Ylimääräisen kalapuikon ottamisesta puhkesi melkoinen show Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Kriisi huipentui poliisin kutsumiseen paikalle.
Asiasta kertovan Ilta-Sanomien mukaan tapahtumat lähtivät liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapuikkoa. Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.
Emäntä oli vaatinut poikaa pistämään yhden kalapuikon takaisin. Poika kieltäytyi.
Paikalle sattunut opettaja nappasi poikaa olkapäästä kiinni, minkä seurauksena tämän tarjotin lensi lattialle.
Poikaa vaadittiin siivoamaan jäljet, mutta tämä kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.
Tämän jälkeen poikaa vaadittiin kuraattorin pakeille. Tämä ei suostunut.
Viimeisenä keinona koulu soitti paikalle poliisipartion.
Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.
Poliisin saapuminen aiheutti koulussa yleisen hulinan. Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna rikkoontui.
Vantaankosken yläaste ei suostunut kommentoimaan tapausta.

Muistan kuin eilisen.
Tällaista oli minun nuoruudessani enkä ole kuitenkaan vasta kuin 24v. Muistan elävästi kuinka painin opettajien, rehtorin ja vahtimestarin kanssa vuoron perään millon mistäkin asiasta ja koen edelleen olleeni oikeassa. Kaikki sympatia pojalle...
Tässäpä asiaan liittyvä
Tässäpä asiaan liittyvä kuva...
http://xs135.xs.to/xs135/09033/kalapuikkoswat353.j...
Vähäks läppä!!! Koko maa
Vähäks läppä!!! Koko maa koht alkaa tekstaa täst! Mika niitten opettajien ruokalista on? Jos se ois ottanu viel enemma ne ois kutsunu SWATIN! :D Vahaa lappaaaaa
Turhuutta
Olen tässä asiassa itse enemmän koululaisten puolella - muistan lähes vastaavia tapauksia itse ammoisilta kouluajoiltani.
Ymmärrän myös keittäjän näkökulman asiaan - ruokabudjetti on tiukka, ja annokset on tarkasti laskettu per koululainen. Tosin, pistää miettimään onko 3 kalapuikkoa sitten kasvavalle nuorelle riittävä aterian koko, vaikka tarjolla olisi lisukkeitakin? Väitän että ei.
Tässä tapauksessa suurimman virheen teki kuitenkin täysin joustamaton keittäjä, joka toimillaan sai aikaiseksi siemenen oppilaiden hulinaan.
Eikä se tarjotin putoa ihan "tarttui olkapäähän" toiminnalla, kyllä siinä on ollut muutakin, mikä artikkelissa jää sopivasti pimentoon.
Miten se tarjotin putoaa?
Niin, putoaisiko se tarjotin vaikka heittämällä?
Ja mikä mahtoi olla tapahtumien järjestys? Hulina ennen poliisin tuloa vai poliisin aikana? Kumpi kuulostaa uskottavammalta? Uutinen antaa kuvan, että oppilaat olisivat olleet rauhallisesti istumassa. Ei poliisia kutsuta sellaisen takia. Uhkaava tilanne siellä on ollut, uskoisin. Mutta hauskempihan on lukea epämääräistä uutista ja lehdistä on hauskempi niin kirjoittaa.
Paljon melua tyhjästä
Em. teatterikappale tuli mieleen. Entäs, jos kalapuikkoviiksinen punaista lihaa syövä heteromies olisi ollut asialla ;P
Hyvä on, että kouluruoka
Hyvä on, että kouluruoka maistuu.
Meni opettajilta
Meni opettajilta auktoriteetti :D
Rasismia !
Todellinen kalapuikkokapina,ei puutu enää kuin vahvistus huhuille,että kyseessä on ollut ulkomaalaistaustainen erittäin nälkäinen ja laiha oppilas.
Kolme kalapuikkoa
Missä sosialismi, siellä nälkä.
Melko scifiä
Ei siis lainkaan kiinostavaa tuo kalapuikko episodi, vaan nimenomaan sen jälkiseuraus.
Täysi mellakka siitä että poliisi paikalla. Olikos kyseessä koulu vai mielisairaala? Ettei nyt mennyt tiedot uutisessa väärin?
