RKP:läisten poliitikkojen nuuskakannanotot herättävät ihmetystä. Puolueen euroedustaja Henrik Lax vaati aikaisemmin nuuskan laillistamista koko EU:n alueella. Tänään uutisoitiin, että maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors esitteli julkisesti Ruotsin tuliaisina ostamiaan nuuskapurkkeja.
Helsinkiläinen Santeri Kyröhonka (kd.) ihmettelee Uuden Suomen blogikirjoitukessaan ”RKP:n nuuskakampanjaa”.
Kyröhongan mukaan nuuskan laillistaminen avaisi tien myös muiden laittomien aineiden laillistamiselle.
- Muuta syytä RKP:n innolle nuuskan sallimiseksi en keksi kuin laskeneet kannatusluvut. Suosittelen kuitenkin, että RKP miettii vielä linjaansa, sillä seuraava askel on sitten marihuonan laillistamisen vaatiminen. Sitäkin puolustetaan samoilla syillä kuin nuuskaakin, Kyröhonka kirjoittaa blogissaan.

Kommentit
Kannabis sativa
Joo ja mä haluan sairaille kroonikoille Kannabista vaivoihinsa ja vain apteekista eikä huvitteluun niinkuin tämä RKP nuuska ehdotus.
Dekriminalisoinnin huono puolet?
Mitä oikeastaan ovat dekriminalisoinnin huonot puolet?
Nuuska ja mainittu hamppu ovat kohtalaisen harmittomia nautintoaineita. Verolle vaan, niin laiton kauppa poistuu ja valtio kerää rahat ihmisten pikkupaheista.
Vanhanenkinhan jo myönsi, että tupakoija tulee yhteiskunnalle tupakoimatonta halvemmaksi kuollessaan nuorempana, itse näin valittuaan. Haitanneeko tässä skenaariossa se, että rahaa tulee entistä enemmän kirstuun.
Arvomaailmasta lienee turha enää länkättää, kun sekä nuuskan että hampun käyttäjiä on jo valmiiksi paljon, ja aika harva 70-luvun jälkeen syntynyt rehellisesti mieltää niitä kovin vakaviksi paheiksi.
10 kpl "Göteborgs Rape" merkkistä nuuskaa LOL.
Astrid liennee asiantuntija tässä rapejen maahantuottamisessa. Pitäähän Suomessa nyt Göteborgin malliin olla rapea saatavilla.
Nuuskaa mainostetaan postimyynnissä
Tähänkään ei ole millään lailla puututtu.
http://www.snusbutiken.se/FI/Snus/Valkoinen-annos/Goteborgs-Rape-Vit-Por...
Miten suuri osa Suomeen laittomasti tuodusta nuuskasta tulee salakuljetettuna Torniosta tai Rabben lautalla ja miten suuren osan posti laskee vain läpi?
Kyllä, nuuska kuuluu
Kyllä, nuuska kuuluu ehdottomasti kiellettyjen aineiden listalle. Itseasiassa sen käyttökin tuli kriminalisoida, koska kyseisen substanssin olemassaolon katsominen läpi sormien on ensimmäinen askel kohti heroiinin laillistamista!
RKP vetää tässä
RKP vetää tässä kotiinpäin niin kun ne aina vetää. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sieltä laivalta ja naapurimaasta ne nuuskat saa joka tapauksessa. Itse olen siirtynyt nikotiini purkkaan. Ensin käytin nuuskaa, sitten röökiä, taas nuuskaa ja nyt purkkaa. Purkka on parasta näistä kaikista. röökistä purkaan vaihtaessa menee herkästi vuosi ennen kun rööki oikeesti jää vetämättä kokonaan.
Kansa on vapaan nuuskan puolella
On täysin idioottimaista hyväksyä tupakka ja kieltää nuuska. Minä en polta enkä nuuskaa, mutta jos ihmiset haluavat käyttää nikotiinia niin on ainakin muille paljon parempi, että he nuuskaavat kuin polttavat nuuska kun ei savua.
