Ministeriön sisäisen tarkastuksen päällikkö Riitta Laitinen selitti tiedotustilaisuudessa, että syynä ongeman unohtamiseen oli testaustulosten "tavanomaista epämuodollisempi käsittelytapa".
Kortin poistamisesta seuraava sovelluksen palaaminen aloitusnäytölle oli ministeriön mukaan suunniteltu ominaisuus, jonka oli katsottu turvaavan vaalisalaisuuden luotettavimmalla tavalla. Nyt ministeriö selittää , että havainto ei osin tämän takia johtanut korjaukseen. Havaintoon liittyvää riskiä ei ehkä myöskään nähty todellisena, koska äänestyksen kulku oli monin eri keinoin ohjeistettu.
Tökkivän tiedonkulun seurauksena ministeriö aikoo muuttaa hallintoyksikkönsä rakennetta. Brax ei suostunut tiedotustilaisuudessa suoraan kommentoimaan sitä, mikä on tulevaisuudessa vaalijohtaja Arto Jääskeläisen tilanne. Braxin mukaan yksittäisen virkamiehen luottamuksen nauttimista ei voi arvioida. Kansliapäällikkö Tiina Astola johtaa organisaatiomuutosta.
- Todennäköisesti teemme ensin pikaratkaisun eli väliaikaisen uudistuksen ja sen jälkeen pidempiaikaisen ratkaisun, Astola sanoi tiedotustilaisuudessa.
Astolan mukaan tässä vaiheessa ei ole tullut ilmi puutteita vaalijohtaja Jääskeläisen asiantuntemuksessa. Braxin mukaan ongelmia oli nimenomaan tiedonkulussa.
Sisäisen tarkastuksen selvityksen mukaan jatkossa projektisuunnitelmissa tulisi kirjata toimittajalle velvollisuus ilmoittaa, jos ministeriön vastuulle kuuluvien asioiden hoitotavassa tai ministeriön ilmoittamissa tiedoissa on puutteita, jotka voivat vaarantaa työn oikeasisältöisen toteutumisen.
Ministeriö tunnustaa harkinneensa käytettävyyden suunnitteluun erikoistuneen asiantuntijan arvion hankkimista, mutta jättäneensä sen pois suunnitelmista jo projektin alkuvaiheessa vuonna 2006.
Lisäksi ministeriön sisäisen tarkastuksen jälkeen myönnetään, että puutteita oli hankkeen kokonaishallinnassa ja siinä, että ministeriön edustus hankkeen johtamisessa oli kapea.
Selvitys käynnistettiin, koska sähköisesti annettuja ääniä katosi Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa kaikkiaan 232 kappaletta. Oikeusministeriö tekee sähköisen äänestyksen kokeilusta myös kokonaisselvityksen, jonka on määrä valmistua loppukeväällä 2009.
Oikeusministeriö on antanut Helsingin hallinto-oikeudelle lausuntonsa sähköistä äänestystä koskevista valituksista. Hallinto-oikeuteen tuli viisi valitusta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Ohhoh!
Saattaa jäädä. Sitä vartenhan testataan, ettei jää.
Poliittinen vastuu?
Nyt, jos viimeistään, olisi asiasta vastaavan ministerin aika tehdä johtopäätös ja erota.
tuohan tekee asiasta rikollista
Jaa'a, saapa nähdä nostaako valtionsyyttäjä Ilman syytteen puoluetoveriaan ja hengenheimolaistaan vastaan. Tieto järjestelmään kuuluvasta viasta tai äänestyksen puutteesta yhdistettynä tietoiseen päätökseen olla tekemättä mitään tekee asiasta tietoisen vaalituloksen väärentämisen ja se on ainakin aikaisemmin ollut rikollinen teko.
"Ministeriö paljastaa,
"Ministeriö paljastaa, että jo testausvaiheessa huomattiin, että äänestäjälle saattaa jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, mikäli äänestyskortin poistaa laitteesta liian aikaisin. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään."
Brax kehtasi vielä syyttää skandaalista äänestäjiä.
Ulos tuollaiset ja vähän äkkiä!
