Uhkauslappujen kirjoittajia odottavat sekä rangaistus- että vahingonkorvausvaatimukset. Tarkka summa ei ole vielä tiedossa.
Kokkolan ruotsinkielisen koulutoimen johtaja Per-Olof Nyströmin mielestä opettajien palkkojen ja ruokahuollon kustannusten lisäksi pitäisi ottaa huomioon myös koululaitoksen imagolle aiheutuneet vahingot.
Donnerska Skolan ja Hakalahden koulu jouduttiin pitämään päivän kiinni uhkaavien viestien takia. Koulupäivä korvattiin Hakalahdessa ylimääräisenä työpäivänä marraskuun alussa. Donnerska skolanissa ylimääräinen, korvaava koulupäivä on huomenna, lauantaina.
Hakalahden koulu-uhkaus sattui lokakuun lopulla. Uhkauksesta epäillään kahta koulun omaa oppilasta, joista toinen on 15 ja toinen 14-vuotias.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kaikki turha viranomaistyö maksaa
Nyt poliisille on esimerkiksi tehty yli 1000 rikosilmoitusta rikolliseksi epäiltyä sijoituskerhoa vastaan, millä rikosilmoituksilla rikolliseksi epäiltyyn sijoituskerhoon osallistuneet yrittävät pestä itseään asianomistajiksi.
Ei huuumejengin rahoittajakaan pääse kuin koira veräjästä jos tekee poliisille rikosilmoituksen huumejengiä vastaan jos rahat ovat kadonneet.