Tarinan jatko
Voin kuvitella tarinalle jatkon. Seuravaaksi pojan vanhemmat nostavat syytteen olkapäästä tarttunutta opettajaa vastaan pahoinpitelystä. Kun vuosi tai jotain on kulunut, iltapäivälehdet (ja varmaankin tässä tapauksessa n.s kunniallisemmat aamulehdetkin) pääsevät mässäilemään käräjäoikeuden päätöksellä, joka on langettava!
Sairasta
On aivan käsittämätöntä, että koulu kutsuu poliisin paikalle tällaisessa tapauksessa.
Miksi?
Oppilas istui ainakin lehtijutun mukaan täysin rauhallisena muun luokan keskellä oppitunnilla. Ei riehunut, ei aiheuttanut vaaraa muille tai itselleen ja kyseessä oli 13-vuotias LAPSI!!!
Poliisin tehtävänä on yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitäminen, ei hoitaa koulujen tai päiväkotien kurinpitoa. Vai oliko kyse siitä, että poikaa syytettiin varkaudesta ja siksi poliisi tarvittiin paikalle.
Voiko rehtori, kuraattori ja opettaja enää tehokkaammin viestittää kaikille, että he eivät ole tehtäviensä tasalla.
Vai onko tämä yleinen käräjöintimentaliteetti edennyt jo näin pitkälle. Kaikki päiväkotilasten riidat ratkaistaan käräjäoikeudessa ja pienimmistäkin koulun kurinpitoasioista tehdään poliisiasioita.
Entäs jos aikuisten annettaisiin oikeus kasvattaa?
Kyllähän ongelma on siinä, että kun lapsi ei aikuisen sanoja usko, ja yhteiskuntamme on päättänyt, että lapsiin ei saa koskea (paitsi poliisi), niin keinot on loppu.
Entä jos annettaisiin opettajille oikeus pakottaa tuollaiset vähemmän kiltit lapsukaiset ulos? Ei tarvitsisi poliisia vaivata. Ei se poliisisetäkään muuta tee tuollaiselle lapselle kuin ottaa tukevan niskaperseotteen, ja samaan pystyy opettajakin.
Lapsi tarvitsee rajoja kasvaakseen.
4 kalapuikkoa
Lapsi tarvitsee enemmän kuin 3 kalapuikkoa päivässä kasvaakseen.
Nimenomaan
"Lapsi tarvitsee rajoja kasvaakseen" Juuri näin.
Jos normiannokseen kuuluu vaivaiset kolme kalapuikkoa, niin silloin siihen jumaliste kuuluu kolme kalapuikkoa. Muutenhan jonon viimeiselle jää vain kaksi kalapuikkoa. Ja siitähän se mekkala vasta syntyykin jos joku saa vajaan annoksen.
Olisiko pitänyt samantien antaa vaikka yhdeksän kalapuikkoa ja päälle vielä päänsilityksiä ja lässytystä tyyliin "voivoi meidän pikku kultamussukka kun sillä on nälkä, syö nuo muidenkin annokset kun oot niin ihana..." Siinäpä vasta kysymys vapaan kasvatuksen liberaalivässyköille.
Poliisien paikalle kutsuminen oli kyllä naurettavaa. Ja onhan nuo annoksetkin naurettavan pienet, mutta sehän on sitten jo toinen asia.
Liberaalivässykän vastaus
Lopetetaan sosialistinen koululaitos. Jokainen yksityinen koulu järjestäköön ruokailunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Toisin sanoen sillä tavalla, josta asiakkaat ovat valmiita maksamaan.
Kyllä aikoinaan minun
Kyllä aikoinaan minun kouluaikanani (1980-luvun puoliväli) tehtiin näin (meidän koulussamme, suuri yläaste). Yksi kaveri otti ylimääräisen banaanin, valvova opettaja näki tämän, kaveri vietiin rehtorin huoneeseen ja poliisiasemalle. Taisi tosin saada kävellä itse. Tehtiin tutkintapöytäkirjat, "henkilö N.N on silloin ja silloin klo. se ja se ottanut koulun ruokasalista noin 20 pennin arvoisen banaanin...". Tekijä "myöntää syyllisyyden". Rikosrekisterimerkintä. Rikos: näpistys.
