- Ei ole ensimmäinen kerta, kun Israel hyvin tarkoitukselliselta näyttävällä tavalla tuhoaa suomalaisin varoin rakennetun ja ylläpidetyn terveys- tai muun yksiselitteisesti humanitäärisen siviilikohteen. Onni oli, ettei kukaan kuollut juuri tässä iskussa, Tuomioja moittii.
- On tärkeätä että Suomi, teon tahallisuudesta tai tahattomuudesta riippumatta, vaatii Israelia täysimääräisesti korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Jos teko oli tahallinen tulee myös ottaa esiin sotarikoksiin syyllistyneiden vastuuseen saattaminen.
Tuomioja korostaa, että kansainvälisen humanitäärisen oikeuden mukaan Israel miehittäjänä on se, jonka tulisi täysimääräisesti miehittämiensä alueiden väestön hyvinvoinnista vastata.
- Suomi voisi nyt tässä tapauksessa koettaa tarvittaessa oikeusteitse panna syylliset maksamaan.
Tänään Israelin Suomen-suurlähettiläs selvittää viikonloppuna Gazassa tehtyä klinikkaiskua ulkoministeri Alexander Stubbille. Suurlähettiläs tapaa myös Kirkon ulkomaanavun edustajia.
Ulkomaanapu on pyytänyt Israelilta selvitystä ohjusiskusta, joka lauantai-iltana tuhosi täysin järjestön tukeman klinikan. Israelin Suomen-lähetystö kertoi eilen hyökkäyksen syyksi, että Hamasin taistelijat olivat ensin tulittaneet Israelin joukkoja rakennuksesta.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Siitä sitten vaan Erkki poika vaatimaan
korvausta.
Tuomioja vaatii Israelia...
Eki hoi,
Tämä Hamas pitää sairaaloiden kellareita ammusvarastoinaan,
seuraavan kerran kun lapsellinen Kirkon Ulkomaanapu rakentaa
jotain noille kulmille, vähimmäisvaade on se, ettei klikoihin
tule kellareita ja rakentajat Suomesta.
Tuomioja oikeassa, mutta mieluummin....
...tehdään niin, että Suomi lopettaa Hamasin, FATAHin ja PLO:n avustamisen.
Israel kyllä huolehtii palestiinalaisiviilienkin terveydestä, jos nämä eivät osta Suomesta tulleilla rahoilla KASSAM-raketteja.
Tuomioja voisi vaatia Israelia mieluummin korvaamaan hajoitetut paikat paikan päällä ja vielä entistä paremmalle tasolle. Uskoisin Tuomiojan osaavan tämän, koska ulkoministerinä toimiessaan osasi isompiakin asioita.
Molempien sotivien osapuolien on korvattava!
Niin juutalaisten kuin hamasilaisten on korvata aiheuttamansa vahingot, tätä ehdotettiin jo edellisessä Libanoninkin sodassa.
Voi Erkki kun sinun
Voi Erkki kun sinun lapsellisuudellasi ei ole rajoja. Minunkin lapseni kiukuttelivat tuollatavoin alle kouluikäisinä - eivät enää.
Joko Neuvostoliitto maksoi Suomessa pommittamansa sairaalat ym?
Herää jo tähän maailmaan!
Sodassa syntyy vahinkoja - olisiko syytä keskittyä sodan syiden kitkemiseen moisen kiukkuilun sijasta.
Tuomioja ei onneksi ole SDP
tunnen itseni vaivautuneeksi nähdessäni kuinka älykäs ja taitava ihminen kulkee fanaattisen sokeana aina naurettavuuden rajamaille saakka.
Muistan kyllä nämä "rauhan-sotijat" menneiltä ajoilta, niitä oli puolueessamme kiusaksi asti. Poliitikolle on aina haitaksi jos tunteet voittavat järjen käytön.
Onneksi SDP on puolueena elänyt tällaisten ihmisten ohi ja voi olla nykyaikainen.
Jutta Urpilaisen reaktio
Aikooko Jutta Urpilainen tässä tilanteessa pukeutua säädyllisesti mustiin ja vaatia Israelin lähettiläältä lausuntoa vai ottaako hän sukkahousutkin pois jalastaan ja poseeraa Iltalehdessä?
Joko Neuvostoliitto maksoi ...
Porkkalan vuokrauksen jäljetkin joutui suomalainen maksamaan ja korvaamaan. N-liitto lupasi jättää paikat hyvään kuntoon tehdessään sopimuksen. Jopa hautojen ristitkin oli kaivettu maahan. Puolet rakennuksista siirtyi Viron rannalle. Oli siinä paluumuuttajalle töitä, kun tuli takaisin omille konnuilleen.
Yksi naapuri, joka oli käynyt Siuntiossa retkellä kertoi venäläisten hautuumaasta. Suomalaiset senkin järjestivät. Hiljaa hyvä tulee.
Hamas maksakoon
Hamas käytti luvatta klinikkaa tuliasemanaan, joten olkoon Hamas korvausvelvollinen.
Miten terroristit pääsivät ampumaan rakettja klinikalta
Ihmettelen vain sitä, miksi Hamas pääsi ampumaan klinikalta raketteja Israelin niskaan ja miksi siellä ei ollut potilaita eikä lääkäreitä. Kaikki ei taida olla niin kuin on kerrottu. Mikä suomalaisen klinikan tehtävä sitten siellä lieneekin?
Mikset sano suoraan mitä ajattelet?
"Mikä suomalaisen klinikan tehtävä sitten siellä lieneekin?"
Kommenttisi viimeinen lause kysymysmerkillä varustettuna antaa ymmärtää, että mielestäsi kyseinen klinikka on vain hämäystä ja todellisuudessa se on toiminut Hamasin terroristitukikohtana.
Syytät suoraan Suomen Luterilaista Kirkkoa siitä, että se on rakennuttanut ja ylläpitää muka klinikkaa, joka todellisuudessa on Hamasin terroristitukikohta.
Siinäpä se
Mihin välikäteen klinilla lie joutunut.
Erkin tulisi vaatia myös Venäjältä korvaukset ja alueet
Passinpolttaja Erkki Tuomioja on käytöksellään osoittanut hyljeksivän Israelia ja olevansa Palestiinan Arafatin "kruununperiöiden" järkkymätön kannattaja. Ministerinä ollessaan Tuomioja käyttäytyi törkeästi ja jopa kieltäytyi tervehtimästä Israelin ministeriä. Diplomaatin poika osoitti, ettän hän kumartaa vain vasemmiston tappajille.
Nyt kun Tuomioja on päässyt vauhtiin voisi hän samantien vaatia Venäjää korvaamaan kaikki viime sodissa rikkomansa suomalaiset rakennukset ja palauttamaan Suomelta ja sen kansalaisilta ryöstämänsä Petsamon, Sallan, Ilomantsin, Laatokan alueen ja Kannaksen.
Siinä olisi Tuomiojalle sopivaa puuhaa ja vastapelureinakin olisivat hänen kanssaan samaan luokkaan kuuluvat "rauhanrakentajat".
Ei kersantti Tuomioja ole sotilaspassiaan polttanut
vaan osoittanut mieltä shaahia vastaan.
Kolikolla on kaksi puolta
Meillä uutisoidaan asiaa vain yhdestä näkövinkkelistä. :(
Suomen juutalaisystävien "Älä Tapa" mielenosoitusmarssi
Kerrankin lyhyesti, kts. kuvakertomus:
http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2bd9s+ilkka-luoma-...
---
Israelin syyt
Vaikuttaa siltä että ei monikaan ymmärrä että syy Israelin pommihyökkäyksiin Gazassa on aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa. He haluaisivat tappaa mahdollisimman monta mutta tähän he eivät tällä kertaa vielä uskaltaneet. Tarkoitushan on aiheuttaa mahdollisimman paljon kärsimystä jotta Palestiinalaiset muuttaisivat pois Gazasta jonnekin erämaahan. Näin yksinkertaista tämä on Juutalaiset kuvittelevat että koko Palestiina on heidän ja alkuperäisasukkaat ovat hävitettävä.
