Sunnuntai 27.5.2012

”Nuuskalaki täysin päätön”

Luotu: 
3.12.2008 18:14
  • Kuva: EPA / All Over Press

RKP:n europarlamentaarikko Henrik Lax kampanjoi Brysselissä sen puolesta, että unioni kumoaisi "päättömän lain", joka kieltää nuuskan myynnin EU:n alueella.

Laxin mukaan lukuisat asiantuntijat ovat todistaneet nuuskan olevan terveydelle huomattavasti vähemmän haitallista kuin tupakan. Hän sanoo, että nuuskan myynnin laillistaminen voisi pelastaa monta ihmishenkeä.

–Olen useaan otteeseen tiedustellut EU:n terveyskomissaarilta, koska aiheeton nuuskakielto poistetaan, Lax kertoi tiedotteessaan torstaina.

Lax jatkaa lobbaamista asiassa ensi viikolla, kun hän järjestää muutaman kollegansa kanssa EU:n parlamentissa seminaarin aiheesta.

Kaksi pietarsaarelaismiestä tuomittiin tiistaina päättyneessä oikeudenkäynnissä nuuskan salakuljetuksesta vankeuteen ja yli miljoonan euron korvauksiin.

–En puolusta nuuskan salakuljetusta enkä muitakaan laittomia tekoja, mutta näen miesten toiminnan suorana seurauksena siitä poliittisesta tärkeilystä, johon EU syyllistyy, Lax sanoo.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TSV

Näin kävi, valtio menettää verotuloja ja maksaa kovia lääkärimenoja kun ihmiset polttavat tupakkaa kun ei ole nuuska laillinen.

Tottakai nuuskakin on epäterveellistä, mutta miksei sitä sallita jos on tupakkakin?.

Syyt miksi nuuskaa ei tulla koskaan sallimaan muualla EUssa ovat:

-Isojen tupakkayhtiöiden lobbaus
-Tupakastakin, kuten muistakin päihteistä yritetään päästä eroon, ensin verottamalla kovaa ja sitten kieltämällä.
-Keski-Euroopan jurpot eivät tajua mikä on nuuska.

Kuninklia

Olen käyttänyt nuuskaa 46 vuotta. Irtoa ja lopulta vaihtanut annoksiin. Ruiskulla en ole oikein oppinut.
Se taisi olla joskus 90- luvun alussa kun tupakkalakia uusittiin, jolloin poliittistein irtopisteiden saamiseksi pohjanmaalainen esitti lakiin liitettäväksi nuuskan myyminen Suomessa kiellettäisiin. Näin hän suostuisi tukemaan jotain muuta laki. Näin se kulkee.
Mutta ennen lakimuutosta nuuska luettiin tupakkatuotteisiin, jolloin tupakkan maahantuontia rahoietettiin ja nuuskaa sai tuodea 200gr edestä, n. 10 tornia. Uuden säädöksen mukaan nuuska luettiin elintarvikkeisiin, ilman tuontirajoituksia. Tietenkin yleinen markkaraha oli voimassa. Eli jos nyt kävi Ruotsissa ja siihen aikaan vielä Tallinnassa, ei elämä niin hankalaa ollut.
Lakihan oli täysin hanurista. Ehkä n. 2000 ihmistä suomessa käytti nuuskaa siihen aikaan ja siitä vain lakia pystyyn.
Salakuljetus on tietysti lainvastaista ja rangaistavaa, mutta miten esillä olevassa tapauksessa on mukaan ympätty liikevaihtoverovaatimukset, kun tavaraa ei saa edes myydä Suomessa! where is the beef!!

Ake

Nuuskan kielto EU:n alueella on aivan järjetön juttu ja uskon että suuret tupakkayhtiöt haluavat juuri tätä kieltoa. Noh, syykin on selvä, useat tupakan käyttäjät käyttäisivät mieluummin nuuskaa joka on kuten todettu terveydelle se vähemmän haitallinen vaihtoehto.
Itse siirryin tupakasta nuuskaan juuri tästä vähemmän haitan syystä. Tutkimustulokset puoltavat käsitystäni että nuuska on vähemmän haitallista.
Joo, olen tietoinen että nuuskakin on käytössä haitallista terveydelle, mutta kuitenkin se pienempi paha.....
Prkl....

Ake

Niin ja päätöntä suhteessa myynnin kieltoon on se että mm. Venäjältä kuten muista kolmansista maista voi tuoda nuuskaa 175 euron edestä/käynti... eli nuuskasinko maksaa Venäjällä tyyliin 15-20 euroa.
Jokainen voi laskea että mitä voi tuoda.
Jokainen voi myöskin ymmärtää että tupakkaa saa tuoda 1 kartongin eli 200 kappaletta samaan aikaan.
Ja tämän lisäksi siis vielä ne nuuskat.....
prkl!

