Suomen väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 21 550 henkilöllä, mikä on 1 650 enemmän kuin vastaavan ajanjakson mukaan vuosi sitten. Suurin syy väestönlisäykseen oli Tilastokeskuksen mukaan se, että maahanmuuttoja oli 12 000 enemmän kuin maastamuuttoja.
Tammi-lokakuun aikana Suomeen muutti ulkomailta 23 750 henkilöä ja Suomesta muutti pois 11 750 henkilöä. Maahanmuutot lisääntyivät 1 600 henkilöllä ja maastamuutot 900 henkilöllä.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kansanvaihto
Kansanvaihto on jo hyvässä vauhdissa. Toivottavasti tulijat ovat niitä jotka osaavat ajatella ja äänestää oikein.
siitä huolimatta
"maahanmuuttajien ansiosta"??
Sanoisin että siitä huolimatta>miten kävi intiaaneille,>minne saamelaiset joutuivat vetäytymään,sinne me suomalaiset vetäydymme perässä !
Eteläsuomen ollessa moskeijoita täynnä ja afrikan sarven pakolaisia,suomi alkaa oulun tasalta !
Kyllä tässä olisi parillekkin Halla-aholle töitä !
Milenkiitonen humio
Täytyy toivoa että täälä ei tule sama vaara toisenpolven maahanmuutajista, kun muuallakin Europassa.
Eli toivottavasti kototaminen onistuu täydellisesti Suomessa.
>Täytyy toivoa että
>Täytyy toivoa että täälä ei tule sama vaara toisenpolven maahanmuutajista, kun
>muuallakin Europassa.
>Eli toivottavasti kototaminen onistuu täydellisesti Suomessa.
You wish! Johan 90-luvun alun suomessa syntyneet somalialaiset ovat alkaneet riehumaan eikä loppua näy
Luulisi, että noin
Luulisi, että noin pienellä maahanmuutolla ei vielä muuteta kansaa. Muuttajat suomalaistuvat pikkuhiljaa ja rasismi vähenee, kun ulkomaalaisia näkyykin enemmän kadulla. Toisaalta Helsingin seutulla on riski, että sinne muodostuu omissa oloissaan eläviä yhteiskuntia. Tästä on jo esimerkki pienemmässä mittakaavassa ympäri Suomea mustalaisten kanssa. Ryöstelevät, eivät käy töissä, eivät maksa laskujaan, maksattavat vuokrat sossun tuella.... Onneksi tuo on ääripää.
Tuolla maahanmuutolla on jo
Tuolla maahanmuutolla on jo muutettu joidenkin lähiöiden olemusta lopullisesti. Eikä suinkaan parempaan suuntaan.
Pennissä on miljoonan alku
Kyllä kansa on vaihtumassa monissa Suomen lähiöissä kuten Varissuolla. Ja jostainhan sen kansan vaihdon alettava. Pienestä se alko aikoinaan muuallakin Euroopassa.
Pian täs alkaa jo toivomaan todella syvää talouskatastrooffia. Mitä ihminen tekee rahalla tänään jos huomenna on mennyt maat ja ylihuomenna henki?
Lapsista ei siis ole pulaa
Perhepolitiikka voidaan siis kannattamattomana lopettaa, koska väkeä riittää. Näin voitaisin kunnallisveroja alentaa, kun saataisiin ylimääräisiä päiväkoteja ja kouluja kiinni.
Vaihtuuhan se kansa kun vaihdetaan
Koulutettu porukka muuttaa parempien palkkojen ja kevyemmän verotuksen perässä muualle. Tilalle saadaankin sitten näitä kulttuurinrikastajia Afrikasta ja Lähi-idästä...hyvin menee.
ehkä jollain toisellakin on ollut jotain tekemistä asian kanssa
"maahanmuuttajien ansiosta"
ehkä jollain toisellakin on ollut jotain tekemistä asian kanssa, esim. niillä miehillä ja naisilla jotka puolutsuviat tätä maata viime sodissa, ehkä?
Muuttovirta vielä kääntyy.
