Viikko sitten natsivertauksillaan kohua herätttänyt Nina Mikkonen puolusti sanomisiaan ja kantaansa lasten päivähoitoon sunnuntain Arto Nybergissä. Mikkonen syytti mediaa, ay-liikettä ja rahamaailmaa siitä, että naiset on pakotettu pois kotoa.
- Tämä mediakiusaaminenhan alkoi jo 60-luvulla. Silloin luotiin illuusio, että nainen on vapaa, jos hän on poissa kotoa. Ennen naisia kiusattiin sotaveteraaneja.
Mikkonen sanoi myös, että muun muassa meikki- ja ruokateollisuus ovat vahvistaneet ”vapaan naisen” illuusiota omilla mainoksillaan.
- Uskotellaan, että einesruuat ovat hyväksi. Tämä on naisistuneen median vika. Naisten lisäksi media on täynnä akkamaisia miehiä.
Mikkonen puolusti Nybergin haastattelussa vahvasti näkemystä, että äitien pitäisi antaa olla kotona niin kauan kuin he haluavat. Laitosmainen päivähoito antaa Mikkosen mukaan lapsille liikaa sosiaalisia virikkeitä ja paineita.
Itse hän sanoi olevansa kotona niin kauan kuin ”luoja suo ja toinen osapuoli on hengissä” viitaten mieheensä Timo T.A. Mikkoseen. Lopuksi Niina Mikkonen siteerasi Arvo Ylppöä:
- Äiti on lapsen paras hoitaja.
Keskustelu jatkuu vilkkaana myös Uuden Suomen blogipalvelussa.

Kommentit
Ei voi olla totta! Ei voi...
Miten tämä Mikkonen kerta toisensa jälkeen pääsee YLE1:een laukomaan näitä suuria totuuksia ja mielipiteitään? Vai että "mediakiusaaminen". OMG!
Kyllä se vaan on totta - markkinamekanismi vie kuin kuoriämpäriä
Lapsen paras kasvattaja on oma isä ja äiti. Arvo Ylppö oli täysin oikeassa. Mieskin voi jäädä kotiin. Yhteiskunta vaati naiset töihin, koska oli muodikasta saada lisää osto-, kulutus- ja näyttövoimaa.
Lapsi saa tarhassa yhteenkuuluvuutta, mutta sitä hän voi saada kodistaankin. Tärkeää olisi se aika, joka vietetään jälkikasvun kanssa. Harastetaan yhdessä, tutkitaan yhdessä, keskustellaan yhdessä...
Eläinkunnasta saa yhden hyvän vinkin - yksikään naaras ja/tai uros - yleensä naaras, ei laske jälkikasvuaan lopullisesti maailmalle, ennenkuin se on lajillensa tyypillisesti riittävän kehittynyt tulemaan itse toimeen.
Ilkka Luoma
Biologiaa ja substanssiosaamista
Minäkin satun olemaan biologian vahva kannattaja. Silti päivähoito vs. kotihoito pitäisi olla jokaisen perheen oma valinta. Yksinhuoltajille usein pakko, joten millä oikeudella Mikkonen heitä syyllistää?
En edelleenkään voi ymmärtää, miten kerta toisensa jälkeen kyseinen henkilö päästetään laukomaan TV1:een noita "totuuksiaan" yli toimittajien. Vai onko kyse viihdeohjelmasta, jolle pitäisi nauraa?
Kannattaisi pyytää studioon mieluummin asiantuntijoina esim. juuri Keltikangas-Järvinen tai Jari Sinkkonen tai muita todellakin substanssipuolen hallitsevia keskustelutaitoisia ammattilaisia.
Mielenkiintoista...
Mielestäni on hyvin mielenkiintoista, että kuinka paljon näkyvyyttä saa kotiäitiyttä radikaalisti kannattavat mielipiteet. Vuosikymmeniä on toitotettu, kuinka lapsen kehitykselle on kerrassaan hyväksi se, että lapsi viedään mahdollisimman pian päivähoitoon ja äiti menee töihin. Sellaiset äidit, jotka luovat uraa, hoitavat mukuloita (kun ehtivät), huolehtivat ulkonäöstään ja pitävät kodin edustuskunnossa, ovat median mukaan arjen suuria sankareita, vaikka he toimivat jaksamisensa äärirajoilla ja lapset elävät mikroaterioilla tv:n ja internetin kasvattamina.