Nikotiini pitäisi kieltää
Nikotiini pitäisi kieltää....
Nuuskalainsäädäntöä kiristettävä - Thors pantava esitutkintaan
Tässä näemme jälleen, millainen laittomuus alkaa rehottaa, kun mukamas oikeistolaista lakia ja järjestystä ylläpitävät kokoomuslainen ylioppilasmerkonomi ja kunnallispoliitikko poliisiylijohtajana. Ruotsalainen varatuomari pitää pilkkanaan ryhtymällä tukemaan vaalikampanjalla Pietarsaaressa rehottavaa salakuljetusta, salakauppaa ja veropetoksia.
Ruotsi on jo Euroopan unionin täysjäsen eikä ole mitenkään välttämätöntä, että Svenska folkpartiet on Suomen kaikkien hallitusten runko ja isoäiti.
Elleivät Pietarsaaren kaikki miehet ole kuorma-autonkuljettajia, jotka kulkevat Haaparannan kautta jatkuvasti, on Pietarsaaressa mittava salakuljetus- ja salakauppaorganisaatio, koska joka neljäs mies nuuskaa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nuuskan+p%C3%A4%C3%A4kaupungissa+Piet...
Pietarsaaressa on tuhansia nuuskaavia miehiä, joita varten täytyy olla mittava salakuljetus- ja salakauppaorganisaatio.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pietarsaari
Tornion ja Haaparannan väliselle rajalle sekä Vaasan lautoille on palautettavat tilapäiset rajatarkastukset HETI! On todella moraalitonta, että Svenska folkparitet pitää Suomen ja 25 muun Euroopan unionin maan lakia pilkkanaan ja tekee nuuskasta Euroopan parlamentin vaalien vaaliteeman.
Oikeuskanslerin tulisi puuttua siihen, ettei sisäministeri eikä poliisiylijohtaja tee asialle mitään, vaan ikään kuin suosii rikollisuutta. Salakuljetukseen liittyy salakauppa ja tietenkin se, ettei kyseisen kaupan voitoista huoltoasemilla tietenkään makseta veroja, mikä on myös Jyrki Kataisen asia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=450000000...
Varatuomari Astrid Thors voisi erota valtioneuvostosta, koska hän ei ole enää hyvämaiseksi eikä taitavaksi tunnettu eikä näin ollen vastaa enää Suomen perustuslain ministerille asetettavia vaatimuksia.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=770&kieli=su
Joidenkin näkemysten mukaan Singaporessa asiasta voitaisiin vaikka hirttää.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=450000000...
Singapore on siisti hyvinvointialtio.
Kohti aivot seisauttavaa vaalivoittoa?
Niin, ulkomaalaisministeri Thors ryhtyi kuulemma tähän kamppanjaan, koska RKP:n kannatusluvut ovat merkittävästi pudonneet. Eikös heillä mennyt paikkakin jossain kuntaneuvostossa perussuomalaisille, kun persut nousivat kunnallisvaaleissa edelle? Nuuskan tukeminen on tietysti ihan loogista, koska juuri ruotsinkielisellä rannikkoseudulla nuuskaaminen on erityisen suosittua.
Tällaisia kannatuksennoston kamppanjoita Thorsin ehkä kannattaisi pitää muidenkin tukijoukkojensa kanssa? Nimittäin koska Helsingin asemalla vetelehtivät somalit kuulemma niin kovasti pitävät siitä khat-huumeesta, niin Thorshan voisi ottaa senkin tuonnin laillistamisen ohjelmaansa?
Suomen Sisun, Perussuomalaiset ja Suomalaisuuden liitto
Jotenkin tuntuu, että Suomen Sisussa, Perussuomalialaisissa ja Suomalaisuuden liitossa nukutaan. Nyt olisi oikea hetki Lucia-neidon kunniaksi puolustaa terveitä SUOMALAISIA elämäntapoja rappiorouvia ja rötösherroja vastaan.