Ja silloin lähtijöinä ovat suomalaiset. Suurin joukoin.
Ei tämä maailmankolkka kykene elättämään jatkuvasti lisääntyvää väestömäärää. Eikä etenkään pääosin ulkomaisista maahanmuuttajista koostuvaa, koska suurin osa heistä kuitenkin jää yhteiskunnan tukien varaan.
Yhteiskunnan palveluita kuntatasolla on kustannussyistä leikattu jatkuvasti ja leikataan aina vain lisää.
Ei toimi tämä yhtälö.
Maassa on ennestään yli puoli miljoonaa toimeentulotuella kituuttavaa, ja samaan aikaan virkamiehet ja poliitikot höpiset työperäisestä maahanmuutosta, työvoiman tuonnista, ja jopa työvoimapulasta.
Tässä maassa on päättäjillä kokonaisnäkemys maahanmuutosta suhteessa työllisyystilanteeseen täysin hukassa, ja viranomaiset, puolueet, ja talouspäättäjät jokainen tahollaan puuhastelevat tempoillen eri suuntiin.
Tulee aivan mieleen ylimpien poliitikkojen puuhastelu, jolla maa 90-luvun vaihteessa ajettiin historian pahimpaan kriisiin. Pelkästään järjettömillä päätöksillä.
Nykyisellä maahanmuutto- ja työvoimapolitiikalla tulee olemaan verrannollisia seurauksia.
Sopeutuminen
Ihmekkös tuo jos jäävät suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle kun asenteet ovat tätä luokkaa. Sopeutuminen on mahdotonta jos sille ei anneta sijaa. Henkilökohtaisesta kokemuksesta esim. ulkomaalainen bussikuski on keskimäärin mukavampi, palvelualttiimpi ja rauhallisempi liikenteessä kuin suomalainen. Hyvä työvara menee hukkaan jos näitä "afrikan sarven pakolaisia" ei päästetä töihin. Suuri osa kuitenkin haluaisi tehdä ihan töitäkin eikä vaan lepäillä laakereilla.
"Ei päästetä töihin"
"Ei päästetä töihin" joopa joo... taas yritetään pelata rasismikorttia.
Meillä kun on vain hyvin rajallinen määrä töitä, joita voi tehdä ilman peruskoulunkaan oppimäärää ja hyvin puutteellisella kielitaidolla.
He joutuvat reilusti kilpailemaan työpaikoista alkuasukkaiden kanssa ja yksinkertaisesti häviävät vertailun pohajkoulutuksen ja tarvittavien taitojen kohdalla. Ei siihen mitään syrjintää tai rasismia tarvita kun meillä on koulutettuja ja työhaluisia työttömiä jotka taatusti saavat paikan ennen kouluttatonta ja kielitaidotonta ulkomaalaista.
Ja mitä enemmän he vaativat erityiskohtelua ja "ymmärtämistä" työpaikoilla ja julkisessa elämässä, sitä enemmän heidän arvonsa laskee työpaikoista kilpailtaessa. Onko se sitten rasismia vai ei, on toinen kysymys. Palkkaajan kannalta se on vaikeuksien välttämistä.
Suomalaisissa firmoissa työskentelee todella paljon hyvin koulutettuja ja ammattitaitoisia ulkomaalaisia, ei heitä ole sinne suojatöihin otettu.
Täysin kouluttamattomalle työvoimalle on tässä maassa ollut aina vähän töitä millään alalla. Ja moiset työpaikat vähenevät kokoajan.
Ei tällaisen työvoiman työttömyyttä tarvitse millään rasismilla selittää.
Pitäisi hieman katsoa millaista porukkaa maahan otetaan. Suurimmalla osalla näistä tulijoista ei vain yksinkertaisesti ole mitään tarjottavaa tälle koulutusyhteiskunnalle. Muuta kuin syrjäytymisen myötä kasvavat ongelmat.
