Kova isku sellukaupungille: ”Osa lähti itkien pois”

Kaupunkilaiselle oli tarjolla rautaisannos suomalaista historiaa; sinivalkoisen pääoman kertomus kestävyydestä ja kasvusta Suomen yhdeksi merkittäväksi metsäteollisuuden yhteenliittymäksi. Vierailutapahtuman lopuksi saimme bussiin uunituoreen ilmoituksen myös suomalaisen pääoman tehneen suuria muutoksia varmentaakseen kilpailukykyään globaalissa työn uudelleen jaossa. Toivottavasti yhtymään valittu uusi johtaja pystyy hyödyntämään sen osaamisen, mitä tämä osuustoiminnan metsäkeskittymä pitää sisällään, säilyttäen kotimaisen päätösvallan turvaamaan suomalaisen työn ja osaamisen jatkumista ja kehittymistä.

Metsäteollisuuden osuustoiminnan historia on tukevasti ja juurevasti mullassa kasvattaen suomalaisten yksityishenkilöiden omaa metsää omien tuotantolaitosten jalostukseen. Yli 130.000 jäsentä on vahva perusta säilyttämään omistuksen Suomessa ja suomalaisten päätännässä. Suomi on menettänyt suuret määrät kansallista omistustaan ja päätösvaltaa ulkomaille; olemme jääneet rengeiksi monissa yhtiöissä, joilla oli merkitystä Suomi-kuvan nostossa maailmalle.

Osuustoiminta voisi kohdata uutta tulemistaan omistusmuotona, koska näyttäisi siltä, että osuustoiminta pitää omistuksen Suomessa. On vain muutamia aikoja kun kaksi vahvaa osuustoiminnan linnoitusta SOK ja Osuuspankki vahvistivat asemiaan turvaamaan kotimaista osaamista, omistusta ja päätösvaltaa. Maaton mies on juureton vaikuttaja. Meneillään olevat yt-neuvottelut koskevat kaikkia yhtiömuotoja, mutta olisi kuitenkin parempi, jos nuo neuvottelut voidaan käydä suomalaisessa omistuksessa. Tehtaan vienti suomalaisomisteisena pois maastamme on kuitenkin vaikeampi päätös, kuin nyt ulkomaalaisten hallitsemissa laitoksissa.

Osuustoiminta voisi nostaa kansallisen omistuksen habitusta takaamaan oma otteemme päätöksiin ja tuotantoon. On todettava, että kyseisellä tehdasvierailulla seikkaperäisesti puun kulkua esitelleet metsäalan ammattilaiset olivat silmin nähden ylpeitä omasta laitoksestaan; kerronta ei ollut kerskaa, vaan insinöörimäisen tarkkoja lukuja ilman ylisanoja. Tuli tunne luottamuksesta ja vakaudesta sekä ennenkaikkea pysyvyydestä, mitä nyt Suomessa tarvitaan turvaamaan sinivalkoinen pääoma ja päätösvalta.

Osuustoiminta voisi yhdistää toimintojaan entisestään muodostaen vahvan vaikuttajan suomalaiseen teollisuus-, pankki- ja liike-elämään säilyttäen taloudellisen itsenäisyyden ja ylpeyden suomalaisuudesta. Historiassa aikaisempi Kirkniemen kartanon isäntä C.G.E. Mannerheim yhdisti suomalaisuuden vaikeina vuosina 1939-1944 säilyttäen ylipäällikkönä sotilaidemme kanssa itsenäisyytemme. Tehkööt osuustoiminnallisuus nyt saman suomalaiselle pääomalle turvaten päätösvallan Suomeen.

Ilkka Luoma

Jo vajaa vuosi sitten harvinaisesti metsäteollisuutemme renkipatruunat ilmoittivat yhdestä suusta suomalaisen palkkakustannustason olevan selvästi korkeampi tuotos per nenä ja tonni vertailussa mm. Saksaan nähden. Tuo ilmoitus olisi pitänyt osata tulkita varoitukseksi. Metsäteollisuus itse oli joko "sokea" näkemään kehitystä viimeisten vuosien aikana tai sitten se kantoi todellista yhteiskuntavastuuta olemalla purkamatta selvää ylikapasiteettia.

