
Brax ei suostunut suoraan sanomaan, mikä Jääskeläisen kohtalo tulee olemaan. Muun muassa Yle ja STT ovat vetäneet sen johtopäätöksen, että vaalijohtaja vaihdetaan. Näin ei Brax eikä kansliapäällikkö Tiina Astola kuitenkaan suoraan sanonut.
- Yksittäisen virkamiehen luottamusta ei voida arvioida, mutta ministeriö ei ole ollut tyytyväinen organisaatioon, muotoili Brax.
Braxin mukaan on kansliapäällikön tehtävä seuraavaksi miettiä, käydäänkö ensi vuoden eurovaalit saman vaalijohtajan alaisuudessa. Kansliapäällikkö Astola puolestaan sanoi, ettei ole tullut ilmi mitään puutetta Jääskeläisen osaamisessa.
- Ministeriö ei myöskään halua menettää mitään osaamista, Astola sanoi.
Brax puolestaan sanoi, että uudistustarve koskee koko hallintoyksikköä eikä pelkästään vaaleista vastanneita henkilöitä.
Astolan mukaan ensin tehdään pikaratkaisu ja sen jälkeen pysyvämpi uudistus.
- On huomattu, että organisaatiossa on byrokratiaa, joka rasittaa koneistoa. On kehitettävä metodeja siihen, miten hankkeita voidaan seurata säännöllisesti.
Brax puolestaan sanoi olleensa sähköisen äänestyksen projektin aikana huolissaan tiedonkulusta.
- Olen jo kesälomien jälkeen keskustellut kansliapäällikön kanssa uudistustarpeesta, Brax sanoi.
Braxin mukaan hänen on ollut prosessin aikana itse pakko pitää huolta siitä, että hänellä on kaikki tarpeellinen tieto.
Ministeriö kertoi tänään, että jo sähköisen äänestyksen testausvaiheessa huomattiin, että äänestäjälle saattaa jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, mikäli äänestyskortin poistaa laitteesta liian aikaisin. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään.
Ministeriön sisäisen tarkastuksen päällikkö Riitta Laitinen selitti tiedotustilaisuudessa, että syynä ongeman unohtamiseen oli testaustulosten "tavanomaista epämuodollisempi käsittelytapa".

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Tunnustuksen aika
Nyt kun syntipukki on kai löytynyt, on helppo ministerinkin "tunnustaa".
Mieluummin saisi heilua Braxin palli
Hänen ylimielinen suhtautumisensa kritiikkiin tämän hankkeen tienoilta on kyllä tuoreessa muistissa. Kysymyksessä ei ole myöskään ministerin ainoa moka. Arvokkuuden rippeet säilyisivät, jos ymmärtäisi erota.