Samaan aikaan monet lastensuojelujärjestöt kertovat huolestuneina, kuinka iltapäivisin ja iltaisinkin auttaviin puhelimiin soittelevat lapset, joilla on vaan tarve kertoa jollekin aikuisille päivän kulumisesta, koulun sujumisesta tai kysyä jotain mieltä painavaa asiaa.
Ehkä jotain pitäisi tästä yhtelöstä päätellä. En lähde itse sanomaan, että kaikkien naisten pitäisi lasten synnyttyä jäädä 15 vuotta kotia, mutta kyllä vanhempien jonkinlainen vastuu lapsistaan olisi otettava ja pistettävä lapset tärkeysjärjestyksessä ykkösiksi.
Lapset menee päiväkerhoon
Lapset menee päiväkerhoon ja isät menee yökerhoon.
Mikkoset ovat
....näköjään itse kehittäneet oman totalitarisminsa, mitä tuohon kaikkeen Ninan ja miehensä Timo T.A:n kommentteihin tulee.
He molemmat uskovat siihen niin paljon, ettei heidän päätään käännä mikään, joten on jokseenkin turhaa päästää kumpaakaan vapaaksi televisiohaastatteluun. Se on yhtä päälle puhumista ja saman asian jankuttamista, johon on kaivettu uskomattomat mittasuhteet jostain militantticaseista ympäri maailmaa.
Kas kun ei Kennedyn murhaakin vedetty tähän vielä syyksi, että sellaisia tulee, jos kasvaa päiväkodissa.....hohhoijjaa.
Olkaa te family Mikkonen vaan siellä omassa pikku linnassanne kukkulan korkeimmalla kohdalla metsän keskellä. Muistan herra Mikkosen sanoneen, että poikien koulumatka on n. 7 km, joka menee kuulemma hyvin hiihtäen. Toivotaan, että on silloin edes lunta sitten....
Ai niin, yhden asian Mikkoset ovat täysin unohtaneet, 60-luvulla monissa perheissä asui perheen kotona kotiapulainen, niin meilläkin. Ja taloissamme oli sama juttu monella muullakin. Kotihoidossa oltiin....ja aika fiksuja, omapäisiä ja breinejä meistä broidin kanssa tuli, vaikka äiti olikin omalla kaupallamme työssä isän kanssa.
-EP-
7 km hiihtämällä? Hahahahah :D
Joskus vuosia sitten joku vanhus kertoi telkkarissa lapsuudestaan. Hän sanoi, että olihan se äiti toki silloin kotona (eikä siis vieraalla töissä), mutta ei hän koskaan ollut henkisesti paikalla.
En tiedä. Jotenkin on kummallista, ettei vielä nykyäänkään osata löytää sitä tasapainoa kodin ja työelämän välillä. Aina pitää jonkun kärsiä, joko uran/äidin(tai isän) uran tai sitten lasten.
Mutta kyllä se vaan vähän niin on, että itsekin tiedän monia perheitä, joissa se äiti luopuu omista haaveistaan, koska miehellä on jo hyvä asema ja tulotaso, ja jonkun on jokatapauksessa lapsista huolehdittava. Jos niiden perheiden äidit läksisivät tukka putkella uransa perässä juoksemaan, niin ihmettelen, että kuinka lapsille kävisi.
totalitarismi?