Suomi oli metsän jättiläinen ja nousi osaajana maailman huipulle. Suomi kykeni toimittamaan kasvumarkkinoille sen suurimmat paperikoneet elintärkeinä kauppoina Suomen kauppataseen ylläpitämiseksi positiivisena. Suomi on kaupallisen maailman reunamilla ja pitkien kuljetusyhteyksien päässä kulutuksen keskipisteistä. Metsäteollisuuden rakennemuutokset eivät pysähdy UPM:n YT-kierroksiin; jonossa odottavat kaikki muut. Erityisen mielenkiintoinen on viimeinen sinivalkoisen pääoman metsälinnake Metsäliitto. Kuinka Metsäliitto uuden pankkimaailmasta tulleen julkisuutta kaihtavan pääjohtajansa johdolla saneeraa konserninsa.

Paperiliitto voi ottaa nyt sinivalkoisen roolin ottamalla osaa rakennejärjestelyihin alentamalla palkkatasoaan laajasti ja koko rintamalla. Paperilaisilla on tunnetusti keskiarvoa huomattavasti korkeammat palkat. Parempi alentaa maltilla omaa tuloansa ja ehkä näin säilyttää enemmän työpaikkoja kuin lähteä kilometritehtaalle mittaamaan kesämökkitontin omaa metsän kasvua. Yhteiskuntavastuu liike-elämässä on entisen "eimolaisen" ja nykyisen teräspeikkolaisen Jalo Paanasen sanoin vastuuta liiketoiminnan terveydestä ja tuottoisuudesta. Vain tuottava yhtiö voi tarjota työpaikkoja terveesti. Liike-elämässä kokonaisvastuuseen osallistuvat myös kaikki kulu- ja tuottorakenteet. Työvoima on inhimillinen ja tärkeä tuoton ylläpitäjä. Tämän työpanoksen tulee ymmärtää osansa kokonaisuudesta. Yhteiskuntavastuu on yhdessä luoda terve liiketoimi ja yhteishenki takaamaan laatu ja toimitusvarmuus.

Omistajuus oli ennen yksi mies yksi ääni -periaatetta. Patruunan ääni kuului vähintään viikottain paperitehtaiden salissa. Yleensä puvussa tarkastuskierroksellaan oleva omistaja tunsi henkilökohtaisesti monet duunareistansa, hän piti heistä ja huolehti heistä. Patruuna rakensi talot väellensä, järjesti työterveydenhuollon, junaili jalkapallojoukkueen ja jakoi henkilökuntansa lapsille jopa opiskelustipendejä. Patruunoiden aika on suurteollisuudessa ohi. Omistajiksi on syntynyt aivan uusi luokka; mm. amerikkalaiset eläkeläiset turvaavat ostovoimaansa maailman jättiyhtiöiden välillisinä omistajina osinkoherkkinä ja pörssikurssinousuahneina. Jättiyhtiöt ovat maattomia ja rajattomia omistajuus karanneena maailmalle; uusi patruuna-aikakausi koittaa pienistä yhtiöistä, joissa omistaja on osa tuotantorakennetta ja tuntee henkilönsä ja ymmärtää yhteishengen olevan edellytyksenä menestymiseen.

Suomi on hyvä maa ja sitä puolustaa parhaiten niin sodassa kuin rauhassa suomalainen nainen ja mies, näin totesi edesmennyt Suomen sinivalkoinen Isänmaan ääni jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth, jonka sukulinja oli muuten haara laajassa patruunoiden sukumatrikkelissa. Yhteiskuntavastuu ei ole pelkkä sormenosoitus renkijohtajille; he ovat hampaattomia tekemään kansallisia ratkaisuja; he ovat hallituksen eli omistajiensa marionetteja toteuttaen vain kylmää liike-elämäohjausta asetettujen henkilökohtaisten optioiden saajina ja omistajiensa käskyläisinä.

Todellinen yhteiskuntavastuu lähtee kuluttajista, veronmaksajista ja tavallisen kansan ostopäätöksistä ja terveestä kyvystä nähdä maailman muutos. Meidän liukuhihnatyötehtävien palkkakustannukset ovat yksinkertaisesti liian korkeat maailmalla riehuvaan kansainvälisen uustyönjaon muutostaistelussa. Me joko saneeraamme palkkatasoamme/ nostamme työntuottavuuttamme tai hyväksymme työpaikkojen menetykset.

