Sunnuntai 27.5.2012

Päästöt laskevat lujaa Helsingissä

Luotu: 
12.11.2008 12:24
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Ilmastonmuutosta tutkimusten mukaan kiihdyttävät hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet Helsingissä tänä vuonna selvästi. Tammi–lokakuussa päästöt olivat 4,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmät. Koko vuonna 2008 jäätäneen 2–5 prosenttia vuotta 2007 alemmas, ennustaa päästöselvityksiä Uudelle Suomelle tekevä Benviroc Oy.

Liikenteessä CO2-päästöt ovat alentuneet 2,3 prosenttia, sähkönkulutuksessa 3,5 prosenttia ja lämmityksessä peräti 5,7 prosenttia.

- Liikenteestä voi todeta että liikennemäärät alkoivat hieman vähentyä Helsingissä keväällä bensan hinnan alkaessa nousta, ja käytännössä liikennemäärät ovat siitä lähtien olleet viime vuotta pienemmät tähän saakka. Myös biopolttoaineilla on pieni merkitys, mutta se ei vielä kovin paljoa näissä tilastoissa näy, kertoo Juha Kukko Benvirocista.

Sähkön puolella päästöjen laskuun ei ole selkeää selittäjää, mutta lämmityksen puolella syy on ilmeinen.

- Lämmityksessä ero viimevuotiseen on ollut merkittävä, ja siinä suurin syy on se, että 2008 talvella ei ollut vuoden 2007 kaltaista kovan pakkasen jaksoa, josta tuli iso piikki lämmityspäästöihin. Myös 2008 kevät oli edellistä lauhempi joka vähensi päästöjä.

Hallituksen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia tulee eduskunnan lähetekeskusteluun keskiviikkona tänään klo 15 alkaen.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Toisinajattelija2008

Suomen myrskyt, tuulet, sateet tai poutasää eivät riipu siitä, miten Helsingin bussit töräyttelevät pakokaasujaan ilmoille.

Ilmasto on absoluuttisesti liian monimutkainen kokonaisuus, jotta siihen voisi vaikuttaa noin yksinkertaisella tavalla.

Kyseessä on täydellinen, joskin harmiton, itsepetos.

Tosin tämä itsepetos voi johtaa todellisiin ongelmiin, jos vaikutuksille alttiit nuoret ajautuvat ekoterrorismiin, sen jälkeen kun media, poliitikot ja aktivistit ovat jatkaneet liian kauan vihanlietsontaa eri ihmisryhmiä vastaan.

Vieras

"...Myös biopolttoaineilla on pieni merkitys..."

Öööö. Mitenkäs biopolttoaineiden käyttö on niitä CO2-päästöjä laskenut. Samalla tavalla ne palaa, kuin muutkin polttoaineet. Vai onko kemianoppikirjat pantu uusiksi?