Sopeutuminen on ihan itsestä kiinni
Väitän tuntevani aika hyvin Afrikan sarvesta tulleiden työkulttuuria ja tapoja, sillä olen itse erään firman esimiehenä yrittänyt työllistää lukuisia heistä. Lähes kaikkien työsuhde on loppunut ennen aikojaan yleisen epäluotettavuuden johdosta. Valtavasti luvattomia poissaoloja, myöhästymisiä, luvattoman pitkäksi venyneitä taukoja, seksuaalista häirintää ym. Kuitenkaan kaikkia maahanmuuttajia ei pidä tuomita. Esim. kauko -idästä ja entisen Jugoslavian alueelta tulleet maahanmuuttajat ovat usein suomalaisia ahkerampia työntekijöitä.
Olen samaa mieltä kanssasi.
Olen samaa mieltä kanssasi. Pääsääntöisesti jugoslaavit, virolaiset, venäläiset sekä monet Kauko-Idästä tulleet ovat hyvin ahkeraa ja ammattitaitoista väkeä.
Mikäli maahanmuuttoa oikeasti tarvitaan, niin eikö suomalaisten kannattaisi satsata laadukkaaseen maahanmuuttoon sen sijaan, että otetaan ahdasmielistä ja vaikeasti sopeutuvaa ihmismassaa Lähi-Idästä tai Afrikasta. Myös Afrikasta ja Lähi-Idästä tulee toki fiksua ja kouluttua porukkaa, mutta he suuntaavat yleensä paremman palkan ja pienemmän verotuksen perässä anglosaksisiin maihin.
Keitä on "me"? Mitä on
Keitä on "me"?
Mitä on "me" siinä vaiheessa kun yhteiskunta on pirstoutunut keskenään riiteleviin etnisiin ja sosiaalisiin ryhmiin, joilla on täysin eriävät perusarvot ja tavoitteet?
Pitää aikanaan valmistumisen jälkeen ryhtyä harkitsemaan, jos muuttaisi jonnekin, missä on näitä "ansioituneita" ei ole niin paljoa. Ainakin kouluttautuneita Brittejä muuttaa vuosittain kymmeniä tuhansia Uuteen-Seelantiin monikulttuurisuuden innoittamina. Varmaan sama ilmiö tulee tännekin aikanaan.
Tehdäänkö Euroopasta uusi Jugoslavia?
Eurooppaan muuttaa kaikenkarvaista väkeä, joiden etniset taustat ovat laidasta laitaan. Kuvitteleeko joku, että harmonia säilyy ja yhteiselo muodostuu auvoiseksi?
Jugoslavia muodostui seitsemästä eri etnisestä väestönosasta, jotka Titon aikana pidettiin kurissa ja nuhteessa kovalla kädellä. Kun Tito kuoli, niin hänen tilalleen valittiin 7 presidenttiä. Sitten alkoivat etniset puhdistukset ja muu kärhämöinti, jos joku vielä sattuu muistamaan.
Euroopan kohtalo tulee tällä menolla olemaan samanlainen.
Maahanmuuttajien vaatimukset ovat usein kohtuuttomia.
Hyvänä esimerkkinä oli omalla työpaikallani muslmimiesten taannoinen vaatimus siitä, että suomalaisilta pitää kieltää firman työmaaruokalassa sianlihan syönti. Onneksi firman ay-jengi ei lähtenyt tähän mukaan, vaikka vasemmistolaiset yleensä ovat rähmällään maahanmuuttajien edessä.
Maahanmuuton määritelmä
Uuden Suomen olisi ehkä kannattanut mainita uutisoinnissaan, että maahanmuutto, josta tilastokeskus puhuu muuttoliiketaulukoissa, ei ole sama kuin maahanmuutto normaalissa sanan merkityksessä. Nämä luvut nimittäin sisältävät myös takaisin Suomeen muuttavia suomalaisia.
Suomalaisten ja ulkomaalaisten jakauma näissä tilastoissa näkyy Siirtolaisuusinstituutin webbisivulta (http://www.migrationinstitute.fi/db/stat/fin/art.p...), mutta niiden tilastot menevät vain vuoteen 2004.