Sanopa EdisPearl, kumpi osapuoli tässä uhkaa toista väkivallalla? Mikkosen tv-keskustelun vastapuoli on ehdottanut pakollista päivähoitoa kaikille 3-vuotiaille lapsille ja ymmärtääkseni lastensuojeluviranomaiset takavarikoivat lapset jos näitä ei laita päivähoitoon valtion hyväksymään laitokseen 7-vuotiaina. Viimeksi kun katsoin sanakirjaa, valtion kohdalla luki "organisaatio, jolla on väkivaltamonopoli". Mikkoset eivät käsittääkseni ole sanoneet sen suuntaista, että viime kädessä aseella uhaten pakottavat toiset äidit kotiin hoitamaan lapsiaan.
En ole
...lausunut missään mistään väkivallasta, joten miksi minun nyt pitäisi yhtäkkiä vastata noin outoon kysymykseen?
Eihän tässä ylipäätään kukaan ole väkivallasta puhunut. Eli, mitä oikein tarkoitat?
Totalitarismi on Nina Mikkosen viikko sitten esille ottama sana, jos siihen viittaat?
http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo&NR=1
-EP-
Yllättävän paljon
Yllättävän paljon huomiota tämän kotirouvan kommentit ovat saaneet. Mut miks häneltä kysyttiin mitään, on vielä kertomatta.
Ei voi olla pahasta, että miettii kukin mielessään uudestaan näitä päivähoitoasioita, kun niin monet lapset ja nuoret eivät ole tasapainossa nykyaikana.
Nyberg on kepulainen
Joten ei yllätä yhtään että pääso ohjelmaan, kepun tavoite on tuo akat kotiin nyrkin ja hellan väliin!!
En tunne yhtään naista,
En tunne yhtään naista, joka ei hoitaisi pieniä lapsiaan kotona, jos olisi varaa.
Naisten halpatyö on myös inflatoinut palkat kaikilta.
Mikkonen on valitettavasti oikeassa
Katsoin tämän Nybergin ohjelman ja olen Rouva Mikkosen kanssa samaa mieltä. Olen monta kertaa siunannut sitä, että omien lasteni ei ole tarvinnut viettää päiväkodeissa päivääkään. Olen huolissani myös niistä alakoulunopettajista, joilta kuluu koko ensimmäinen kouluvuosi päiväkodeista tulleiden lasten sosiaalistamiseen ja ihmiselle ominaisten tapojen ja toimintamallien opettamiseen näille lapsille. Jotain on pahasti vialla tässä näennäisesti hienossa ja teoriassa hyvin toimivassa järjestelmässämme.
Hyvä Martti (valistunut kansalainen)
>>Olen huolissani myös niistä alakoulunopettajista, joilta kuluu koko ensimmäinen kouluvuosi päiväkodeista tulleiden lasten sosiaalistamiseen ja ihmiselle ominaisten tapojen ja toimintamallien opettamiseen näille lapsille.
Tänäpäivänä on meillä suomessa esikoulu, päiväkodin ja ensimmäisen luokan välissä.
Ihastuttava tuulahdus
suoraan 1800 -luvulta tai jostain hyvin kaukaa joka tapauksessa. Ei puutu kuin palaaminen sääty-yhteiskuntaan. Satuin näkemään ensimmäisen rva Mikkosen esiintymisen. Tosin vasta Nybergin ohjelman yhteydessä oivalsin, kuka hän oikeastaan oli. Ensimmäisellä kerralla vain ihmettelin, että kuka tuo nainen on, joka ei osaa käyttäytyä: huutaa täyttä kurkkua toisen puheenvuoron päälle.
Naisenergiaa
Ehkäpä majuri Timo TA Mikkosen perheessä kohotetaan ääntä, jotta asia tulee painokkaasti esille.
Kampaajamestari Nina Mikkonen sai 2004 kunnallisvaaleissa 21 ääntä, mutta sittemmin on kannatus heikentynyt, kun äänimäärä aleni 12:een.
http://yle.fi/vaalikone08/vaalikone.php?emp=l-.d-504.rt-1.ri-17739.s-5.q...
http://www.vaalikone.fi/kunta2008/vaalipiiri.htm?MK=2&VP=504&AA=0&kaikki=1
Valtuustoon pääsemiseksi 2011 pitää hieman profiilia terävöittää.
1930-luvun virkamiesperheen tarmokas kotiäiti?