Vierastan

Verotuloja menetetäään varmasti. Tuo kahden henkilön saama rangaistus salakuljetuksesta lienee vain jäävuoren huippua, sillä itse nuuskaa käyttämätön ihminen tiedän mistä paikkakuntani kioskista sitä saa tiskin alta. Tämä myynti tuskin kassakoneen ja kirjanpidon kautta kulkee. Tällaista on mahdotonta estää, kun lännessä vieressä on vapaampi valtio, josta nuuskaa saa kuskattua mielinmäärin.

Vaikka en siis itse käytä nuuskaa (kokeilin kerran pari nuorena ja en pitänyt) niin näen tällaiset kieltolait täysin perusteettomina kun asiaa vertaa suurempaan nikotiiniyhtälöön. Yksikään tupakkatuote ei ole terveysvaikutuksiltaan harmiton, mutta tämä on kuitenkin vähemmän haitallinen kuin savuna kehkoon imetty karsiogeeni. Savukkeita ei kuitenkaan kielletä, vaikka tällä käytetyllä pelottelukieltologiikalla juuri se pahin terveysuhka pitäisi torpata. Tupakoijia on vaan niin paljon, että ei ole järkeä laatia lakia jota kukaan ei noudata.

Sama menee osaltaan tähän nuuskakieltoonkin. Ne jotka ovat nuuskaan viehättyneitä saavat varmasti 'biittinsä' laivareissujen tuliaisina tai tiskin alta jostakin. Mitään tällä lailla ei olla voitettu. Menetetty kyllä.

Ruotsi osasi aikoinaan puolustautua isompien kilvenkiilloittelu sanelupolitiikkaa vastaan. Nuuskaamisen katsottiin olevan osa kulttuuria ja edes EU ei uskalla lähteä kitkemään jäsenvaltioidensa kansoihin juurtuneita piirteitä samankaltaistamisen merkeissä liian pitkälle. Sitähän tuo juuri oli, ruohonjuuritasolle ulottunutta sanelua, minä tiedän paremmin kuin sinä.

Suomi nyt ei olekaan missään mielessä lähelläkään samaa kastia Ruotsin kanssa, mitä tulee oman kulttuurin edistämiseen ja puolustamiseen Euroopan Unionissa. Poliitikot, asiantuntijaryhmät, komiteat ja poliittiset erikoisosaajat keskittyvät meillä lähinnä mielistelyn ja nyökyttelyn jalon taidon täsmähiomiseen paremmaksi kokemiensa keski-eurooppalaisten silmissä. Nyt on sentäs yksi poliitikko, yllättäen RKP, taistelemassa vääryyttä vastaan. Tuskin kuitenkaan tulee saamaan tukea muilta.

Yleisesti maan EU-politiikassa parhaimmillaan saadaan joku unioniin kallellaan oleva kompromissi aikaiseksi. Voiteta ei ikinä. Haetaan ne nuuskat sieltä itsenäisestä Ruotsista ja pidetään se pää painuksisssa.

AnonyMouse

Asiasta Laxille kirjoittaneena en voi olla kuin ylpeä suomalaisesta miehestä poliitikkona joka sen lisäksi että kuuntelee kenttää myös kommunikoi sen kanssa ja on valmis suoraselkäisesti toimimaan asian vuoksi.

Nuuskalaki on järjetön, eikä esimerkiksi tanskalaiset välitä siitä pätkääkään, vaikka laki antaa VAIN ruotsalaisille etuoikeuden kulttuurinsa takia. Joka kioskista ja kaupasta löytyy purkkinuuskaa.

Kaiken lisäksi nuuskan vaarallisuudesta varoittavat tutkimukset on tehty jenkeissä sikäläisellä nuuskalla, joka valmistetaan eri tavalla ja useammista raaka-aineista kuin perintein pohjoinen märkä nuuska.

Haitatonta nuuska ei toki ole, mutta vaaralliseen ja tappavaan tupakkaan verrattuna terveellinen vaihtoehto.

Nostan hattua Henrik Laxille suoraselkäisyydestä ja järjen käytön puolesta puhumisesta.

Kim Lindblom

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id109140.html

Mustasaaren käräjäoikeus on tuominnut kaksi pietarsaarelaista miestä ankariin rangaistuksiin nuuskan välittämisestä. 38-vuotias sai kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Toinen päätekijöistä, 42-vuotias sai ehdollisen kahden vuoden vankeustuomion.

