Pääministeri Vladimir Putin kertoo, etteivät Venäjän puutullit astu voimaan vuoden vaihteessa.
Tullien käyttöönottoa lykätään 9–12 kuukaudella. Puun vientitullien korotus on uhannut katkaista kokonaan puun tuonnin Suomeen itärajan takaa.
Putin on neuvotellut tänään Moskovassa vierailevan pääministeri Matti Vanhasen kanssa.
Venäjän metsäteollisuuden korkea-arvoinen edustaja on tuonut hiljattain suomalaismediassa julki näkemyksiään, että puutulleja on syytä lykätä.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunilan mukaan puutullien lykkääminen antaa sekä Venäjän että Suomen metsäteollisuudelle aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, kertoo Yle. Brunila pitää puutullien lykkäämistä hyvänä asiana, joskin korostaa ettei se kuitenkaan poista ongelmaa päiväjärjestyksestä.
- Kyllä sen tietyllä tavalla voidaan ajatella olevan myönteinen signaali, mutta eihän se tätä puutulliasiaa ratkaise vaan siirtää sitä vain vajaalla vuodella eteenpäin, jos nämä tiedot pitävät paikkansa, Brunila sanoo Ylen mukaan.
Vanhasen ja Putinin neuvotteluissa Putin sanoi Suomen olevan EU-maista Venäjälle tärkein.
Syynä ei ole Venäjän pääministerin mielestä pelkästään Suomen maantieteellinen asema vaan myös se, että maitten välinen kauppa on kasvanut voimakkaasti.

Kommentit
Realistinen päätös
Realistinen päätös Putinilta. Venäjän talouden kurauduttua Teflon-Putin on taas Superhero pelastaessaan riutuvan Karjalan äkkikuolemalta tai anaikin viivyttääkseen sitä.
Surkeinta uutisessa on se, että Vanhanen kerää siitä aiheettomat poliittiset irtopisteet.
Teollisuus on jo tehnyt päätöksensä ja lopettanut tehtaitaan sekä irtisanonut löysät pois.
Puutullit
Ja näin puutulleista erillisesti Suomen kanssa sopien Venäjä iskee kiilan taas EU:hun. Eipä Putin ole vaivautunut sopimaan asiaa EU-tasolla! Hyvä tietenkin Suomelle, että saatiin tullit lykätyksi, mutta kyllä Brysselissä ihmetellään varmaan Suomen erillissopimusta Venäjän kanssa!!
Kuin noottikriisi ja sen ratkaisu, paitsi...
että puuta ei taideta juuri lähivuosina tarvitakaan (eivät edes kotimaiset puuntuottajat pääse hyötymään tehdyistä verojärjestelyistä)
http://www.uusisuomi.fi/raha/40824-musta-ennustus-puun-kysynta-alle-lama...
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
Vanhasen elekieli
kiitos hyvästä kuvasta. Daavid ja Goljat. Tosin Daavidimme (pitempi) on hieman vaivautunut, eikä pysty silmäkontaktiin. Aika velikultia :)
Ei Daavid ja Goljat vaan...
..Taavi ja Kolja. Taavi on se pitempi.
Suomi on maailman tärkein Natomaa
Suomi jatkaa kohti osoitettua päämäärää "hyvä Nato yhdessä". Suomi on maailman tärkein Natomaa. Pitkässä juoksussa voimme pitää NL:n rippeissä oikeat vaalit. Pysyisivät vaan rauhallisina. Oikeusvaltiot omistavat entisen NL:n, jos se ei kuulu roistoille ja ryöväreille, jotka ovat hävittäneet ja saastuttaneet elinympäristön. Venäläiset asuvat lännessä. Putin tietää, että lähtölaskenta alkanut. Venäjällä ei ole vapaita uutisia. Toimittaja toisensa jälkeen surmataan. On luonnollista toimia maailman rauhan hyväksi.
Mikä ilon päivä suomalaisille..
..metsänomistajille.
Vaikka Vanhanen tekisi
Vaikka Vanhanen tekisi kuinka hyvää politiikkaa, te olette asennotuneet niin ettette varmasti vahingossakaan sano mitään myönteistä!!!! Huonostikko tämä kuka meni???
Omituinen höpöttäjä...
...miten tuon muka saat Vanhasen aikaansaannokseksi?
Väyryinen siellä on ravannu tie sonnalla, sivuryöppyä.
Pääministeri on sillä aikaa vakio tapansa mukaan vain
levitellyt käsiään: " Ai! Mä vai?"