Ruotsalainen kansanpuolue on kutistumassa yhden asian, lappalaisten salakuljettajien ja pietarsaarelaisten salakauppaiden yhdenasian liikkeeksi. Thors perinee Muumimamman nimityksen Tarja Haloselta ja Henrik Lax on Suomen Nuuskamuikkunen. Nuuskapuolue!
RKP:n agendan laajuus
RKP ei suinkaan voi olla kutistumassa yhden asian liikkeeksi. Ehkäpä se on peräti viimeinkin kasvamassa jopa kokonaisen kahden asian liikkeeksi! Toivottavasti siinä samalla alkavat suhtautua hiukan käytännönläheisemmin siihen alkuperäiseen pakkomielteeseensä ja hieman hellittävät alistamasta yhteisen kotitasavaltamme valtaväestöä kielipoliittisella kuristusotteellaan.
Tämä olisi niin paljon onnellisempi ja rikkaampi maa, jos ketään ei pakotettaisi opettelemaan muita kieliä, kuin niitä joita tarvitsevat kommunikoimiseen tai joista on kullekin iloa tai hyötyä.
Ylläuutisoitu nuuskakampanja vaikuttaa mitä lämminhenkisimmältä ja terveimmältä toiminnalta verrattuna siihen mielivaltaan ja julmuuteen, jota kyseiseltä puolueelta on tavallisesti oppinut kielipoliittisten kannanottojen muodossa odottamaan.
Rkp:n ja punavihreiden vihakampanja on odotettavissa
Uskoisin, että punavihreä ja Rkp kehittävät kevääksi "sus siunakkoon" -kampanjan niitä vastaan, jotka onnistuneesti upottavat rötösherrojen ja rappiorouvien nuuskapuolueen uudenvuoden tienoilla. Tässä heitä tukevat turhautuneet Uudenmaan sosialidemokraatit, Hakaniemen unelmatehdas ja Alma Media peesaa siksi, että sisäasiainministeriö, joka on suosinut asiantilaa, kuuluu Kokoomukselle.
So what?
Entäs sitten? Ovatko ruotsalaiset moraalitonta nuuskaavaa rikollisjengiä, mutta suomalaiset puhtoisia tupakkaa polttavia moraalinvartioita? Mikä tekee savukkeista niin hyväksyttäviä, vaikka ovat vaarallisempia kuin nuuska?
Eiköhän rakennusalan 80% veronkierto ole suuruusluokaltaan massiivinen verrattuna tällaiseen piennäpertämiseen nuuskan kanssa. Keskittykäämme siis olennaisiin asioihin älkäämme tulko sokaistuiksi sivuseikoilla.
Tietenkin voi luoda nuuskasta, kuten mistä hyvänsä, aasinsillan haukkuakseen ketä tahansa. Olisi vaan reilumpaa perustella antipatioitaan niiden oikeilla nimillä, mitkä lienevätkään.
Vapaan nuuska puolesta
Kyllä käsiaseita sopii Suomessa myydä mutta ei nuuska.
Nuuskan salakuljetusta rangaistaan kovemmin raiskausta.
Tuntuu siltä että asioiden tärkeysjärjestys on pahasti pielessä.
On suorastaan naurettava;) ;) HA HA HA
Tietääköhän Santeri
Tietääköhän Santeri Kyröhonka edes mitä nuuska on? Äijä on ihan pihalla.
"Kyröhongan mukaan nuuskan laillistaminen avaisi tien myös muiden laittomien aineiden laillistamiselle."
No porukka ostaa nuuskansa, sitten tiskin alta. Menee verotuotot ja valtio saa kustantaa mahdolliset sairaudet.
Nuuskahan on tunnetusti askel kovempiin aineisiin. Kukahan älyllinen ihminen tonkin on keksiny.