Samaan aikaan Itä-Suomen hovi"oikeus" muuttaa mm. raiskaajien ja lapsiinsekaantujien tuomioista ehdollisiksi.

T&T

Entäs kannabis? Kannabis on HUOMATTAVASTI vähemmän haitallista kuin alkoholi ja tupakka? Eikö ole tarpeeksi lobbareita, tai isoa rahaa sillä tehtävissä vai missä se kaikki palava into sen laillistamiseen on? Hmmm....

Vieras

Henrik Lax on valittu Brysseliin SUOMEN edustajaksi.
EI RUOTSIN. Miksi hän nyt sitten lobbaa Ruotsin tupakkateollisuuden ja ulkomaankaupan puolesta?

Swedish Match:illä on ollut ongelmia Euroopan markkinoilla. Se on lanseeranut uuden merkin USAssa ja haluaa levittää markkinoitaan myös EU:n alueella.

Eikö kukaan reagoi siihen, että Lax ei edustakaan meitä suomalaisia?
Mieletöntä tietämättömyyttä.

VierasMyös

Jos joku asia ei suoranaisesti meidän suomalaisten yrityksien saldoon tipahdakaan, niin onko se sitten automaattisesti meiltä pois ja viis veronkerännästä? Ei kai. Yksittäiset ihmiset ne verot maksavat ja nuuskan suhteen varmaankin olisivat valmiita maksamaan tupakkaveroja hyvinä kylkiäisinä.

Ruotsalaiset osaavat puolustaa markkinoitaan. Esimerkillistä. Kun suomalainen poliitikko ajattelee ja ajaa asioita valtion tulojen mukaan reaalijärjellä ja taloudella, niin sittenhän se on ihan kamalaa ja oman maan myymistä. Kun siihen liittyy Ruotsi jotenkin jossakin määrin edes.

Vieras(henrik lax on valittu)

" Ruotsalaiset osaavat puolustaa markkinoitaan. Esimerkillistä. Kun suomalainen poliitikko ajattelee ja ajaa asioita valtion tulojen mukaan reaalijärjellä ja taloudella, niin sittenhän se on ihan kamalaa ja oman maan myymistä. Kun siihen liittyy Ruotsi jotenkin jossakin määrin edes. "

Aivan, ruotsalaiset osaavat puolustaa markkioitaan.Luotan täysin ruotsalaisiin poliitikkoihin siinä mielessä. Ovat varmasti päteviä ja pitävät oman kansansa puolta. Se takiahan heidät sinne on valittu, vai?

Ensisijaisesti suomalaiset äänestävät Brysseliin omia edustajia, henkilöitä, jotka ajavat Suomen etua.
Kun suomalaisten edustaja lobbaa jonkin muun maan teollisuuden, know how:n, työllisyyden, kauppataseen tukemisen eteen, on aihetta ainakin kysyä toimiiko hän suomalaisten äänestäjien valtakirjan mukaisesti.

Siitähän on kyse. Nyt juuri Lax sattui toimimaan ikäänkuin hän olisi ( tällä kertaa) Ruotsin edustaja Brysselissä. Olisi mielekiintoista tietää enemmän valtuutettujemme toimista. Ehkä moinen on hyvinkin tavallista. Onko muitakin esimerkkejä ?
Myönnän, että voin hyvinkin väärinkäsittää edustajien roolin oman kansan etujen vaalijana. Ehkä suomalaiset valitsevat heitä sinne muita kansoja (A greater good) edustamaan.

(Pitää paikkansa, että kaiken ulkomailla tuotetun ja Suomeen OSTETUN tavan myynnistä kertyy maalle myös verotuloja. Mutta kun tavara ostetaan Suomeen se vaikuttaa maan kauppataseeseen negatiivisesti.)

Jappe

Voimme olla ylpeitä siitä että edelleen löytyy rohkeita suomalaisa kuten Lax joka uskaltaa puolustaa Suomalaisa.

Suomalainen tupakkateollisuuden oma nuuskatuotanto jouduttiin LOPETTAMAAN tämän lain voimantuloa myötä!!!

Käsiaseita saa Suomessa myydä mutta ei nuuska!! Missä järki?
Sellainen maa olemme itse luonut. Kuinka fiksja olemme?

Vieras

Jos nuuskan myynti laillistettaisiin, voisipa hyvinkin käydä niin, ettei Ruotsi olisi todellakaan se ainoa valtio joka sitä valmistaa.
Eikä se ainakaan minua haittaa vaikka Ruotsin ulkomaankauppa luistaisi. Ehkä Lax ajaa ihmisten, eikä yhtiöiden etua?