... kuka tuo nainen on, joka ei osaa käyttäytyä: huutaa täyttä kurkkua toisen puheenvuoron päälle....
Katsoin tänään A. Nybergin ohjelman, jossa näin "kohukirjoittelu- kotiäidin" ns. elävänä. Toivottavasti rouva Mikkonen opettaa lapsilleen paremmat käytöstavat kuin itse esimerkillään näyttää.
Hienoa, että ROUVA Mikkonen tuo oman mielipiteensä voimakkaasti esille ja pyrkii väkisin vakuuttamaan kaikki kuulijat/katsojat. Jälleen kerran toimittaja Nyberg osoitti ammattitaitoa sekä tilannetietoisuutta yhdistettynä hienotunteisuuteen katsojan kokemusta kohtaan. Kiitos Arto ohjelmastasi.
Ei voi olla totta!!
Joskus se lasten kanssa kotona istuminen saa ajatukset pyörimään omaa villiä kehäänsä. Kyllähän äidin on hyvä olla lasten kanssa kotona, mutta mieleen tuli vaan, että sen kotona olevan äidin olisi hyvä olla TASAPAINOINEN aikuinen nainen. Hmm.. mitenkähän se tuli mieleen rva Mikkosen esiintymisestä. Hyi minua!!
Kylmä totuus
Perheillä pitäisi olla mahdollisuus itse päättää siitä miten tämän asian järjestävät. Kylmä totuus vain on että Suomessa nykyisellä palkka- vero- ja elinkustannustasolla perheen elättämiseen tarvitaan kummankin vanhemman työpanos. Ei minua miehenä mietityttäisi sekuntiakaan kotiin jääminen mikäli pärjäisimme nykyiseen malliin pelkästään vaimoni palkalla.
Sodan jälkeen tarvittiin naistenkin työpanos maan jälleenrakentamiseen ja sen jälkeen elintason nostamiseen. Nykyinen hyysäysyhteiskunta on rakennettu nimenomaan naisten työpanoksen mahdollistamalla veroasteen nostolla.
Hulluinta tässä on se, että naisten enemmistö tuntuu pitävän palkkaorjuuttaan jonkinmoisena kunniana. Georg Orwell olisi newspeakeineen kateellinen tämän käsitejärjestelmän implementoijille.
Kommentin kommentti
<li>Ei minua miehenä mietityttäisi sekuntiakaan kotiin jääminen mikäli pärjäisimme nykyiseen malliin pelkästään vaimoni palkalla. <li>
Mitä tarkoitat pärjäämisellä? Uutta autoa - ylikorkeaa asuntolainaa - etelänmatkoja. Olisitko valmis tinkimään näistä lapsesi edun vuoksi...;)
Kotihoito ok
Nina Mikkonen on rohkea tullessaan esille vallitsevaa ideologiaa kritisoiden. Aiemmassa haastattelussa Mikkonen totesi että kotiäitiys on arvovalinta. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Suomessa vallitsee kilpailu siitä kenellä on paras ura, eniten palkkaa, suurin talo, eniten ulkomaanmatkoja. Sitten eletään velalla joka ajaa äidit ja isät pakolla työelämään, ja lapset tarhaan.
Meillä on viisi lasta, vaimo kotona koko ajan, asumme 50-luvun talossa jonka ostimme edullisesti ja minun palkasta jäävillä rahoilla remontoimme tätä. Kun kulut on pienet voi lapsille antaa aikaa jota he tarvitsevat.
Ymmärrän kyllä että elämä ei ole niin mustavalkoista, kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä kotiäidiksi, kaikkialla ei ole halpoja asuntoja, mutta varmasti monilla olisi mahdollisuus tehdä toisenkinlaisia valintoja.
Myrskylä maailmankartalle!!!
Nina Mikkonen kohta yltää samaan kuin mihin Lasse Virén tarvitsi neljä olympiamitalia. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=450000000...