Kaikki osaavat lotota
Ei mitään virheille herkkää "ylisähköistä" menetelmään, vaan yksinkertainen skannaukseen perustuva äänestysmenetelmä. Samanlainen kuin kioskilla lotossa.
Äänestäjä täyttää kopissa lappuun ketä äänestää, siis aivan samoin kuin lotossa. Äänestäjä menee virkailijoiden luo ja työntää lappunsa uurnaan. Äänestysuurnan suulla on lukulaite (samanlainen kuin kioskin lottopääte), se lukee äänen numeron samalla kun tosite menee sinetöityyn uurnaan. Ja lukulaitteesta ääni lähtee eteenpäin sähköisenä vaalikoneelle.
Jokainen suomalainen osaa lotota, myös mummot ja vaarit. Ei tarvitse paljoa opettaa vaalilapun täyttämisessä. Ja kioskien ja huoltamoiden myyjät osaavat lottopäätteiden käytön, heidät värvätään vaalivirkailijoiksi.
Vastuu?
Kuka mahtaa ottaa tapahtuneesta vastuun? Tai miksi kukaan muka ei ottaisi?
Ala-arvoista
Surkea epäpätevyys yhdistettynä törkeään piittamattomuuteen ja härskiin ylimielisyyteen tuntuu olevan leviämässä hallintokuntaan. Vestigia terrent, kuten tässä ja vaikkapa poliisijohdossa ja sisäministeriön AAHY:ssä on jo nähty. Kammottavaa.
Nämä pidot eivät parane ennen kuin väki vähenee. Muutamia avainhenkilöitä pitää laittaa suojatyökiertoon ja ajatus- ja toimintamalleja aika rajusti uusiksi, että normaali päiväjärjestys olisi saavutettavissa.
Suomessa on hyvä, luotettava, nopea ja tehokas vaalijärjestelmä joka perustuu yhteisölliseen luottamustehtävänä tapahtuvaan työhön ja paperilippuihin vaneriuurnissa. Mikä ihmeen vaarantava virhe siinä on havaittu, että sitä ylipäänsä pitäisi kalliilla rahalla "korjata"?
sähköinen huijausjärjestelmä
Sähköistä äänestystä ajavat vain tahot, joille olisi etua helposta ja vaikeasti todennettavasta vaalivilppimahdollisuudesta.
Vaadin Braxin eroa
Ja toivottavasti vaativat kaikki muutkin, jotka edellyttävät, että oikeusministerin tulee olla tehtäviensä tasalla. Braxin puuhastelu kaiken muun joutavan parissa näkyy tällaisina epäonnistumisina, joilla kenties on aiheutettu suuriakin virheitä vaalituloksiin.
Brax siirtykööt takaisin riviin, pois korokkeelta.
Ministeriö ja TietoEnator ovat vastuussa
Kokenut tietotekniikan palvelutalo tekee julkishallinnolle kehnoja sovelluksia kalliilla ja veronmaksaja maksaa. Eikö voisi toimittajaltakin vaatia vastuuta, myös julkisuudessa, että hutilointi vähenisi kun ko. firmalta kuitenkin kaikenlaista tilataan.
Oma kokemus Tieto-Enatorista:
Kokemus on jo 10 vuoden takaa, mutta kokemuken perusteella Tenator osaa kirjoittaa vain laskuja mutta ei koodia, eikä saa valmiiksi melkein mitään minkä aloittaa.
"Lisäksi ministeriön
"Lisäksi ministeriön sisäisen tarkastuksen jälkeen myönnetään, että puutteita oli hankkeen kokonaishallinnassa ja siinä, että ministeriön edustus hankkeen johtamisessa oli kapea."
eiköhän ne tehneet jo tarpeeksi, antaisivat hommat vain ammattilaisten hoidettavaksi. Kyllä tuossa aika lähelle täyttyy rikoksen tunnusmerkit
Ainoa tapa oikeusministeriltä
Olisi ilmoittaa:"Uskottavuuteni toimia ministerinä on siinä määrin kärsinyt,että ilmoitan eroavani Oikeusministerin tehtävästä"!
Virhe myönnetään, mutta...
Hämmästyttää kätkeytyminen kollektiivisen ministeriö-sanan taakse.
Ministeriö pursuilee virkamiehiä. Kenen vastuulla projekti oli?