"Väärin sammutettu"
Juurikin näin. Mahtaa se punaporvaria harmittaa, kun Vanhanen sai taas jotakin myönteistä aikaiseksi. KokDemeille kotimaisen metsäteollisuuden hyvinvointi ja isänmaan etu on toisarvoista, heille pääasia on saman "Kepun pettää aina" virren veisaaminen.
Vanhasella tuskin oli osuutta päätöksenteossa
Putin joukkoineen päätti siirtää suojatullin korotuksia, ettei raakapuun vienti loppuisi kokonaan ja lopettaisi samalla siitä Venäjälle saatavien tulojen virtaa.
Putinin aikaisempi tarkoitus oli ilmeisesti painostaa selluteollisuus lopettamaan suuri osa toiminnastaan Suomessa ja rakentamaan uudet tehtaat Venäjälle. Kun öljystä ja maakaasusta maksettiin huippuhintaa maailmalla, Putin luuli voivansa painostaa ketä tahansa ja vaikka sotia missä tahansa. Öljyn hinnan romahdettua Putin on pudonnut taas edes vähän lähemmäs maan pintaa ja ilmoitti siirtävänsä suojatullin korotusta.
Suomen metsäteollisuudelle tullimaksun korotuksen siirtämisellä ei ole muuta merkitystä kuin se, että suuria metsäyhtiöitä voi vähän harmittaa, kun ovat rahdanneet Venäjältä raakapuuta kovalla hädällä enemmän kuin nyt tarvitsevat.
Jape, kertoisitko
miksi tämä erityisesti hyödyttää metsänomistajia?
Ei Venäjä ilmaiseksi
Ei Venäjä ilmaiseksi tällaisia myönnytyksiä tee.
Tullin määrä on ollut
Tullin määrä on ollut huhtikuusta lähtien 15 euroa/k-m3. Tarkoittaako tämä sitä, huhtikuistakin tullia "lykätään" vai se jää voimaan ja vuodenvaihteen 35 euron korotus ei tule (vielä) voimaan?
melkoista jahkaamista
Venäjän fasistihallituksen talouspolitiikka on melkoista jahkailua.Putinin pitäisi ymmärtää se perustosiasia että Venäjä ei onnistu missään muussa kuin raaka-aineen tuotannossa ja naapurimaiden uhkailemisessa.
Mutta nyt tällä metkuilullaan Putinin juntta on kaatanut naapurimaansa puunjalostustehtaita, eli ei enää ole ostajia heidän puulleen. Kun samaan toisen venäläisten "tuottaman" tuotteen öljyn hinta on romahtanut, Venäjän taloudella menee todella huonosti,
Ahneella on kusinen loppu. Pelkkä naama peruslukemilla ei riitä maan johtamiseen, pitäisi olla hiukan osaamistakin.
Neuvotteliko Vanhanen sopimuksen
EU:lle, vai Suomelle? EU ei hyväksy kahdenkeskisiä sopimuksia!Mutta kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!Hyvä Vanhanen.Kun vastapuolella oli Putin,voimme siltäosin uskoa sopimuksen pitävän, ja jatkuvan noin vuoden kuluttua?
Putin on realisti
Russofoobikot taas vauhdissa, onko se nyt niin vaikea myöntää että Putin saattaa olla ihan valtiomiesluokkaa ja haluaa säilyttää suht sovinnolliset välit länteen. Georgia-kriisi saatiin nopeasti rajattua paljolti juuri venäläisten maltillisuuden ansiosta ja tässäkin puutulliasiassa on syytä kiittää Putinia eleestä, Vanhanen tuskin teki asian eteen yhtään mitään. Väyrynen enemmänkin; Stubb taas on syytä pitää näistä aikuisten neuvottelupöydistä kokonaan poissa.
Suomalainen metsäteollisuus
Suomalainen metsäteollisuus ei jatkossa tarvinne Venäjän puuta merkittävästi, paitsi koivua. Vuoden jatkoaika on kosmetiikkaa teollisuuden päätöksenteossa.
Jo vain, niin siinä kävi
Jo vain, niin siinä kävi kuten pelkäsinkin aamupäivällä.
Nyt ei tarvita muuta kuin oikein lämmin ja märkä talvi, joka estää rästissä (firmojen ostamat,vaan ei korjaamat)olevien kotimaisten harvennusleimikoiden korjuun (venäjällä ei ole rajoitteita jos vaan koneet pinnalla pysyy), niin ensi vuonna on taas hyviä metsäkoneita pakkohuutokaupassa halvalla ja tulevaisuuden hakkaajat konkurssissa.
Sitten kun taas tarvittaisiin kotimaista puuta niin ei ole hakkaajia eikä vehkeitä.