Mainilan laukauksia on käytetty sotasyinä ennenkin, kun Hitler hyökkäsi Puolaan oli Kleiwitzsender tekosyy. USA n hyökkäys Irakiin oli muka siksi että Saddamilla oli atomipommi tekeillä. Kuinka naiveja te olette jotka kirjoitatte tälle palstalle.
Turha uutinen
Tuomiojahan ei ole enää ulkoministeri, joten mitä ihmettä hänen kommenttejaan ylipäätään uutisoidaan?
Meren rannalle rakennettu
Meren rannalle rakennettu hiekkalinna ei kestä.
Tarkoitatko, että Suomen
Tarkoitatko, että Suomen Kirkko on ollut tyhmä, kun on mennyt tekemään humanitäärista työtä ja rakentamaan klinikan liian lähelle Israelin intressejä?
Eli jos rakentaa Gazaan jotain, täytyy jokaisen järkevän ihmisen olla tietoinen siitä riskistä, että Israel pommittaa sen kuitenkin jonain kauniina päivänä maan tasalle. Vai...
Eiköhän tuo ole lähelle
Eiköhän tuo ole lähelle rajaa rakennettaessa kummallakin puolella tiedossa jo pikkuhiljaa...
Päivän arvoitus
Mikä saa suomalaisen sosiaalidemokraatin vauhkoamaan hurjana?
Se kun Israelin panssarit pommittivat Hamas-terroristien suojana toimineen kirkon lähetysjärjestön tyhjilleen jättämän klinikan!
Kerrassaan huvittavaa ja toisaalta murheellista, että sosialidemokraatti puolustaa jopa kirkkoa ja vauhkona vaatii korvauksia, kun on kysymyksessä Israelin oikeutettu puolustustaistelu länsimäitä uhkaavia terroristeja vastaan! Kyllä saa korvaukset jäädä vaatimatta, kuten korvaukset karjalan miehittäjiltäkin, kuten aiemmin jo on todettu!! Tuomioja vaahtoaa turhasta, kuten aina!
"kirkon
"kirkon lähetysjärjestön"?
Väität siis, että KUa on lähetystyötä suorittava kirkon osasto? Otatko asiasta hieman lisää selvää.
Tuomiojan Taistelut
Elämänsä politiikassa viettänyt Erkki Tuomioja on kokonaan unohtanut vaatia takaisin Suomelta sodassa varastettuja alueita,tuhottuja rakennuksia, tehtaita, laitteita, yksityistä omaisuutta etc., tai ainakin korvauksia niistä.
Eipä ole näkynyt hakemusta millekään oikeudelle vahinkojen korvaamisesta. Venäjän presidentti Boris Jeltsin pyysi anteeksi maansa agressioita Suomelta, balttia itsenäistyi ja itä Saksa liitettiin läntiseen. SUOMEN politiikot, Tuomiojaa ja presidenttia myöten olivat hiljaa, ei tullut palautuspyyntöä tai korvausvaatimusta!
Vahinkojen korvaaminen käynnistää rauhanneuvottelut
Otetaan esimerkki jo aiemmasta tuhoamissodasta Libanonista - siellä tosin juutalaiset kieltäytyivät korvaamasta aiheuttamiaan vahinkoja, Hizbollah ei ilmoittanut kantaansa...
[orig. sunnuntai, heinäkuu 30, 2006]
Rauha voidaan saavuttaa yllättävillä toimenpiteillä Lähi-idässä
Saudi-Arabia ja EU voimistavat vaateita aselevosta ja rauhanneuvotteluiden aloituksesta sekä päämäärättömän siviilien tappamisen lopettamiseksi. USA on selvästi EU:ssa kytketty Israelin rinnalle vaadittaessa pommitusten lopettamista. Kansalaiset molemmin puolin haluavat rauhaa.
Libanonissa islamistit ja kristityt ovat löytämässä hädän hetkellä toisensa yhdistäen maansa päämääriä. USA on antanut selvästi Israelille luvat puhdistaa Hizbollah pois uhkien joukosta sietäen siviiliuhrit tavoiteltaessa lopullista ratkaisua. Israel selittää rajoitetun sodan välttämättömyyden turvaksi rauhan saavuttamiselle, Hizbollah rakettien uhan eliminoituessa.
Siinäpä se
Siinäpä se, mihin välikäteen klinikka siellä lienee joutunut.
Voi
niin surullista, niin surullista keskustelua.
OLEMME KAIKKI YHTÄ!
Koko Karjala on ollut stalinistien ryöstön kohteena
Miksi Erkki Tuomioja ei kiirehdi koko Karjalan vapauttamista varastavista vainolaisista? Vapaat maat luonnollisesti yhdistävät mielellään kaikki voimansa terroristien tuhoamiseen. Israel on tehnyt niin paljon hyväksemme, että olemme suuresti kiitollisia. Israelia voi jopa pitää Suomen lentotukikohtana hyvässä paikassa (Pyhä maa), vaikka USA hoitaa asian puolestamme. Israeliin on päässyt turvaan lähes miljoona länsimielistä venäläistäkin. Pitää myös muistaa, että sota on joka päivä käynnissä (kaikilla tasoilla) ja me olemme itsemme (vapaiden maiden) puolella, kun meillä on samat arvot kaikilla länsimailla, ihmisoikeudet ja demokratia. Toivoisi Hamaksen, jonka ainoa tarkoitus on tuhota Israel, lopettavan jo rakettien ampumisen. Samoin Suomi toivoo, että saataisiin myös NL:n rippeet vapautetuksi uhkaavasta miehityksestä, jota vainolainen kaapatussa vallassa ilman vaaleja vainoten ja ryöstäen tekee. Kuinka kalliiksi tuleekaan Erkki Tuomioja änkyrä, kun koko Karjalan vapauttaminen roistoista ja ryöväreistä on ajankohtainen (Siellä ei ole ketään). Pitää myös muistaa, että korttitalot ovat aina hajonneet ja Suomen kansa vaurastuu voimakkaana Natomaana. Meillä on niin paljon saamisia. Suomi muuten jo vapautti koko Karjalan Jatkosodassa ja välirauha on taas menellään. Pääasia että sota Hamasta vastaan toimii.
NL oli juutalaisten
NL oli juutalaisten perustama. Myös Stalinia on väitetty juutalaiseksi uskostaan luopuneeksi eli sen vaihtaneeksi juutalaiseksi. Siten nämä kaksi keskusteluaihetta ja korvausasiaa todella liittyvät tiiviisti yhteen.
Tuomioja ja Lähi-itä
Erkki Tuomioja jatkaa jo 60-luvulla omaksumaansa Neuvostoliiton ulkopolitiikan myötäilyä suhteessa Lähi-itään: Israel on U.S.A:n liittolaisena aina väärällä puolella ja siten kaikessa väärässä. Ulkoministeriaikana Tuomiojan yksipuolisia ja infantiileja kannanottoja sai tosissaan hävetä. Nyt kyseessä on enää oppositiopuolueen turhautuneen ja ikääntyneen rivipoliitikon jupinaa. Mitä sitä uutisoimaan sen enempää. Tuomioja on miespuolinen Arja Alho.
Neuvostoliitto lakkasi 25.12.1991
Minkä Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa?
"Tuomioja on miespuolinen
"Tuomioja on miespuolinen Arja Alho"
Tuohan on loukkaus Arja Alhoa kohtaan.
korvaus
ihmetyttää jutskujen puolustajien moraali,sairaala tuhottiin täysin tarkoituksella.
lapsia ja naisia kuollut noin 400 henkeä,(vahinkossa)mitä jos ne kuolleet ois juutalaisia,meniskö selitys ,että hamas tappoi vahinkossa.
Kummallisia uskovaisia
Kommentoijat ovat käsittämättömän vahvoja Israel-uskossaan.
Klinikan tuhoamisasiassa he uskovat mieluummin Israelin armeijan tiedottajaa, kuin SUOMALAISIA, paikalla olleita Kirkon ulkomaanavun työntekijöitä.
Vihjaillaan Kirkon ulkomaanavun tukevan Hamasin aseellista terrorismia, kuinka arkkipiista Paarman lausunnot ovat terrosismille myötämielisiä jne.