Miksi häntä tai heitä ei panna vastuuseen ? Joku tai jotkut valvoivat toteuttajaksi valitun yrityksen toimintaa.
Jäljet johtavat virkamiestoimintaan. Poliittinen vastuu on syytä kantaa , mutta vaikea on ymmärtää, että Brax henkilökohtaisesti olisi käytännössä huonosta hoidosta vastuussa.
Jos kuitenkin ministeri Brax on hyväksynyt virkamiesten vaalitoiminnan silloin ja tiedotteen tuossa muodossa, voi vain ihmetellä. Oikeusministerin tulisi osata etsiä jä nimetä virheentekijä(t) ja toimia sen mukaan.
Näyttää siltä, että hän siihen pyrkiikin, valitettavasti hiukan myöhään.
Siksi, että ministerit ovat ministeriöidensä yksinvaltiaita
Yksittäisen virkavastuulla toimivan virkamiehen ajojahti on turhaa. Vastuullista henkilöä pitää hakea sieltä, missä on annettu mahtikäsky toteuttaa sähköinen äänestysjärjestelmä.
Ministeriöissä virkamiehet eivät juurikaan pääse valitsemaan mitkä asiat milloinkin ovat istuvan ministerin suosittujen asioiden listalla ja niitä putoaa sieltä virkamiehille tehtäviksi riippumatta siitä onko k.o. virkamies puolesta tai vastaan. Tämän vuoksi minusta ei ole paikallaan lähteä jahtaamaan yksittäistä virkamiestä. Jos sitten virkamies on ollut omavaltainen tai muuten toiminut vastoin saamiaan määräyksiä ym. on tilanne toinen.
Tärkeintä tässäkin olisi oppia virheistä, joka puolella!
Ministerin aika tehdä johtopäätökset
Ministerin aika tehdä johtopäätökset. Vaaleissa epäonnistunut kansa on vaihdettava.
Ministeri pysyy
"Vaaleissa epäonnistunut kansa on vaihdettava." :)
Kansaa ei ehkä vaihdeta (ainakaan kokonaan), mutta ministeri pysyy, sen sijaan ministeriön väki saattaa vaihtua?
"Oikeusministeriö harkitsee myös vaaleista vastaavien henkilöiden vaihtamista."
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/S%C3%A4hk%C3...
"Kansliapäällikkö Tiina Astolan mukaan joitakin ratkaisuja tehdään nopeasti. Tämä merkinnee vaalijohtaja Arto Jääskeläisen siirtämistä pois tehtävistään."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812108748113_uu...
Syntipukki
on ehkä jo löydetty, kun ministeri kehtaa tunnustaa...
VAALIKARJAA
Mehän ollaan ministereille vain älytöntä "vaalikarjaa" jota saa ilman seurauksia arvostella, huijata ja harhaanjohtaa.
No.... jos seuraavissa vaaleissa yhä tällainen jatkuu, niin en missään tapauksessa aio enää koskaan äänestää.
Minä äänestän jaloillani, jos sähköinen äänestys lasketaan näin toisarvoiseksi palveluksi.
Tämä olisi syytä ihan poliitikkojenkin ja ministereitten piirissä sisäistää.
Broilerin vastuu
Tee Tuija Brax palvelus Suomen Kansalle ja kanna poliittinen vastuu: Eroa virastasi. Näin netti aikana ei enää Komsomolin koulussa opitut sumuutus tekniikat toimi.
lol
lol
Virkamiehen vastuu
Suomalaiset poliitikot saisivat oppia kantaamaan vastuunsa. Mutta vaikka ministeri eroaa, pääsee ministeriön virkamiehet kuin koirat veräjästä eli virkamiehet pitää saada kantamaan vastuunsa. Suomalainen julkinen sektori on täynnä työryhmää, hanketta, strategioiden esi-, jälki- ja loppuraportteja mutta se varsinainen TYÖ siinä ohessa jää tekemättä. Ei vähiten sen takia ettei kenelläkään ole kunnollista kokonaiskuvaa toimenpiteistä ja niiden läpiviennistä.
Parisataa ääntä on merkittävä määrä kunnallispolitiikassa, joten mielenkiinnolla seuraan kuinka taas kiemurrellaan koukussa.