Ehdotan, että Uusi Suomi käy haastattelemassa Myrskylässä mielipiteitä Nina Mikkosen mielipiteistä. Haastatelvaksi sopii vaikkapa Päivi Virén.
Joo, Suomi24 on ihmisten kaatopaikka
Suomi24 on kuuluisa nettihäiriköistään ja pedofiileistään, joten ei tuota kannata noteerata vakavasti, ihmismielen kaatopaikka se on!
Käytöstavat
Onko medialla itsellään jotain käytöstapoja?
Varsin hyvin argumentoi Niina Mikkonen eikä tämä Ylen tohelo haastattelija, joka oli ottanut opponentin roolin, saanut mitään järkevää suustaan.
Tuollainen fanaattisuus huvittaa
Rouva Mikkosen lapsillahan olisi koti-isä, kun on hyväkuntoinen eläkeläinen isukkina. Vähintäänkin hänen lastensa ikäisille on melkoisen sama, onko kotona isä vai äiti. Isät ovat joskus jopa parempia lastensa kanssa, eivät nipota liikaa.
Jos kerran on noin hyvät taloudelliset pohjat, niin kehoittaisn rouvaa hakeutumaan vaikkapa opiskelemaan. Se antaisi hänen pojilleenkin hyvän esimerkin yrittämisestä ja sivistyksen kunnioittamisesta.
Äidinrakkaus on tärkeää, ja kotihoito on hyvä asia. Vaan jos on noin fanaattiset mielipiteet kaikesta, voi tulla pientä hankausta kunhan palleroiset ennättävät murkkuikään. Siinä vaiheessa kun on viisainta, ettei kovin paljon ota kantaa kaikkiin ns. mielipiteisiin. Maailmaan totuuksia mahtuu.
Koti on lasten hoitamista varten
Lämpimästi kannatan rouva Mikkosen rohkeasti esittämiä mielipiteitä. Ne ovat toki jo vanhastaan tunnettuja totuuksia, mutta on tarpellista nostaa ne aika ajoin esiin tässä yltiöfeminismin myrkyttämässä yhteiskunnassa.
Ne naiset, jotka eivä halua lapsiaan itse hoitaa, olkoot niitä lainkaan hankkimatta!
Saako olla eri mieltä?
Nykyisin on jo varsin paljon psykologista tietoa siitä, mitä pieni vauva ja lapsi tarvitsee voidakseen psyykkisesti hyvin.
Hän tarvitsee hyvän kiintymyssuhteen hoitajaan, jonka pitäisi vaihtumatta jatkua sen kriittisen ajan yli, jonka aivot tarvitsevat kehittyäkseen tiettyyn pisteeseen, jolloin hoitaja jo voi poistua useammaksi tunniksi ilman hylkäämiskokemusta.
Ihminen on nisäkäs ja lajien emot hoivaavat poikasiaan siihen asti, kunnes jälkeläiset pärjäävät.
Koska lapsen kasvu kestää kauan, perinteisesti äidillä on ollut sosiaalin tuki suvusta tai muusta yhteisöstä, joka nyt on suurelta osin poistunut. Äiti trvitsisi myös ympärilleen sosiaalista verkostoa jaksaakseen.
Suomessa on viime vuosikymmeninä lyönyt mediassa läpi ns. supernaisen rooli, jota feminismi on ruokkinut: Opiskele, tee työtä, synnytä pari lasta, tee väitökirja, mene töihin, ole hoikka, kaunis, nuori, osta tätä, meikkaa tätä tuotetta, juokse maratoni.. Kärjistetysti näin. Paineet ovat kohtuuttomat.
Naiset itse ruokkivat tätä mediassa ja muuten. Toisen mielipiteen ilmaisijat on tyrmätty. Kotiäiteihin ja vaatimattomampaan elämään tyytyvät naiset on rasistisesti leimattu.
Yhteisömme on rakennettu myös naisten työn varaan.Sen toki ymmärtää, että päiväkoteja tarvitaan. Meillä päivähoitoa kuitenkin tuputetaan jo kotivanhemmillekin. Yksisilmäisesti katsotaan, että se on hyvä vaihtoehto. Lapsen parhaasta ja kuluista viis.
