Sunnuntai 27.5.2012

Suomen poliisin C.S.I.-temppu ihmetyttää maailmalla

Luotu: 
23.12.2008 13:47
  • Kuva: Creative Commons / Miika S

Suomen poliisin erikoisella tavalla ratkaisema autovarkaus on päässyt esille maailman medioissa. Poliisi ratkaisi autovarkauden laboratoriokokeilla, joissa hyttysestä saadun veren dna:lle löytyi osuma poliisin rekisteristä. Tapauksesta ovat kertoneet ainakin Britannian yleisradioyhtiö BBC, uutistoimisto AFP, USA Today ja useampi brittilehti.

Tapauksesta Suomessa kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Autovarkaus sattui viime juhannuksen tienoilla Etelä-Pohjanmaalla. Tutkijat löysivät varkaan hylkäämästä autosta hyttysen, joka toimitettiin keskusrikospoliisin rikoslaboratorion tutkittavaksi, kuin televisiosta tutussa C.S.I. -sarjassa konsanaan.

Sääski oli imenyt ihmisverta, josta esiin kaivettu dna täsmäsi poliisin rekistereissä jo valmiiksi olleen eteläsuomalaisen miehen tietoihin.

Tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki kommentoi nauraen AFP:lle, että hyttysten käyttäminen ei ole tavallista eikä sitä painoteta poliisien koulutuksessa.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Jerobeam

poliisit huitovat tien laidassa, siitä ei kannata välittää, koska he ovat suorittamassa rikostutkimusta!

tourette

Siis niitä vielä tutkitaan, selvitetään ja vallan otetaan rikollisia kiinnikin?

Mainittu ei, miten oikeudessa kävi, vai päästiinkö sinne asti ollenkaan. Antikliimaksia odotellessa.

Torgoth

Poliisilla ei ole aikaa tutkia pahoinpitelyjä, jos tekijä ei ole tiedossa, mutta on aikaa kikkailla hyttysten kanssa, kun kyseessä on "luvaton käyttöönotto", josta ei edes saa mitään rangaistusta.

Vieras

7 § (24.8.1990/769)
Luvaton käyttö

Joka luvattomasti käyttää toisen irtainta omaisuutta taikka kiinteää konetta tai laitetta, on tuomittava luvattomasta käytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Vieras

9 a § (12.7.2002/614)
Moottorikulkuneuvon käyttövarkaus
Joka ottaa luvattomasti käyttöönsä toisen moottorikäyttöisen kulkuneuvon, on tuomittava moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.

Vieras

Taitaa olla Torqoth Joulumielellä. Ei kai kukaan muutoin noin tyhmiä kommentteja kirjoittele. Ja vielä kahteen otteeseen.

Poliisille hatunnosto neuvokkuudesta.

Torgoth

Jos pidät tyhmänä tätä: "Poliisilla ei ole aikaa tutkia pahoinpitelyjä, jos tekijä ei ole tiedossa" soita itse Itäkeskuksen poliisille ja tarkista asia.

Conservative

Veikkaan, etta joku niista useasta televisiossa pyorivasta CSI sarjasta viela kopioi taman. Suomen poliisin tulisi rekisteroida teko ja kerata tekijanpalkkiot. Amerikassa moinen ei riittaisi mihinkaan oikeudessa, koska joku oikkarin reputtanut jurstinpuolikas vaittaisi, etta hyttynen on voinut imea veren kenesta tahansa, ei nayttoa, reasonable doubt ja muuta oikeusteknista hopinaa. Syyttaja voisi tosin kutsua hyttysen todistamaan, jos poliisi ei olisi tappanut sita tutkimusten aikana. Lopulta varas, auton omistaja ja hyttysten oikeudet jarjesto haastavat valtion oikeuteen.

kemal

Ei ole vielä Suomen poliisi ratkaissut tätä hyttystä, joka imaisee bensat sieltä täyttöaukon kautta kanisteriinsa. Tässä on uusi haaste.
Hummerin bensarosvous lienee ratkaistavissa sieltä konepellin alta.

nyhtänköljä

"..vaikka hyttynen olisi lentänyt varastettuun autoon jostain Etelä-Suomesta, imaistuaan sitä ennen viatonta kansalaisverta."

Milläköhän tavalla tämän viattoman kansalaisen veren dna olisi päätynyt poliisin rekisteriin? Eiköpähän nämä sormenjäljet kuin dna:kin liity vain jonkin kolttosen yhteydessä tehtyyn näytteen otoon.

Tietääkseni kumpaakaan näytettä ei minusta ilmene poliisin rekistereissä. Vai olenko vain hyvässä uskossa, koska siitä ei minulle ainakaan ole kerrottu, ei myöskään sormieni jälkiä otettu.

Vieras

"Veikkaan, etta joku niista useasta televisiossa pyorivasta CSI sarjasta viela kopioi taman."

USA:ssa katselin muutama kuukausi sitten CSI:n jakson, jossa murhamies paljastui murhapaikalta löydetystä hyttysestä otetusta verinäytteestä. Niin ja Jurrasic Parkissahan saatiin fossiilista löytyneestä hyttysen imemästä dinon verestä riittävästi DNA:ta konstruoimaan kokonaisia dinosauruksia...

Körmy.

Tässähän kohta pitää kohta olla kaiket kesät hyttysverkko niskassa, kun ne verenimijät (= naispuoliset hyttyset) imuttelevat ja lentelevät mihin sattuu.
Vaikka pankkiin, ja oikeat rosvot ryöstävät sen, ja syytön poseen sen itikan takia, kun oli väärässä paikassa.

Vieras

luulisi nyt kaikkien aikuisten ihmisten tietävän että hyttynen ei montaa metriä lennä veren imemisen jälkeen, josta voi päätellä että henkilö on ollut autossa ainakin jossain vaiheessa.. ja nykytekniikalla pystyy päättelemään muutaman tunnin tarkkudella koska veri on imetty...

mutta sitä kyllä ihmettelen kun henkirikoksiin poliiseilla ei riitä resurssit mutta tälläsiin materialistisiin riittää sekä myöskin tekijänoikeus/talous rikoksiin...

Ari Savolainen

"Tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki kommentoi nauraen AFP:lle, että hyttysten käyttäminen ei ole tavallista eikä sitä painoteta poliisien koulutuksessa."

Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen, koska ei voitu näyttää toteen, etteikö hyttynen olisi voinut imeä verta epäillystä ennen lentämistään autoon.

Siin se: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=3953

Ari Savolainen