Ei ollut ainoa kerta. Ylimääräinen voinappi, näkkileivän pala, ylimääräinen maito yms. ilmoitettiin poliisille jos näitä ei maksettu. Oli mahdollisuus ostaa mutta kuitti piti muistaakseni näyttää valvovalle opettajalle. Opettajat valvoivat sitä, mitä ihmisillä oli tarjottimella ja jos oli jotain ylimääräistä niin joko tuli näyttää kuitti tai sitten rehtorille ja poliisiasemalle. Purukumit yms takavarikoitiin - samoin mah. omat juomat yms. (Sitä ei kerrottu millä oikeudella).
Onko kaikki kerrottu?
"Oppilas istui ainakin lehtijutun mukaan täysin rauhallisena muun luokan keskellä oppitunnilla. Ei riehunut, ei aiheuttanut vaaraa muille tai itselleen ja kyseessä oli 13-vuotias LAPSI!!!"
Voisiko olla mahdollista, että näin ei ollutkaan? Että oppilas aiheutti vaaraa muille ja itselleen? Voi hyvinkin olla, mutta lehdistön tehtävänähän on luoda mielikuvia ja muokata mielipiteitä eikä välittää tietoa.
Missä Karhu-ryhmä?
Kas kun eivät lähettäneet paikalle pukunäytelmiin erikoistunutta näytelmäkerhoaan.
Todistus:
Nälkäinen oppilas ja henkilökunnan kiusaama oppilas 9
Venäläiset kalapuikot lämmittänyt emäntä 5
Oppilasta ahdistellut ja tämän normiannoksen lattialle viskonut opettaja 4
Pätemistään korostanut ja poliisin paikalle houkutellut kuraattori 4
Kouluun oppitunnille tullut poliisi 4
Letunsyöntiennätys
Minä kävin ala-asteen pienellä kyläkoululla (oppilaita taisi olla aikanani 23), jossa oli oma keittäjä. Voi vitsi, että oli hyvät pöperöt ja sai syödä niin paljon, kun jaksoi. Nimissäni oli muuten koulun letunsyöntiennätys, 32 lettua :D
Yläasteen kävin suuremmassa, reilun 300 oppilaan koulussa ja silloin oli lama ja kunnalla säästökuuri. Ruokaa sai toki sielläkin syödä niin paljon, kun napa veti, mutta yleensä pöperöt olivat niin pahoja/ outoja (normaalisti uunivuokaruokaa, jossa oli edellisviikkoiset nakkikastikkeen jämät, toissa päiväinen spagetti ja keittiön pakastimesta löytynyt porkkanaraaste), että eipä kauhiasti tapeltu ruuan päältä.
Mutta ehkäpä kouluruokailuun voisi vähän määrärahoja heittää lisää, että lapset saisivat syödä 4 kalapuikkoa?
Aivan
Kolme kalapuikkoa on vitsi. Kasvavaan nuoreen mieheen uppoaa jopa 20 kalapuikkoa. Ei ihme, että ovat tunneilla levottomia, kun lapamato heittää mahassa volttia ruuanpuutteessaan.
Tämä on sitä tasapäistävää reaalisosialismia parhaimmillaan. 35 kiloiselle hennolle tytölle ja 80 kiloiselle urheilevalle nuorukaiselle, molemmille kolme kalapuikkoa.
Omille lapsille on pitänyt pistää kassillinen voileipiä mukaan, kun tämä yhteisen hyvän ja ilmaisen kouluruuan järjestelmä pitää heitä nälässä.
Kaikki sympatiani ovat tämän oppilaan puolella.
Nimenomaan
Onhan tuo nyt ihan selvä asia, ettei kasvavan pojan nälkä lähe kolmella kalapuikolla ja kauhallisella veteen keitettyä perunaesanssimuusia. Itse olen ehdottanut, että jos kouluruokaan ei ole vara käyttää rahaa juurikaan nykyistä enempää, niin käyttäisivät ruuan valmistuksessa edes ihan kunnolla rasvaa ja voita. Niistä ruoka saisi lisäenergiaa runsaasti ja rasva pitää tehokkaasti nälkääkin poissa.
Nälkä
Siis eikö 13v koululaiset todellakaan saa enemmän kuin kolme kalapuikkoa? Meidän 2v poika jo syö enemmän. Ennemminkin polisin pitäisi tutkia saako koulun oppilaat tarpeeksi ravintoa.
