kohdella kansalaisten JSN:oon tekemiä valituksia tasa-arvoisesti. (Ks. esim.:
http://www.halla-aho.com/scripta/mina_hesari_ja_jsn.html
http://www.halla-aho.com/scripta/amerikkalaiset_ja_julkisen_sanan_neuvos...
http://www.halla-aho.com/scripta/suomalaiset_ja_julkisen_sanan_neuvosto....
)
Näin kansalaisten luottamus arvovaltaansa tällaisten typerien kommmenttien myötä koko ajan menettävään JSN:oon voisi alkaa palautua.

Maaseutu on kingi

Kannatan keskustelupalstojen valvontaa ja sanktioiden antamista, sanktioiden pitää olla tuntuvia.

Nyt netissä saa herjata ketä vaan ilman vastuuta, sellaisia roskasaitteja kuten Suomi24, Alma-median "keskustelupalstat" jne on valvottava paremmin.

Toinen ongelmaryhmä ovat suomalaiset "setämiehet" jotka jahtaavat eri nuorten nettisivuilla nuoria tyttöjä, nämä pervot pitää saada linnaan!

Vieras

"Kannatan keskustelupalstojen valvontaa ja sanktioiden antamista, sanktioiden pitää olla tuntuvia."

Myös itse kirjoitat nimimerkillä, Hyvärinen vaatii, että netissä saisi kirjoitella vain omalla nimellään.