Kvartaalivaaleihin e_vaalijärjestelmällä
Koskapa demokraattisen valtion johtaminen ja kvartaalikapitalismi menetelmineen ovat nykyisin lähes kaltaisiaan, on e-vaalimenetelmän globaalia toteutusta kiirehdittävä. Vaaleja tulee järjestää tarpeen mukaan jopa vuosittain jos vaaleilla valitut vastuuhenkilöt (kunnallisvaltuutetut, kansanedustajat, presidentti) eivät pysty täyttämään tehtäviään. Vaalilakia ym. tarvittavia lakeja tulee muuttaa kvartaalivaaleja mahdollistavaksi. E-vaalijärjestelmä mahdollistaa nopean ja halvan tavan demokratian nopeaan toteuttamiseen. Pitää vain kehittää hyvä ratkaisu äänestäjän identifioiselle, autentikoimiselle sekä vedenpitävä logiikka äänestystapahtuman toteuttamiseen sekä suorittamiseen - helppo juttu suomalaiselle it-osaamiselle?
Vaalikauden pituuden lyhentäminen
Kun sähköinen äänestys saadaan riittävän varmaksi (idioottivarmaksi ei koskaan), tuo olisi hyvä idea.
Muuna keinona poliittisen kiinnostuksen nostamiselle olen ideoinut Big Brother-formaattin perustuvaa tosi-tv-sarjaa, jossa viikottain äänestetään suorassa tv-lähetyksessä yksi kansanedustaja pois eduskunnasta häätöäänestykseen joutuneiden joukosta. Viimeiseksi jäljelle jäänyt saa sitten toimia yksinvaltiaana ennen seuraavaa tuotantokautta.
Viikko- ja kuukausitehtävinä olisi tehdä lakiesityksiä, joista eniten plusääniä saanut saa lainvoiman. Kaikki miinukselle jäävät hylätään.
Ottakahan Subilta yhteyttä.
Oikeusministeriö ja vaalimoka
Käsittämätöntä.
Virheet korjataan, ei niiden takia erota
Näyttää olevan kovin suosittua huutaa nimimerkin takaa eroa aina kun ministeri on sanonut/tehnyt kommentoijan mielestä jotain epäkorrektia/väärää. Käsittämätöntä - etenkin tässä tapauksessa ja ministereiden yksityiselämään liittyvissä asioissa. Mitä vastuun kantoa eroaminen on? Vastuunkantoa on virheen korjaaminen tai tapahtuneen estäminen toistamiseen.
Mentaliteettina ei voi olla, että jokaisesta virheestä rankaistaan ankaralla kädellä. Muuten tämä maa ei mene eteenpäin. Virheet ovat osa yrittämistä ja innovaatioita. That's it.
Sähköinen äänestäminen oli kokeilu
Ja sen tulokseksi saatiin, että valtaosa kansalaisita oli kypsiä tähän. Vain pieni joukko ei kyennyt selviytymään varsin yksinkertaisesta tehtävästä. Mutta eihän tämä ole mikään poikkeus siihen, että osa vaalilipuistakin kaikissa vaaleissa tulee hylätyiksi. Poikkeuksen muodostaa se, että nykyisin kansalaisten kaikki kykenemättömyys on tapana säyttää virkakunnan vastuulle.
Onneksi lainsäätäjä on jo aikoja sitten ottanut huomioon, että vaaleissa voi tapahtua kaikenlaista sellaista, joka saattaa antaa aihetta valittamiseen. Valitusviranomaisen ratkaistavaksi on täten uskottu sen seikan selvittäminen, mikä merkitys sattuneille virheille annetaan vaalin lopputulosta silmällä pitäen. Ratkaisuksi voi tulla, että vaali määrätään toimitettavaksi uudelleen.
Kun kokeilusta on ollut kysymys, poliittiseen ministerivastuuseen viittaaminen on ilmeisen kohtuutonta. Ja virkakuntaan kuuluvien pois potkiminen on liioiteltu toimenpide. Kyllä kokeiltava on, ei asiaa muuten voida selvittää. Ja oikaisutie on olemassa.