Terveisin: Holhottu nuuskan käyttäjä.
Kannabikseen vertaaminen ei ole perusteltua
On totta, että sekä kannabis- että nuuskakeskutelussa käytetään tismalleen samoja argumentteja. Santeri Kyrohonka osoitti objektiivisuutta yhditäessään nuuskakeskustelun yleiseen päihdepoliittiseen tilanteeseen kirjoittaessaan: "Suosittelen kuitenkin, että RKP miettii vielä linjaansa, sillä seuraava askel on sitten marihuonan laillistamisen vaatiminen. Sitäkin puolustetaan samoilla syillä kuin nuuskaakin..."
Holhottu nuuskan käyttäjä toivoi säännösteltyä ja valvottua kauppaa laittoman salakaupan sijaan: "No porukka ostaa nuuskansa, sitten tiskin alta. Menee verotuotot ja valtio saa kustantaa mahdolliset sairaudet." Usein näissä keskusteluissa vedotaan myös siihen, että nuuska on vähemmän haitallinen kuin tälle hetkellä laillisesti myytävät päihteet kuten tupakka ja alkoholi. Lisäksi lainsäädäntö aiheuttaa laittoman myynnin muodossa ongelmia, kuitenkaan vaikuttamatta mitenkään käytön yleisyyteen.
Kun nuuskasta ja kannabiksesta puhutaan samassa yhteydessä pitää kuitenkin muistaa, että toinen on terveydelle erittäin haitallinen aine, joka aiheuttaa voimakkaan fyysisen riippuvuuden.
"Kun nuuskasta ja
"Kun nuuskasta ja kannabiksesta puhutaan samassa yhteydessä pitää kuitenkin muistaa, että toinen on terveydelle erittäin haitallinen aine, joka aiheuttaa voimakkaan fyysisen riippuvuuden."
Ja se aine näistä kahdesta on nuuska.
Rikokseen yllyttämistä
josta juristi Lax heti oikeudelliseen vastuuseen ja erotetuksi toimestaan käsittelyn ajaksi.
Rikokseen yllyttäminen ja rikoksen suosiminen
Ehdotan, että Keskusrikospoliisi ottaa asian tutkintaansa, kun ei kerran Pietarsaaren poliisilta ole vuosiin onnistunut salakaupan lopettaminen ja lappalaiset Torniossa ovat käärineet rahaa salakuljetuksesta.
Voisi luulla, että varatuomari ja diplomiekonomi Henrik Lax sekä varatuomari Astrid Thors ovat saattaneet suosia nuuskan salakuljetusta ja salakauppaa sekä sitä, ettei niistä ilmoiteta tuloja verottajalle eli veropetoksia. Koska tämä ei tietenkään ole varmaa, koska asiasta ei ole lainvoimaista tuomiota, on tietenkin syyttömyys todettava perusteellisella esitutkinnalla ja syyteharkinnalla.
Lisäksi voisi panna Pietarsaaren poliisin tutkintaan siitä, onko se jo vuosia passiivisuudellaan itse asiassa suosinut rikosta pietarsaarelaisilla huoltoasemilla. Todistajanlausunnon mukaan mielenosoituksessa Pietarsaaressa musiikin opettaja lausui, että hän on ostanut "joka huoltoasemalta" nuuskaa.
Tutkittavaa riittää:
On venäläistä LUKoilia! Tietääkö Vagit Petrov?
Teboil Pietarsaari
Skolgatan 1 68600 PIETARSAARI
* 06 7235600
* 06 7236298
On alankomaalais-brittiläistä Shelliä! Tietääkö hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila?
Shell Pietarsaari
Rådhusgatan 41 68620 PIETARSAARI
* 06 7236038
* 06 7236038
On suomalaisen veronmaksajan Neste Oilia! Välittääkö Henrik Lilius sen enempää kuin Henrik Lax? Entä omistajapolitiikkaministeri Jyri Häkämies?
