Sunnuntai 27.5.2012

Näistä saamme todelliset nettivaalit

Luotu: 
17.1.2009 18:13
  • Kuva: Euroopan parlamentti
  • Kuva: ninasuomalainen.fi
    Kokoomuksen eurovaaliehdokas Nina Suomalainen.
  • Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
    Kansanedustaja Liisa Jaakonsaari
  • Esa Härmälä

Euroopan parlamentin Helsingin tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurmisen mukaan aktiivisuus kesäkuun 2009 eurovaaleissa on noussut ennätykselliseksi. Tulossa ovat todelliset nettivaalit, mistä kielivät myös useiden parlamenttiehdokkaiden avaamat blogit Uuteen Suomeen.

- Koskaan aiemmin ei ole Euroopan parlamenttivaaleissa ollut näin aktiivista näin aikaisin, Nurminen kuvasi Uudelle Suomelle europarlamentin täysistuntoviikolla Strasbourgissa.

Poliitikkojen ja sellaiseksi aikovien kuumeisen kiinnostuksen meppipaikkoja kohtaan selittää Euroopan parlamentin vallan kasvu.
Meppiehdokkaina kampanjoivat jo muun muassa MTK:n entinen puheenjohtaja ja EU-jäsenyysneuvottelija Esa Härmälä (kesk.) ja kansanedustaja, entinen toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd.). Alho toimi valtiovarainministerinä vuonna 1996, kun Suomen markka kiinnitettiin eurooppalaiseen valuuttajärjestelmään.

Alhon kanssa demarien meppipaikoista kisaa muiden mukana ex-huippu-uimari Jani Sievinen (sd).

Kaikki kovimmat nimet kokoomuksesta ja SDP:stä eivät ole vielä ilmoittautuneet eurovaaleihin. Uusia tulokkaita kuluneelta viikolta on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Nina Suomalainen (kok.)

Sdp:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Heinäluoma panttaa ratkaisuaan. Samoin kansanedustaja Liisa Jaakonsaari haluaa vielä "selvitellä" tilannetta ennen ilmoitustaan ehdokkuudestaan.

- Asioita on vielä avoinna, mutta ensi viikolla on ilmoitettava mitä tekee, muuten nämä vaalit menevät ohitse, hymähtää SDP:n vahvoihin ennakkonimiin eurovaaleissa lukeutuva kansanedustaja Liisa Jaakonsaari.
SDP:stä odotetaan useita ilmoituksia meppiehdokasjoukkoon ensi viikolla.

Uuden Suomen lähteiden mukaan mukana on todennäköisesti myös raskaaseen sarjaan luettavia elinkeinoelämää lähellä olevia demarivaikuttajia.
Kaikkiaan ensi viikosta on tulossa vilkas eurovaaliviikko, kun myös kokoomus päättää reilusta puolesta meppiehdokkaastaan ensi viikon lauantaina.

Kokoomuksen puoluehallitus tekee ratkaisun lopuista meppiehdokasnimistä 17. huhtikuuta mennessä.

Kokoomus lähtee eurovaaleihin 700 000 euron ennätysbudjetilla. SDP:n eurovaalibudjetti on puoli miljoonaa. Keskusta ei ole vielä julkistanut vaalibudjettiaan.

Vuoden 2004 eurovaaleissa kolmen kärkijärjestys ääniosuuksissa oli kokoomus, Keskusta ja SDP.

Ykköspaikan voi tälläkin kertaa ennakoida menevän kokoomukselle.
Kakkospaikasta on tulossa raju taistelu, jota Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen eikä Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen halua missään tapauksessa hävitä SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle.
Siihen Vanhasella ja Korhosella tuskin on henkilökohtaisesti poliittisesti enää varaakaan. Kuntavaalitappio saattoi olla viimeinen vaalitakaisku, minkä keskustaväki molempien johtajien osalta sulatti.

Eurovaaleista tekee tasaiset myös se, että yhteensä noin 250 suomalaiselle meppiehdokkaalle on tarjolla seuravalle istuntokaudelle 2009-14 kolmetoista paikkaa, jotka Suomella yhteensä 732 euroedustajan Euroopan parlamentissa on.