Jos joku uskaltaa sanoa tähän naismedian totalitaariseen malliin jotain vastaan, saa hirveän haukkumisryöpyn.
Meillä lapsilla on varsin paljon ongelmia, mielenterveysvaikeuksia, päihteidenkäyttöä, nyt tulivat nuo koulusurmat jne.. Tunne-elämän häiriöt näkyvät myös rumana kielenkäyttönä, kiusaaminsena, paikkojen särkemisenä ja sotkemisena yms..
Nämä ovat yhteisömme TABUJA, joiden mahdollista yhteyttä esim. varhaiseen eroon äidistä, ei saa kajota.
Päiväkodin annista lapsem kehitykselle
No niin kansalaiset. Taas hutkitaan sinne tänne tuntematta tämänhetkistä tutkimustietoa. Valitettavasti rva Mikkonen teki hallaa sinällään keskustelunarvoiselle asialle asiattomilla argumenteillaan.
Suosittelen kaikkia etsimään itse tietoa lapsen kehityspsykologiasta varhaislapsuuden osalta, ja mieluummin jostakin pätevämmästä lähteestä kuin esim. Wikipedia.
Tällä hetkellä johtavat psykologit ovat tasaisen yksimielisiä siitä, että alle kolmevuotiaalle riittää sosiaaliseksi virikkeeksi oman äidin ja isän läsnäolo ja heidän suunnalta osoitettu vastine lapsen tarpeisiin, ja päinvastoin kuin virheellisesti usein oletetaan, voi liian aikaisella "maailmaan heittämisellä" olla enemmänkin negatiivisia vaikutuksia (vaihtuvat aikuiset - turvaton kiintymyssuhde, paljon lapsia - stressi jne.).
ESIMERKKI: Nykyisin tiedetään, että lapsen ja hänen vanhempiensa välisellä vuorovaikutuksella on SUURIN vaikutus lapsen oppimiin sosiaalisiin taitoihin, ei suinkaan pakkososiaalisilla tilanteilla esim. päiväkodissa, jossa alle kouluikäisten keskinäinen vuorovaikutus ei yllä lähellekään lapsen aikuisen kanssa käymää vuorovaikutusta.
Toisin kuin Tontinkin siteeraama ruotsalaistutkimus väittää, lapsen varhainen päiväkotiin siirtäminen ei selitä lapsen myöhempää sosiaalista käyttäytymistä tai koulutuksellisia valintoja. Pikemminkin väittäisin olevan kyse siitä, että koulutettujen vanhempien lapset päätyvät suuremmalla todennäköisyydellä myös itse koulutetuiksi vanhempiensa valintojen vaikutuksesta - päiväkodissa olo ei tässä kerro muuta kuin sen, että koulutetummat vanhemmat vievät lapsensa helpommin ja aikaisemmin kodin ulkopuolelle hoitoon jatkaakseen itse uraansa.
Miksei näihin keskusteluihin oteta asiantuntijoita studioihin?! Suomessa tehdään korkeatasoista tiedettä tälläkin osa-alueella. No niin tietenkin, siinähän menisi tutkijalta ura alta, jos hän uskaltautuisi vastustamaan valtion työvoimapolitiikkaa ja puolustamaan lasten oikeuksia.
Suomi on todella lapsivihamielinen maa. Kuka todella vaivautuu OIKEASTI ottamaan selvää, mikä onkaan OIKEASTI lapsen etu? Kyllä Tontinkin edustama "lapsen etu" on lanseerattu tukemaan aikuisten etuja.
Jproosin sivulta löytyi
Jproosin sivulta löytyi ihan mainio juttu aiheesta. Itse en tosin ymmärrä että miksi tuota evoluutiohöpinää sekoitetaan ihan joka paikkaan.