Neste Pietarsaari Etelätulli
Paul Hallvarin katu 2 68600 PIETARSAARI
* 020 7422209
* 0207 422909
Neste Pietarsaari Permonkaarre
Permonkaarre 127 68600 PIETARSAARI
* 06 7248122
* 06 7234763
Rehellisen yrittäjän maine vaatii puhdistusta! Ei muuta kuin KRP tarkastamaan! Apulaissheriffiksi tanskalalainen Allersin Seitsemän päivää!
Ei tarvitse olla Aarno Laitinen eikä Veikko Vennamo tai Timo Soini, kun jo tietää, millainen skandaali on kysymyksessä ja miten Suomi on pudonnut Kiinaa ja Venäjää sekä Yhdsyvaltojakin alemmas niistä maista, jotka käyttävät rypälepommeja.
Se on tulli joka tutkii
Se on tulli joka tutkii noita nuuska bisneksiä.
Suotta sää ton poliisin perään itket.
Pieni tarkennus
Kiitän "ylentämisestäni" kaupunginvaltuutetuksi, mutta joudun korjaamaan, että äänisaaliini ei riittänyt valtuustopaikkaan.
T:Santtu Kyröhonka
"Kyröhongan mukaan nuuskan
"Kyröhongan mukaan nuuskan laillistaminen avaisi tien myös muiden laittomien aineiden laillistamiselle.
- Muuta syytä RKP:n innolle nuuskan sallimiseksi en keksi kuin laskeneet kannatusluvut. Suosittelen kuitenkin, että RKP miettii vielä linjaansa, sillä seuraava askel on sitten marihuonan laillistamisen vaatiminen. Sitäkin puolustetaan samoilla syillä kuin nuuskaakin, Kyröhonka kirjoittaa blogissaan."
Ainoastaan joku kristillinen hihhuli voi kirjoittaa mitään näin typerää. Nuuskan myynnin puolustaminen on yksi niistä harvoista hyvistä asioista, joita RKP on viime aikoina ajanut.
Ylipäätään EU:lta on äärimmäisen typerää kieltää nuuskan myynti ja markkinointi. Nuuska on huomattavasti terveydelle tupakkaa (tai viinaa) haitattomampaa, eikä vahingoita ympärillä olevia millään tavalla. Kun Suomi kielsi nuuskan 1990-luvun puolivälissä, sen käyttö moninkertaistui melkein heti. Syntyi niin sanottu kielletty hedelmä -efekti.
Tässä olen siis kerrankin samoilla linjoilla rantaruotsalaisten kanssa: nuuska vapaaksi ja verotulot Suomen, eikä Ruotsin, valtiolle.
Nuuskakielto on yksi EU:n järkevimmistä päätöksistä
Nuuskakielto on yksi Euroopan unionin järkevimmistä päätöksistä. Ruotsi pitää vain pakottaa eurorauhaan, vaikka asein. Elleivät lopeta salakuljettamista Suomeen, pitää Norrbotten miehittää Norjan, Venäjän ja Suomen voimin, kunnes vuosia jatkettu ja ammattimainen salakuljetus loppuu.
Nuuskan ammattimaiseen salakauppaan tulee puuttua ja Pietarsaaren seudun kaikki huoltoasemat tulee tarkastaa nuuskakoiran avulla.
Jos emme hyväksy sitä, että Afganistanissa tuotetaan huumeita ja rahoitetaan talibaneja sekä "demokraattisia" huumeparoneja, miten voimme hyväksyä Ruotsin roistovaltiona, joka levittää ympärilleen nuuskaa kuin Alankomaat huumeita?