Suomella on edessään synkkä tulevaisuus, jos kaikenlaisille napinoille ryhdytään säännöllisesti antamaan periksi ja oikeuslaitokselta viedään harkintavalta pois.
Braxin suusta totuus kuuluu
"Amerikassa tapahtunut moka ei voi mitenkään tapahtua Suomessa, kun täällä jokainen sähköisesti annettu ääni kirjataan vaalivirkailijan toimesta ylös. Äänestystä kontrolloidaan samalla tavalla, kuin perinteistä äänestystä. Äänet eivät siis voi kadota minnekään."
Oikeusministeriön sähköisen äänestyksen auditointiraportissa sanotaan kuitenkin päinvastastaista (s. 3):
"Auditoitavan järjestelmän äänestystilanne poikkeaa olennaisesti nykysysteemistä. Lippuäänestyksessä äänet pudotetaan vaaliuurnaan julkisesti, jolloin äänestäjä tietää ja vaalivirkailijat voivat todistaa äänen menneen uurnaan. Tarkasteltavassa järjestelmässä äänien siirtymistä sähköiseen uurnaan ei todista kukaan."
Brax jatkaa kuolemattomalla sitaatilla:
"Kyllä se science-fictionin puolelle menee, jos joku onnistuisi vaalituloksia sabotoimaan."
Se onko niitä "hukkaan" joutuneita ääniä 232 vai enemmän ei pystytä todistamaan.
Vaalilaki:
101 §
Valitusoikeus ja valitusperusteet
Valitusoikeus on sillä, jonka etua tai oikeutta päätös loukkaa, sekä jokaisella vaaleissa ehdokkaana olleella henkilöllä ja ehdokashakemuksen antaneella puolueella ja yhteislistalla sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.
Lisäksi saavat päätöksestä valittaa sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä ja että se on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen:
1) jokainen asianomaisessa vaalipiirissä tai kunnassa äänioikeutettu henkilö; ja
2) kunnallisvaaleissa kunnan jäsen.
Tuija Brax laiminlöi velvollisuutensa
Tuija Brax osoittautui epäpäteväksi ministeriksi, joka ei kykene kuin siunaamaan ja peittelemään epäpätevyyttä ja virkarikoksia. Sosialidemokraatti Mika Ilman voisi valtakunnansyyttäjänä panna sosialidemokraatti Jääskeläisen tutkintaan. Jääskeläisellä nimittäin on virkavastuuta TietoEnatorin tekemistä virheistä.
Herää kysymys, oliko mukana prosessissa SDP:n entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Jouni Backmankin, joka on saattanut hoitaa eduskunnasta pudottuaan yhteiskuntasuhteita nimenomaan SPD:hen ja sosialidemokraattisiin virkmiehiin päin.
Braxista ei ole ministeriksi, koska hän suostuu TietoEnatorin virheiden peittelemsieen ja veronmaksajien rahojen saalistamiseen.
Valvontaa alhaalta ylös?
Eikö ministeri ole vastuussa siitä, että hänen valitsemat työryhmät yms. toimivat niin, että laki ei vaarannu. Lisäksi voi kysyä, että eikö ole ministerin vastuulla myös se, että työryhmällä on yksiselitteiset speksit, jonka mukaan toimia.
Ihmeellistä hutilointia ja tietämättömyyttä ministeriltä. Tällaista hutilointia syntyy kun vain tunnelmoidaan kuinka kivaa on toteuttaa asioita sen sijaan, että joutuisi tekemään töitä oikein järjen kanssa.
Brax ei valitettavasti ole ainoa hutiloija hallituksessa. Säädetään esimerkiksi kaikenkarvaisia lakeja ja asetuksia yms., joista puuttuu seuraamus tai käytännön mahdollisuus toteuttaa seuraamuksia. Yksi parhaisa tällaisista on ilmoitusvelvollisuus vaalirahoista ylitettyään tietyn summan. Velvollisuuden laiminlyönnistä ei saa rangaistusta. Tämä jos jokin syö kansalaisten luottamusta lainlaatioihin.
Voi herran pieksut
Olis kysyny multa niin kortti olis tullu ulos vasta kun on hyväksynyt äänensä - koko ongelmaa ei olisi.