Uskomattoman poukkoilevaa koko metsäsektorin toiminta, kvarttaali kerrallaan jos sitäkään.
Onnea vaan metsien miehet, halpa venäläinen puu tulee, oletteko valmiit!
Venäjän oma etu vaati,
Venäjän oma etu vaati, että puutuulleja lykätään. Siis lykätään, ne astuvat voimaan vuoden päästä tai sitten ei. Riippuu silloisesta tilanteesta.
Ei irtopisteitä Vanhaselle. Oli niin toimeton Kemijärven sellutehtaan alasajossa.
Taskulaskin
Samaa mieltä. Puutullien lykkäämisestä kiitos kuuluu sille taskulaskimelle joka kertoi että Venäjän on lähikuukausina kannattavampaa jatkaa puun vientiä kuin lopettaa se korottamalla puutulleja. Tämän kannattavuuslaskelman tuloksen kertomisesta Putin saa Suomessa sympatiapisteitä ja Vanhanen "tehopisteitä".
Mutta mutta
Puutullejahan on jo korotettu, joten tilanne on jo nyt kielteinen.
Pitäisi kysyä, mitä myönnytyksiä heikkona pidetty pääministerimme on Putinille on antanut.
Onko Vanhanen luvannut, että Suomen sananvapautta rajoitetaan ns. Karjala-kysymyksen osalta?
Onko Vanhanen joutunut tekemään muita sellaisia lupauksia, jotka ovat ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa mutta jotka edistävät Venäjän suurvaltafantasioita tai imperialistisia tavoitteita?
Onko Vanhanen toistanut lupauksensa, että Moskova saa käyttää vapaasti Vanhasen suvun niityttyneitä kotipeltoja Vuoksenrannan pitäjässä, vaikka Venäjä ei noita hylättyjä peltoja mihinkään tarvitse saatikka halua?
Onko Vanhanen enää Suomen edustaja vai pelkästään "hyödyllinen idiootti", joka edistää Venäjän tavoitteita?
jännä juttu
Tämä puutulliasian ratkaisu tiedettiin Kauppalehden keskustelussa jo Lokakuun puolivälin jälkeen(Venäjällä julkaistu juttu). Piti vaan odottaa, että Vanhanen ehtii paikalle kuittaamaan irtopisteet. Kenelle kuuluu oikeasti kunnia? Patelle?
Taitaa Putinilla ölppärahat loppua, kun öljyn hinta vaan laskee.
Kerrohan lisää...
...älä panttaa! Koko Suomi odottaa nyt sinua.
jännä juttu
"Öljytulojen romahtaminen ja sijoituspääoman maastapako horjuttavat nyt Venäjän taloutta ja ruplaa. Pääomamarkkinoilla nopeasti leviävä pelko uudesta ruplakriisistä voi toteuttaa itse itsensä. Ruplan romahtaminen murskaisi suomalaistenkin Venäjä-sijoitusten arvon."
Ei mitään vaikutusta?
olisiko kiina suurimpana
olisiko kiina suurimpana puun ostajana kuitenkin pää neuvottelija tässä asiassa.antoivat pienen maan ministereille kuitenkin hyvän mielen ja jotain kotiin viemistä
samassa veneessä
Puutullien lykkäys johtuu mm. myös seuraavista syistä: Venäjän valtio on nykyään kylläkin velaton ja sillä on jopa noin 500 miljardin vakausrahasto, mutta venäläisyritysten velka on kasvanut jo noin 540 miljoonaan taalaan (corporate debt). Melkoinen osa näistä yrityksistä ovat joko kokonaan tai osittain valtiollisia. Velan hoitomaksut käyvät yhä vaikeammaksi ja lisärobleemi syntyy siitä, että niin Moskova kuin Pietari ovat lähes 75%:sti tuontituotteiden varassa (elintarvikkeet, lääkkeet, elektroniikka, länsiautojen varaosat). Venäjän riippuvuus lännestä on kasvanut samassa tahdissa kuin lännen riippuvuus Venäjän energiasta. Eli samassa veneessä ollaan. Puutullit olisivat aiheuttaneet valtavaa työttömyyttä Venäjän maaseudulla ja maan sisäinen vastustus sai Kreml ja Duuman perääntymään.
Sivut täynnä tietoa (venäjän keskuspankin nettisivut):
http://www.cbr.ru/eng/daily.aspx
koko venäjän viennistä
koko venäjän viennistä metsä teollisuus on vain 3,5 prosenttia.syyskuun alkuun asti venäjän vienti oli tuontia suurempi ero oli 91mrd dollaria.
elintarvikkeiden osuus tuonnista oli 13,8 prosenttia kaikesta tuonnista.
