Iisalmen käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona sakkoihin 28-vuotiaan miehen, joka laittoi entisen seurustelukumppaninsa kasvokuvat internetin sivustolle. Siellä oli jo ennestään tämän alastonkuvia. Alkuperäisissä kuvissa ei näkynyt naisen kasvoja. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta ja vahingonteosta.
Miehelle määrättiin 60 päiväsakkoa, mistä kertyy maksettavaa runsaat 1000 euroa. Lisäksi hän joutuu korvaamaan 2800 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä.
Tapaus sattui heinäkuussa Iisalmessa. Mies oli saanut seurusteluaikana tietoonsa naisen käyttäjätunnuksen ja salasanan alastonsuomi-internetsivustolle. Nainen oli laittanut itsestään sivustolle 20–30 vartalokuvaa, jotka olivat olleet sivustolle rekisteröityneiden yli tuhannen käyttäjän nähtävissä.
Mies lisäsi kuvien yhteyteen kaksi naisen kasvokuvaa. Oikeuden mukaan mies muutti muutenkin sivujen sisältöä niin, että niistä kävi ilmi naisen nimi, asuinpaikkakunta ja työpaikka. Mies tuomittiin myös vahingonteosta, koska hän muutti naisen henkilökohtaisen sivuston salasanan. Tämän vuoksi kasvokuvat saatiin pois sivustolta vasta parin viikon jälkeen.
Mies kertoi toimineensa kiusantekotarkoituksessa entistä seurustelukumppaniaan kohtaan.

Kommentit
rekisteröityneitä on yli
rekisteröityneitä on yli 26 000
Lähinnä säälittävää
Tarkoitettiinkohan tuolla sitä, että noin tuhat käyttäjää olisi ehtinyt käydä katsomassa noita kuvia? Siis olettaen että noilla sivuilla on jokin laskuri moista varten.
Ja miksi tätä kutsutaan otsikossa "pilaksi"? Lähinnähän tuo on katkeran luuserin säälittävä kosto siitä että jätettiin.
Salasana on salainen sana
Säälittävää tai ei, ihan terve muistutus siitä, että käyttäjätunnus ja salasana ovat sellaisia asioita, joita ei paljasteta edes omalle seurustelukumppanille/puolisolle.
Luottamus
On tietenkin hienoa, että työnantaja, asiakkat ja työtoverit sekä sukulaiset saavat tietää, miten vetävä asianomainen henkilö on kyseisellä palstalla.
"Nainen oli laittanut
"Nainen oli laittanut itsestään sivustolle 20–30 vartalokuvaa, jotka olivat olleet sivustolle rekisteröityneiden yli tuhannen käyttäjän nähtävissä."
Minkälainen ihminen laittaa itsestään alastonkuvia nettiin?
STT mainostaa verkkosivuja
Jotenkin tuntuu, että körttiläinen STT mainostaa kyseistä sivustoa otsikoinnillaan. Ei puutu tietenkään muu kuin prinsessan nicci.
"Minkälainen ihminen
"Minkälainen ihminen laittaa itsestään alastonkuvia nettiin?"
Aika monenlainen tallaaja, kun on päälle 20 000 rekisteröitynyttä, minäkin. Tule sinäkin, mukavaa porukkaa. ;)
Tolkun vehkeet
3800 euroa. Kallis pila.