Suomi on suomalaisena työnä täsmälleen niin kilpailukykyinen ja tehokas kuin tekemiämme tuotteita ostavat henkilöt sen parhaana hinta/ laatusuhteena arvostavat myönteisenä ostopäätöksenä meidän avainlipputuotteillemme.

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net

Kaskisten tehdas on maailman mittakaavassa edelleen suuri ja tehokas. Valtaosa maailman sellutehtaista on sitä pienempiä Kun kerran näin on, niin kysyn vaan, kuinka hyväksyttävää meille suomalaisille on se, että näille kahdelle vahvasti suomalaisperusteiselle, nyt globaalisti toimivalle pörssiyhtiölle, Stora Ensolle ja UPM:lle, kelpaavat enää vain maailman parhaat ja kauneimmat tehdasyksiköt. Eiväthän kaikki tehtaat voi olla Uruguayn Fray Bentoseita tai Kiinan Changshuja.

Niin Kaskinen kuin Kemijärvikin olisi pitänyt laittaa myyntiin. Näistä molemmista yksiköistä olisi voinut kehittää monituote-integraatteja, joista saadaan paitsi sellua niin myös biopolttoaineita, sähköä kuin lämpöäkin ja myöhemmässä vaiheessa vielä erilaisia lääketeollisuuden arvokkaita raaka-aineita.

Jos tämä Wallenbergien ja Wahlroosien touhuilu Suomessa sallitaan jatkuvan, niin kohta tänne Suomeen ei jää enää juuri mitään. Peloissaan saavat ihmiset olla yhä käyvissä tehdasyksiköissä, joita ulkomaiset yhtiöt kilvan ostaisivat, jos ne vaan saataisiin reilusti myyntiin.

Itse toimivan markkinajärjestelmän kannattajana en voi kyllä käsittää sitä, että miten tuo leikkuri ei osu koskaan epäonnistuneeseen johtoportaaseen. Kaikki yritykset eivät voi kaatua vain "suuremman" yritysjärjestelyjutskan takia, vaan kyseessä on totaalisen huono johtaminen ja kv-yrityspolitiikan osaaminen. Sitä ei voi tulosten mukaan kukaan kiistää, kun niittokone käy. Johtaja Pöntinen (ns. subventio-omistaja/"johtaja") kun ei ole luonut yritystä eikä ikinä käynytkään työmaalla katsomassa mitä yritys oikein tekee, niin tulos on sen mukainen. Markkinapeliin kuuluu myös se, että ruorinpitäjät väistyvät, jos tulee epäonnistumisia tai muuten pelin nimi on markkinabingo. Duunaria ei asiasta suoranaisesti voi syytellä, sillä duunari ei pääsääntöisesti tee suuntaratkaisuja yrityksissä (paitsi pukuduunarit), sen verran täytyy noita "sossuja" puolustaa. Kysymys kuuluukin, että mitä nuo palkkayritysjohtajat tekisivät omassa yrityksessään johdon ilmoittaessa, että tuli pikku tappioita ja täytyy sulkea pari tehdasta?

Metsäteollisuudessa on ollut aikaa kehittää sekä tuotteita että kv-yrityspolitiikan osaamista markkinatalouden sääntöjä vastaavaksi jo 1990 taitteesta lähtien ja vielä koko kansan subventoimana. Lisäkysymys kuuluukin, että löytyykö yliopiston tentinkorjaajista osaamista nostaa tarralaminaatit ym. uuteen lentoon ja opettaa uusille johtaja Mönkkösille matematiikkaa ja pisnestä? Alkaa olemaan viimeinen hetki 2010 junaan ikäpyramidin ym. mittareiden noustessa uhkaavasti. Toivoa sopii, että proffat ja "yritysjohtajat" ovat vaivatuneet katsomaan Suomen tilinpäätösmittareita (ikäpyramidia, eläkekuluja, rakennuskantaa, Infraa, teollisuus- ja palvelusektorituotantoa jne.) sekä ymmärtäneet mitä mittarit kertovat. No, tsägä voi aina käydä pelissä sen olen viime aikoina oppinut pokeripeleissä. Työtä työtä ja työtä protestanttisessa valtiossa kaivataan, ei puhuvien päiden jorinoita.