Entäs emäntä?
Ettei vaan emäntä itsekin olisi joskus syönyt kuormasta vaikka jugurtin tai lihapullan? Tiedä vaikka on maistellut kalapuikonkin? Kuka vahtii emäntiä keittiöissä?
Miten on opettajien ruoka? Maksavatko he ruuastaan todellisen hinnan vai onko opettajien ja kuraattorien ruoka subventoitua?
Paljonko koulu ja poliisi tuottivat lisää hiilidioksidipäästöjä tässä episodissa?
Vantaalle nauraa koko MAAILMA! HAHAHAHAA!
Linnan juhlissa tuskin rajoituksia
ja paljonkohan maksaisi jos koululaiset kuljetettaisiin Hakaniemeen syömään Hurstin tarjoamaa lounasta.
Asiat päinvastoin
Ennen oppilaat pelkäsivät opettajaa, nyt asiat ovat päinvastoin, opettaa pelkää oppilaita.
Kalapuikkoja postiin
hmm... voisin lähettää paketin kalapuikkoja tuonne koululle. Kun kerran tuntuu olevan niin arvoikkaita että pitää nauttia ihan poliisivartiossa.
No jopas on nyt vaikeaa niitä kalapuikkoja jakaa
Jos kerran on noin vaikeaa elämä muutaman kalapuikon takia, niin
keittäjätädit voisivat sitten alkaa jakamaan se KOLME puikkoa
tieteellisellä tarkkuudella lautaselle valmiiksi ja ojentaa
tämän sitten oppilaalle, että saadaan ohjesääntö täytettyä.
Ei ehkä sitten tarvita poliiseja paikalle.
opettaja ja keittäjä sinne kuraattorille
Mihin tämä maailma oikein menee. Voin vain kuvitella itseni tuon koululaisen paikalle. Yhden kalapuikon takia hänestä tulee nyt koko koulun silmätikku ja opettajien huolenaihe. Luultavasti myös aika monien opettajien sympatioiden aihe, mutta he eivät saa koululla paljoa "palstatilaa" kun muutamat vouhkaavat tämän "kalapuikkokriminaalin" tekosista, vaikka aihetta ei olisi mihinkään.
Minun kouluaikana ei kuitenkaan poliiseja kutsutta paikalle. Mitähän ne poliisit tässä tapauksessa tekivät paikalla. En voi käsittää koulun toimintaa. Kuulostaa täysin ala-arvoiselta.
Pari vinkkiä ois koululaiselle seuraavaa kertaa varten :), mutta en kerro täällä ku ei tiedä jos joku soittaa poliisit paikalle
Kolme kalapuikkoa on
Kolme kalapuikkoa on ehdottomasti vähän, jos ruoka kerran maittaa. Mutta se, että asiasta on noussut tällainen jupakka kertoo mielestäni vain siitä, että kaikkia jutun käänteitä ei ole kerrottu, miten asiassa on käyttäydytty puolin ja toisin. Ennen kaikkea epäilen oppilaan käyttäytyneen huonosti, koska en voi uskoa että Suomen kouluissa ylimääräistä ruokaa ei tuon vertaa saisi jos kohteliaasti kysyy! Jutun takana voi myös olla vaikka mistä syystä johtuvaa pidempiaikaista skismaa jota näin pyritään kaatamaan koulun niskaan.
Ei saa ylimääräistä
Ei saa ylimääräistä yhtään jos kauniisti kysyy. Ylimääräiset pitää varastaa, mutta eipä se vaikeaa ole.
Ja on se kumma että vain 3 kalapuikkoa saa ottaa kun loppujen lopuksi yli puolet niistä puikoista päätyy kaatopaikalle.. Tai minne lie kompostiin..
Ruokaa lapsille
Koulu ja etenkin kaupunki pitäisi saattaa vastuuseen lasten näännyttämisestä nälkään. Kolme kalapuikkoa 13-vuotiaalle pojalle on pelkkä vitsi. Mutta onhan toki kaupunginisillä tärkeämpääkin rahanmenoa kuin lasten ruoka...