Näin karkeasti vain joka kahdeskymmenes meppiehdokas yltää eurovaaleissa Brysseliin.

Taistelu meppipaikoista on myös armotonta, sillä kalleimmaksi eurovaalit tulevat niille, jotka juuri ja juuri eivät pääse läpi. Läpimenneiden meppiehdokkaiden vaalikassahuolet hoituvat pitkälti europarlamentin edustajakorvausten kautta.

Puolueiden piirissä arvioidaan, että läpimenoon eurovaaleissa voidaan tarvita 100 000 - 150 000 euron vaalibudjetti.

Talouskriisi vaikeuttaa vaalirahoitusta. Se on jo selvästi lisännyt kiinnostusta netin käyttöön meppiehdokkaiden joukossa. Vaalistrategit puolueissa puhuvatkin eurovaaleista ensimmäisinä todellisina nettivaaleina Suomessa. Uuteen Suomeen ovat bloginsa avanneet jo useat ehdokkaat: http://blogit.uusisuomi.fi/tag/eurovaaliehdokkaat

- On hyvä, että vaalibudjetteja on saatu kuntoon tässä taloudellisessa kurimuksessa, Nurminen huokaa.

Nurminen uskaltaa jo ennakoida myös äänestysaktiivisuuden nousua.

Äänestysprosentti on jäänyt eurovaaleissa Suomessa matalaksi: edellisissä vaaleissa vuonna 2004 äänestysprosentti oli 41,4, jossa oli kuitenkin tuntuva nousu vuoden 1999 eurovaalien 31,4 prosenttiin.

- Nyt ei ole mitään syytä pessimismiin. Erityisen hyvänä pidän, että etujärjestöissä ja kansalaisjärjestöissä on ollut eurovaalien suhteen aktiivisia. Asiaa vaaleissa on aivan hirvittävästi, Nurminen iloitsee.
EU-parlamentti on mukana päätöksenteossa suurimmassa osassa EU-lainsäädäntöä. Sen päätösvalta kasvaa edelleen EU:n Lissabonin sopimuksen myötä. EU-maat sopivat joulukuun huippukokouksessaan, että Lissabonin sopimus saatetaan voimaan vuoden 2009 aikana.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Netti on tapa lyhentää 150 000 €:n vaalikassan tarvetta. Verkossa huomaa, miten kevyitä mielipiteitä monella ehdokkaalla on Euroopan unionista.

Uskoisin, että monella maatalousehdokkaallakin on melkoinen kiriminen Kyösti Virrankosken tietotason hankkimisessa. Maataloushan on kuitenkin kansallisesti tärkein euroasia, koska periaatteessa Euroopan unionissa Suomen maatalous on aivan liikaa.

Energiasta ja puolustuksesta voi selvitä paljon keveämmin argumentein, usein jo pelkkä mielipide riittää.

Monellakaan suomalaisella puolueella ei ole eurovaaliohjelmaa.

jaakkookojo

Vaalibudjettia voi keventää näkyvyydellä netissä. Ongelma on vain siinä, että kaikilla ei ole nettiä eikä kaikilla lopuillakaan ole välttämättä taitoa kaivaa kaikkia blogeja esille. Mainostaminen lehdissä on kallista, eikä siellä saa oikein mielipiteitä esille. Eurovaaleissa ei saisi ratkaista julkisuus, vanha paikka tai kepeät valheet. Päätöksen on perustuttava rehellisiin mielipiteisiin. Siinä on sitten vielä tulkinnanvaraa, kuka on rehellinen.

tapio_o_neva

ja Keskustan sisällä käydään ankara kampitus maatalousasiantuntija-MEP:stä. Kyösti Virrankosken perinnöstä kamppaillaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_europarlamenttivaalit_2009

Hautala ei pärjää
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lasse_Hautala

Härmälä on MTK:n entinen puheenjohtaja, joka joutui lähtemään 141-keskustelun vuoksi, mutta jolla on kansainvälistä kokemusta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_H%C3%A4rm%C3%A4l%C3%A4

Haastajana Pekka Myllymäki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Myllym%C3%A4ki