Hei, ajatelkaa vähän. Jos ette usko muuta mediaa tässä Gazan konfliktissa, niin lukekaa edes ISRAELILAISEN Haaretz-lehden verkkosivuja. Sieltäkin saa todellisemman kuvan tilanteesta, kuin Israelin ystäviltä.
http://www.haaretz.com/
erikoista
on minustakin, että sotapropanganda menee näin hyvin läpi. Kyllä minäkin uskon ennemmin ulkomaanavun työntekijöitä. Israelilainen lentäjä kertoo valvotussa haastattelussaan että ainakin hänen pomminsa osuvat metrin tarkkuudella maaliinsa ja on jättänyt ampumattakin, kun on nähnyt lapsen pommin tiellä. Eli em. tapauksessakaan ei ole vahingosta kysymys.
Jotkut täällä kirjoittavat haluavat palata 70 vuoden takaisiin asetelmiin. Jos näin tehtäisiin, niin Israelia ei edes olisi olemassa.
Tottakai Hamasin raketti-iskut pitää lopettaa, mutta siihen ei taida auttaa kuin kv. valvonta.
Propaganda ja propaganda.
Propaganda ja propaganda.
Minäkin uskon että israelilaiset osuivat täsmälleen siihen mihin tähtäsivätkin.
Ja uskon myös siihen, etteivät he tuhlaa kalliita pommejaan ihan tarpeettomasti, pihiä kansaa kun ovat.
Ihmeteltäväksi vain jää, miksi he sen talon tuhosivat.
Eli ko. talosta ja sen ympäristöstä sekä tapahtumista ei ole kerrottu likikään kaikkea.
Israelilaisten teot ovat selvät, he tuhosivat talon.
Ja se mikä puuttuu on nimenomaan Hamasin puolen tapahtumat.
Ja näihin puuttuviin tietoihin liittyy sekin että miksi ko. klinikka oli tyhjä eli miksi siellä ei ollut toimintaa ko. tapahtumien aikaan kun kerran kukaan klinikan väentä ei kärsinyt mitenkään, vain talo lensi ilmaan. Tämän päättelen siitä, että kai nämä kristityt lähetystyöntekijät olisivat huutaneet suurempaan ääneen ihmisten kuin talon puolesta.
Samasta syystä kuin murhasivat sotilastarkkailijat
Israel ei halua, että ulkomaalaiset ja ulkomaalaisten kanssa yhteyksisä olevat palestiinalaiset ovat paikalla. Lukekaan Sotilasaikakaulehdestä arvio siitä, miksi Israelin oli murhattava sotilastarkkailijat.
Täh? nyt viiraa tapsalla
Täh? nyt viiraa tapsalla isopyörä... mitä tekemistä sotilastarkkailijoilla on tämän kanssa?
Ja eihän hyökkäyksessä kuollut ketään tämän klinikan väestä. Itse he ovat paikalta hyvissä ajoin syystä tai toisesta poistuneet. Arvaan, että ihan itsesuojeluvaiston ajamina, jos ovat havainneet Hamasin väkeä samassa talossa... israelilaisilla ei näin ole mitään tekemistä tämän poistumisen kanssa tai todistajien läsnäololla... ei kai pommien osuminen johonkin taloon ole mikään "todistamisen" paikka sotatoimialueella... siellähän lähtökohtaisesti tapetaan ihmisiä ja taloja tuhoutuu.
Tapio hyvä, sellaista sota noin normaalisti on... hieman suhteellisuuden tajua. Sodat vain nyt ovat sellaisia, joissa kuolee ihmisiä.
pitäisi yksityistää tuo sotilastarkkailijoiden toiminta..
YK ?tarkkailijoiden tehtävä oli valvoa tulitaukoa,hätäsempi tarkkailija olisi ehtinyt raportoida,että tulitauossa on karkeahkoja repeämiä ja pyytää lupaa poistua asemista,itseasiassa YK olisi voinut uutisisista havaita saman ilman omia tarkkailijoita,että joitain häiriötä siellä suunnalla maailmaa on ilmennyt ja vetää henkilökunnan pois.
Itseasiassa olisi kiva nähdä mitä noina päivinä tarkkailijat kommentoivat TULITAUON tilasta YK asemilla,oliko havaintoja epänormaalista toiminnasta TULITAUON AIKANA.
Tarkoitan miksi YK ei ole vastuussa henkilökunnastaan milläään tavalla?
Ei siellä ollut ketään kirkon ulkomaanavun
työntekijöitä paikalla varsinkaan suomalaisia, koska työntekijät on paikallisia, klinikka oli tyhjillään.
Klinikka sijaitsi taistelualueella, jonne ei ole pääsyä siviileillä, kun siellä taistellaan.
Kukaan ei edes täsmällisesti tiedä mitä siellä tapahtui, IDF ei päästä journalisteja taistelualueelle, tieto tuli Hamasilta ja muilta palestiinalaisilta joiden antamien tietojen todenperäisyyden laita on niin ja näin.
Se on selvää, että Hamas miinoittaa siivilikohteita, klinikoita ja kouluja.
Miinoitettu klinikka
Jos klinikka oli Hamasin miinoittama niin silloin siellä ei ole voinut olla miinoittamisen jälkeen Hamasin taistelijoita: vai onko?
Voi
Hamasin porukkaa on voinut olla klinikassa miinoittamisen jälkeen.Homma viritetään vasta poistuttaessa.
Erkki oikeassa, Israelin on maksettava tihutyöt!
On hyvä että edes yksi johtava politiikko uskaltaa asettua vastavirtaan ja vaatia Israelilta korvauksia sotarikokista, mm. hallitus vaan piilotteelee ja jopa Stubb on jossain häntä koipien välissä.
Suoraselkäinen Eki kyllä keräsi pisteet!
Stubb on jossain golffaamassa
tai laatimassa suunnitelmaa kevään Gay Prideksi Moskovaan Heidi Hautalan kanssa.
Paljonko paloi?
Paljonko paloi suoraselkäisen ateisti Tuomiojan rahaa kirkon ulkomaanavun klinikassa?
Tuomiojan puheissa kuultaa pitkäaikainen Israel-viha ja NL:n tukeman Arabien ystävyysseuran jäsenyys.
Olisiko Hamasilla jotain osuutta tapahtumaan ja mahdollisia sotarikoksia kontollaan?
Hamasin suorittamien vangiksisaatujen israelilaissotilaiden murhat eivät ole antaneet Tuomiojalle aihetta huomautuksiin.
Ateisti Tuomioja Herran asialla
Liberaali-Kokoomuksen alennustila on jo niin syvä, kotia, uskontoa ja isänmaata koskevissa asioissa, että jopa SDP:n ateistien on ryhdyttävä Herran asialle, kun "Kansallinen" Kokoomus jättää asiat kosmopoliitisti hoitamatta.
Jokainen kirkkoon kuulumaton vapaa-ajattelija voi antaa roponsa mm. Israelin aiheuttamien tuhojen jälleenrakentamiseen Israelissa, Gazassa.
http://www.kua.fi/fi/lahjoita/kuukausilahjoitus/?i...
Odottaisin, että kirkosta erottautumisessa kunnostautuneet Tampereen vapaa-ajattelijat tekevät symbolisen lahjoituksen yhdistyksensä nimissä ja osoittavat näin uskonnollisen fundamentalismin vastaisuutensa.
Rahat takaisin kansalle
Näkisin, että valtion olisi palautettava nuo rahat, niinkuin loput kehitysapuun käytetystä vuosittaisesta miljardista (josta 20 miljoonaa Venäjälle) veronmaksajille.
Hohhoijaa
Ei tässä nähtävästi auta kuin odottaa, että aika tekee tehtävänsä ja kuolo korjaa pois nämä neuvostoajan poliitikot kommentoimasta.
Tuomiojan
Tuomiojan olisi oleellisempi vaatia, että Venäjä palauttaa parhaillaan miehittämänsä Suomen alueet takaisin Suomelle - tyhjinä - ja maksaa Suomen aiheettomasti maksamat sotakorvaukset korkoineen takaisin Suomelle.
Pitää myös muistaa, että Venäjä ei ole vapaa maa
Juhani Putkinen on oikeassa. Pitää kuitenkin myös muistaa, että koko hävinneen entisen NL:n jättämä alue on miehitetty. Siellä eivät Stalinin uhrit nousseet valtaan, vaan julman KGB:n perilliset. Vapaiden maiden tulee toimia päättäväisesti ihmisoikeuksien ja demokratian saamiseksi kaikille maailman lapsille täydessä laajuudessaan. Lännellä on voimakasta halua kustantaa yhdessä maailman rauhaa ja toimia venäläisen julmuuden rauhanomaiseksi hajottamiseksi. Koko Karjalan vapautuminen Venäjän hajotessa vaati kuitenkin myös hellää huolenpitoa ja Väinön Kannelta. Älkäämme jättäkö missään vapautta vaalimatta. (Niin suuri on koko käytettävissä oleva voima Natossa)
Venäjä on sananvapaampi maa kuin Saksa
tai nyky-Suomi.
Pitäisikö juutalaisten palauttaa miehittämänsä alueet?
Juutalaiset miehittävät laittomasti ja YK-päätösten vastaisesti Golanin kukkoloita Syyrialta, Länsirantaa "Jordanialta" kuin ohutta Libanonin eteläkaisteletta pohjoisessa. Pitäisikö juutalaisten palauttaa nämä miehitysalueet alkuperäisille omistajilleen?
Ilkka Luoma
Mielenkiintoinen kysymys
Alkuperäiselle omistajalleen? Kuka sitten on sen maakaistaleen alkuperäinen omistaja? Vaatijoita voisi olla esim. Egypti, Turkki, Katolinen kirkko, ja luultavasti vielä muita.
Ehkä Egyprin faarao Ramses II Suuren jälkeläisille? :-)
Tai niille, jotka lähtivät ihmisapinoina Etiopiasta?
Gaza
Jo Sinuhe Egyptiläisessä Waltari todistaa Gazan kuuluneen Egyptille. Uskoisin, että Pro Karelia voisi selvittää Gazan ensimmäisen ja ainoan omistajan.
Aluepalautus
Toisen maailmansodan voittaja valtiot ovat hyväksyneet Suomen alueluovutukset allekirjoituksillaan.(Pariisi vuonna 1947)Mukana myös jumalamme USA,mikä oli Neuvostoliiton liittolainen,ja myöskin Sodassa suomen ja saksan kanssa.Stubb töihin vaan,niin kyllä se siitä ?? Vai mitä ?
Kyllä on rähmällään olo
Kyllä on rähmällään olo saavuttanut uudet mittasuhteet tällekin palstalle kirjoittaneille hihhuleille, tällä kertaa kummarretaan sairaalloisesti Israelin suuntaan. Omaisuusvahingot on korvattava pikimmiten, sehän on ihan selvä, riippumatta kuka vahingot aiheuttaa tai kuka suomalainen sattuu korvauksia vaatimaan! Herätkää alemmuudentuntoiset idiootit tähän päivään!
Ryömitään rähmällään
Suomessa ollaan niin pahasti rähmällään, että ei ole tosikaan. Johtava rähmäministeri on Svenska folkpartietin Kansalliseen Kokoomukseen solutettu vahvistus, Alexander Stubb. Edes Ahti Karjalainen ei ollut noin rähmällään.
Eikö sodassa yleensa satu
Jos korvausten linjalle lähdetään, niin muutama sata kilometriä Helsingistä itään on tiettävästi aika paljon meiltä vietyä metsä- ja viljelysmaata ja muutama kaupunki.
Voisko niistä saada jotain korvauksia. Olisi meinaan lähempänä meikäläisen kukkaroa.
Miksi Tuomioja ei vaadi
Miksi Tuomioja ei vaadi korvauksia Venäjältä? Venäjä, silloisena Neuvostoliittona, kuitenkin aloitti provosoimattomasti sotatoimet Suomea vastaan ja aloitti pommittaa Suomen kohteita, myös jatkosodan NL aloitti pommittamalla 500 lentokoneella 19:n suomalaisen paikkakunnan kohteita.
Jos Tuomioja olisi johdonmukainen, hän vaatisi Venäjää palauttamaan Suomen lailliset ja tunnustetut alueet, jotka Stalin yksipuolisesti aloitetulla hyökkäyssodalla anasti Suomelta.
Tällaista ei kuitenkaan kuule.
Tuomioja on hyvä osoitus siitä, että vasemmistopopulisteja ja äärivasemmistolaisia kun hieman rapsuttaa, niin sieltä paljastuu vain antisemitisti.
Eipä ihme, ettei "isä aurinkoinen" pitänyt ollenkaan ongelmallisena lähestyä antisemitististä Hitleriä huhtikuusta 1939 alkaen. Hitlerin ja Stalinin yhteistyöstä syntyi sadoittain sopimuksia, joista keskeisin jakoi Euroopan etupiireihin. Sen sopimuksen rohkaisemana Stalin aloitti hyökkäyssodan Suomeen - ja pommit putoilivat siviilien päälle.
Mutta Tuomioja ei vaadi Venäjältä mitään. Tuomioja vaatii vain juutalaisvaltiolta.
1/8 israelilaisista on neukkuja
1990-luvulla Israeliin muutti 700 000 neukkua. Israel on maailman toiseksi suurin neukkuvaltio heti entisten ja nykyisten IVY-maiden ja Baltian maiden jälkeen. Israelin politiikka on tyypillistä neukkupolitiikkaa. Israel on venäjänjuutalaisten perustama valtio.
US-kommentoijan keskimääräinen älykkyystaso?
Eli Israel saa tuhota mitä tahansa korvauksetta, koska Suomi hävisi jatkosodan? Jee! Loistavaa päättelyä.
"Kiitän Puna-armeijaa siitä että se pelasti ihmiskunnan toisessa maailmansodassa."
- Ariel Sharon Moskovassa syyskuussa 2001
Aika hyvä veto...
...tuo Sharonin sitaatti.
Mitäköhän muuten Ariel Sharonille (intiaaninimeltään Kävelee Kuin Plussapallo) kuuluu? Ei ole viime aikoina näkynyt.
Ristiriitojen suurmies, Israelin pääministeri Ariel Sharon
[orig. lauantai, tammikuu 14, 2006]
Ariel Sharon on Israelin voimamies, jonka historia hakee vertaistaan. Hän oli mukana jo kapinavaiheessa koko Palestiinan ollessa brittien hallinnassa. Luvattu maa, aina sen mukaisesti kuinka kenenkin uskonto määrittää, on niin juutalaisten kuin palestiinalaistenkin. Ariel Sharon oli ennenkaikkea sotilas, jonka toimet ulottuvat ristiriitaisesti niin 50-, 60- , 70- ja 80-luvuille. Hän sai epäiltävästi "kätensä verille" Shatilan pakolaisleirin teurastuksessa. Sharon kuitenkin ikääntyessään alkoi purkamaan Israelin 1967-miehitystä.
Vahva johtaja yhdistää kansaa, niin nytkin. Kaikkien huulilla on pääministerin tuleva kohtalo. On selvää, että hän poistuessaan jättää tyhjiön, joka tosin täyttyy nopeasti, kuten Golda Meirin ja Jitzhak Rabinin jälkeenkin. Sharon oli ikuinen vastataistelija jo edesmenneelle palestiinalaisten vastineelle Jasser Arafatille.
Jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet
Jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet Neuvostoliiton ja Yhdistyneet kuningaskunnat, ei mitään Palestiinan ongelmaa olisi.
Lähi-Itä ja juutalaiskysymys
Herra Nevan maailmankuva:
"Jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet Neuvostoliiton ja Yhdistyneet kuningaskunnat, ei mitään Palestiinan ongelmaa olisi."
Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta.
Selvää logiikkaa
Kyseessä on selvä logiikka. Joku nimittäin erehtyi kysymään, mitä yhteistä on Suomen ja Saksan häviämisellä jatkosodassa ja Palestiinan kysymyksellä.
Jotenkin tuntuu siltä, että monikaan ei ajattele edes sillä matemaattisella logiikalla, joka jokaiselle tarjoillaan peruskoulun viimeisillä luokilla tai edes lyhyen matematiikan kursseilla lukiossa.
Niin tuntuu. Ja sinä
Niin tuntuu. Ja sinä jostain ihmeen syystä tunnut laskevan itsesi niiden joukkoon, joka ajattelevat sen logiikan pohjalta? :-)
Jos Saksa voitti, niin-
olisiko juutalaisiakaan? Mikä oli todellisuudessa Wanseen kokous, ja mihin se pyrki - siitä on hyvin ristiriitaisia versioita, todisteita hyvin vähän. Toimenpiteet olivat kuitenkin hyytäviä, kuten nyt Gazassa...
Malttia, Erkki
Jos ensin odoteltaisiin, että tilanne Lähi-idässä rauhoittuu, sitten lasketaan sokoran tuhot yhteen ja jakkaroidaan, että kuka maksaa ja mitä.
Minusta tässä tilanteessa, kun ensisijainen päämäärä on rauhan saavuttaminen, korvausten puiminen on älytöntä!
Fiktio: "Poikasi heitää kivillä naapuriasi..."
kivistä pari ikkunaa menee rikki - naapuri hikeentyy ja ajaa katepilarilla kotisi nurin. Mitä tuumaat, pitäisikö naapurisi korvata sinulle tuhoamansa sinun omaisuus?
Ilkka Luoma
Tietysti pitää
Molempien täytyy korvata aiheuttamansa vahingot, mutta nyt ei ole niiden aika. Nyt on tärkeintä saada rauha aikaiseksi ja päästää hätää kärsivät siviilit pälkähästä.
Israel ryhtyy murhaamaan, ellei aineelliseen tuhoon reagoida
Israel ryhtyy murhaamaan kaikkien Pohjoismaiden tukemien klinikoiden henkilökunnatkin, ellei aineelliseen tuhoon reagoida juuri nyt. Täytyy muistaa, että juutalaiselle niin kristityt kuin muslimitkin ovat pelkkiä pakanoita.
Olipa hyvin sanottu
Heil Hitler!
Muil Mussoliini!
Meil Kosola!
Khiamin esimerkki
Israelilla on tapana silloin tällöin ampua aseettomia sotilastarkkailijoita niin kovilla ammuksilla, että menee luotiliivin läpi. Ennen Khiamia ammuttiin Merkavasta selkään ranskalaista majuria, joka kuoli.
Ei tarvitse yhtään ihmetellä sitä, että Kaukasiassa ammutaan poliisi otsikoksi, vaan tulee ymmärtää, että kyseessä on mediapolitiikka. Lähi-idässä on sama meininki. Israel ampuu silloin tällöin aseettoman sotilastarkkailijan osoittaakseen mieltään YK:n pääsihteerille.
Ellei aineellisiin tuhoihin reagoida nyt - Stubbkin saisi reagoida tosissaan - on tuloksena se, että seuraavalla kerralla tuhotaan klinikka henkilökuntineen tai ambulanssi kuljettajineen ja ensihoitajineen.
Tässä mielessä Tuomiojan riehuminen itse asiassa on ennakoiva suojatoimenpide, koska Israelin menetelmät kyllä jo Suomessa tunnetaan vuosien ajalta. Mitä enemmän diplomaattista ääntä, sitä suurempi todennäköisyys on sille, että jatkossakaan ei surmata klinikoiden henkilökuntaa, vaan katsotaan tarkemmin.
Kannattaa lukea Sotilasaikakauslehteä ja Sinibaretti-lehden vanhoja numeroita niin ymmärretään, miksi Lähi-idässä diplomaattista yskää näytetään pienimuotoisin murhin.
Juutalaisilla on vaalit
Jotkut dokumenttipätkät kertovat, että palestiinalaislapset maksoivat kalliin hinnat juutalaisten vaalikamppailusta!
"Eli Israel saa tuhota mitä
"Eli Israel saa tuhota mitä tahansa korvauksetta, koska Suomi hävisi jatkosodan? Jee! Loistavaa päättelyä."
Nähdäkseni oli tämä tarkoitettu Tuomiojalle, että voisi sen korvausten vaatimisen aloitta vähän lähempää.
Ei kai Tuomioja enää
Ei kai Tuomioja enää aikoihin ole ollut ns. vakavasti otettava poliitikko.
Sodassa käytetään kaikkia keinoja..
Sodassa käytetään kaikkia keinoja, jopa luvattomia, mutta kun kaveri ampuu kovilla, niin minkäs teet.
Tuomioja on oikeassa siinä, että Israel on vastuussa klinikan tuhosta.
Tuomiojan viisaana miehenä kannattaisi muistella, mitä tuhoa naapuri aiheutti meille sodissa ja sitäkin, että osa Suomea noin vaan lohkaisriin Neuvostoliitolle.Neuvostoliiton pommikoneet aiheuttivat tahallaan tuhoa siviiliväestölle, jota en usko Israelin tekevän.
Ennenkuin Tuomioja ja muut vastaavat kauheasti olette äänessä, niin hoitakaas ensin Karjalakysmys kuntoon, niin sitten minäkin puolustan Tuomiojaa tässä.
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt
Tuomioja kykenee itse hankkimaan leipänsä ja lausumaan mielipiteensä.
Lapseton ja 3 000 000 säästöjä
Tuomioja kykenee elämään riippumatonta porvarin elämää, koska hän on henkinen aristokraati, 3 000 000 € säästöjä eikä ole elatusvelvollinen. Monet kokoomuslaiset köyhyttään joutuvat ajattelemaan virkauraansa NATO-Suomessa, minkä vuoksi rähmäilevät poliitikkoinakin kuin olisivat virkamiehiä.
Kirkon Ulkomaanavun tukema klinikka tuhoutunut
Kirkon Ulkomaanavun tukema klinikka tuhoutunut Israelin ohjusiskussa
http://www.kua.fi/fi/ylanavigointi/uutiset/uutinen...
Lisätietoja:
Humanitaarisen avun päällikkö, Jouni Hemberg, p. 050 325 9579
Humanitaarisen avun suunnittelija Minna Peltola, p. 040 7395612
Kirkon Ulkomaanapu vaatii Israelilta selvitystä
Kirkon Ulkomaanapu vaatii Israelilta selvitystä klinikan tuhoamisesta
http://www.kua.fi/fi/ylanavigointi/uutiset/uutinen...
Lisätietoja:
Kansainvälisen työn johtaja Pauliina Arola, p. 040-517 2924
Humanitaarisen avun päällikkö Jouni Hemberg, p. 050-325 9579
Milloin Tuomioja vaatii
Milloin Tuomioja vaatii Hamasia korvaamaan kaikki ne tuhot ja inhimilliset kärsimykset, joita Hamas on aiheuttanut Israelille pommittaessaan tätä jo kuukausien ajan Kassam-raketeillaan ja joka lähtökohtaisesti oli sodan syy?
SELKÄRANKAISISTA
www.markusreed.julkaisee.fi kommentoi:
Tuomioja näyttää olevan viimeinen vasemmistopoliitikko, jolla on vielä selkärangantynkää jäljellä, Laakson lisäksi. Samaan nippuun voi kai sitten, haukkumisista päätellen, asettaa arkkipiispan.
Suomen ev.-lut. kirkko on
Suomen ev.-lut. kirkko on ruvennut toiseksi Suomen sosialidemokraattiseksi puolueeksi jäsenmäärän vähenemisen aiheuttaman paniikin vuoksi. Huonolla menestyksellä, sillä molempien suosio menee samaan suuntaan, eli alaspäin. Suosio näyttää siirtyvän Kokoomukselle, jonka katu-uskottavuus niin työväenpuolueena kuin pakanoiden sekä kypäräpappienkin keskuudessa päihittää Paarman ja Urpilaisen.
Alexander Stubb ei ole lausunut Israelille vielä mitään
http://www.alexstubb.com/fi/
Lauantai-iltana 10.1. Israelin ohjusiskussa tuhoutui Kirkon ulkomaanavun rahoittama sairaalaklinikka. Ihmishenkien menetykseltä vältyttiin, mutta rakennus ja välineistö tuhoutui täysin.
Suomi ei hyväksy humanitaarisiin toimijoihin ja rakennuksiin kohdistuvia iskuja. Niiden toiminta on turvattava myös sotatilanteissa siviilien kärsimyksen helpottamiseksi. Olemme välittäneet tämän viestin myös Israelin viranomaisille.
=> Toisin sanoen Stubb ei ole kutsututtanut Israelin suurlähettelistä poliittisen alivaltiosihteerin kuultavaksi, vaan hyväksyy ilmeisesti senkin, että seuraavaksi menee myös ihmisiä vastaavanlaisessa tilanteessa.
Jyri Häkämies ei ole lausunut Israelille vielä mitään
http://www.hakamies.fi/fi/ajankohtaista/blogi
Jyri Häkämies on puolustusministerinä Israelin suuri asiakas: Suomen puolustusvoimien radiot ovat israelilaisia Tadiraneita, jotka on valmistettu lisenssillä Tanskassa. Suomen puolustusvoimien tiedustelulennokki on israelilaista tekniikkaa, joka on valmistettu Sveitsissä.
Liisa Hyssälä ei ole lausunut Israelille vielä mitään
http://www.liisahyssala.fi/index.php?option=com_co...
Liisa Hyssälän sosiaali- ja terveysministeriölle kuuluvat mm. alkoholiasiat tuotevalvontana. Suomeen tuodaan Syyrialta miehitetyn Golanin viinejä, joita myydään Alkossa.
Tietääkö Tuomioja, että
Tietääkö Tuomioja, että Hamas on miinoittanut useimmat koulut ja klinikat ja siksi ne suljettu. Samoin Hamas miinoittaa siviiliasuntoja, usein asuntojen sisäänkäyntien edustalle on asetettu ihmisen kokoinen IDF:n sotilaan tai Hamasin taistelijan asuun pukeutunut nukke, jonka sisällä on pommi, joka räjähtää sotilaan pyrkiessä sisään tai tulittaessa nukkea. Hamas oli miiinoittanut jopa eläintarhan.
Onko tällainen klinikkojen/koulujen/siviilikohteiden miinoittaminen Tuomiojan mielestä siis ihan asiallista vai? Entä se, kun Hamas käyttää siviilejä ihmiskilpinä, siitäkin on todisteita ja tässä Hamasin johtaja jopa itse tunnustaa, että käyttävät siviilejä ihmiskilpinä.
http://www.youtube.com/watch?v=g0wJXf2nt4Y
Oliko IDF:llä kotietsintälupa?
Jotenkin tuntuu siltä, ettei IDF:llä ole israeliaiselta tai palestiinalaiselta oikeusistuimelta haettua kotietsintälupaa, minkä vuoksi tyhjilleen jätetyt kiinteistöt on pakko miinoittaa murtojen varalta.
Komentajakapteeni Puistola on arvellut, että Israel kävisi oppikirjojen mukaista rajoitettua kaupunkisotaa erikoisjoukoin ennalta tiedetyissä ja tiedustelluissa osoitteissa.
Israelin korvattava
Tietysti.
Tässä useimmat kommentit ovat olleet pöyristyttäviä, mikä tätä porukkaa riivaa. Tässäkin asiassa nähdään vain punaista eikä mitään muuta.
Israelin ystävät Erkki ja Tarja
Tässä useimmat kommentit ovat olleet pöyristyttäviä, mikä tätä porukkaa riivaa. Tässäkin asiassa nähdään vain punaista eikä mitään muuta.
Ai mikä Erkkiä riivaa? Vastaus: punatauti.
En ihmettelisi, vaikka Halonenkin olisi Erkin kanssa samaa mieltä. Sama tauti,kun on molemmilla.
Suomenkin intressi on hoidettava
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainenkin voisi lausua jotain. Samoin yleensä hyperaktiivinen Liisa Jaakonsaari, NATO:n morsian.
-------------
Kirkon Ulkomaanapu vaatii Israelilta selvitystä klinikan tuhoamisesta
Kirkon Ulkomaanapu vetoaa Suomen hallitukseen, että se vaatii Israelilta selvitystä tukemansa klinikan tuhoamisesta. Ulkomaanapu vetoaa Suomen ulkopoliittiseen johtoon, että se tekee kaikkensa Israelin ja Hamasin välisen konfliktin lopettamiseksi ja humanitaarisen tilanteen helpottamiseksi.
- Vetoamme Suomen hallitukseen, että se tuomitsee tarkoitukselliset iskut humanitaarisiin ja siviilikohteisiin ja tekee kaikkensa, jotta humanitaarista apua voitaisiin toimittaa alueelle riittävästi. Konfliktin molempien osapuolten on osoitettava ihmisarvon ja -elämän kunnioituksensa takaamalla humanitaarisen avun perillemeno, Kirkon Ulkomaanavun hallituksen puheenjohtaja Markku Porvari toteaa.
Miksi juutalaiset ovat usein niin vihattuja?
[orig. Maanantai - Touko 05, 2008]
(Juutalaisten luvattu maa - Israel täyttää 60 vuotta [14.5.] jatkuvan varuillaan olon ja alkujaankin väkivaltaisen synnyn varjossa)
[ ... maailman varustautunein maa elää jatkuvassa valmiudessa ~ mm. iranilaisten presidentti on "uhannut" retoriikassaan tuhota juutalaisten valtion, elleivät nämä ymmärrä löytää ratkaisua ikiaikaiseen vastakkain asetteluun itsensä sekä palestiinalaisten ja islamistien välillä ... ]
Juuri nyt Israel kuristaa Gazan-vyöhykettä - muutamaa miljoonaa palestiinalaista - mm. polttoaineen, sähkön ja kulutusmateriaalien osalta. Juutalaisilla on syynsä - he saavat niskaansa Gazan-vyöhykkeeltä raketteja, joiden on kerrottu olevan vastinetta juutalaisten iskuille palestiinalaisia kohtaan. Muna - kana?
Propagandan voima
Hämmästyttävää, kuinka tarpeeksi usein toistetut fraasit ja termit lopulta muuttuvat käytännöksi. Kuten nimittää tätä etnistä puhdistusta tai kansanmurhaa "sodaksi". Propaganda, niin näkyvää kuin onkin, siis toimii.
Hyväksyttävää olisi "uskonsota". Lahtaamista, jota tukee massatuhoaseisiin uskova presidentti ja aivan ilmeisesti myös useat suomalaiset uskovaiset.
Jos ei ole tietoa, sitten uskotaan.
Jos tässä konfliktissa on
Jos tässä konfliktissa on kuollut toistaiseksi tuhatkunta henkeä, niistäkin merkittävä osa Hamasin aseellista väkeä, niin tuskimpa tuota voi millään mittapuulla kansanmurhana pitää. Alueella asuu 1 225 911 henkeä... eli ihan tavallinen kaupunkisota erittäin tiheästi asutulla alueella.
2 400
Veikkaukseni on 2 400 palestiinalaiskuollutta ja Israelissa on naispääministeri.
Mihin "veikkauksesi"
Mihin "veikkauksesi" perustuu? sota alueilta saapi noita tietoja vähän huonosti, mutta viimeisimmät "viralliset" palestiinalaisten luvut ovat puhuneet tuhannesta. Meinaatko, että siellä on kuollut jo puolentoistatuhatta israelilaista?
On meilläkin naispresidentti. Mitä sen pitäisi kertoa?
Eksponentiaalisesti kiihtyvä
Veikkaukseni perustuu siihen, että tilanteesta tulee rajoittamaton kaupunkisota, jonka Israel käy loppuun laajalla reservillä ja sillä, että kun diplomaattinen paine lisääntyy, alkaa Israel toimittajien poistuttua käyttää samanlaisia menetelmiä kuin Yhdysvallat Fallujahissa, jolloin oheisvahingot lisääntyvä eksponentiaalisesti.
Stalinisteille tiedoksi
http://kuvaton.com/search/index.php?find=jew-jitsu...
ja hyvä niin :D
Venäläisiä kaikkialla
Joku tuolla jossain totesi, että Israeliin muutti 700 000 venäläistä. Vaan taitaakos kukaan kertoa kuinka paljon venäläisiä on muuttanut Yhdysvaltoihin? Vihjeenä kerrottakoon että mahtuvat taatusti 5 suurimman maahanmuuttajaryhmän joukkoon USA:ssa.
Uhkaako Venäjä meitä jo kahdestasuunnasta, tai siis useammastakin, Israelista, arabimaailmasta ja USA:sta, hahaa...
Että jenkitkin ovat likipitäin ryssiä!
Israel on Venäjä II
Yhdysvalloissa 5 000 000 juutalaisten osuus 300 000 000 asukkaan joukosta on pieni, mutta heillä on hallussaan Hollywood.
Venäjä uhkaa meitä nyt ennen kaikkea Israelissa ja myös Yhdysvalloissa. Kansallinen Kokoomus on Suomen fariseuspuolue.
Turvallisin Suomea uhkaavasta kolmesta Venäjästä on vanha ja mukava Venäjän federaatio.
Hurjuus?
Toimituksen mielipidemuokkaus: "Tuomioja hurjana". Ihan asiallinen puheenvuoro tuo minusta oli.
Onhan se nyt ennen kuulumatonta!
Onhan se nyt ennen kuulumatonta Suomessa, että tasavallan presidentille ulkopoliittista strategiaa kirjoittava oppositiokansanedustaja lausuu jotain jo ennen pääministeriä tai ulkoasiainministeriä.
Jossain parlamentaarisessa länsimaassa olisi opposition varjoulkoministeri jo laatinut toimintaohjelmankin, mutta ei bysanttilaisessa Euro-Suomessa, jossa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa ei käytetä assettina edes venäläiseen tapaan, saati yhdysvaltalaiseen.
Tarkoitus pyhittää keinot - Arabisosialistit
Erkki unohtaa sen, että hän ei ole enään Suomen ulkoministeri, maailman rauhan onneksi.
Tuomiojan ollessa UM, tuki Suomi määrätietoisesti lähi-Idän arabisosialisteja, kuten esimerkiksi terroristijärjestö Hizpollahia, josta hyvästä joutaisi normaalissa sivistysmaassa Haagin ihmisoikeuteen.
Verivala
Kommunistit tekivät aikoinaan myös Tuomiojan DDR yhteyksin sopimuksen entisen Neuvostoliiton mandaatilla provosoida kaikin mahdollisin keinoin Suomen kansan menestystä alas ajaakseen meitä kohti sosialismia ja kommunismia. Tulee todeta että Erkki Tuomioja on kommunisti, joka edelleen yrittää käyttää jopa pientä valtiota hyväksi, Israelia terrorismin tätä vastaan tukemiselle, Suomen valtion kuin myös kansainvälisesti hyväksymälle valtiolle. Tuomiojalle Israel on niinsanotun läntinen ilmentymä vaikka Neuvostoliittoa ei enää olekaan. Tuomioja kuin ei Halonenkaan ota kantaa, että kirkko ja punainen risti antaa terroristeille tilansa terroristien käyttöön, jättämällä rakennus terrorisrien sotilastukikohdaksi.
Israel on 200+ -ydinkärjen taskusuurvalta
Israel ei ole enää säälittävä, vaan se kykenee tappamaan kaikki mielestään ylimääräiset arabit omin kansallisin päätöksin. Ei-arabien, eli persialaisten iranilaisten, osalta, juttu on toinen ja vaatii lobbausta Yhdysvalloissa.
Kreikka, jossa on kokoomuslainen hallitus, muuten pystäytti Yhdysvaltian aselastin satamiinsa Israelia varten. Tästä ei ole uutispimento-Suomessa juuri mitään.
Onkohan Tuomiojan Erkki
Onkohan Tuomiojan Erkki tullut uskoon ja liittynyt kirkkoon, kun Kirkon Ulkomaanavun asioista noin huolta kantaa?
CASE - Erkki Tuomioja
[orig. maanantai, helmikuu 18, 2008]
(YLE/TV1:n Lauantai-seurassa valtiotieteen tohtori, ekonomi Erkki Tuomioja haluaa tuoda kansalaisvaikutteen myös omaan "pysähtyneeseen" puoluejunaansa - kynnyskysymys muutoksille lienee suora jäsenäänestys uudistajapuheenjohtajasta, jonka demarit juuri nyt tarvitsevat)
[ ... kansanedustaja Tuomioja lupaa juosta keskimääräisen varusmiehen rinnalta johtoon ratkaistaessa markkinamekanistisoituneen kulutusjuhlayhteiskuntamme takaisin suorempaan kansalaisvastuuseen ja -vaikuttamiseen päätettäessä mihin Suomi menee historiallisesti lämpimimpien tammikuiden jälkeen... ]
Miksi kirkko kiinnostaa
Sitä minäkin ihmettelein. Miksi se kirkon toiminta nyt yhtäkkiä niin kovasti kiinnostaa Tuomiojaa?
Montakohan klinikkaa ateisteilla on tuolla Gazan alueella?
Tuossa naapurissa Kannaksella on hävitetty suomalaisten kirkot ja hautausmaat, eikä kukaan vaadi mitään korvauksia. Eipä ole tosin karjalaiset rakettejakaan lähetelleet.
Kirkon Ulkomaanapu vaatii Israelilta selvitystä
Tuomioja entisenä ulkoasiainministerinä tukee Kua:n pyrkimyksiä saada hallituksen avulla selvitystä.
-----------------------------------------------------------------------
Kirkon Ulkomaanapu vaatii Israelilta selvitystä klinikan tuhoamisesta
Kirkon Ulkomaanapu vetoaa Suomen hallitukseen, että se vaatii Israelilta selvitystä tukemansa klinikan tuhoamisesta. Ulkomaanapu vetoaa Suomen ulkopoliittiseen johtoon, että se tekee kaikkensa Israelin ja Hamasin välisen konfliktin lopettamiseksi ja humanitaarisen tilanteen helpottamiseksi.
- Vetoamme Suomen hallitukseen, että se tuomitsee tarkoitukselliset iskut humanitaarisiin ja siviilikohteisiin ja tekee kaikkensa, jotta humanitaarista apua voitaisiin toimittaa alueelle riittävästi. Konfliktin molempien osapuolten on osoitettava ihmisarvon ja -elämän kunnioituksensa takaamalla humanitaarisen avun perillemeno, Kirkon Ulkomaanavun hallituksen puheenjohtaja Markku Porvari toteaa.
Gaza Death Toll Exceeds 1,000, Hamas Accepts Ceasefire Deal
http://english.cri.cn/6966/2009/01/15/1821s443799....
Ramattan
http://english.ramattan.net/
Pilapiirtämistä
http://www.wakeupfromyourslumber.com/node/5916
Missä Tuomioja oli...
...kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan? Missä ovat vaatimukset siviilien joukkomurhien tuomitsemisesta, rakennuksien korvaamisesta ja muista sotarikoksien tuomisesta oikeuteen? Kovin on Tuomiojalla yksisilmäistä tämä maailman parantaminen, kuten on 40 vuoden aikana nähty.
1919 Tuomioja ei ollut edes syntynyt
Kun Neuvosto-Venäjä hyökkäsi demareiden johtamaan Georgiaan, ei Erkki Tuomioja ollut edes vielä syntynyt.
olisimmeko ihmisiä kaikki
sodassa totuus on ensimmäinen joka kuolee,mutta tämän inhimillisen hädän keskellä,voi vain ajatella siviilejä ja lapsia jotka kantavat vuosikymmeniä mielessään tätä tuhoa.mutta miten kukin suhtautuu seuraavaan artikkeliin.
http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/uutiset-ja-p...
Osa meistä on sotilaita ja pappeja
Meidän on vaikea olla ihmisiä, koska osa meistä on sotilaita ja pappeja. Sotilaat tappavat ihmisiä ja papit vainoavat henkiä. Suomen Kuvalehden linja on epäjohdonmukainen. Käydäkseen arvokonservatiiveille kaupaksi, pastoripäätoimittaja Tapani Ruokanen kannattaa Martti Ahtisaarta ja NATO-jäsenyyttä.
NATO-jäsenyys asettaisi Suomen alttiiksi Yhdysvaltain suoralle diplomaattiselle painostukselle, jolloin Suomikin osallistuisi humanitaarisiin pommituksiin ja humanitaariseen sodankäyntiin maailman muslimeja vastaan omalla vaatimattomalla osuudellaan Tanskan tapaan.