"Nyt on kuitenkin niin ikävästi että näyttäisi olevan niin että jos vanhemmille annetaan aidosti vapaus valita, niin melkeinpä riippumatta lähtökohdista päädytään aina (valta)malliin jossa äidit ovat kotona mahdollisimman pitkään hoitamassa lapsia ja palaavat työelämään vasta kun heidän on pakko. Suomessa on hämmästyneinä havaittu että meillä suurin osa pienistä lapsista saa nauttia kotihoitoa kunnes he täyttävät 3 v vaikka laki antaa mahdollisuuden vaatia päivähoitoa heti kun äiti menee töihin. Williamsin mukaan Suomi onkin jo suorastaan familismin mallimaa Ranskan rinnalla (ilmeisesti näin todella onkin …)! Vain sellaisessa maassa, missä todellakaan ei ole vaihtoehtoja, äidit palaavat töihin melko nopeasti ja tasapainottelevat hankalasti työn ja lasten ja kodin välillä (USA) . Yritykset saada isät ottamaan vastuun lastenhoidosta ovat ainakin tähän mennessä epäonnistuneet ja mallit joissa isän hoitoaika on suoranaisesti nipistetty äideiltä on koettu epäreiluiksi. Tämä ei merkitse sitä, että ainoa mahdollinen malli on sellainen jossa isä on töissä ja äiti kotona, vaan sitä, että tämän mallin horjuttaminen edellyttää huomattavan suuria ponnistuksia tai sosiaalisia innovaatioita. Toki Hochschildin (1997) kuvaama tilanne, jossa erittäin työorientoituneet avioparit jättävät lapsensa (ja perheensä) hunningolle voidakseen satsata työuraansa täysillä, voisi sanoa muodostavan loistavan havaintoesimerkin yhteiskunnallisten pakkojen vaikutuksesta. Kyse oli juuri tapauksesta jossa yhteiskunnalliset pakot ohjaavat ihmiset toimimaan toisin kuin mitä normaalioloissa tekisivät."
KOKO JUTTU
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/elpevol.htm
Mikkosella menossa vaalikampanja eduskuntaan tosikot höhlät :)
Kotihoito on ihan pienille ok, mutta kyllä tarhat on kivoja, kunha siellä on tarpeeksi koulutettuja hoitajia. Vanhempien tarttee olla töissä, useimmiten. Tollainen fanaattisuus ja Hitleriin jne. viittaaminen on hassua.
Miksi Mikkonen on esillä, siksi että tekee kampanjaa eduskuntaan, tottakai. Ettekös te nyt ymmärrä. Tolla saa ääniä ihan kivasti, kotiäideiltä, ainakin niin toivoo.
kuka huolii
Ja jos ei Kokoomus huoli häntä niin Persut ainakin...
Kommentti
Kyllä kyse on nimenomaan arvovalinnoista. Koti vastaan työelämä. Vuorokaudessa on valitettavasti vain 24 tuntia. Työelämä vie siitä työmatkoineen 8-10 tuntia. Lapsen tulisi saada unta vähintään 10 tuntia päivässä. Pienen lapsen elämässä tämä tarkoittaa sitä että aamuherätyksen ja päivähoidon jälkeen sitä kaikkein arvokkainta aikaa jää 4-6 tuntia. Tästä sitten matkat kotiin - syömiset ja usein myös harrastukset.
Ihan aiheellista kysyä - kuka kasvattaa lastasi? Myös toinen kysymys on yhtä aiheellinen, kumpi sinulle on tärkeämpää, lapsesi vai työnteko?
Miksi ihmeessä juuri tämä lapsen kehityksen kannalta kaikkein tärkein aika pitää uhrata asuntolainalle - etelänmatkoille ja uudelle autolle. Näitähän me suomalaiset haluamme ja siksi perheessä tarvitaan molempien vanhempien tulot.
Onkohan rouva miettynyt
Onkohan rouva miettynyt muuten sitä, että voisi olla vieläkin "parempi äiti" ja olla lasten kanssa himassa myös sen ajan kun nyt käyttää siihen, että aukoo päätänsä eri medioissa?
vastaus
On hyvä että aiheesta keskustellaan. Olen lastenhoidosta kotona lähes samaa. Toivon Niinalle voimia. Hän on tukeutunut asiantuntijoihin, jotka ovat luotettavia ja usein lainattuja erilaisissa yhteyksissä.Vastaajista näkee kiivautta ja epäkohteliaisuutta. Haastattelija keskeytti useissa kohdin puhuvan henkilön.
