Kirjastojen aukioloaikojen laajentaminen sunnuntaille saa tukea opetusministeriöstä. Ministeriön kulttuuriasiainneuvos Hannu Sulin ehdottaa myös kirjastoihin sunnuntaiaukioloa, koska ihmisten tapa viettää vapaa-aikaa on muuttunut.
–Kirjastojen pitää pysyä tässä muutoksessa mukana. Meillä on upea kirjastolaitos, ja kirjastojen pitäisi olla auki silloin, kun ihmisillä on oikeasti vapaa-aikaa, hän sanoo Keskisuomalaisessa sunnuntaina.
Sulin uskoo, että sunnuntaiaukiolon laajentaminen voitaisiin hoitaa erilaisilla työaikajärjestelyillä, jolloin siitä ei koituisi kunnille kohtuuttomia kustannuksia. Hän näkee, että uudistus houkuttaisi etenkin lapsiperheitä, ja monet asiakkaat voisivat sunnuntaisin viettää kirjastossa pidemmän ajan kuin muulloin.
Halu laajentaa kirjastojen aukioloaikoja juontuu lehden mukaan ainakin osin kirjastojen asiakasmäärien laskusta. Huippuvuodesta 2004 viime vuoteen kirjastojen asiakasmäärä putosi 14 prosenttia ja lainaajien määrä kahdeksan prosenttia.
Turun uusi pääkirjasto on Keskisuomalaisen mukaan yksi harvoista sunnuntaisin aukiolevista kirjastoista. Useissa suurissa kaupungeissa lehtilukusaleja pidetään auki sunnuntaisinkin.
Suomen Kirjastoseuran puheenjohtaja Markku Laukkanen (kesk.) on ilahtunut, että seuran vanha ehdotus on saanut tukea myös opetusministeriöstä.
Helsingin kirjastotoimen johtaja Maija Berndtson haluaa, että pääkaupungin tuleva pääkirjasto olisi ydinkeskustassa auki joka päivä.

Kommentit
Hassu uutinen
Minä olen jo pitkään käynyt sunnuntaisinkin - viimeeksi tänään! - kirjastoissa (kävelyetäisyydelläni on ainakin kaksi sunnuntaisinkin auki olevaa kirjastoa, ehkä enemmänkin), joten tuo uutinen vaikutti hieman kummalliselta. Ilmeisesti Helsingin keskustan ulkopuoliset kirjatot ovat kiinni.
Kirjastot ja kirkot tulisi
Kirjastot ja kirkot tulisi pitää sunnuntaisin kiinni.
Kirjastojen sunnuntaiaukiolosta koituvat lisäkustannukset maksanne kunnaisveron korotuksena. Kirkko perii jäseniltään oman vapaaehtoisen veronsa jossa on jo muutenkin nousupaineita.
Toisaalta voitaisiin harkita kirjakauppojen pakollista sunnuntaiaukioloa adventtiviikoilla. Jopa juopot tai muuten vaan poikkeavat kirjailijat voisivat saada lisätienestiä päättöminä loskassa vaeltavilta heräteostajilta. Viinakauppaja ei saa myöskään suuren laman kynnyksellä unohtaa. Adventtisunnuntaisin niissä myytäisiin ainoastaan suomalaisvalmisteisia tuotteita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Koskenkorva_(viina)
http://www.kossu.org/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaloviina
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rajamäen_tehtaat
http://www.youtube.com/watch
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marskin_ryyppy
Suomalaiset ovat yksiä ahkerimmista kirjastonkäyttäjistä
... maailmassa. Kirjastot ovat pääsääntöisesti kiinni - ainakin muualla kuin Helsingin ytimessä...
Sunnuntaisin luetaan ja harrastetaan
Käymme kirjastoissa useasti viikossa
Lehtien lukusalit ovat täynnä. Päälehdet vaihtavat lukijaansa tuhkatiheään. Mutta itse kirjastot ovat kiinni kaikkialla. Kahvila on kiinni.
Huolimattaa siitä, että luemme verkkolehdet valtakunnallisesti ja säännöllisesti kotona, kirjaston läsnäolevaa henkeä ei saa aikaan kotona.
Vaadimme, että kirjastojen kaikki osastot ovat auki koko viikonvaihteen kaikkine palveluineen.
Uusi Suomi voisi tuottaa " näköislehden ", joista kirjastoissa olisi printtiversiost käytössä !
Kellä siis on enää kohta oikeasti vapaa-aikaa viikonloppuisin?
"Kirjastojen pitää pysyä tässä muutoksessa mukana. Meillä on upea kirjastolaitos, ja kirjastojen pitäisi olla auki silloin, kun ihmisillä on oikeasti vapaa-aikaa"
Kauppoja avataan sunnuntaiksi, tarvitaan kaupan työntekijöitä. Kirjastoja avataan sunnuntaiksi, tarvitaan kirjastoon työntekijöitä. Jo näiden kahden vuoksi tarvitaan lastenhoitoon työntekijöitä viikonlopuiksi. Luultavasti tarvitaan jo näiden takia lisää julkisen liikenteen työntekijöitä. Tässä esimerkkejä "kehityksestä".
Kellä siis on enää kohta oikeasti vapaa-aikaa viikonloppuisin?
Näinkö yhteiskunta kasvattaa lapsiaan, eletään epäsäännöllisissä työvuoroissa, ilman viikkorytmiä? Tämäkö edistää nuorten hyvinvointia? Arvaan vain, luultavasti tästä nousee vielä ennemmin tai myöhemmin keskustelua, kun huomataan asioiden menneenkin metsään. Lisää koulusurmia, koska vanhemmat ovat enenevissä määrin töissä epäsäännöllisesti.
Suuntaus: Lapset ovat koulussa vähintään yhdeksän vuotta säännöllisesti arkipäivisin esim. klo. 8:00 - 15:00. Vanhemmat ovat tämän ajan epäsäännöllisesti kotona. Vanhemmat eivät ole aina kotona, kun lapsi on kotona.
Tulisikin erittäin tarkkaan harkita, mitä kannattaa olla auki viikonloppuisin, mitä ei.
Todellakin
Kirjastoväen ansiotkin siinä hiukan kohenisivat.
Lehtienlukusalit ovat sunnuntaisin auki
monella paikkakunnalla.
pyhä sunnuntai
sunnuntaiaukiolo on ehkä kiva lisä.jos se kuitenkin aiheuttaa kustannuksia jotka vaikuttavat nykykyisen tarjonnan sisältöön,unohdetaan koko jutttu.