Jopa joka kolmas aikuinen nainen kärsii jonkinasteisesta lantionpohjan ongelmasta. Elämänlaatua heikentävät vaivat ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä, kertoo lääketieteen julkaisu Duodecim tuoreessa numerossaan.
Lantionpohjan toimintahäiriöt ilmenevät muun muassa virtsaamis-, ulostamis- ja yhdyntävaikeuksina, lantion alueen kipuna sekä gynekologisten elinten ja peräsuolen laskeumina. Laskeuma syntyy, kun kudosrakenne heikkenee ja elin siirtyy paikaltaan.
Ongelmat yleistyvät väestön ikääntyessä, koska vanhenemiseen liittyy lihas- ja sidekudosten rappeutuminen ja estrogeenin väheneminen. Vaivoille altistavat myös toistuvat raskaudet ja synnytykset, perintötekijät ja ylipaino.
Hoidoksi ei aina tarvita leikkausta, ja esimerkiksi gynekologisista laskeumista vain oireita aiheuttavat leikataan. Lantionpohjalihasten kuntoutuksesta arvellaan olevan hyötyä laskeumien ehkäisyssä.
Nykyisin pyritään yhä useammin hoitamaan kaikki lantionpohjan toimintahäiriöt samalla kertaa esimerkiksi yhdistelmäleikkauksin.

Kommentit
Ok.
Just.
Minä kun luulin...
...että kyse olisi ollut pihtaamisesta, tuosta yhdyntää varsinkin parisuhteessa usein haittaavasta vaivasta.