Annetaan valinnanmahdollisuus
Molempia hoitomuotoja, kotihoitoa ja päivähoitoa, varmasti tarvitaan. Riippuu paljon tilanteesta. Parasta olisi tietenkin, jos vanhemmille annettaisiin taloudellisesti samanvertaiset mahdollisuudet valita. Tällä hetkellähän laitoshoitoa tuetaan verovaroin moninverroin enemmän kuin kotihoitoa. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, koska valmistelevina virkamiehinä ja kansanedustajina ei ole yhtään kotiäitiä ja tunnetusti useimmat ajavat ensisijaisesti omaa etuaan.
Päivähoidossa vähän yksilöllisyyttä
Tuossa katselin, kun päivähoitoryhmä, n. 3-4-vuotiaita, vaelsi lumisohjossa apaattisen näköisenä, ja opettaja lähinnä raahasi yhtä äitiään sydäntä särkevästi itkevää lasta perässään. Tilanne oli ironinen, koska radiotoimittajat juuri samaan aikaan räkättivät Mikkosta pilkaten korvanapissa. Kyllä siinä ihmettelin noiden nuorten radiotoimittajien tietämättömyydestä arkitodellisuudesta.
Päiväkodissa tehdään kaikki samaa asiaa ja samaan aikaan, syödään kun sanotaan, piirretään tai askarrellaan tai nukutaan. Kaikki samaan aikaan, ihan kuin armeijassa. Potallakin istuvat rivissä kuin kanat orrella. Kyllä siinä vähän natsimeininki on. Ei ihme että pienillä lapsilla tulee äitiä ikävä.
PS. Miksiköhän lastentarhanopettajat sanovat, että eivät ikinä laita omaa lastaan päiväkotiin?
Antaa kaikkien kukkien kukkia
Annettakoon Mikkoselle tilaa näkemyksineen, vaikka perusteleekin varsin provokatiivisesti ja yksisilmäisesti. Kun hän vielä jaksaisi kuunnella mitä muilla on asiasta sanottavaa, sallisi ja sietäisi kritiikin, niin aiheesta voisi syntyä hedelmällinen keskustelu. Mikkonen on perin mustavalkoinen, vai pitäisikö sanoa pelkästään musta. Luulisi elämänkokemusta kertyneen jo sen verran, että suhteellisuuden taju olisi paremmin kehittynyt. Mikä sopii hänelle, ei sovi monelle muulle, eivätkä muiden lapset siitä huolimatta ole huonommassa asemassa tai saa elämään heikommat eväät. Paatos ja aggressiivisuus sopivat huonosti asialliseen keskusteluun, saati hyvälle kasvattajalle. Millaiset sosiaaliset taidot sellaisin keinoin mahtavatkaan kehittyä?
Hyvä aate, mutta Mikkonen pilas.
Kampaajamestari Mikkosen
Kampaajamestari Mikkosen lapsista pitäisi mielestäni tehdä lastensuojeluilmoitus. Rva. Mikkonen on aivan selvästi mielenterveydeltään vinoutunut yksilö joka sosiaaliseen asemaansa nojaten on voinut jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan. Samalla hän syyllistää ne joiden taloudellinen tilanne tai sosiaalinen asema ei ole sama kuin kampaaja Mikkosella.
Äidin esiinnyttyä tällä tavalla julkisuudessa itseään ja perhettään, varsinkin lapsiaan nöyryyttäen voidaan ajatella että lapset joutuvat jossakin vaiheessa ainakin koulukiusatuiksi äitinsä mielipiteiden vuoksi. Näinollen kampaaja vaarantaa lapsensa normaalin kehityksen jo etukäteen. Lapset pois ja sijoituskotiin, mitä suurempaan, sen parempi.