Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Jani Sievinen: Olen ollut aina kiinnostunut politiikasta

Jani Sievinen: Olen ollut aina kiinnostunut politiikasta
Julkaistu: 12.1.2009 14:37
Entinen huippu-uimari Jani Sievinen lähtee SDP:n eurovaaliehdokkaaksi. Sievinen kertoi päätöksestään maanantaina Vihdissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Ylen mukaan Sievinen kertoi vaalikampanjansa budjetiksi noin 30 000 - 50 000 euroa. Kampanjaa lähtee vetämään vihtiläinen toimitusjohtaja Jukka Virtanen, ja kampanjatiimissä on mukana myös Sievisen isä ja pitkäaikainen valmentaja Esa Sievinen.

Sievinen sanoo olleensa aina kiinnostunut politiikasta ja Suomen asioiden hoitamisesta.

- Perusarvot ovat minulle tärkeitä, kuten tasa-arvo ja köyhimpien huomioonottaminen, hän sanoi Ylen mukaan.

Virallisesti Sievisen ehdokkuus sinetöidään virallisesti torstaina SDP:n puoluehallituksessa. Europarlamenttivaalit toimitetaan kesäkuussa.

Sievinen kertoi toivovansa, että hänen ehdokkuutensa nostaisi demarien profiilia.

- Tästä on yksi suunta ja se on ylöspäin. Toivotaan että tämä (ehdokkuuteni) on yksi askel siihen suuntaan, hän summasi.

Europarlamenttivaalit järjestetään kesäkuun 7. päivä.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Jani Sievinen
Paikat: Vihti
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Julkkispolitiikot ja profiilin korotus

Milloin urheilija-/missi-/lööppipoliitikot ovat nostaneet yhdenkään puolueen profiilia?

no kerran,

Antti Kalliomäki siirtyi vakavasti otettavasta urheilijasta vakavasti otettavaksi poliitikoksi.

kerrassaan upeaa..

taidan sittenkin harkita vakavasti ehdokkaaksi ryhtymistä.
vaikka uimakoulusta tulikin vain kandin paperit.

SDP:llä tasokkaita ehdokkaita.

Johanna Tukiainen, Matti Nykänen ja vaikka Jammu "setä" Siltavuori voisi myös harkita ryhtyvänsä SDP:n eurovaaliehdokkaiksi.

tasokas kommentti

Johanna Tukiainen, Matti Nykänen ja vaikka Jammu "setä" Siltavuori voisi myös harkita ryhtyvänsä SDP:n eurovaaliehdokkaiksi.

Viimeinen "ehdokas" meni jo ala-arvoiseksi, enkä oikestaan ymmärrä miten Jammua tai Tukiaista voitaisiin rinnastaa millään tavalla Sieviseen.

Vielä täytyy myös korjata, että Tukiainen on avoimesti kertonut useaan otteeseen olevansa Kokoomuksen porukkaa. Tämä ei sinänsä ole uutta, sillä julkkisnaisillamme on yleensä ollut tapana liputtaa Kokoomusta. Demareissa näitä taitaa olla tasan yksi: Maria Guzenina-Richardson, mutta häntä on nykyään enää vaikea kutsua "julkkisehdokkaaksi". Sinänsä demarit tuskin on merkittävän kateellisia Kokoomukselle, pitäkööt he Jasmin Mäntylänsä ja Johanna Tukiaisensa!

Taitaapa se Nykäsen kloppikin olla Kokoomuksen miehiä (kommenteista/haastatteluista päätellen).

Tukiainen kannattaa kokoomusta

kun PerSut eivät huolineet. Vai menikö se toisinpäin.. Yhtä samaa.

Tämä kuvaa hyvin demarien

Tämä kuvaa hyvin demarien ajattelun tasoa.
Poliittisesti mr. Nobody ehdokkaaksi.
Tulisi varmaankin Suomen ja Euroopan asiat laitettua asiantuntemuksella järjestykseen.

Öy nöy!

Tuleekohan tuosta pitkäkin sukellus?! Sekauinti ainakin...

Mahtava juttu!

Sievinenhän sanoo liittyneensä demskuihin jo 2001 tai 2. Ihme homma että tällanen on pysyny piilossa, ja musta mahtava juttu sekä demareille että sieviskälle. Sehän on fiksu jätkä ja sdpee tarvii nimenomaan uusia "suihkunraikkaita" tyyppejä. Kumpa vaan puhuis jotain järkeviä eikä toistelis urpolaisen fraseologiaa. - Mikko

Entiset urheilijat ja julkkikset keräävät ääniä

Suomen kansa äänestää vailla ajatustakaan siitä, kuka hoitaisi asiat kunnolla. Ennen vaaleja on helppo luvata vaikka mitä, mutta valittuna pysytään puolueen ruodussa. Yksikään hallituspuolueen edustaja ei ole ajanut köyhän eläkeläisen asiaa. Katainen sanoi ennen vaaleja, että taitettu indeksi korjataan, mutta kas, valituksi tulikin toinen Katainen, joka jatkoi, että ei ainakaan tällä vaalikaudella.

Nyt eurovaaleissa on äänestettävä juuri niitä, jotka pystyvät tosissaan ajamaan juuri sitä asiaa, joka on kipein kohdallasi. Edustajat on pantava vastuuseen lupauksistaan. Vain eläkeläinen voi ajaa eläkeläisen asioita aidosti. Vanhojen puolueiden värit on nähty. Ne eivät aja eläkeläisen asiaa, ja eläkkeiden reaaliarvo pienenee koko ajan. Vuodesta 1995 olemme jo 40 prosenttia jäljessä palkoista.

Suomen Senioripuolue ajaa eläkeläisen asiaa, ja siksi eläkeläisten pitää äänestää eläkeläisiä päättäville paikoille.

www.senioripuolue.fi

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely