
Metsä-Botnia järjesti tänään aiheesta tiedotustilaisuuden.
- Osa lähti sieltä itkien pois, kun monella oli ollut takaraivossa toivonkipinä, että jos vielä tapahtuisi jotain, kuvaa Mäntysaari.
Mäntysaaren mukaan kovaa päätöstä osattiin toisaalta odottaa: jo maanantaina yt-neuvottelujen päättyessä oli aistittavissa, että pahin vaihtoehto toteutuu.
Metsä-Botnian johto toisti tiedotustilaisuudessa toimiensa perusteet: hinnaltaan kilpailukykyisen lehtipuuraaka-aineen saatavuus muodostuu ongelmaksi tulevaisuudessa, ja Kaskinen on yhtiön teknisesti vanhin tehdas.
Mäntysaari kertoo, että Kaskisten sellutehtaan sulkemisella voi olla koviakin seurauksia.
- On arvioitu, että työttömyys voi hetkellisesti nousta 25-30 prosenttiin. Jatko riippuu sitten siitä, miten korvaavia työpaikkoja saadaan järjestettyä. Niistä ei ole nyt mitään konkreettista tietoa.
Mäntysaaren mukaan tehtaan henkilöstö ei suunnittele mielenilmauksia.
- Toivo on menetetty, ei kai se enää mitään auttaisi, Mäntysaari sanoo.
"Vielä taistellaan"
Jussi Sillanpää Kaskisista kajahtaa -liikkeestä puolestaan sanoo, ettei taistelua vielä lopeteta.
- Kokoamme seuraavaksi kansanedustajat ja kunnanjohtajat palaveriin, että mietittäisiin muita vaihtoehtoja. Jotain kestävää teollista toimintaa olisi tehtaan tilalle tarkoitus saada, Sillanpää kertoo Uudelle Suomelle.
Metsä-Botnia kertoo toimivansa yhteistyössä alueen kaupunkien neuvottelukunnan kanssa korvaavien työpaikkojen löytämiseksi. Myös kansanliike haluaa Sillanpään mukaan tähän yhteistyöhön mukaan.
Liikkeen kasvona on toiminut kansanedustaja Juha Mieto (kesk.). Sillanpää uskoo, että hänen avullaan saataneen muitakin poliittisia vaikuttajia mukaan.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Mennyttä historiaa - minne katosi vastuu?
[orig. torstai, syyskuu 29, 2005]
Osuustoiminta toimii sinivalkoisen pääoman takuumiehenä
Mannerheimin omistuksessa ollut Kirkniemen kartano saneerattiin edesmenneen vuorineuvos Aarnion toimesta. Aarnion suvun luopuessa kartanosta, löytyi sille kansallisesti ja hoidollisesti pysyvyyden ja kotimaisuuden takuumies osuustoiminnasta. Kartanon maiden lähellä sijaitsee yksi vesistöystävällisimmistä paperitehtaista; se käyttää paperikiloa kohti ennätyksellisen vähän eli 8,4 litraa vettä, palauttaen sen puhtaana kiertoon.
Metsäteollisuuden yhteiskuntavastuullinen kujanjuoksu
[orig. tiistai, maaliskuu 14, 2006]
Suomi on perinteellisen metsäteollisuuden supervaltio. Suomi osaa rakentaa maailman tehokkaimmat paperikoneet ja osaa myös ylläpitää ne parhaiten. Suomi on paperin kuluttajakääpiö. Suomalaiset sellu- ja paperitehtaat piti rakennesaneerata jo 10 vuotta sitten, jolloin oli tiedossa uusien kehittyvien maiden kasvutrendi.
Suomalaiset, lähinnä paperiteollisuuden palkkakustannukset ovat huippuluokkaa. Metsäteollisuutemme kunniakkaassa yli satavuotisessa historiassa omistajarakenne on muuttunut dramaattisesti; entisaikojen omistajapatruunoiden suora "rakkaussuhde" väkeensä ja tuottavuuteensa on kadonnut rajattoman ja maattoman omistajarakenteen loputtomaan osinko- ja pörssiarvon nousukiihkeyteen.
Kyynelkanavat puhdistuvat
entistä useammalla nykyään, ja vielä useammilla tulevaisuudessa. Kun itkeminen tunnetusti vähentää stressiä, olisi Metsä-Botnialle ja muille vastaaville annettava työsuojelupalkinto!
Jaarin jaarin...
Mihin hintaan kuitu oikein pitäisi saada? Nytkin siitä maksetaan sellaista hintaa, että sitä ei kannata metsästä hakea kuin hyvin isoilta aloilta tai metsänhoidon merkeissä.
Työvoimapulahan siellä huutelee
Saavatpa iliman pillajat maistaa mitä tarkoittaa hallituksen ilmastopoliittinen ohjelma! Saastuttavat tehtaat kiinni vain ja isot sähköverot saastuttaville kansalaisille, niitä kun ei voi lopettaa vaan ainoastaan vaihtaa.. Näin toimii hallituksemme.
Sitä saa mitä tilaa
Kaskinen oli ehdolla ydinvoimalan sijaintipaikaksi - kortisto heidän oma valintansa:
http://www.kuntalehti.fi/default.asp?sc=3034&sa=98...
Kun muistaa paperimiesten/naisten palkat ja edut niin työttötömyys- ja
lakkoavustukset ovatkin varteenotettava vaihtoehto.
Ynnä kyynelehtimällä ansaittu empatia :)
Kun kerran hyväksytään, ettei ole yhteiskuntavastuuta...
Metsä-Botnia on Metsäliiton ja UPM:n yhteisyritys, jossa isännän ääntä käyttää nyt UPM. Kun kerran Suomessa hyväksytään UPM:n Wahlroosin käsitys, ettei yrityksen tarvitse kantaa yhteiskuntavastuuta lainkaan, kunhan tuottaa osakkeenomistajalle voittoa, niin näin se sitten menee. Lappuja vaan tehtaiden luukulle. Kajaanin leivän isä Kajaani yhtiö meni jo, nyt on vuoro Kaskisissa.
Mitään ei siis opittu Kemijärveltä, jossa Ruotsin Wallenbergit globaalin pörssiyhtiön noviisin toimitusjohtajan myötäjuoksemana lakkauttivat alueelle elintärkeän ja kannattavan tehtaan. Ja suurin omistaja Suomen valtio seurasi alueellista katastrofia katseella. Suureksi häpeäksi pääministeri Matti Vanhaselle samoin kun kokoomusministeri Häkämiehelle.
Siitä vaan tarjous sisään - Isäntä
Kannattavalle yrityksellesi kyllä rahoitus löytyy.
Ja ainahan voi heittäytyä velkasaneeraukseen, maksattaa kunnalla/valtiolla eläkevastuut,
työttömyys- ja ansionmenetysrahat kai maksaa osittain ammattiliitto.
Sellusta ja paperistakin aina jotain saa. On puhtaampaa poltettavaa
kuin hiili tai turve.
Metsäteollisuudesta ja teollisuudesta lyhyesti