Verrattuna kurkkudirektiiviin ja kuorma-auton lavojen kaventamiseen, oli nuuskakielto erittäin järkevä päätös. Huulisyöpä on vakava asia ja turpa turvoksissa kuin poskeen nyrkillä lyöty suomenruotsalainen on epäesteettinen näky. Germaanin ei tule olla pulloposkinen, koska se vääristää rotuominaisuuksia ja tuottaa ugrilais-mongolilaisen vaikutelman.
On aika tehdä historialliset johtopäätökset ja edellyttää, että sisäasiainministeri panee poliisiylijohtaja Mikko Paateron priorisoimaan poliisien resursseja ja lopettaa Pietarsaaressa riehuvan salakaupan jo heti alkuunsa.
Ellei tästä tule mitään niin Euroopan unioni vaaleiksi sisäasiainministerille on jätettävä välikysymys.
Ehdotan, että SDP:n eduskuntaryhmässä valmistellaan eduskuntaryhmän johtajalle, Tarja Filatoville Jouni Backmanin lapun kääntöpuolelle lausumaa: vain Kokoomus tai sisäasiaiministeri vaihdetaan: muut saavat jatkaa.
Verotulotko muka Suomeen?
Mietitäänpäs nyt järjellä. Jos Ruotsi valmistaa nuuskaa ja myy sitä, niin minnehän ne rahat menee? Se on vaan säälittävä siivu, mitä korotetun katteen ohessa voitosta ja alv:sta maksetaan valtiolle.
Niillä rahoilla EI pystytä peittämään niitä terveysvahinkoja, joita nuuska aiheuttaa hampaisiin, ikeniin, nieluun, kurkkuun, vatsalaukkuun, ohutsuoleen, paksusuoleen, muualle elimistöön joko suorina seurauksina tai pitemmällä aikavälillä syövän muodossa.
EU:n pitäisi kriminalisoida kaikki nikotiinituotteet alkaen vaikka nuuskasta.
"Mietitäänpäs nyt
"Mietitäänpäs nyt järjellä. Jos Ruotsi valmistaa nuuskaa ja myy sitä, niin minnehän ne rahat menee? Se on vaan säälittävä siivu, mitä korotetun katteen ohessa voitosta ja alv:sta maksetaan valtiolle."
Ainakin Suomessa myytävien savukkeiden hinnasta veroa on huomattava osa. Lisäksi, nuuskaa käytetään Suomessa joka tapauksessa, ja tullaan käyttämään. Mikäli nuuskaa saataisiin Suomessa myydä vapaasti, jäisi Suomeen joka tapauksessa verotuloja huomattavassa määrin enemmäin kuin nyt.
"Niillä rahoilla EI pystytä peittämään niitä terveysvahinkoja, joita nuuska aiheuttaa hampaisiin, ikeniin, nieluun, kurkkuun, vatsalaukkuun, ohutsuoleen, paksusuoleen, muualle elimistöön joko suorina seurauksina tai pitemmällä aikavälillä syövän muodossa."
Nuuskan aiheuttamista sairauksista on tehty useita erilaisia, ja hyvin kattavia tutkimuksia, ja nuuskan vaarallisuudesta ei ole minkäänlaista kiistatonta näyttöä. Esimerkiksi Ruotsissa ei tällä hetkellä esiinny huulisyöpää juurikaan enempää kuin Suomessa, lisäksi ruotsalaiset polttavat vähiten Euroopassa, joten nuuskan käytöllä on taatusti oma osansa siihen.
"EU:n pitäisi kriminalisoida kaikki nikotiinituotteet alkaen vaikka nuuskasta."
Tuossapa sitä on realistinen ehdotus. Tätä ei tule tapahtumaan todennäköisesti koskaan. Ja kenenkään terveysfasistin on turha edes yrittää saada kaikki mukaan omaan ideologiaansa. Jos tälle linjalle lähdetään, tulee kieltää samalla myös alkoholi ja rasvainen ruoka, joiden aiheuttamat elintasosairauden tulevat tällä hetkellä äärimmäisen kalliiksi.