Olen lapseni entisestä alakoulusta kuullut samanlaisia tietoja: ruoka loppuu jalkelussa kesken, vain nopeimmat saavat syödä tarpeekseen. Missään työpaikkaruokalassa moista ei hyväksyttäisi, mutta lapsia voi tietysti pitää nälässä, mitäpä tuosta.
Todella törkeää
Ei hemmetti mikä koulu systeemi jos se kalapuikko oli kerran ylimääräinen niin silloinhan tämän pojan olisi pitänyt saada se kalapuikko minä kyllä sanon että nuo kaikki opettajat, kuraattori ja rehtori niille pitäisi antaa hemmetti sakot ja potkut!!!!!!! HALOO 13-vuotiasta poikaa ei saisi komennella yhdestä kalapuikosta etenkin jos se oli YLIMÄÄRÄINEN!!!!!! Keittäjälle potkut pe**e**!!!
Ei jumankauta...
tuleeko 13-vuotias kasvava ja urheileva nuori mies toimeen kolmella kalapuikolla?
Pojalle pitäis myöntää urhoollisuusmitalli kun uskaltaa vastustaa pojan elämää ymmärtämätöntä naisvaltaista hegemoniaa.
Valitettavaa..
..Molemmilta meni pinna ..nahkapäätös , molemmat pyytävät anteeksi ja lisää rahaa kouluruokailuun laman ajaksi!
U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A!!! Taid
U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A!!!
Taidan laittaa omat tulevat lapseni yksityiskouluun hinnalla millä hyvänsä, jos asiat jatkuvat tällä mallilla. Itse olen nuoruudessani saanut syödä ihan tarpeeksi kouluruokailussa, ainoastaan jälkkärit oli valmiiksi annosteltuja. Ikää tällä hetkellä 26, eli ei kovin kauan aikaa sitten. Miten näistä lapsista voi kasvaa normaaleja, rehtejä aikuisia, jos jo koulussa opetetaan että tavallista pulliaista potkitaan päähän, ja ruokaakaan et saa kuin varastamalla. Tai siksi sitä ainakin sanotaan. Lisää ruokaa lapsille, niin ovat edes kylläisiä, ja niin ollen hetken onnellisimpia!
Paha kalapuikko, hyi !
Nythän on niin, että kalapuikot aiheuttavat levottomuutta ja järjestyshäiriöitä ja provosoivat kouluväkivaltaan.
Hyvä ratkaisu on kieltää kalapuikot, sillä nehän tämänkin ongelman aiheuttivat.
Soosoo!
Ei näille nykyajan ylipainoisille lapsille riitä mikään. Suosittelisin kalapuikkojen puolittamista, sillä tästäkin olisi selvitty. Sen sijaan, että ajateltaisiin "Hyi, vaan kolme :( :( :( :(", niin puolituksen jälkeen "JES! Kuusi kalapuikkoa! :) :) :)".
Tämä on niin surullista,
Tämä on niin surullista, osoittaa sen kuinka tärkeää oma napa on toiseen verrattuna. Se on tarkasti laskettu kuinka monta täytyy ottaa, että ruokaa riittää. Jos jokainen toimisi oppilaan tavoin, ei kaikille riittäisi ruokaa. Varsinkin armeijassa EI VOI yksinkertaisesti ottaa niin paljon ruokaa ja santsata kuinka paljon haluaa, vaan pitää jättää myös muille.
Tämä on todella surullista, nuoret oppivat entistä itsekkäämmiksi ja toisille ei jätetä mitään, vaan otetaan toisten ruuastakin pois.
Lisäksi tämä artikkeli oli UusiSuomen osalta todella lapsellinen ja huonosti kirjoitettu. Kirjoitatte nälvivästi ja erittäin puolueellisesti! "Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme." Mikä on normiannos?
Kalapuikkokeräys Facebookissa
Facebookiin on tullut Kalapuikkokeräys Vantaalaiselle Koululle: http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=141315
Ja uskokaa pois, lähipäivinä tämä sama juttu löytyy ulkomaisten tiedoitusvälineiden sivuilta - hupiuutisten osastolta.