Venäjän tilastoihin eivät luota edes venäläiset itse
Esimerkiksi Venäjän keskuspankki on ilmoittanut muuttaneensa omien arvioidensa perusteella virallisten tullitilastojen lukuja kymmenillä prosenteilla pystyäkseen tekemään joten kuten uskottavat laskelmat kansantalouden tilasta.
Metsäteollisuuden viennin arvo Venäjältä on kieltämättä hyvin pieni siihen nähden, kuinka paljon siellä olisi raaka-ainetta. Juuri sen puuttuvan teollisuuden kehittämiseksihän Putin on keksinyt raakapuun vientiä estämään suojatullit.
Raakapuun vienti on kuitenkin Venäjälle merkittävä ja helppo tulonlähde - varsinkin nyt, kun raakaöljyn hinta on romahtanut melkein kolmannekseen huipusta maailmanmarkkinoilla. Venäläisestä öljystä on lisäksi maksettu länsiöljyä huonompaa hintaa perinteisesti sen huonon laadun vuoksi, joten sen markkinahinta lienee nyt 50 dollarin paikkeilla.
Venäjällä ei ollut varaa lopettaa raakapuun vientiä yhdellä iskulla vuoden vaihtuessa, joten Putin ilmoitti siirtävänsä korotusta ja kehtasi samaan hengenvetoon ehdottaa, että suomalaisten metsäyhtiöiden pitäisi rakentaa Venäjälle uudet sellu- ja paperitehtaat.
korjaan aiempaa
korjaan aiempaa tilastoani.raakapuu ei taida edes näkyä venäjän vienti tilastossa.unohdin että kontupohjan paperi tehtaan tuotteita tulee suomeen runsaasti.
sinänsä tilastot eivät näytä todellisuutta,niistä puuttuvat kokonaan harmaa talous joka ei ole aivan pieni.
sadomasokisteja vai 'hyötymättömiä idiootteja'?
Ihmettelen eräitä pääministeri Vanhasen onnistuneen Moskovan matkan kommentaattoireita. Ovatko nämä sadomasokisteja vai 'hyötymättömiä idiootteja'? Miksi METSÄÄ ei nähdä puu(tulleilta)? Miksi on pakko purra ojentavaa kättä ja pitää naapurin hyväntahtoista elettä heikkouden merkkinä?
Onneksi tämä ei ole kokonaisen kansan vaan 'kansakokonaisuudenä parantumatonta tyhmyyttä.
AB
Vanhanen ja puutullit
Mielenkiintoista lukea palstaa, harva mieltää, ettei Suomella saati Vanhasella ollut mitään roolia tulliasiassa, yhtä vähän kuin suomalaisilla sosiaalisilla ongelmilla, joita Putin hellyttävästi ilmoitti auttavansa.
Sosiaaliset paineet ovat Venäjän omia kotoisia, alueellisia ja täysin ristiriidassa Putinin ajaman vakauden kanssa. Merkittävä osa työstä katoaisi alueellisesti Karjalassa ja Siperiassa. Korvaavaa tuskin on.
Suomalainen metsäteollisuus ei jatkossa tarvinne Venäjän puuta merkittävästi, paitsi koivua. Vuoden jatkoaika on kosmetiikkaa teollisuuden päätöksenteossa.
Vanhanen ja puutullit
Mielenkiintoista lukea palstaa, vai harva tajuaa, ettei Suomella saati Vanhasella ollut mitään roolia tulliasiassa. yhtä vähän kuin suomalaisilla sosiaalisilla ongelmilla, kuinka hellyttävää Putinilta.
Sosiaaliset paineet ovat kotoisia, alueellisia ja täysin ristiriidassa Putinin ajaman vakauden kanssa. Merkittävä osa työstä katoaisi alueellisesti Karjalassa ja Siperiassa.
Suomalainen metsäteollisuus ei jatkossa tarvinne Venäjän puuta merkittävästi, paitsi koivua.
bonjasin
Aivan oikein samogon (pontikka), kirjoitit: "Sosiaaliset paineet ovat kotoisia, alueellisia ja täysin ristiriidassa Putinin ajaman vakauden kanssa. Merkittävä osa työstä katoaisi alueellisesti Karjalassa ja Siperiassa" ja että vain harva sitä tajuaa.
Kuten huomasit, kirjoitin tuossa ylempänä: "Puutullit olisivat aiheuttaneet valtavaa työttömyyttä Venäjän maaseudulla ja maan sisäinen vastustus sai Kreml ja Duuman perääntymään".