Gagarin

Herrasmies, joka ei pelkää sanoa suoraan mitä ajattelee. Nykymaailmassa kun ihmiset eivät julkisuudessa uskalla enää yleensä kuin ottaa kantaa erilaisten kieltojen puolesta eikä niitä vastaan.

Vieras

Turhan poliitikon turhaa touhua väärän asian puolesta - ja vain profiloitumiseksi. Anne Holmlund ja Mikko Paatero voisivat panna nuuskan salakuljetuksen kuriin ja nuuskaaminen voitaisiin kriminalisoida.

Seinänaapuri

Pitäs kieltää koko EU:n alueelta. Hölmöä argumentoida menetetyistä "verotuloista". Ei se raha ennenkään ole jäänyt lompakkoon makaamaan, kyllä se sieltä löytää tiensä kauppiaille niinkuin ennenkin ja sitä kautta valtiolle. En tiedä ketään, joka ei käyttäisi rahaa ostakseen jotain viihdettä tai hyödyllistä.

Rikos on rikos ja kuka lakia vastaan tekee, tietää kyllä yleensä sen. "Paskempi mäihä" sopii terminologisesti hyvin tässä tapauksessa.

Sitä voisi myös soveltaa nykyisessä kunnallisessa taloustilanteessa. Kun ei riitä kunnalla rahat ja pakko jostain karsia, niin miten olisi ylitaakoitetun terveydenhoidon ja rahan leikkaus. Lihavat kuolkoon sydänkohtaukseen, alkoholistit ryypätköön itsensä hengiltä, ja tupakan ja nuuskan käyttäjät kuolkoon syöpään, tai maksakoon omat sairaanhoitokustannukset. Tietty lopettaakin voi niinkuin on aloittanutkin.

Ei tartteisi hoitajien enää auttaa kuin niitä, jotka oikeasti tarvitsevat hoitoa kuten lapset, vanhukset, työtapaturmaiset jne. Ja säästyisi köyhien verorahat.

Ottakaapas vaikkapa selville paljonko kustantaa yhden alkoholistin avannehoito toistuvine maksapesuineen. Ei riitä 4-numeroinen luku sellaiseen. Kustannukset pomppaa kun aletaan taistelemaan tappavaa syöpää vastaan. Meidän terveitten ihmisten rahoilla... (kirosana)!

Outoa

Eikö kenestäkään muusta ole outoa, että tupakoiminen on laillista mutta nuuskaaminen ei? Ihan sama minulle kummin päin päättävät, mutta molempia pitäisi kohdella samalla lailla. Eli joko siis kaikki tupakkatuotteet pannaan tai myös nuuska vapaaksi.

Voin läheltä nähneenä vannoa, että monet entiset nuuskaajat ovat siiryneet tupakoijiksi. Se on ehkä esteettisesti hienomman näköistä, mutta kalliimpaa ja vaarallisempaa.

jiikoo

Poliisi ei puutu kun bätrefolk rikkoo lakia. Nuuskan myyntiä
katsellaan läpi sormien. Olikohan syynä myyjien rantaruåtsalaisuus?
Kyllä oli.
Nuuskatkoon vaan , mutta yhteiskunta vaatikoon kirjallisen lupauksen , ettei tulevia huuli ja suusyöpiä ao. henkilöillä hoideta yhteiskunnan
varoin sentilläkään. Mällin hinta vaan kohilleen ( veroa 70 % )
Nimi paperiin ( = yhteiskunta ei vastaa terveyden hoidosta) ja sitten vaan sittiä huuleen luvan kanssa.

Vieras

Olen supisuomalainen ja haluan käyttää nuuskaa, mikä on huomattavasti
vaarattomampaa kuin savuava korsteeni jolla pilataan muidenkin kuin nikotinistien keuhkot.
Mitä hemmettiä se yhteiskunnalle kuuluu, miten paljon nuuskaa käytän? Jiikoo, kannatat varmasti myös seksikieltoa ja inkvisitiota sekä kolmatta valtakuntaa?

Vieras

Kaltaisiasi politikkoja pitäisi olla enemmän...annat toivoa meille suomalaisille merenkulkijoille ketä tämä asia eniten koskee,ei enää yhtään liputusta naapuri valtion lipun alle.

pogens

Siirtymä asteittain alkoholista ja tupakasta nuuskaan ja kannabikseen olisi kansanterveydellinen lottovoitto. Alkoholia tietty voi oppia käyttämään maltillisestikin, mutta sen suhteen prosessi ei ole mainittavasti edennyt Suomessa.