Nuuskan kieltäminen on selvästi sidoksissa tunteellisuuteen ja mutu-tuntumaan. Mitään järkiperäistä siinä ei ole taustalla.
Mitä Tapioon tulee, ei hän näköjään edelleenkään osaa rajoittaa kommenttiensa määrää järkevälle tasolle tai kommentoida yhteenkään asiaan ilman tyhjänpäiväistä näsäviisastelua.
Iljettävää
Miksi ei voida viheltää peli poikki ja kieltää myös nuuskan käyttö? Jos joku haluaa nuuskata, maksakoon myös suu-syöpänsä hoitokulut itse. Vastenmielistä että tähän pahoinvointivaltioon pitää yrittää tuoda väkisin vielä yksi huume lisää. Olen aina sanonut että RKP on emämaansa asialla ja nyt se tuli viimeistään selväksi.
kirjoittaja osuu asian
kirjoittaja osuu asian ytimeen. jokainen käytön vapauttamiseen vaikuttava teko lisää hoitokuluja. ja kun ollaan syöpähoitojonossa, tälläinen nautintoaineen käyttäjä varmaan haluaa hoidon, valtiolta, ilmaisksi. mieluusti ennen muita, olipa muiden sairastumisen syy mikätahansa.
On tosi omituista että RKP
On tosi omituista että RKP niin pontevasti lobbaa Ruotsin tupakkateollisuuden puolesta. Lax toimii ikäänkuin olisi Ruotsin europarlamentaarikko.
Onko Lax koskaan lobannut mitään, mikä hyödyttäisi Suomen taloutta, työllisyyttä ja hyvivointia?
Swedish Match on lanseeranut uuden nuuskamerkin ja haluaa valloittaa EU:n myyntialueekseen. Onko RKPläisillä omat taloudelliset itressit mukana kun Ruotsin teollisuutta niin mainostetaan?
Ensi EU-vaaleissa kannatta antaa ääniä niille, jotka hyödyttävät Suomea naapurimaan sijaan.
Sekä US että HS infantilisoivat journalismin nuuskajutuillaan. Thors edustaa tietynlaista kielipolitiikkaa, josta pitäisi keskustella vakavastikin. Nyt puhutaan nuuskasta, luoja paratkoon.
Aamulehti uskaltaa sekä hulmutella Suomen lippua itsenäisyyspäivänä että vaikenee nuuskasta.Se alkaa profiloitua varteenotettavana mediana, joka kirjoitaa asiaa hömpän sijaan. (Vertailen nettisuvuja.)
Nuuska on savuverho
Thors on tuomassa tällä viikolla eduskuntaan hyväksyttäväksi EUn liberaaleimman uuden maahanmuuttolain. Thors ei halua puhua nyt siitä, vaan nuuskasta. Lisätietoa Uuden Suomen blogista "Turusen pyssy" ja Aamulehdestä.
RKP:llä vain vähän vaihtoehtoja
RKP haluaa profiloitua nuuskapuolueeksi. Huumepuolueen vakanssi olikin varattu, Vihreiden hallussa.
Markus Drake, Rosa Meriläinen
Niin on. Pääkaupunkiseudun narkomaanit ja pilleristit äänestävät sankoin joukoin Vihreää liittoa. Ruotsalaisella kansanpuolueella on rannikkoseudulla nuuskaajien suosio varma. Laxin ja Thorsin vaalitaktiikka on ja sydämetöntä ekonomin ja liikejuristin logiikkaa: julmaa vaalikampanjaa kansanterveyttä ja hyvinvointia vastaan, joka kuvataa selvääkin selvemmin sen, mitä on ruotsalainen suvaitsevaisuus.
Euroopan parlamentin vaaleissa muuten Svenska folkpartietin menestys on tiukalla, mutta Stubbin ja Väyrysen poissa ollessa Sfp saa yhden edustajan Euroopan parlamenttiin ja Suomen Keskusta häviää yhden paikan Perussuomalaisille.