Katselkaapa eri palstoja
Eri lehtien palstoilla näkyy totuus "kullanupusta" selviävän kun asiaa tuntevat ovat kommentoineet. Ei liene omena kauas puusta pudonnut
Niin kauan kun koulunkäynti
Niin kauan kun koulunkäynti on pakollista, sieltä ruokalasta saa ottaa sitä mitä haluaa ja niin paljon kuin haluaa.
Kolmen kalapuikon kohu...
Vähän faktoja ja mielipiteitä:
- Koulunkäynti ei ole Suomessa pakollista. Täällä vallitsee oppivelvollisuus.
- 150g kalaa vaikka puikkojen muodossa pitäis riittää myös urheilevalle 13v pojalle, ja jos ei, niin lisää saa käydä hakemassa. Mutta muistetaan, että tarkoitus on syödä myös salaattia, perunamuusia, leipää, ehkä kastiketta jne. Sitten kun lautanen on tyhjä, niin voi santsia.
- Kouluruokailuun "satsataan" pahimmillaan vain 0,50€ (raaka-aineisiin) / oppilas, Vantaalla tosin enemmän. Jos ensimmäiset pari sataa oppilasta ottavat kolmen sijaan 4 tai 5, viimeiselle parillesadalle jää vähän perunamuusia, koska ei sitä ruokaakaan viitsitä liikaa tilata/tehdä. Tuskin kukaan, josk oikeasti kaiken / kaikkea syö (esim salaatin) joutuu nälkäisenä ruokalasta lähtemään. Itse en ainakaan koskaan joutunut, mutta moni "söi" neljänneksen näkkileipää ja puoli lasia vettä (tms) ja "ravitsi" itseään sen jälkeen karkeillä...
- On naurettavaa kutsua poliisi paikalle, jos kuraattorilta puuttuu auktoriteettia. Miksi esim rehtori/pari opettajaa ei tullut poikaa hakemaan?
- Väärin voi toimia kuka tahansa, myös opettaja.
Itse kävin peruskoulun
Itse kävin peruskoulun Helsingissä ja Espoossa 90-luvulla. Silloin sai ainankin syödä niin paljon kuin jaksoi. Kalapuikot olivatkin koulun suurinta herkkua ja helposti tuli syötyä jopa 10 kalapuikkoa + muutama peruna + kermaviilikastike ja salaatit.
Kerran 90-luvun alkupuolella Bosnian sodan keskeltä tullut oppilas veti puukon esiin kesken luokka tunnin ja uhkasi tappaa kaikki lähelle tulevat. Paikalle ei kutsuttu poliisia vaan luokanopettaja sai omin neuvoinensa selvitettyä tilanteen.
Itse lähtisin syyttämään tästä(kin) "kalapuikko kapinasta" liian tiukkoja määrävaroja koululaisten ruuan ja koulutuksen suhteen.
Tämän maan tulevaisuus kuitenkin lepää noissa taaperoissa jotka nyt ja tulevaisuudessa istuvat koulun penkillä. Koulutus on väärä paikka säästää rahaa tämän talouskriisin aikana. Kasvattakaa vaikka kunnallisveroja mieluummin.
-Veronmaksaja.
Ja muistakaa...
Uutisessa myöskin lukee että nämä tarkoin varjellut 4 kalapuikkoa lensivät jupakan takia lattialle, kuin taas asian annetaessa olla ollisi mennyt "hukkaan" vain yksi kalapuikko!!!
että näin
Meidän koulussa on myös näin tiukka säännöstely ja se kolme kalapuikkoa ei vain vie nälkää. Ja meillä juuri ja juuri puolet oppilaista käy syömässä jolloin loput menee kaatopaikalle tai opettejat ja keittäjät vievät ne kotiin, eikö nämä ruuat kuuluisi oppilaille joiden on käytävä siellä koulussa?
Ja kun aina sanotaan että koulua ei ole pakko käydä vaan on oppivelvollisuus, niin kuinkas monella on varaa kustantaa kotiopetus ? Tätä kautta koulun käynnistä tulee mielestäni pakollista.
Haha! :D
Ei hemmetti mitä porukkaa (tarkoitan opettajia sillä oppilas toimi juuri niin kuin olisin itsekkin toiminut...:) ei tääl voi muutaku nauraa vaikka vanha juttu onki :D mutta vois jatkaa tota bb:n kattomista;)
Kirjoita uusi kommentti