Juutalaiset eivät voi palauttaa sitä maata, jonka osmanit myivät juutalaistoimistolle, ja jota viljelivät palestiinalaiset torpparit tai pikemminkin mäkitupalaiset. Maanviljelys ei ole enää niin laaja toimiala kuin jalostavat ammatit. Jotta palestiinalaiset pääsisivät alennustilastaan, heille pitäisi tarjota mahdollisuutta venäläisten tapaan osallistua Israelin talouteen. Ei Suomessakaan kaikkia karjalaisia pantu kuokkimaan suota uudeksi pienviljelijäpelloksi, vaan kyllä koko suomalainen yhteiskunta oli avoin presidentintehtäviä ja huippuvirkamiehiä myöden heille, vaikka tulivatkin uuden rajan takaa tai muutoin Kymijoen itäpuolelta.
Kustannusliiketoiminnalta on vaikea odottaa mitään johdonmukaista linjaa elämystaloudessa.
Seuraava maailmansota alkaa Lähi-idästä
Iranin ydinpommi on nyt tärkeämpi kuin tämä Gazan rupusakki ja sen suomalaiset avustajat. Palestiinalaiset karjalanpalauttajat Israelilla on aina riesanaan. Parempi olisi nyt pommittaa Iranin ydinkokeisiin omistautuneita laboratorioita. Kun vielä on aikaa.
Ydinsota alkaa heti kun muslimit saavat pommin valmiiksi. Mikä onkin toivottavaa, sillä ensimmäinen pommi, jonka uskovat innossaan ja hätäillen lähettävät matkaan, tulee hälyttämään maailman ja saa sen lopultakin havahtumaan tuhon uhkan edessä.
George W. Bush jää historiaan terrorismin vastaisen sodan aloittajana.
Saamme nähdä, onko Obamasta sen lopettajaksi.
Onko Pro Karelia Kannaksen Hamas?
"Iranin ydinpommi on nyt tärkeämpi kuin tämä Gazan rupusakki ja sen suomalaiset avustajat. Palestiinalaiset karjalanpalauttajat Israelilla on aina riesanaan. Parempi olisi nyt pommittaa Iranin ydinkokeisiin omistautuneita laboratorioita. Kun vielä on aikaa."
Tuo Karjalan ja Palestiinan palauttajien rinnastaminen on mielenkiintoinen allegoria.
Jotenkin tuntuu siltä, että Suomessa ei aluepalautuksen parissa arkartelevan Hamasin, Pro Karelian, tarvitse kyyrisellä kellareissa, vaan liike on soluttautunut korkeimpaan virkamieskuntaan ja valtiojohtoon saakka.
Iranin ydinase on pelkkää bluffia, koska Israelilla on ydinaseita enemmän. Iran vain haluaa muodostaa vastapainoa Yhdysvaltain dominoimalle Irakille. Iranilaiset nimittäin eivät ole arabeja, mutta heillä on yhteyksiä Irakin shiioihin.
Kun Yhdysvallat horjuu, ottaa Iran kaiken takaisin korkojen kanssa: liittoutuu Irakin shiiojen kanssa ja sitten sunneista tehdään perunamuusia ja jauhelihaa. Yhdysvallat joutuu menemään Irakin sisällissodassa päävihollistensa sunnien tueksi ja kurdit itsenäistyvät, jolloin Turkki ja eurooppalainen NATO pääsevät sotaan kurdeja vastaan humanitaarisin pommituksin.
Tulevan ulkoministerin kommentti eilen
Jos Iran laukaisee edes ohjuksen, puhumattakaan ydinpommista, tulee Iranista entinen. Vapaasti suomennettuna.
Ei lännessä ole nähtävästi pelkoa, vaikka Iran uhittelee kuinka. Ylivoimaa sinne ei koskaan tule, mitä aseistautumiseen tulee. Tämä uhkaus on voimassa myös Pohjois-Korean suhteen. Eli vastaus tulee viipymättä ja armottomana. Ja näin on hyvä, eikö niin.
Obama viittasi myös vastikään samoilla sanoilla noihin uhkiin pari päivää sitten.
Hamasin ja ProKarelian vertailu
"Jotenkin tuntuu siltä, että Suomessa ei aluepalautuksen parissa arkartelevan Hamasin, Pro Karelian, tarvitse kyyrisellä kellareissa, vaan liike on soluttautunut korkeimpaan virkamieskuntaan ja valtiojohtoon saakka."
Vertauksesi on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta jo kirjoittaessasi sen paljastat oleellisimman eron:
Iskukyky voi olla molemmilla hyvä, mutta vain toisella se toimii ilman aseita.
Rauhanomainen ratkaisu on luultavasti realistisempi ilman aseita, kuin aseilla, vai mitä?
Venäjä
Venäläisten on maksettava Suomen sotakorvaukset takisin, koska he ovat 1988 myöntäneet aloitaneensa sodan Suomea vastaan.Tämä tarkoittaa myös sitä että Venäläiset ovat terroristeja. Myös Suomesta Ryäöstettyjä maa-alueet pitää palauttaa Suomelle välittömästi.
Tanner, Ryti ja Linkomies
Ilmeisesti kolme edellä mainittua on pakattava Moskovan junaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä varten.
Jarno Mäkisen murha Khiamissa Libanonissa
Onko Israel korvannut Suomalaisen rauhanturvaajan Kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen murhaa Mäkisen omaisille?
Tämmöisiä ne Tuomiojan kaverit on.
http://www.youtube.com/watch?v=RTu-AUE9ycs&feature...
Voi olla vähän vaikea välttää omia combat casualties vaan ei se liene tarkoituskaan.
http://www.youtube.com/watch?v=S2G1TZKerTo&feature...
Ymmärtääkö länsimainen ihminen tämmöistä taisteluteknikkaa.
Kyllä noilla vähän eri henki on kuin Dresdeniläisillä.
Erkki the red
Meidän punikit käyttävät kaikkia keinoja provosoidakseen niin sanottuja sorsittuja ja saadakseen irtopinnoja maahanmuuttajilta, työväeltä ja taloudellisesti heikko-osaisilta, jopa väkivallan ja ihmisoikeudet ohittaen. Onhan SDP yrittänyt aikoinaan vuonna 1918 kansanmurhaa ja kommunistivallankumousta sekä Suomen liittämistä entiseen Neuvostoliittoon. Tuomiojaja on Halosen bulvaani koska Halosen suu on ilmeisesti ja perustelluin epäilyin tukittu SUPOn kassakaapissa olevin todistein neuvostoaikaisin maanpetostodistein.
Asioiden arvottaminen
On aika outoa, että Tuomioja ja Stubb heräävät tuomitsemaan rakennusten ja omaisuuden tuhoamisen, mutta yli tuhat ihmisuhria, joista yli 300 on lapsia ei aiheta reaktioita.
1918
1918 ei Neuvostoliittoa ollut olemassakaan, vaan se perustettiin vasta 1922.
Miksi Suomi tukee ja auttaa
Miksi Suomi tukee ja auttaa terroristeja. Humanitaarisen kaavun taakse piiloutuminen ei ole oikea vastaus.
Hamas käyttää häikäilemättä hyväkseen mm sairaaloita, joinne se piiloutuu pahimmassa tapauksessa potilaiden joukkoon. Se käyttää rakennuksia asevarastoina ja asepesäkkeinä. Hyväksikäytetyt rakennukset on miinoitettu. Hamasin terroristisotilaat on puettu siviileiksi ja joskus jopa potilaiksi.
Omat kansalaiset ovat Hamasterroristien ihmiskilpiä, jotka asetetaan ensimmäisinä tulituksen kohteiksi. Raukkamaisempaa ja omista vähemmän välittäävää rosvojoukkoa harvoin tapaa. Irak toimi aikoinaan samalla lailla. Tämä on heidän taktiikkaansa.
Kun E tuomioja tuli aikoinaan ulkoministeriksi, niin ensimmäinen toimenpide oli haukkua Israel pataluhaksi. Mistähän Erkin syvä Israel viha kumpuaa.
Yksipuolisen rauhan puolustaja.
Kunnon pasifisti menisi paikan päälle ihmiskilveksi. Erkki, ostan lipun, mutta vain menolipun.