Rikollinen ministeri-diileri levittää päihteitä Raiskausvälineik
Thors kertoi ostaneensa kymmenen purkkia Göteborgs Rapé -merkkistä nuuskaa tuliaisiksi "ystäville ja tuttaville", jotka sitä käyttävät.
Laki kieltää nuuskan maahantuonnin myytäväksi.
Astrid diilaa eteenpäin purkkinsa voitolla tutulle asiakaskunnalleen kuten muutkin huumekauppiaat. Näitä tuotteita voi tuoda omaan käyttöön eikä suinkaan ystäville ja tuttaville.
Juuri äskettäin vastaavasta tuomittiin ehdotonta vankeutta.
Mielestäni ministerin olisi syytä ottaa poliittinen vastuu ja erota.
Demoratian luonteeseen kuuluu, että lait koskevat kaikkia, vaikka niiden sisältö ei aina miellyttäisikään. Ministerillähän on samat keinot lakien muuttamiseen kuin meillä muillakin. Jos ne eivät riitä, on syytä alistua kohtaloonsa.
Tupakkatuotteet on kaikista tunnetuista päihteistä kovimman riippuvuuden aiheuttava. Sen lisäksi tupakkatuotteet ovat osallisena joka toisen niitä käyttävän kuolemassa.
Jos kriteereinä on riippuvuus ja kuolemat, niin tupakkatuotteet ovat maailman pahinta huumetta.
Raiskaus onnistuu paremmin mälli huulessa kuin sätkä suussa.
Mennään tekemään tädistä rikosilmoitus!
Minussa ei herätä
Minussa ei herätä ihmetystä ollenkaan. Sillä minuakin mm. harmittaa se asia että nyt kun ruotsalaisilla on lupa myydä nuuskaa niin suomalaiset varustamot liputtavat uudet laivansa Ruotsiin eikä Suomeen. Siinä menee ihan mukavasti valtion verotuloja.
Viking XPRS joka seilaa Helsingin ja Tallinnan välillä on hyvä esimerkki tästä, alus oli jo rakennettu suomalaisten normien mukaan ja oli valmis liputettavaksi Suomen lipulla mutta sitten tuli tämä ääliömäinen nuuskalaki ja laiva menikin Ruotsiin et sillein.
EU:ssa ei ole oikeudenmukaisuudesta mitään tietoa.
Katalia puolueita
Jos nuuskan ja kevyiden huumeiden sallimisen kampanjointi on muutaman puolueen asia, on äänten kalastelu katalaa ja jopa rikollista. Äänestäjän täytyy harkita tarkkaan, ketä äänestää.
Eläkeläisten puhdas valinta on SSP.
www.senioripuolue.fi
ministeri nuuskineen. Ja
ministeri nuuskineen.
Ja joku vielä kysyy mihin hävisi poliitikkojen uskottavuus ?
Siltarumpujen aika on ohi !
raiskaaja
Göteborgs rape nuuskan valinta kertoo kaiken ministeri thorsin kielitaidosta ja älykkyydestä.
jaaha nyt sitä panee ihmettelemään
kyllä nyt pitäis pikku hiljaa ruveta ajattelemaan että mistä päästä alotetaan, alkoholi huumeet tupakka nuuska ei hän nyt toki nuuska voi olla näistä se joka on se jota kovalla kädellä pitäis vääntää. Ja sitte vielä että karkit jotka näyttää tupakalta olis syynä että aloittais röökiä vetämään mitä helvettiä tää nyt on?!?!?!!?
Mielenkiintoista huomata
Mielenkiintoista huomata kuinka lillukanvarret saa kyytiä... Göteborg's Rapé... Raiskausta ei minun silmissäni näy sillä sivistyneenä eurooppalaisena tiedän sanan rapé merkitsevän raastettua... Yhtä järkevä rinnastus on mälli/siemenneste...